Pian jotain.

Possuille kyytiä.

2010-06-12T21:47:00.002+03:00

Jo ennen Piippolan saapumista ostettiin Prismasta lelu, johon itse ihastuimme ikihyviksi. Aivan hulvaton kuminen oranssi possu, joka sanoo röh-röh! Tai oikeastaan se sanoo höhhöh-höhhöh. :D Ihan paras ääni, sille ei voi olla nauramatta! :D Piippolakin tykkäsi lelusta, possu sai heti kyytiä ja siitä lähtevät äänet oli oi niin jänniä!

Lelun laadussa oli kyllä toivomisen varaa, jo muutaman leikkikerran jälkeen possun ahteriin tuli reikä, josta alkoi pursua keinovanua. Tyhjensin possun, minkä jälkeen röhkyäänen saaminen vaati tietynlaista tekniikkaa (possua piti pitää pyllystä kiinni), mutta valvonnan alaiseen retuutusleikkiin possu kelpasi vielä. Mutta niinhän siinä kävi, että yksi kaunis kerta Piippola sai possusta mukavan otteen ja sai sen kankusta irti pienen kuminpalasen. Kuminpala äkkiä pois suusta ja leikki seis: Possu roskiin, ei enää röh, koiralle jäi vain höh ja pöh. :(

Harmi, mukava lelu oli. Mutta eipä mennyt kaikki hukkaan, uusiokäyttö kunniaan: possun sisällä olleesta röhkypillistä sai tosi hauskan ja persoonallisen vappupillin! :D

Jaiks, Possu haistelee mun pyllyä...

Possut saivat kyytiä myös muutama päivä tämän jälkeen.. Lähdimme lauantaina ostoksille lähiprismaan, Piippola jäi yksin kotiin. Kaupassa ollessa Miehen kaveri soitti, että olisi tulossa spontaanille visiitille, on jo oven takana. No mikä ettei, tullaan ihan just. Piippola haukkui ja murisi vieraalle, joten annettiin vieraalle herkkunameja, joita voi tarjota Piippolalle. Toimi ainakin semihyvin, koska syödessä ei voi haukkua. :) Kehuimme vieraalle, miten hienosti kaikki on mennyt, Piippola ei ole mitään tuhoja tehnyt eikä pisu- tai muita vahinkoja ole tullut. Piippola oli vieläkin vähän murritteleva vieraalle, joten ajattelin hakea koiralle lelukopasta jonkun kivan lelun, johon kiinnittää huomiota. Menen kopalle, katson vieressä olevaa koiranpetiä. Siis mikä tää on? Mitä ihmettä?! Petissä oli rikkinäinen pakastepussi. Hetken mulla löi tyhjää, mutta sitten alkoi valjeta....

Keittiön työtasolla oli ollut sulamassa kaksi pussillista porsaan kasslerpihvejä, toisessa kaksi minikokoista ja toisessa kolme ISOA. Ja arvatkaapa, kumman näistä oli Piippola napannut poissaollessamme ja vedellyt parempiin suihin.. :D Mä en tiennyt että itkiskö vai naurais, meiän pieni tyttöhauva oli vetänyt napaansa yli puoli kiloa raakaa sianlihaa tosta noin vaan! :D Että grillaussunnitelmat uusiks, viitsisitsä-etsäviitsis Mies käydä uudelleen kaupassa.. Ja kyllä huvitti sekin, että hienosti maistui vielä jälkkäriksi vieraan tarjoamat kylmäkuivatut naudanlihapullat! :D

Niin ja yksi kysymys oli, että mistähän päästä ja missä muodossa ne kasslerit tulee ulos..?! Liha oli marinoimatonta, mutta silti mua vähän huoletti. Niin pieni koira ja niin paljon lihaa kerralla. Ja mulle oli hiukan epäselvää sekin, saako koiralle edes raakaa sianlihaa antaa, kun ihmisille raaka sianliha on terveysriski. Mutta sisällä ne pysyi, ei ainakaan voinut pahoin. Sunnuntaina vaan siliteltiin masua ja kyseltiin "että onko sulla siellä vähän kassleria, milloinkas ne tulis tuolta pyllystä ulos..?" :D

Oma mokahan se oli, että jätin lihat pöydälle, ei vain käynyt mielessäkään, että näin voisi käydä. Lihat olivat olleet pöydällä jo kauan, eikä Piippola niihin kiinnittänyt huomiota ollenkaan. Muutenkin se käy keittiössä tosi harvoin, kun tietää, ettei sieltä mitään kuitenkaan saa, edes huomiota. Mutta voin hyvin kuvitella, miten se on meidän lähdettyä uikuttanut ja hakenut meitä ympäri taloa, ja tottakai siinä sivussa tuli tsekattua keittiökin. Ja kun keittiöjakkarakin taisi sattua olemaan vähän pois paikoiltaan ja siitä sai vähän astinlautaa, ja ihana lihantuoksu vietteli, niin... =)

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja jatkossa tarkistan kotoalähtiessä, ettei pöydille jää mitään syötäväksi kelpaavaa.. :)

Tässä mä nyt sit oon.

2010-06-10T19:23:00.006+03:00

Kovasti odotettu Pipiola eli Piippola saapui meille torstaina 27.5.2010 Espanjan kulkukoirat ry:n avustuksella torstaina 27.5.2010. Lento sujui hyvin pienen Otis-koiran kanssa samassa kopissa. Samalla lennolla tuli neljä muuta koiraa, joista kolme oli samalta Ibin koiratarhalta kuin Piippola, joten Suomeen saavuttiin tutussa koiraseurassa!

Ja voi mikä suloisuus kopista tulikaan! Pieni ja siro, hellyydenkipeä pieni Piippola! Kovasti pyrki kaikkien syliin ja kaikkea piti vähän nuuskuttaa! =) Jo kentällä huomattiin, että Piippola ei vierasta hihnassa kulkemista ja itseasiassa käveli hihnassa todella hienosti! Humiseva lentokentän tuulikaappi oli pelottava, siinä Piippola iski tassut tanaan, että "tuonne en kyllä tule". Tämän pahan pelottavan paikan yli Piippola piti kantaa, mutta ulkona hän sipsutteli taas nätisti. Vielä viimeiset heipat koirakavereille, pisut nurmikolle ja sitten kohti kotia.

Automatka kentältä kotiin meni oikein hyvin, Piippola istui takapenkillä mun sylissä ja nuuhki kaikkea ympärillään. Erityishuomiota sai namipussi, pikkuruiset pentunamit oli ihan parasta! Kotiin tultua Piippola nuuski paikat ja tuli sohvalle rapsuteltavaksi. Vaikutti kovin tyytyväiseltä oloonsa, koska asettui heti taloksi ja oli kuin kotonaan! Rappuset yläkertaan oli vähän pelottava rasti. Muutaman askeleen otti, mutta ei pidemmälle. Yläkertaan kuitenkin päästiin automatkalta tuttujen namien perässä, ja parin harjoituskerran jälkeen Piippola kulkikin jo portaat reippaasti ihan yksin. Hyvä tyttö! =)

Ensimmäinen yö vaikutti vähän haastavalta. Piippola olisi kovasti halunnut tulla meidän sänkyyn nukkumaan. Jos silmä vältti sekunniksikin, koira oli jo pompannut sänkyyn, että "mä tuun tänne teiän kanssa". Mutta ei, ihmisille ihmisten peti, koiralle koiran peti. Tai missä nyt haluaakaan nukkua. Laitettiin alakerran irrallinen koiraportti ovensuuhun, jotta koira haistaa, kuulee ja halutessaan myös näkee meidät. Piippola uikutti ja vikisi portin takana, hiljaisina hetkinä rauhoitin sitä ja noin viiden minuutin vikinän jälkeen Piippola luovutti, lompsi vierashuoneen sohvalle ja nukkui siellä sikeästi aamuun saakka. =)

Piippola kotiutui meille aivan uskomattoman helposti. Jo seuraavana päivänä naureskelin, että onpa nopeesti oppinut talon tavoille, kun Piippola vaan makaili sohvalla ja piereskeli. :D Ja ei voi kuin ihmetellä, miten hyvin kaikki on mennyt, ihan kuin tuo otus olisi ollut meillä aina! Ja niin kiltti ja tottelevainen se on! Moni asia, minkä opettamiseen olin valmistautunut, tuleekin Piippolalta ihan luonnostaan tai sitten se on ollut aiemmin kodissa. Piippola kulkee hihnassa vetämättä, ei kerjää ruokaa pöydästä, antaa käsitellä itseään loistavasti (mm. eläinlääkärin leikatessa etutassujen kynsiä Piippola lähinnä haukotteli...) ja on sisäsiistikin, yhtään pisua tai muutakaan vahinkoa ei ole tullut sisälle!

Jos Piippola on ollut aiemmin kodissa, niin en kyllä ymmärrä, miten joku on voinut tuollaisen ihanan ja hellyydenkipeän, kiltin söpöläisen hylätä. Kodista karannut se tuskin on, koska on niin ihmisrakas ja seuraa isäntäänsä/emäntäänsä joka paikkaan.

Mutta voi harmituksen harmitus, Piippolalle tulee kova itku ja poru, kun lähden pois kotoa ja etenkin, jos se jää kokonaan yksin kotiin. Piippola itkee, inisee, uikuttaa, ulisee ja pahimillaan ulvoo kuin palosireeni. :( Epäilin jo, että kaikkien ihanien ominaisuuksien vastapainoksi reppana kärsii kovasta eroahdistuksesta, ja siltä se kyllä aluksi kuulostikin. Tietokoneen avulla äänitettiin talon tapahtumia, kun lähdimme töihin tai kauppaan, ja pienen koiran itku oli kyllä aika sydäntäraastavaa kuultavaa.. Onneksi olemme huomanneet, että Piippola rauhoittuu päivä päivältä nopeammin. Sydäntä särkee silti, kun toisella on niin ikävä, mutta pakkohan sen on oppia olemaan yksin ja luottamaan siihen, että häntä ei hylätä eikä jätetä. Piippola itkee mun perään nyt jo huomattavasti hillitymmin ja lyhyemmin kuin viime viikolla, eli ilmeisesti luottamus mun paluuseen alkaa syntyä? :) Ja intensiiviset yksinoloharjoitukset aloitetaan tottakai heti, jos tilanne alkaa mennä huonompaan suuntaan.

Ei pöllömpi lelu!

Piippola kotiutui tosiaan ihan samantien, jo sunnuntaina piti haukkua ja vähän murista pikavisiitille tulleelle ystävälleni, jota Piippola piti hyvin epäilyttävänä tunkeilijana. :) Vahtiviettiä tuntuu koiralla olevan jonkin verran, hän ilmoittaa heti, jos joku vieras lähestyy kotia tai pihaa ja haukku on kova, jos vieras tulee alueellemme. Kukaan haukkuvan ja murrittavan Piippolan näkevä ei varmaan usko, että se on oikeasti ihan mahdoton sylivauva ja pusutyttö! =)

Kaikki on mennyt tähän asti paremmin kuin hyvin. Piippola on aivan ihana koira, joka hauskuuttaa isäntiään iltahepuleilla ja osoittaa kiintymystään monin tavoin, ja kuten kuvasta näkyy, osaa kyllä rentoutuakin täysin. Kuva on otettu Piippolan toisena aamuna Suomessa, ja aika hyvin näyttäis relaaminen onnistuvan, kun unet voi vetää miten päin vaan... :)

Voi että iik!

2010-05-26T20:31:00.004+03:00

Voi että! Huomenna tuo pörhelöinen on meillä, omassa uudessa kodissa! Eikä elämä ole enää entisensä - ei meidän eikä koiran. =)

Matkalla.

2010-05-15T12:45:00.007+03:00

Pääsin viime viikolla työmatkalle. Ke-aamuna ihan liian aikainen lento Brysseliin, koko päivä siellä, illalla lento Espanjaan Bilbaoon, suoraan hotelliin ja nukkumaan, torstaina koko ajan joko tien päällä pikkubussissa tai tehtaissa, hotelliin vasta illalla ja pe-aamuna todella aikainen lähtö kohti kotia.

Ikävä kyllä reissu oli 100% työmatka, vapaa-aikaa ei ollut yhtään. Brysselissä aika meni raitiovaunuajelulla ja aivan saakelin isoon ratikkavarikkoon tutustuessa (nyt tiedän mm. miltä raitiovaunu näyttää ala- ja yläpuolelta) ja Bilbaossa kaikkien pikkuinsinöörien päiväunissa eli ratikkatehtaissa. Vain torstai-iltana ehdittiin korttelin päähän hotellista pieneen kuppilaan, jossa oli mahdollisuus hengittää Baskimaata ja tuntea olevansa melkein lomalla. Punaviiniä ja pintxoksia: reissun paras hetki!

En tiedä mikä siinä on, mutta tykkään Espanjasta aivan valtavasti! Kielestä, ihmisistä kaikkine omituisuuksineen, ruuasta, juomasta.. En osaa espanjaa kovinkaan hyvin, alkeiskurssin olen joskus käynyt, mutta sitä pientäkin taitoa yritin pitää yllä ja oikein kunniakkaasti hoidin baariasioinnin muidenkin puolesta. =) Toivoin kovasti uutta tuhkapilveä, joka olisi estänyt lentoliikenteen - oisin kovin mieluusti jäänyt Bilbaoon vielä pariksi päiväksi.

Tuliaisiakaan en ehtinyt juuri ostaa, Mies sai lentokentältä six-päckin Höökyä, mä vähän kosmetiikkaa ja nämä vähiten tärähtäneet kuvat, joista välittyy matkafiilikset loistavasti.

Tässä on ratikoita. Keskellä vanha, vasemmalla vähän uudempi ja oikealla uusin, jossa on nahkapenkit. Toiseksi uusin on uudelleenmaalattu mätsäämään uusien väritystä. Eikö olekin mielenkiintoista?

Aamulla matkalla Bilbaosta Irúnin kaupunkiin. Pikkubussista käsin ei parhaalla tahdollakaan pystynyt ikuistamaan sellaisina kuin ne näkee paikan päällä. Tai sitten mulla on vain pska kamera. Maisemia katsellessani mietin, että katsookohan paikalliset ympärilleen ollenkaan? Onko ne vaan että "ai, tuo vanha mäennyppylä tuossa". Musta oli ihanaa katsoa vuorimaisemia, rinteillä laiduntavia lampaita ja lehmiä ja vehreyttä ja koivuja, jotka olivat jo täydessä lehdessä.

Bilbaon Guggenheim-museo ja paras otokseni siitä. =) Rakennus on todella vaikuttavan näköinen, olisin ehdottomasti halunnut käydä ihailemassa sitä lähempää sekä sisältä että ulkoa. Rakennuksen pinta on titaania, jota kuulemma sai edulliseen hintaan venäläisiltä. Venäläiset olivat varanneet sen sukellusveneisiin, joita ei sitten rakennettukaan ja hiivatin kallista titaania lojui nurkissa. Bad for them, good for Guggenheim. =)

Pitkästä aikaa.

2010-05-09T21:29:00.008+03:00

En olisi ikinä arvannut, että bloggaaminen katkeaa kuin seinään heti työpaikan löydyttyä. Niin vain kävi. Töissä istun tietokoneen ääressä suurimman osan päivästä, eikä sen jälkeen enää kotona huvita juuri konetta aukoa. Lisäksi otan työni luultavasti liian vakavasti, sillä olen duunipäivän jälkeen aivan poikki eikä virtaa riitä mihinkään. Niinpä viikonloputkin menee lähinnä viikosta toipuessa ja tulevasta työviikosta stressatessa.

Olen unohtanut rentoutumisen taidon. Töitä on paljon, hyvin pieni osa niistä osuu mukavuusalueelleni, jolla tiedän, mitä asialle teen ja tiedän sen edes jotenkuten hallitsevani. Loput noin 95 % tehtävistä menee aika pitkälti epämukavuusalueella, jolla olen todella epävarma. En tiedä asioista läheskään tarpeeksi, koska ei ole kokemusta enkä valitettavasti muista ulkoa kaikkea opiskelemaani, saamieni tehtävien taustatiedot ovat usein riittämättömiä tai muuten epäselviä, en tiedä mitä minulta odotetaan tai minkä tasoista työtä minulta odotetaan jne. Ja jos kysyn tuosta työn laadusta, niin enemmän tai vähemmän vitsinä siihen vastataan, että "no täydellistä tietenkin", mikä on aivan saakelin ihana vastaus tällaiselle jo valmiiks täydellisyyden tavoittelusta kärsivälle perfektionistille, joka muutenkin turhautuu, kun ei pysty lähellekään siihen, mitä haluaisin ja mihin minulla olisi edellytykset, jos homma olisi hanskassa. Suurimmaksi osaksi luon kai itse oman stressini ja vaadin itseltäni liikaa, mutta on vaikeaa löysätä, kun luonto on mikä on. Olen silti joskus töissä onnistunutkin, pari kertaa jopa niin että joku muukin on sen huomannut. Silloin on kieltämättä hymyilyttänyt ja tuntunut siltä, että ehkä mä tässä kaikesta huolimatta jotenkuten pärjään. =)

Toinen blogiprojektini (Pallonkutistaja) tyssäsi sekin, samasta syystä. Mutta se siitä blogihiljaisuuden selityksestä. Käsitöitä olen tehnyt ja kokkaillut antaumuksella blogihiljaisuudesta huolimatta. Pipoja ja myssyjä on syntynyt vaihtelevalla tahdilla ja kuviakin olen niistä melkein kaikista ottanut. Täytyy joskus pistää niitä tänne näytille, jos joku niistä vaikka inspiroituisi.

Mistä tulikin mieleeni, että olen todella iloisesti yllättynyt Twister-piponi suosiosta! Kiitos kaikille, jotka olette sitä kommentoineet! Ensimmäinen ihan omasta päästä veistetty ohje ja heti tuli ihan käyttökelpoinen! =)

Pallonkutistajaan liittyen voisin sanoa sen verran, että painonpudotuksen suhteen en ole stressannut. Viitisen kiloa on lähtenyt ja mm. ne farkut, mitkä ei lähellekään menny viime keväänä päälle, mahtuvat nyt! =) Olin niitä jo kirpparille viemässä, kun huvikseni kokeilin jalkaan ja VAUUU, enhän mä näitä sinne vie! :D Nyt on taas ryhtikausi menossa, tarkoitus olisi kuun lopussa painaa 3kg vähemmän, mutta vähän heikkoa on ollut menestys viime aikoina, kun oli vappua ja työmatkaa ja viikonloput menee aina jotenkin plörinäksi. Pitäis liikkua enemmän, mutta eiköhän se puoli kohtapuoliin korjaannu...

Elämääni kuuluu sen verran uutta, että Mies ja minä olemme nyt asuntovelallisia. Muutimme kerrostalovuokrakaksiostamme noin 1,5 km päähän rivitalokolmioon. Vuokrasopparimme kielsi lemmikit asunnossa, joten nyt voidaan se kauan kaivattu koirakin hankkia! Kuten blogin alareunassa olen todennut, haaveissa on ollut rescue-koira. Olen kauan katsellut koiria Kodittomat Espanjan Koirat ry:n sivuilta, ja syksyllä kuulin ystävältäni toisesta vastaavasta organisaatiosta eli Espanjan kulkukoirat ry:stä, jonka kautta hän oli hankkinut koiran ja josta hänellä oli vain positiivista sanottavaa. Aloin siis katsella koiria myös sieltä, ja kun asuntomme kaupantekotilaisuudessa selvisi, että kiinteistövälittäjämme on aktiivinen vapaaehtoistyöläinen juuri tuossa organisaatiossa, alkoi tuntua siltä, että eiköhän se koira tosiaan Espanjasta tule.. =)

Ja niin koko kevään aktiivisen etsimisen jälkeen löysin heidän sivuiltaan meille sopivalta vaikuttavan koiran, otin yhteyttä yhdistykseen ja niin asiat sitten etenivät, että suloinen ja kiltti Pipiola pääsee omaan kotiin jo tämän kuun lopussa!! Pipiola on löydetty pellolta hylättynä ja nälissään, ja on kuulemma mahdottoman suloinen, leikkisä ja todella ihmisrakas, kiltti ja kuuliaisen oloinen, nuori (8-9kk) tyttö. Uskon että "Piippola" viihtyy meillä loistavasti ja siitä tulee meille hyvin rakas perheenjäsen. =) Ja ihanaa, kun mä saan itelleni pakkolenkittäjän, eiköhän siinä kilotkin pikkuhiljaa karise, kun käy kävelylenkeillä nolla kertaa viikossa sijasta parhaimmillaan 21 kertaa. =) Ja koiran kanssa puuhatessa ja sen touhuja katsellessa lähtee kyllä työasiat pois mielestä. Ehkä mäkin alan lopulta muistuttaa lemmikkiäni ja musta tulee leikkisä ja iloinen? =) Ja toivottavasti "Piippolakin" oppii jotain multa, esim. että vieraita ei haukuta eikä pissalla käydä missä sattuu. ;)

Eipä tässä kai sitten muuta. Fipoista yritän laittaa kuvia, kunhan taas saan aikaiseksi. Ja olisi kiva yrittää repiä aikaa blogille edes pari tuntia viikosta, kirjoittaminen on kuitenkin ihan kivaa hommaa. :)

Eka ryöpäivä.

2009-07-20T22:53:00.001+03:00

Nukuin yön huonosti, lähinnä kai torkuin. Heräsin kuudelta, mitä en tee IKINÄ. Olen armoton aamutorkku. (heh, meinasin kirjoittaa että aamutorttu, mutta se on ihan eri juttu ja tulee tehtyä useinkin :D) Epätoivoista heräämistä suihkussa jonkun yhtä epätoivoisen energyfresh-saippuan avulla, kahvi tippumaan, kahdelle ruisleivälle keijua, kurkkua, kalkkunaleikettä ja juustoa. Normiaamiainen. Meikkiä naamaan ja edellisiltana valmiiksi valitut vaatteet päälle. Puuttui vain äiti, joka lähtisi saattamaan, oli niin ekaluokkalainen olo.

Olin paikalla klo 8.15. Loman aikana mua jännitti välillä niin, että meinas tulla pissa ja kakka ja oksennus, mutta paikan päällä jotenkin ihmeellisesti rauhoituin. Tää on nyt mun työpaikka. Ei siinä sen kummempaa. Onneksi siellä oli muutto kesken (kerroksesta toiseen remontin takia) ja paikalla olevat ihmiset olivat hekin juuri lomalta palanneita, joten yhtä pihalla oltiin kaikki.

Päivä meni suurimmaksi osaksi tyhjää toimittaessa, mutta koko ajan tuli uutta tietoa talon tavoista ja tehtävistä ja kättelin varmaan sata uutta ihmistä. Tai ei niitä ihan niin monta ollut. Kello neljän jälkeen olin niin väsynyt ja muistipaikat täynnä, että olisin voinut teleportata itseni suoraan petiin. Ajatustyö ja muistaminen on niin raskasta. =)

Koko illan on väsyttänyt ihan sikana, mutta on kyllä kiva, kun sain töitä. Olen kuullut, että siitä saa rahaa ja se on kiva juttu se. Olisipa mainiota myös se, jos uusi työpaikka osoittautuisi ajan mittaan yhtä kivaksi, rennoksi ja viihtyisäksi kuin miltä se tänään tuntui. Niin, ja minä palkkani arvoiseksi työntekijäksi.

Nyt tää pieni ja vielä aika avuton työläinen vihdoin menee sinne peiton alle. Ensin pätkä Mary Higgings Clarkia ja sitten valot sammuksiin ja toivottavasti enemmän unta nuppiin kuin viime yönä. =)

Pukamalääkettä.

2009-07-19T11:36:00.016+03:00

Vaihdoin blogimallia. Entinen oli visuaalisesti enemmän mieleeni, mutta kuvien kanssa räplääminen alkoi risoa. Tykkään, kun kuvissa on kehykset ja vanhaan ne piti askarrella-paskarrella jokaiseen kuvaan käsin kuvankäsittelyllä. Nyt kehykset tulee tähänkin automaagisesti, jee! Ainoo vaan, että vanhempien postauksien kuvissa on nyt tuplakehykset. No, ihan sama, eihän niitä juttuja kukaan enää lue.

En ihan tarkkaan tiedä, miksi valitsin taustaväriksi keltaisen. Se ei millään muotoa ole lempivärini. Ainoa keltainen vaatteeni on treenipaitani, joka on kanarialinnun keltainen. Tulipa siis mieleeni googlata, mitä esim. väriterapia sanoisi valinnastani. Tämän luettuani keltainen tuntuukin aivan passelilta blogivärivalinnalta:

"Iloinen aurinkoväri, joka elvyttää henkisiä ja älyllisiä kykyjämme, vahvistaa myös muistia ja oppimiskykyä. Solar Plexus on sisäinen aurinkomme, sen kautta säteilemme valoa, lämpöä ja energiaa itseemme ja muihin ihmisiin. Säätelee myös sitä, miten sulatamme tunteitamme ja muita eteentulevia asioita. Keltaisen käyttö auttaa purkamaan pelkojamme ja vanhaa tunnekuormaanne. Hallitsee hermojärjestelmää ja ruuansulatusprosessejamme, joten erinomainen kaikenlaisten vatsavaivojen hoidossa. Poistaa jätteitä maksasta ja suolistosta ja siten puhdistaa koko kehoamme kuona-aineista. Liiallinen keltainen voi aiheuttaa itsekkyyttä ja ylianalysointia tunteiden kustannuksella."

Toinen linkki kertoi keltaisesta näin:

"Keltainen vahvistaa hermoratoja. Se parantaa keskittymiskykyä ja selvittää ajatukset. Keltaisella hoidetaan vatsavaivoja, ruoansulatushäiriöitä, ihottumaa, lepraa, peräpukamia...
Keltaisella sanotaan olevan puhdistava vaikutus munuaisiin, maksaan, haimaan ja suolistoon: se johtaa kuona-aineet pois kehosta.
Keltaisella voidaan myös lisätä energiaa ja lisätä stressinsietokykyä.
Tutkimuksissa on paljastunut, että keltaiseksi, oranssiksi tai punaiseksi maalatut luokkahuoneet stimuloivat oppilaita.

Vauvat itkevät useammin kirkkaankeltaisissa huoneissa kuin muissa ja puolisot riitelevät enemmän keltaiseksi maalatuissa huoneissa. Sen sijaan vaalea keltainen on rauhoittava väri.

Keltainen ohjailee kolmatta chakraa, (solar plexus, hermojärjestelmän aivot). Siihen liittyvät mm. maksan ja pernan ongelmat.
Keltainen hieroo älynystyröitä, vahvistaa järkeä ja hermostoa.
Keltaisen kaipuu saattaa kertoa mm. työuupumuksesta.
Keltaisen inho viestii itsetunnon puutteesta ja itsensä aliarvioimisesta."

Keltaisen värin puute elämässäni on siis mitä ilmeisimmin viestinyt huonosta itsetunnosta ja itseni aliarvioimisesta. Lisäksi maksani on riekaleina ja peräpukamat ovat ja pysyvät. Kärsin työuupumuksesta, vaikka ensimmäinen työpäiväni on vasta huomenna, mutta onneksi älyni alkaa elpyä ja energiani lisääntyy. Te, rakkaat lukijat, saatatte muuttua itsekkäiksi ylianalysaattoreiksi, mutta kehonne ovat kuonattomia, älynystyrät ja pernat on tikissä ja energiaakin on vaikka muille jakaa. =)

Mutkumutku.

2009-07-12T13:47:00.004+03:00

Pari päivää sitten julistin ainakin kahdelle taholle, että olen aivan ehdottomassa langanostolakossa. Mulla on lankaa aivan hurjat määrät ja ongelmana on lankojen säilytys. Niitä on siellä täällä joka paikassa laatikoissa ja pusseissa ja koreissa, Miehellä menee niihin hermot ja niin alkaa mennä kohta mullakin.

Ja sitten lähi-Prismassa oli haalistunen Sigurdin väristä Rose Mohairia 1,50e/kerä, joten.. Seli seli ja niinku mutku. Viime viikolla näin telkkarissa kivan mohair(?)hihattimen, jollaisen pystyisin itsekin ehkä tekemään ja uusin Novitan lehti oli juuri tullut ja siinä oli Rose Mohairista kivoja juttuja ja enhän minä osannut olla ostamatta muutamaa kerää. Väri on oikeasti aavistuksen tummempi kuin kuvassa. Jospa näistä saisin tehtyä hartioille jonkun lämmikkeen syysilloiksi. Mutta NYT en enää osta mitään. =)

Nakupellen pelastus.

2009-07-11T21:05:00.010+03:00

Ennen Itä-Suomeen lähtöä piti käydä hoitamassa oma kirpparipöytä kuntoon ja sillä reissulla mukaan tarttui tuliainen pienelle sukulaistytölle, ihka oikea barbie! Oli pakko ostaa, kun hintakin oli niin kohdallaan, 1,50e. Tukka sillä oli aivan tuhannen takussa eikä vaatteita lainkaan, mutta ehkä kaunokainen olisi vielä pelastettavissa?

Alkutilanne oli tämä:

TiiQ'in ohjeita muistellen (ja luultavasti mukaellen) tein barbielle hiussalongin: melkein kiehuvan kuumaa vettä vanhalle, syvälle mökkilautaselle, barbien pää sinne ja ei muuta kun selvittämään. Avuksi otin Sorsakosken haarukan, joka olikin aivan mainio kampa sotkun selvittämiseen. Pahimpien sotkujen selvittyä otin välillä tukan pois soppalautaselta ja selvittelin kuontaloa pöydän päällä: suihkin barbitukkaan suihkutettavaa ihmishiusten hoitoainetta ja selvittelin haarukalla sotkuja auki.

Lopputulos on tässä. Ei huono, vaikka voisi kai olla parempikin. Minulle riitti ihme, että tukkaa pystyi jopa kampaamaan harvalla kammalla, kun lähtötilanteessa läpi ei olisi mennyt yksikään piikki mistään kohtaa.

Tukka oli laitettu, seuraavaksi operaatio vaatetus. Tähän siniseen mekkoon tuli vielä pieni kukkanen yläreunaan oikean tissin kohdalle ja isompi alareunaan vasempaan helmaan. Lopullisesta mekosta en muistanut kuvaa ottaa, harmi. Melko upea design-luomus kuitenkin. ;)

Mummon ompelulaatikosta löytyi pieni nyssäkkä ruskeaa puuvillalankaa, josta tuli halterneck-mekko, jossa on hiukan pussimainen helma. Jos olisin Heidi Klumin mitoissa, haluaisin tämän ylleni. =) Mieli teki miettiä tuohon joku kiva (musta?) yksityiskohta, mutta ei ollut aikaa keskittyä ajatustyöhön. Yksinkertaisuus olkoon tällä kertaa kaunista.

Kiitos Barbielle, joka jaksoi mukisematta kaikki sovitukset ja tukankiskomiset. Barbie on eilen päässyt uuden omistajansa hellään huomaan ja saa joskus ehkä lisää vaatteita, onhan mulla itselläni vielä sovitusnukke. Sen tukka kaipaa selvitystä vielä kipeämmin, mutta sen urakan otan sitten seuraavalla kesälomalla. =)

Ristiin pistä.

2009-07-08T11:47:00.007+03:00

Löysin Matleenan blogin kautta arvonnan, jossa voi voittaa ristipistokirjan. Pakko oli osallistua, olen nimittäin kerran tehnyt ristipistoja. Joskus hyvin kauan sitten (v. 1993-94?) kun en neulomisesta tai virkkaamisesta ollut yhtään kiinnostunut, tein kaksi pientä pyöreää ristipistotaulua (halkaisija n. 5 cm). Toiseen tuli perhonen ja toiseen leppäkerttu. Leppis oli huomattavasti helpompi, siinä ei ollut kuin punaista ja mustaa, ja ehkä vähän valkoista. Perhosessa oli ainakin kuutta eri väriä ja ohjetta piti tihrustaa ihan urakalla, että pysyi kärryillä. Mutta hienot niistä tuli. En tiedä missä ovat nyt, ehkä jossain kotona-kotona varaston kätköissä.

Sen verran kivaa ristiin pistely oli, että olisin halunnut tehdä sitä lisää. En vain löytänyt kaupoista sopivia töitä, kaikki oli liian suuria tai monimutkaisia malleja ja sitäpaitsi ne maksoikin ihan hitosti. Hyvin alkanut harrastus tyssäsi siihen. Tein kuitenkin vielä yhden työn, jonka ideoin aivan itse. Seurustelin oikeustieteen opiskelijan kanssa, ja tein hänelle synttärilahjaksi pyyhkeen. Ostin viininpunaista froteeta ja aida-kangasta, suunnittelin ruutupaperille pykälän merkin ja kirjoin sen ristipistoilla pyyhkeen kulmaan. Siihen maailman aikaan kai kuvittelin, että oikislaiset ovat pohjattoman ylpeitä opiskelupaikastaan ja haluavat tiedottaa siitä muille kaikin tavoin. Että tosi hyvä idea, että pyyhe kertoo, mikä olet miehiäsi. Näin jälkikäteen lähinnä hävettää, aika dorka lahja.

Ristipistotöitä voisin vieläkin tehdä, tykkäänhän mä tehdä palapelejäkin. Samalla tavalla niistä pikkuhiljaa muodostuu lopullinen kuva. En tosin keksi, missä niitä ristipistojani käyttäisin, mutta kai sitä johonkin... kirjanmerkiksi? Ja töiden pitäisi olla aika pieniä, koska kyllästyn ikuisuustöihin, joista ei meinaa tulla valmista ikinä. Toiveikkaana siis osallistuin tuohon kirja-arvontaan, jospa vaikka lykästäis? =)

Ja kertauksena vielä, ristipistokirja-arvontaan voi osallistua 19.7. saakka täällä, jos joku muukin haluaa heittää arpansa peliin! =)

Kulttuurimatkalla.

2009-06-11T12:45:00.004+03:00

Viime viikonloppuna kävin kattelemassa suomalaisia rokkenroll-yhteitä eli pändejä. Kahdella miun suosikkiorkesterilla oli esiintymistilaisuudet eli keikit Porvoossa. Ensimmäisestä en tosin nähnyt juuri mitään, kuulin kyllä. Ei sillä etteikö tilaa olisi ollut, hyvät mahdollisuudet olisi ollut jopa eturivin tytöksi. Ne saa aina huomiota, ainakin jos niillä on isot tissit ja miullahan on.

Miusta oli paljon kivempaa istuskella höpöttämässä ja syyä vaikka natsoja.

Happomalli haussa -kisa, osa "Aggrea uimavarusteissa".

Keikan jälkeen lähettiin kattomaan ihan oikeeta bändiä.

Seuraavana päivänä tavikset tahtoi Kivenlahteen..

..jossa neidit löysivät alkoholin.

Oikein miellyttävä reissu oli, kakkaimmat kiitokset kaikille! =)

Reissulöytöjä.

2009-06-03T14:03:00.014+03:00

Löysin Savonlinnasta kirpparilta aivan mielettömän ihanan lampunvarjostimen rungon. Eihän tätä voinut vastustaa! Ihana muoto ja koko, halkaisija on melkein 40cm!

Tuon päällystämisessä on vain mielikuvitus rajana! Ensimmäisenä ajattelin pieniä pitsiliinoja (joita jossain tämän tai viime vuoden Suuressa Käsityölehdessä oli käytetty) tai virkattua päällistä, mutta nopeasti alkoi mieleen tulvia myös nappeja, helmiä, paperinarua, tilkkuja, vanhoja ruokailuvälineitä.. Ja tuosta saisi ihanan jalkalampunkin, jos löytyisi sopiva jalka - kirpparilta tietysti. =)

Päällysmateriaalin suhteen mulla ei ollut muita kriteerejä kuin että kaupasta en mitään osta, materiaalien on löydyttävä omista nurkista. Kirpparilta korkeintaan voisin jotain hankkia, jos jotain sopivaa silmään osuu. Ja tällainen siitä tuli, ainakin näin aluksi:

Keskellä oleva ruutuvirkattu osa löytyi kotoakotoa, äiti on sen joskus muinoin virkannut jotain mystistä tarkoitusta varten. Ei enää itsekään muistanut, mitä siitä piti tulla. Mitta oli täydellinen, ompelin vain päädyt yhteen. Ullakolta löytyi puuvillalankaa, josta virkkasin fiilispohjalta pylväillä ja kaksoispylväillä päälliset ylä- ja alapuolelle. Yhdistin punaiset päälliset tähtinauhaan napeilla, jotka ovat peräisin matonkuteiksi päätyneistä paidoista.

Vähän tuo on näköjään vinossa, en jaksanut kuvausta varten sitä täydellisen symmetrisesti asetella. =) Mutta eipä tuo vielä ihan valmiskaan ole: ylhäällä ja alhaalla oleviin aukkoihin virkkaan vielä siistimmät reunukset ja langat pitää päätellä. Ja se vaikein osuus on vielä tulollaan: kuinka saada tuo ihan oikeasti käyttöön.. Vaatii meinaan sitä, että Mies avustaa ja hän ei ole vanhan tavaran ystävä. Ja mitä persoonallisempi, sen pahempi... (ilman minua meillä olis varmaan 100% Ikea-koti.. jaiks.)

Samalta kirpparilta löytyi myös tämä ihana koru. Veikkaan, että tämä on huivikoru, koska takana ei ole neulaa vaan tuommoinen klipsi. Materiaalista en tiedä. Näyttää hopealta, mutta hopealeima puuttuu.

Takana on kirjaimet E.H. Jostain kulmasta katsoessa E:n alin viiva katoaa, joten saattaa olla myös F.H. Tuskin tämä mikään arvoesine on, mutta kaunis korulöytö kuitenkin! Hankintapäivänä koru nökötti paitani neliönmallisessa kaula-aukossa ja välillä siirsin sen koristamaan mustaa puuvillamyssyä. Ajattelin että laittaisin klipsin takaa kulkemaan hopeaketjun, jolloin korua voisi pitää kaulassakin.

Toisella reissulla tein samalta kirppikseltä vaatelöytöjäkin. Oli melkein pakko ostaa jotain kesävaatetta, kun mulla ei ollut mukana juuri mitään ja hellettä pukkas. Mä en ollut uskoa, että mahduin tohon hameeseen! Oli kokoa 38, mutta ah, niin armollista stretchiä ja ehkä mitoitus tuossa oli jotenkin tavallista väljempi.

Näitä voin rehellisesti kutsua löydöiksi, sillä hintaa tämän postauksen aarteilla oli yhteensä noin 1,50e. =)

Hemma bra, borta bäst.

2009-06-01T17:28:00.001+03:00

Voi että mä olisin halunnu jäädä Itä-Suomeen. Mutta pakko oli tulla kotiin. :(

Jotain positiivista kotiinpaluussakin sentään: mua odotti täällä yllätys!!! =) Kattokaa, miten ihana kesäkassi! Hihiii! =) Kiitos TiiQ, tää oli aivan mieletön ylläri! Kassi on pelkkää aurinkoa, mä niin tykkään! Ja otin heti käyttöön, se on päässyt jo käymään lähikirppiksellä ja tänään se lähtee kirjastoon! =) Kävin TiiQ'in blogissa kurkkimassa vanhoja juttuja ja aavistin oikein, kassi on tehty purkulangoista! Jee, oikein passeli lahja tällaiselle kierrätyksen kannattajalle! =)

Ja tässä muutamia syitä, miksi viihdyin reissullani:

Voi ny perhana!

2009-05-26T15:54:00.015+03:00

Olen Itä-Suomessa syystä, jonka selitin blogitekstissäni, joka katosi bittiavaruuteen! %#!@&#!!!!!

ARGH! Siis niiiiiin ottaa päähän! Tiedättekö sen fiiliksen, kun on hartaudella kirjoittanut jotain ja sitten se vain katoaa. Tämän Bloggerin pitäisi tallentaa automaattisia luonnoksia, mutta kilin pissit tää mitään tallentanu. Sinne meni kertomus äkkilähdöstäni kohti Itä-Suomea ja kaikesta muustakin, mitä nyt mieleen tuli.

Mutta tässä miniversio. Lukekaa tämä hitaasti, niin juttu vastaa suurinpiirtein kadonnutta alkuperäistä:

Mummoni oli saanut lauantaina sydäninfarktin, josta selvisi. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä hän oli mennyt todella huonoon kuntoon, joten katsoin parhaaksi lähteä kohti Itä-Suomea ensimmäisellä mahdollisella junalla. Iltapäivään mennessä mummo oli onneksi jo sen verran paremmassa kunnossa, että hänet oli siirretty sydänvalvonnasta tavalliselle vuodeosastolle. Tosi mukavaa oli nähdä mummoa, vaikka hän oli todella väsynyt eikä hän minua aluksi edes muistanut/tunnistanut. Täytyy toivoa, että mummo vielä toipuu, on hän mulle niin rakas.

Sillä aikaa kun mummo nukkui, kulutimme äidin ja tätien kanssa aikaa parilla Savonlinnan kirpputorilla. (Terkkuja muuten Sippuselle, otetaan ne lörtsytreffit sit ens kerralla, kun ehdin tulemistani vähän suunnitellakin!) Löysin itselleni samettifarkut ja yöpaidan, ja tätini lahjoi minua korulla ja lampunvarjostinkehikolla. Viimeksimainitut olivat todellisia löytöjä, odottakaahan, kun näette kuvat! =)

Junamatkalla aloitin virkkaamaan yllätyslaatikon langasta kesäpipoa, jonka sain illemmalla valmiiksi, ja tänään neuloin pikaisen pipopannan Muori Menninkäisen lahjoittamasta nöttösestä. Ikävästä tilanteesta huolimatta maisemanvaihdos ja maalaisilma inspiroi! Ja äidillä on mahtikokoelma vanhoja ja uusia käsityölehtiä ja -kirjoja!

Mutta täällä siis nettipimennossa olen jonkin aikaa. Tai on meillä kotona ikivanha pöytäkone ja modeemiyhteys - voitte ehkä kuvitella, miten herkkua on sen kanssa surffailla. Nyt olen kirjaston koneella ja lähden tästä kohta paikalliselle kirpputorille etsimään.. jotain. =)

Peppiina, pistän sulle risotto-ohjetta heti kun pääsen normaaleihin nettiolosuhteisiin! Sitä ootellessa käy ostamassa kaks pulloa halpaa ja kuivaa valkkaria (esim. Cono Sur Chardonnay) ja paketti risottoriisiä (arborio tai carnaroli). Jos mun reissu venyy, vetäse se toinen valkkari huiviin, niin menee odotteluaika rattosammin. =)

Tunnustus!

2009-05-13T11:14:00.003+03:00

Iiks! Mä sain tunnustuksen! Kiitos TiiQ, päiväni pelastaja! =)

Eettistä kuluttamista.

2009-05-12T16:26:00.003+03:00

Ostin seesaminsiemeniä, joita ei olekaan kohdeltu ihan miten sattuu.

Uusi blogi.

2009-05-08T16:24:00.004+03:00

Täällä en aio valittaa, joten perustin back-to-size-S/M -projektilleni rinnakkaisblogin nimeltään Viimeinen valitusvirsi. Sinne kannattaa mennä, jos haluaa nähdä, miten kitisen ja valitan. Sinne kannattaa mennä myös, jos haluaa seurata menestystarinaa painonpudotuksesta, joka on toteutettu keinoilla, jotka ovat kenen tahansa käytössä eli oikealla ruokavaliolla ja liikunnalla.

Mitta täynnä.

2009-05-06T16:20:00.001+03:00

Olen ollut patalaiska liikkuja koko talven ja kevään ajan. Sen sijaan olen kunnostautunut ruuanlaitossa, herkuttelussa ja napostelussa. Tuloksetkin ovat nähtävissä. Pari viikkoa sitten vaaka näytti minun siirtyneen jälleen kerran uudelle kymmenluvulle, vaatekaapista löytyy entistä vähemmän päällepantavaa ja Mies kettuilee, että "oisin ostanu sulle vapuks jotain, mut ei siellä ollu laihanaamareita".. Kiitti ihan hiivatisti. Voishan tän ottaa huumorilla ja todeta, että pitää olla pikkasen pläski. Mutta kun ei pidä eikä taho!!!!!

Tiedän valtavasti ravinnosta ja liikunnasta. Pystyisin pitämään tuntikaupalla luentoja siitä, mitä ja miten olisi hyvä syödä ja miksi. Ja siitä, miten liikunta kannattaisi aloittaa ja miten tuloksia saadaan. Mutta mikä hitto siinä on, että en saa itseäni toimimaan tavalla, jota suosittelisin kelle tahansa muulle?!!!

Mikä avuksi? Olen aina ollut "mie ite" -ihminen, jonka on vaikea pyytää apua keltään yhtään mihinkään. Sitäpaitsi läskin sulattaminen on sellainen juttu, että itse on se suurin työ joka tapauksessa tehtävä. Paitsi jos ois joku juorulehden sponsorijulkku ja lehti maksais rasvaimun. Vähänkö ois siistiä. Ei tarviis ku mennä operaatioon ja sen jälkeen keikistelemään koko kansan nähtäville puolituhmiin, mutta tietenkin tyylikkäisiin ja aistikkaisiin lehtikuviin. (Aistikkaisiin my ass... ai niin, mut sehän niissä just näkyis. Ai juu - sit pitää muistaa sanoa, että "mitään en kadu".)

Mikään lehti ole tarjonnut mulle lohdutusrasvaimua, oman selkärangan lujuus on nähty (lujaa kuin piimä) eikä Miehestä ole ollut tsemppaajaksi, joten viikko sitten päätin antautua markkinavoimille ja ottaa avukseni kaupallisen, maksullisen palvelun. Tavoitteeni on kolmessa kuukaudessa palauttaa itseni terveellisempiin ruokailutapoihin ja löytää liikkumisen ilo. Suotavaa tietysti olisi, että siinä ohessa vaatekokoni pienentyisi edes vähän.

Olen joskus takavuosina toteuttanut ruokaremontin, jossa apunani oli kutri.netistä (jos joku sellaisen muistaa) poimimani ja itse lisätuunailtu excel-pohjainen ruoka- ja liikuntapäiväkirja. Se oli aivan loistava. Nyt mulla on suurinpiirtein samat toiminnot nettipohjaisena versiona, jota voin käyttää missä vain. Syödyn ja kulutetun energian näkeminen mustaa valkoisella motivoi kummasti tekemään parempia valintoja kaupan hyllyllä ja keittiössä.

Kohtuullisen toimivan ja selkeän ruokapäiväkirjan lisäksi palvelun parasta antia on aivan mahtava reseptipankki (pakko käyttää tota!). Mä olen ollut aivan liekeissä uusista resepteistä ja etenkin mahdollisuudesta muokata niitä! Myös omia reseptejä voi loihtia ja nähdä niistäkin kcal-määrät per annos ja energian hh/prot/rasva-jakauma. Jeah! =) Ja kyllä. Olen ruokanörtti.

Tuloksia en viikossa ole saanut, ellei tulokseksi lasketa sitä, että kasvisten ja hedelmien määrä ruokavaliossa on vähintäänkin tuplaantunut. Toinen tulokseksi laskettava saavutus voisi olla orastava halu harrastaa liikuntaa. Kykyä siihen ei tosin ole ollut, kiitos kivuliaan jalkapohjan rasitusvamman (aiheuttajana ei yletön sportti vaan kaksi peräkkäistä päivää ja iltaa ja yötä Tavastialla 8cm koroissa) .

Tämä on harrastusblogi, eikä läskinhäätö ole harrastus. Se on projekti, joka loppuu aikanaan. Olenkin miettinyt rinnakkaisblogin perustamista tälle 3kk:n ruoka- ja elämäntaparemontille. Eihän näitä mun ravinto- ja liikuntajuttuja jaksa täällä erkkikään lukea, kun välillä saatan tilittää kuin ruuneperi jostain leseenpuolikkaasta. Toisen blogin mahdollisuutta miettiessä voisin vaikka lähteä kävellen kauimmaiseen kauppaan. Ostan sieltä kaalin.

Mojovaa soosia.

2009-04-30T12:40:00.011+03:00

Jääkaapista löytyi nahistumassa oleva paprika, joten oli hyvä hetki kokeilla jo kauan kokeilulistalla ollutta reseptiä. Idin ja Nnan blogista joskus bongasin tämän mojo-kastikkeen ohjeen, johon tein omia muutoksia osittain tarkoituksella, osittain vahingossa. Erittäin maistuva soosi (joskin olen sitä mieltä, että Kotirouva Porvoosta tekee parempaa).

En ole päässyt aidoille pelipaikoille maistelemaan, millaista mojo-kastikkeen "oikeasti" kuuluisi olla. Suomen-, englannin- ja espanjankielisiä ohjeita netistä selatessani totesin, että ohjeita löytyy yhtä monta kuin on tekijöitäkin.

Lyhyen google-pohjaisen tutkimukseni pohjalta totean, että punaisen mojo-kastikkeen perusainekset ovat vaalea leipä tai manteli, punainen paprika (tuore ja/tai jauhe), valkosipuli (2-12 kynttä), viinietikka, oliiviöljy ja juustokumina plus perusmausteet (suola, pippuri, ehkä myös sokeri). Kuivattua tai tuoretta chiliä oli useissa ohjeissa ja sehän meikäläiselle sopii! =)

Vihreän mojon pohjana käytetään vihreää paprikaa ja/tai tuoretta korianteria tai persiljaa. Mojo verde tehdään useimmiten ilman chiliä, mutta jos potkua tahtoo, chiliksi kannattaa luonnollisesti valita jokin vihreä lajike.

Kastike tehdään yleensä tehosekoittimessa, mutta itse käytin varokaa-halpoja-kopioita-magic-blenderiä, jonka joskus tilasin Hobbarilta. Monissa ohjeissa mainittiin myös hyvän sauvasekoittimen toimivan. Kuva on taattua sinnepäin-ja-räps-laatua, kun oli kiire syömään enkä nälässä malttanut edes kupin reunoja siistiä.. =)

Mojo rojo

50 g manteleita (tai kuivahtanutta vaalean leivän sisustaa)
1 punainen paprika
3 valkosipulinkynttä
1 rkl valkoista balsamicoa tai valkoviinietikkaa
1–2 kpl kuivattua chilipalkoa (laitoin yhden, riitti mainiosti)
1 tl paprikajauhetta
1 dl oliiviöljyä
2-3 rkl sitruunamehua
1 tl (?) jeeraa (en mitannut, tömäyttelin suoraan purkista)
suolaa
rouhittua mustapippuria
ripaus sokeria

Tein mojoni näin: Laitoin mantelit (käytin mantelirouhetta) kuppiin ja jauhoin hienoksi jauheeksi. Sen jälkeen lisäsin muut aineet: paprika kuutioina, valkosipulit muutamaan osaan pilkottuna ja chilin murensin. Noin 20 sekunnin hurautus koneella ja se olikin sitten siinä. Tarkistelin makua, muuten passeli, mutta lisäsin hiukan suolaa ja sitruunaa.

Valkosipuli maistui turhankin voimakkaasti, kaksikin kynttä olisi riittänyt, kun olivat niin isoja. Kastike oli hyvää heti valmistuttuaan, mutta mielestäni maku parani, kun kastike oli pari tuntia tekeytynyt.

Mojoa syödänä perinteisesti ryppyperunoiden (papas arrugadas) kanssa, minä tein isoja lohkiksia: potut pituussuuntaan epämääräisiksi lohkoiksi, päälle oliiviöljyä, hienoa merisuolaa ja pippuria myllystä. Uuniin 225 asteeseen noin puoleksi tunniksi. Kääntele paloja kerran paistamisen aikana, jos muistat (minä en). Erinomaista vappuruokaa!

Kevätpörriäinen.

2009-04-28T19:30:00.000+03:00

Sellainen oli meidän parvekkeella eilen. Hirmuista surinaa piti, ei raukka löytänyt tietä ulos. Mun oli tarkoitus avata hänelle portti vapauteen heti kun saan edes hiukan puuterikalsareita enemmän ylleni, mutta unohdin koko jutun (ikkunan aukaisun siis, pukeutua muistin).

Pörheä surisija tuli mieleeni vasta myöhemmin illalla, mutta eihän sitä enää missään ollut. Voi ei! Entä jos se pörisi itsensä kuoliaaksi, kun mä hölmö sen unohdin?! Melkein tuli itku (mua itkettää nykyään ihan kaikki). Mutta en mä sitä mistään lattialta löytänyt. Parvekelasituksessa on yksi hiukan suurempi rako, ehkä se oli puskenut itsensä siitä läpi kuin kissat ovien alta. Tai ehkä se oli mönkinyt unille multaa ja kuivia persiljanoksia täynnä olevaan rottinkilaatikkoon, joka esittää viimevuotista yrttimaatani. Oli mukavampaa ajatella niin.

Tänään parvekkeelta kuului surinaa. Mun pörrö!! =) Voi riemua, se oli vieläkin parvekkeella! Ja mullakin vaatteet päällä, joten riensin oikopäätä unenpöpperöisen reppanan avuksi. Parvekelasituksesta reunimmainen lasi sepposen selälleen ja eikun selostamaan kimalaiselle pakenenemisreittiä - ääneen. "No kato siitä nyt oikeelle.. Ei ku EI sinne, ku SINNE!" Viisasta toimintaa. Lievästä kielimuurista huolimatta eksynyt kevätpörriäinen löysi tiensä ulos ja ehdinpä ottaa hänestä muistoksi vielä kuvankin. Hiukan hätääntynyt, mutta suloinen pörhelö. Loppu hyvin, kaikki hyvin. =) Paitsi että nuo ikkunat pitää kyllä pestä.

Olipa kerran ruma kananugetti.

2009-04-21T14:45:00.002+03:00

Mut ei oo enää. Kaikki meni.

Ota paketillinen broilerin jauhelihaa, heitä kippoon. Perään yksi kananmuna, vähän korppujauhoja, suolaa ja mieleisiäsi mausteita (itse laitoin noin 1tl Madras Curry -jauhetta). Veivaa käsin tasaiseksi. Onpa tahmeeta. Kuumenna paistinpannussa hiukan öljyä ja paista koepulla. Lisää mausteita/suolaa, jos tarpeen. Tiputtele tahmataikinasta kahden teelusikan avulla kökkäreitä kuumalle pannulle. Kun kökkäre on paistunut toiselta puolelta, käännä ja litistä hiukan. Paista kypsäksi. Varo ylikypsentämästä, ellet halua jäystää kumikanaa.

Dippaa kananugetteja mieleiseesi dippisoosiin ja eikun ääntä kohti.

(Navettakissan niksinurkka tiedottaa lisäksi, että näistä saa mukavia protskupaukkuja, kun laittaa kokonaisen kananmunan sijasta 1-2 valkuaista. Korppujauhot voi halutessaan vaihtaa leseisiin ja leikkiä, että näistä saa myös kuituja.)

On taas kevät.

2009-04-17T18:08:00.005+03:00

Nää ei oo kyl Hakaniemen rannasta.
Mut ei se mitään.
Ei oo kukaan tarjonnu mulle salmariakaan.

(Edit. 25.4.2009: Kotikemisti Holopainen korjasi tilanteen ja
oli muuten parasta ikinä! Kiitän kokemuksesta ja ohjeesta.)

Sitruunalaku, terveisiä T-kaupasta ja muita kirpparijalosteita.

2009-04-17T16:50:00.009+03:00

Tässä on näitä, mitä en aiemmin saanut tälle meidän tautiselle koneelle, jossa oli kaatumataudin lisäksi niin paha pöpö, että vuoksi operaattorimme sulki nettiyhteyden ja tietysti pääsiäisen aikaan, jolloin pulju oli kiinni. No mutta nyt on kone putsattu noin sataan kertaan, nettiyhteys vaihdettu tuplasti nopeampaan ja voi kun kaikki toimiikin nyt liukkahasti! =)

Tää on ihan sitruunalakua! Langat on kirpparilta, vajaita akryylikeriä sekalaisten lankojen pussista. Materiaalina ei mitään ihkuinta neulottavaa, mutta ihan hauska, ohuehko myssy niistä tuli ja sainpahan vajaat kerät käytettyä.

Pitkän perjantain puhdetta: punaviiniä ja puikoilla aitoa 80-lukua.

Niin ainakin vyötteesä päättelin. Väritys on melko 70-lukulainen, hintalappu viittaa 80-lukuun, joten lanka lienee vuosikymmenten taitteesta...? Oli miten oli, tämä 100% akryyliä oleva ranskalainen Nicole-kerä on tullut T-kauppa Kotikulman hyllystä, käynyt jollain väliomistajalla, josta se päätyi kirpputorille ja sieltä minun käsiini. "Jo oli aikakin", se varmaan mietti, kun puikoille pääsi. Kaverikseen lanka sai niinikään kirpparilta peräisin olevaa harmaata mitälietä, koska pelkäsin, ettei punainen riitä loppuun saakka. Eikä ois riittänytkään. Melkoisen muhkea myssy, joka kaipaa kaverikseen kylmää kevättuulta.

Tämä on mun suosikki, tää on niiiiin aurinko! Nää on just sellaisia lankoja, joita en itse tulisi koskaan kaupasta ostaneeksi, mutta kirpparilla värit suorastaan huusivat nimeäni. Jos olisin Pelle Miljoona tai Mariska, haluaisin tämän itselleni.

Viimeisenä olis tällainen kirpputorilta ostetusta purkulangasta väsätty kauluri, johon harjoittelin mutterineulosta vai mikä sen nimi on. No sellainen pintaneule, mitä oon nähny putkisukissa. Jos ulkoillessa kaulalla ei ole kylmä, mutta viima ottaa korviin, irtokauluksen voi nostaa päähän pannaksi. (Tuunasin tolle päälle silmät, ettei se näyttäis niin munalta.)

Pääsiäisen saldo.

2009-04-16T18:35:00.002+03:00

Kuten aiemmin olen todennut, en ole kummoinenkaan jouluihminen. En näköjään ole myöskään pääsiäisihminen. En lähettänyt yhtään korttia, en kasvattanut rairuohoa, en rämpinyt ojissa pajunkissojen takia enkä koristellut kotia tipuilla. En ostanut edes suklaamunia, kuinka häpeällistä.

Pääsiäisruuista tykkään kyllä kovasti. Mämmiä oli pakko saada, se on niin herkkua, vaikka ostinkin vahingossa sitä huonompaa merkkiä. Kermaa ja sokeria päälle, nam. Lammastakin olisi tehnyt mieli, mutta Mies ei sitä halunnut, koska se on niin huonoa lihaa (??!). Kokkasin lammasta pari kertaa ennen pääsiäistä, mutta ei onnistunut paisti eikä pihvi, vaikka miten oli muikeat marinadit ja paistomittarit ja kaikki. Ehkä liha on ollut huonolaatuista (kahdesti?). Todennäköisempi selitys on, että en vain osaa. :( En silti luovuta. Jos pääsiäisen jälkeen löydän lampaanviulua tarjouksessa, otan elukasta revanssin ja näytän Miehelle ja itselleni, että yes I can!

Perinteinen pääsiäislammas loisti poissaolollaan, mutta ei myö nälässä oltu. Tomaatti-mozzarella-basilika -alkupalaan en kyllästy varmaan koskaan. Nytkin nousee vesi kielelle, kun vain ajattelenkin sitä! Pääruuista ei juurikaan ole kuvia, jostain syystä on ollut hinku päästä jo asiaan. Pröystäiltiin taas sisäfileellä, jonka kanssa oli risottoa ja uunijuureksia (joista en saanut kaunista kuvaa millään). Sunnuntaina syötiin vähän kevyemmin: Mies teki ohjeitteni mukaan tomaattikeittoa, johon lisättiin katkarapuja. Todella ihana keitto tuli, mieto, pehmeä ja yrttinen...

Maanantaina loput katkikset pääsivät valkosipulilla ja cayennella maustettuun, kuumaan voin-öljyseokseen ja bruschetaksi. Aah ja ooh.. Pääruuaksi oli lohimedaljonkeja ja ihanan pehmeää sitruunarisottoa, jonka Mies teki tällä ohjeella. Mies oli yllättävän aktiivinen kokkaaja pääsiäisen aikaan, otti kaiken risottovastuun ja keitonkin teki ihan omasta vapaasta tahdostaan. Melkein alan tuntea asemani keittiön kuningattarena uhatuksi.

Rahkapiirakkaa teki mieli niin paljon, että oli pakko tehdä sellainen. Leipäkone pyöräytti ihanan pullataikinan, täytteen sävelsin parin, kolmen erilaisen ohjeen pohjalta ja ah, kun tuli hyvää. Tästä pääsiäisestä ei jäänyt pashan maku suuhun. Harmi, parina edellisenä vuonna olen sitäkin tehnyt muistaakseni tällä ohjeella, joka on perinteistä pashaa vähän kevyempi. Kaikenkaikkiaan mukava pääsiäinen oli, vaikkei sitä erityisemmin vietettykään. Ja se USB-porttikin aukesi! =)

Aina ei voi inspata.

2009-04-09T15:20:00.003+03:00

Neulominen vähän takkuaa. Ja tietenkin takkuaa just nyt, kun ois vaikka kuinka paljon ihania materiaaleja! Ehkä syy on juuri siinä, ideoiden paljoudessa. Vähän niin kuin joskus bloggaamisen kanssa: niin paljon juttuja kerrottavana, että en osaa valita mitä kirjoittaisin. Ratkaisu: en kirjoita mitään. Olen kai sellainen kaikki tai ei mitään -ihminen.

Muutamia pipoja olen kuitenkin tehnyt, vaikkei niin ole superisti inspannutkaan.

Musta-pinkki Nuria seiskaveikasta. Myssyssä on rullareunus, koska halusin tähän jotain aiemmista Nuria-myssyistä poikkeavaa.

Turkoosi pitsipipo, lanka on pehmeää, vyötteetöntä yllätyslaatikon uumenista (Tanja tunnistanee?). Pitsimalli on omasta päästä (ensimmäinen OMA pitsimallini!), mutta se on niin yksinkertainen, että löytynee luultavasti kaikista käsityöaapisista ja Knitting For Dummies -kirjoista. En ole asiaa tarkistanut - haluan elää harhassani, että olen keksinyt jotain aivan uutta. =)

Mun oli pakko tehdä jotain tuosta vihreästä ja oih-niin-pehmoisesta, jota löytyi yllätyslaatikosta. Ruskea lanka on kirpparilta löydettyä, joten toisten jämillä mennään tässäkin.

Vihreää superpehmoista mulla on vielä n, 1,5 kerää ja Muorilta sitä löytyy kuulemma vielä muutama lisää. Haluaisin tehdä niistä itselleni jotain hartioita lämmittävää, kunhan vain löydän mallin, jota en voi mokata.

Pari muutakin fipoa mulla olis valmiina ja kuvattuna, mutta en saa kuvia koneelle. Tietokone on ollut niin pahasti kaatumatautinen, että sitä on hoidettu mm. poistamalla USB-portit käytöstä, enkä ole vielä keksinyt, kuinka saisin siirrettyä kuvia kamerasta kovalevylle ajatuksen voimalla. Ei liene kohtuuton haave saada usbit käyttöön jo lähipäivinä, sillä erään kirjan mukaan pääsiäisenä ovat jopa tuonelan portit avautuneet.

Hyvää pääsiäistä kaikille, rauhoittukaa ja nauttikaa auringosta ja pitkästä viikonlopusta!

Mindblowing food stuff.

2009-04-08T15:33:00.006+03:00

Mies tilasi taas toissa viikolla juttuja extrahotista. Meille tuli uusi pullo Blair's Original Death Saucea sekä Blair's Wasabi Green Tea -kastiketta, johon Mies kovin syvästi mieltyi edellisen kokeilusatsin perusteella. Uusina tuttavuuksina oli CaJohns Killer Chipotle Hot Sauce ja CaJohns Private Reserve Apple Smoked Bourbon Chipotle Barbeque Sauce (hitto mikä tynkänimi, ois nyt vähän voinu venyttää) sekä chilillä ja tequilalla terästettyä mansikkahilloa.

Killer Chipotle -kastikkeesta tuli heti ykkössuosikki! Potkua löytyy sen verran, että kitusista lähtee pienet lieskat, mutta maltillisesti käytettynä soosista irtoaa mahtava, savuinen chilin maku ja tulisuuskin asettuu siedettävälle tasolle. Pullo on kohta jo puolillaan, sillä sitä on tungettu viikon sisällä joka ruokaan: pihvin kastikkeeseen, kanakastikkeeseen, ylläolevaan barbeque-kastikeeseen terästykseksi, sellaisenaan dippaamiseen ja muuten vain pöytämausteena. Naminami! =)

CaJohns Private Reserve etc. grillikastikekin on oikein hyvää sekin! Pullon suulta ei soosia kannata kovin hartaudella haistella: vesi herahtaa kielelle välittömästi ja pidempi tuoksuttelu vaatii viereen kuolaämpärin. Aivan mielettömät tuoksut: savuista, kirpeää, makeaa, hedelmäistä, tulista.. Aah ja ooh. Makukin on loistava. Marinadi on yllättävän vähäsuolainen, ainakin marinoimilleni kanakuutoille kaipasin lisäsuolaa. Veikkaan, että marinadi toimii parhaiten nimensä mukaisesti grilliläskeille (esim. ribseille tai possun kasslerille) ja oikeassa grillissä, superkuumalle pihvipannulle marinadi paloi helposti kiinni.

Eilen paistoin lettuja, jotta päästäisiin maistelemaan mansikka-tequila-chilihilloa. Letunpaiston aikana otettiin pieni varaslähtö ja maistettiin hilloa sellaisenaan. WHOOHOOAH! :D Ou beibe mä rakastan sua oikein KOVASTI!!!! Niin tajunnanräjäyttävän hyvää, että ei voinut kuin hymyillä haltioituneena.. Mansikka maistui selvästi, mutta tulisuutta oli reippaasti! Leukaperiä kiristi, vesi tuli kielelle ja polte viipyili suussa pitkään. Mahtavuutta!

Mansikan kaverina hillossa on käytetty habaneroa, jonka tulisuusasteesta kertovat kaikki n. 570 000 scovillea. Melko kipakka luku: esim. tavallinen jalapeño on tulisuudeltaan vain n. 2500-10000 scovillea ja perus kebab-pepperoni naurettavat 500 scovillea, jos sitäkään. Hillon makeuden ansiosta habaneron luovuttama tulisuus on kuitenkin pehmeää ja nautinnollista. Lämpimille letuille pääsi tulisen mansikka-chilihillon lisäksi myös nokareet vaniljajäätelöä - taivaallinen yhdistelmä tulista ja makeaa, kuumaa ja kylmää. =)

Harmittaa.

2009-04-03T12:56:00.023+03:00

Anteeksi kaikille niille, jotka ovat odottaneet blogiini päivityksiä. Tai mistä minä tiedän, onko kukaan odottanut. Ehkä vain minua itseäni ärsyttää ja harmittaa, kun en ole tänne ehtinyt mitään kirjoitella. Juttuja olisi vaikka miten paljon, mutta olen ollut poissa kotoa ja muuten on aika mennyt muissa puuhissa kuin luovan kirjoitustyön äärellä.

Nytkään ei ole aikaa kuin piipahtaa tässä koneella, mutta pari asiaa haluan sanoa:

Kiitos Tanja, Muskatit tulivat perille! =) Sain Tanjalta peräti kolme kerää vaaleanpunaista Muskattia, josta kaavailin uutta laukkua pienelle tytölle tulipalossa tuhoutuneen tilalle. Nyt lanka riittää varmasti, kiitos! Sain lisäksi vielä kaksi bonuskerää Novitan Bambua, mustan ja valkoisen! Ihkua! =)

Vieläkin ihmettelen, kuinka maailmasta löytyy noin pyytetttömästi hyväntahtoisia ihmisiä. Sniif.. Kai se ihmisen ja ajatusten hyvyys on joltain muulta pois, kuten siltä idiootilta, joka otti asiakseen v*ttuilla Muori Menninkäisen blogissa niin antaumuksella, että Muori otti ja poisti koko bloginsa. Villaketun blogissakin oli joku vinkuja, joka koki tärkeäksi kommentoida jotain täysin asiaankuulumatonta. Hiton nillittäjät. Jos ei tykkää blogista, sen sisällöstä tai kirjoittajasta, pakkoko on lukea? Ei ymmärrä..

Toinen juttu on se, että kävin viime viikonloppuna Turussa ja haluan kiittää seuraavia ihmisiä:

- Muoria kaikkien ravitsemussääntöjen vastaisesta kahvittelusta ja upeista langoista
- Tessaa jälleen kerran onnistuneesta uudesta tukasta (mii rok!)
- kaikkia Matti-pipoisia virkistyshetkestä Apteekissa (kuva)
- älyn kalifeja Caribiasta ja verkkokalvoilleni syöpyneestä hellyyden hetkestä Haraldissa (kuva)
- nuorempaa Matti-pipoista hulisesta hiliateriasta ja pallotuolista (kuva ylhäällä - mulle kans!), sekä
- "isosiskoa" ja hänen perhettään Littoisissa kaikesta mahdollisesta. Mä en tälläkään kerralla saanut tuota sivun reunassa komeilevaa leijonanväristä kurrrnauta mahtumaan matkatavaroihin. Ensi kerralla isompi reppu... ;)

Kuvitan tätä juttua, jahka ehdin (mikä tapahtui 8.4.2009). Nyt on kiire siivota ja valmistella illallista. Miehen lapsuudenkaveri tulee meille yökylään ja sain paskanakin miettiä kolmen ruokalajin illallisen. Tosi kurjaa suunnitella ruokia ja tehdä ne... Niin ja vielä syödä! Ihan pahinta. Ajattelin alkuun tomaatti-mozzarella-salaattia ja valkosipulileipää ja pääruuaksi sisäfilepihvi, makeita uunisipuleita, savuchili-tomaattikastiketta ja risottoa. Jälkiruuaksi - jos vielä mahtuu - mutakakkua ja vaniljajäätelöä. Ja ehkä pieni lasillinen jotain hyvää makeaa. :)

Tunnustus ja tunnustus.

2009-03-24T18:56:00.003+02:00

Sain Matleenalta Hyvän mielen blogi -tunnustuksen. Perustelu: "hulvattoman hauskasti kirjoittava vasenkätinen neuloja". Ihanaa, kun joku ajattelee musta - tai paremminkin kirjoituksistani - noin nätisti! Lämmitti mieltä kovasti, kiitos! =)

Voisin myös itse tunnustaa jotain. En oikeastaan pidä edelleenlähetettävistä kiertojutuista. Tai no, jotkut haasteet ja meemit on ihan hauskoja. Se, mistä en pidä, on se pakollinen "lähetä tämä viidelle/seitsemälle/kymmenelle muulle". Pahinta on se, jos juttu pyydetään lähettämään niin ja niin monelle ystävällesi. Entä jos ei ole niin montaa ystävää? Tai entä jos mua ei huvita? Olenko tosikko ilonpilaaja ja ketjun petturi? No, oli miten oli, pakonomainen jatkaminen vie mielestäni pohjaa aitoudelta ainakin tunnustusten suhteen.

En tarkoita sitä, etteikö huomionosoitus voisi olla aito, vaikka siihen liittyisi jokin edelleenlähetyspakko tai -sääntö. Itse vain koen kiusalliseksi, että minun pitäisi jonkun toisen pyynnöstä nostaa jokin henkilö tai blogi toisten yläpuolelle jossain tunnustuksessa mainitussa suhteessa. Vähän niinkuin pitäisi valita viisi lempiruokaa. Ei onnistu. En suostu. Muille ruuille tulee paha mieli ja vähintään mulle tulee paha mieli niitten puolesta, koska listaus on epäreilu. Ne muut on ihan yhtä hyviä kuin ne viisi väkisinlistattua ja ainakin makaronilaatikko saattaa ajatella, että se on niin huono, ettei kelvannut top vitoseen.

Tunnustukset ovat silti kivoja ja niiden saaminen lämmittää mieltä, etenkin jos tuntee, että tunnustus on annettu ajatuksella ja suoraan sydämestä. Tähän Hyvän mielen blogi -tunnustukseen ei liittynyt minkäälaista jatko-ohjeistusta edelleenlähettämisestä, mikä on aivan ihanaa! Siksi koen, että Matleenan antama tunnustus oli vilpitön eikä millään tavoin pakon sanelema. Etenkin perusteluista olin otettu. =) Omasta mielestäni en nimittäin ole kovinkaan hauska. Minä vain kirjoitan.

Mietin tätä tunnustuksen jatkamista hetken aikaa. Että antaisko eteenpäin vai ei. Ehkä en. Tiedän monia, joita juuri tuo pakkojatkaminen ärsyttää ja vaikkei tässä sellaista olekaan, voi epämiellyttävä jatkamisen paine silti puuskuttaa niskaan.

Mutta mulle nousee koko ajan mieleen kaksi blogijuttua, jotka ovat hymyilyttäneet mua pidemmän aikaa. Haluan antaa Hyvän mielen blogi -tunnustukset siis ihan vain näitten yksittäisten juttujen perusteella, vaikka blogit ovat kokonaisuudessakin hyväntuulisia ja niistä löytyy kosolti muitakin hyviä postauksia.

Ensimmäinen menee Heinäharavalle. Mä en voi mitään, repeen tähän kakkuun joka kerta! :D Kerroinkin Heinikselle, että mä oon käyny hihittelemässä tota paakkelssia varmaan sata kertaa ihan muuten vaan, kun se on vaan niin mieletön!

Toinen tunnustus menee Katileinille. Pieni, mutta reipas lukutoukka saa multa täydet symppikset .. :) Tarinan pelottavasta kirjastonhoitajasta voi lukea täältä. Mua huvittaa Katileinin jutut usein muutenkin, etenkin lapsuusmuistelut, kun musta tuntuu että ollaan oltu ihan samanlaisia älypäitä. =)

Näitä antamiani tunnustuksia ei saajien tarvitse millään tavoin julkistaa tai noteerata blogissaan eikä varsinkaan jatkaa, elleivät halua. Tunnustusten perimmäinen tarkoitus on saavutettu, jos nuo juttulinkit saavat jonkun muunkin kuin minut hymyilemään. Ja kummankin blogista löytyy tosiaan paljon muitakin hyviä juttuja, eli käykäähän kurkkimassa! =)

(Heh, sen kerran kun EI tartte mitään jatkaa, tein sen ilomielin.. =) Ja kyllä saa mua haastaa ja lähettää kaikenlaista. En mä sellasista pillastu. :D Kunhan vain lähettäjä ei pahastu siitä, että en välttämättä jatka juttua eteenpäin. Mä oon vaan luonteeltani vähän tällanen.)

Palamaailma.

2009-03-23T16:44:00.004+02:00

Tykkään tehdä palapelejä. Sukuvika. Isä teki 1000-3000 palan palapelejä, kun olin pieni, ja minä halusin osallistua. Olin sellainen 4-5 v. pikku apina ja tein kaiken niinkuin isä: etsin paloja keskittynyt asiantuntijan ilme päällä ja jos sain palan paikalleen, napautin sen päälle sormella kolme kertaa. =) Hassu rituaali, joka vastasi merkitykseltään riemuisaa tuuletusta. Kolme koputusta oli myös sanaton viesti palapelikaverille: "Hahaa, löysin palasen!!". En mä kovin usein tainnut aikuisten palapeleihin palasia löytää, mutta palan löytyessä koputukseni olivat sitäkin teatraalisemmat. =)

Palapeleihin liittyy myös yksi lapsuuteni traagisimmista muistoista. Olin varmaan 3-4 v. ja kävin päiväkodissa. Siellä oli lelupäivä ja kaikkien piti viedä päiväkotiin jokin oma lelu. Minä valitsin Tenavakerhosta saamani palapelin, josta tykkäsin aivan valtavasti. Kuvassa oli Mikko ja vaari menossa saunaan. (Olenko muuten kertonut, että olen saunahullu? Jos meillä olis oma sauna, nököttäisin lauteilla joka ilta.) Vaan olisinpa valinnut toisin... Lelu piti nimittäin JÄTTÄÄ sinne! Ja arvatkaa, tuliko itku. Tämä käsittämättömän suuri vääryys on kaivanut mieltäni todella pahasti aikuisiälle saakka ja vaikuttanut kenties jopa ammatinvalintaani. Katkeruuteni tarhantätejä kohtaan laantui vasta muutama vuosi sitten, kun löysin täsmälleen saman palapelin kirppikseltä.

Minulla on ystävä, joka jakaa intohimoni palapelejä kohtaan. Meistä ei ole lainkaan outoa istua yhdessä pöydän ääressä ja olla puhumatta mitään. Luultavasti ystäväni mies kiittää Luojaa näistä hetkistä: "Kerrankin ne on hiljaa.." Tuijotamme paloja, etsimme sopivia, arvioimme, kokeilemme, hylkäämme. Ehkä hiukan hymyilemme, kun palan saa paikalleen (enää en koputa). Kumpikin ajattelee omiaan tai on ajattelematta. Ajatukset kulkevat vapaana, pakottamatta. Vähän niin kuin juostessa tai moottoripyörän kyydissä. Välillä mieleen tulee jotain, joka on sanottava ääneen. "Jes." "Siis missä tää voi olla..." "Mä laitan tänne näitä vaaleita." "Ok." Välillä sovitaan että lopetetaan, kun ollaan saatu paikalleen vielä 14 palaa. Neljäntoista palan jälkeen sovitaan, että etsitään sittenkin vielä kymmenen. Väsyttää, mutta ei malta lopettaa.

Edellä mainittu ystäväni oli saanut mieheltään lahjaksi palapelimaton. Tuollaisen vihreän, huopaisen alustan, jonka avulla palapelin voi halutessaan rullata kasaan ja taas auki, kun haluaa jatkaa. Aivan mahtava idea, mulle kans! Kuva on Clas Ohlsonin sivuilta ja huomaa kyllä, että kuvan ottaja ei itse tee palapelejä. Sitä ei todellakaan voi rullata noin, vaan pakkauksen mukana tulevan tukevan pahviputken avulla. Kaikki mun palapelit ovat varastossa, mutta kirpparilta löysin pakkausmuoveissaan olevan 1000 palan aarteen, jota en voinut vastustaa! Seuraavana päivänä marssin Clas Ohlsonille ja voi ihanuutta!! En tiedä, mikä palapelien tekemisessä niin kiehtoo, se on vaan niin rentouttavaa.. Mies epäili, että mä en saa palapeliäni kasaan IKINÄ, mutta hei kamoon, mä oon tehny näitä ennenkin.. =)

Täytyi myöntää, että kuva vaikutti hiukan haasteelliselta. Sain loistoideankin: laittaisin blogiin kuvia valmistumassa olevasta palapelistä, lukijat saisivat arvailla aihetta ja ensimmäinen oikein vastannut saisi palkinnon. Hyvä idea, mutta tein palapelin liian vauhdilla valmiiksi enkä ehtinyt ottaa väliaikakuvia. Joten se siitä. Harmi. Ehkä toteutan kilpailun jollain muulla tavalla tai jokin toinen kerta? Pakenen palamaailmaan taas sitten, kun haluan ajan pysähtyvän, ajatusten tyhjenevän turhasta ja pienten palasten loksahtelevan paikoilleen niin alustalla kuin omassa päässäni. Tai ehkä hankin tollasen herätyskellon ja kasailen joka aamu sekä paloja että itteeni? =)

Muoks.

2009-03-18T16:29:00.013+02:00

Muokkasin yllätyslaatikkojuttua, kun olin pöllö unohtanut sieltä yhden aivan mahtavan paketin. Mutta nyt sekin on lisätty! =)

Eipä mulla sitten oikein muuta. Paitsi että ei mun eilen tarvinnutkaan puhuu ruotsia. Harmi ja pettymys. Olin siihen niin valmistautunut.

Olin siis sellasissa tsykolokisissa testeissä leikkimässä ja laulamassa, kuten ystäväni I testejä etukäteen kuvaili. Yllättävän rankat testit: illalla tuntui kuin olisin vetänyt tyhjällä vatsalla täysimittaisen triathlonin, ottanut kehässä turpaan ja sen jälkeen jäänyt vielä jyrän alle. Kaikkia jäseniä särki, vaikka mitään fyysistä en ollut tehnyt, ja päänsärky oli järjetön. Uskomattoman raskasta vastata koko päivä itseään koskeviin kysymyksiin.

Nyt vain odottelen niitä hullunpapereita.

Hälsningar från mössafabriken.

2009-03-16T14:15:00.005+02:00

Jag tänkte börja blogga på svenska... Bra idé, eller hur? =) Näääh, jag skojar bara. Det här är tillfälligt. Jag lovar. Det är bara så att imorgon måste jag troligen hålla ett litet tal på svenska framför främmande människor och jag tänkte träna lite. Den största utmaningen är inte att tala svenska utan göra det helt nykter. Men jag har bestämt mig att jag ska handska det hur bra som helst. Självklart. Jepjep.. Jag är så nervös redan nu, vilket betyder att i själva situationen jag troligen skitar i mina byxor eller minst släpper ut en extrem fjärta. Heh, vilket bra sätt att fästa publikens uppmärksamhet till något annat än tals oexixterande innehåll eller mina grammarfel. =)

De här mössorna är från tiden före överraskningslåda, har bara inte hunnit posta dom tidigare. Några av dom har redan hittat sin väg till nya ägarna, vilket är helt strålande!

Den här mössan blev STOR, runt och randig som en humla. Den gula garnen är Novita Isoveli, den gråa 7 Veljestä. En skoijig mössa.

Hittade en urgammal nystan av Aino och stickade en basic-mössa av den. Synd att jag inte insåg att Aino skulle ha varit perfekt material för Twister-mössan. Well, nu är det för sent, det var det sista nystanet..

Jag tycker inte om sömmar på mössor men nu hade jag inte tillräckligt stora rundstickor och jag var tvungen att sticka med vanliga stickor (hur säger man"neuloa tasona" på svenska?) och sy baksömman. Garnen är Katia Studio, stickor nr 9. Jag älskar denna garn, den är intressant och snabb att sticka!

Svart är svårt: det var helt OMÖJLIGT att ta en bra bild av denna mössa! Twister av svart Katia Pluma, stickad med nr 7 rundstickor (om jag kommer ihåg rätt). Jag var rädd att Katia Pluma skulle vara för tunt för en Twister, men den fungerade överraskande bra! Synd att bilden inte alls gör full rättvisa åt mössan, i verkligheten den är mycket vacker.

Och här finns en annan dålig bild. Bilden är alldeles för mörk och hela mössan ser ledsen och tråkig ut. ARGH. Hur svårt kan det vara att ta en bra bild? Svart-bärgröt Nuria, garnen är 7 bröder, stickor kommer jag inte ihåg.

Svart-orange mega-överstor mössa av nån slags loppis-mohair och 7 bröder. Ganska söt, tycker jag. Men bilden är för mörk IGEN! Hoppas att solen, min belysningsassistent, snart kommer ut från sin gömmställe. Eller kanske jag borde skaffa mig en pannlampa!! :D Det skulle ju se vettigt ut..

Sånt har jag stickat under de senaste veckorna och ett par mössor av överraskningslådans garner väntar på att bli fotograferad. Min lilla mössafabrik tackar alla som orkade läsa hit och börjar planera nya "huvudsaker".. :)

Neuleaddikti? Minäkö?

2009-03-15T14:27:00.001+02:00

Lähdin Miehen kanssa oluelle. Mies ja hänen työkaverinsa alkoivat pelata bilistä, minua viihdytti pelkkä puolen litran tuopponen. Eihän sitä ukkojen räpellystä jaksanut pitkään katella, tarvitsin tekemistä. Iltapäivälehdet oli nyysitty muihin pöytiin, luettavaksi ollut edes ruokalistaa ja puhelinkin oli jäänyt kotiin. Voi tylsyys.

Aloin kaivella laukkuni pohjia ja löysin sieltä 2 kpl virkattuja läpysköitä, jotka noin 9 kk ajan ovat esittäneet tossunpohjia. "En mä näitä kuitenkaan valmiiks tee", totesin ja purin kaljaa imeskellessä molemmat tekeleet. Kaksi pientä lankakerää, kiva! Mitäs sitten? Vähän aikaa sitten mulla oli täällä laukussa virkkuukoukku. Eipä oo enää. Höh. Mut on täällä täysi paketti tähtisadetikkuja. Niitähän tarvitsee aina juu. Hmm... Eikös ne ihan puikoista kävis? Ei mutta nyt mä tiiän! Ja siitä se ajatus sitten lähti.. :)

Myssyä pukkas.

2009-03-12T18:41:00.002+02:00

Avainhenkilö Kalliosta lahjoitti mulle Katia Sherpojen lisäksi myös mustaa ja punaista 7 veikkaa. Niistä tein jo joku aika sitten tällaisen aavistuksen rock-henkisen myssyn, josta tykkään hurjasti! Jos tällä ei saa katu-uskottavuutta, niin ei sitten millään. Ei vaan taaskaan sovi itelleni, pahus. Toivottavasti se pääsee jonkun rokkitytön tai -pojan päähän. =)

Secretly gone nuts.

2009-03-11T11:07:00.004+02:00

Mies on toisinaan skeptinen ekologisten ratkaisujeni (esim. neulottujen tiskirättien) suhteen. Toissapäivänä kysyin Mieheltä, onko hän huomannut puhtaissa vaatteissaan mitään eroa. Ei. Ei hän kuulemma muutenkaan huomaa mitään. Mutta ei siis mitään valittamista? "No ei, mitenniin?" Kerroin, että olen muutama viikko sitten vaihtanut pyykinpesuaineen ekologisempaan. "Aha", sanoi Mies eikä kysellyt enempää. Mä olen ihan varma että se olis saanu slaagin, jos olisi kuullut, että pyykkimme pestään nykyään PÄHKINÖILLÄ!

Kuulin pesupähkinöistä ensimmäisen kerran äidiltäni joskus viime marraskuussa. Oli ostanut niitä Savonlinnan Kehitysmaakaupasta ja kehui kovasti. Kuulosti melkein liian hyvältä ollakseen totta: ekologinen 100% kierrätettävä pesuaine, joka on edullista ja riittoisaa, pesee puhtaaksi, eikä synnytä jätekasoja eikä ympäristölle haitallisia sivutuotteita! =) Ostin omat pähkinäni Turun Maailmankaupasta, vaihdoin nestemäiset pesuaineet salaa pähkinöiksi (pesupallo pyörii koneessa enää hämäyksen vuoksi) ja olen ollut todella tyytyväinen! Näin homma toimii:

Pieneen puuvillapussiin laitetaan 4-6 pähkinänkuoren puolikasta, pussi pyykin sekaan ja pestään normaalisti. Käytetyt pähkinänkuoret laitetaan biojätteeseen. Samoja pähkinöitä voi käyttää 30-40°C pyykissä kahdesti, 60°C pyykissä kerran. Pakkaus on pahvia, joten se päätyy lopulta pahvinkeräykseen.

Yhden pesupähkinäpaketin hinta on n. 7e, pienet puuvillapussit myydään erikseen (0,50e), ja toki sellaisen voi itsekin ommella. Tässä mun paketissa on 350g pähkinöitä ja siitä riittää pakkauksen mukaan noin 90 koneelliseen. En muista, mitä nuo nykyisin käyttämäni halpisnesteet maksaa, mutta just tuli joku Tarjoustalon mainos, jossa 4,70e maksavan Bio Luvilin luvataan pesevän 35 koneellista. Pähkinät pesee hinnallaan ainakin sen.

Pesutulokseen olen ollut tyytyväinen. Vaikka pähkinänkuoret tuoksuvat omituisen makealle, pesun jälkeen pyykki ei tuoksu miltään. Vain puhtaalta ja raikkaalta. Ja voisin vaikka vannoa, että pyyhkeistä on tullut imukykyisempiä! Aluksi pelkäsin, että pähkinäpesu haalistaa mustia vaatteita (niitä on meillä PALJON), mutta aloin pestä niitäkin pähkinöillä, koska pakkauksen mukaan niissä ei ole valkaisevia aineita. En ole vaatteissa mitään muutosta huomannut, mutta ns. "paremmat" mustat vaatteet pesen varmuuden vuoksi mustille vaatteille tarkoitetulla nestemäisellä pesuaineella.

Saan jotain kummallista tyydytystä siitä, että pesen pyykkini näin. Olen sellainen pieni ja reipas maailmanpelastaja. Käytettyjä pähkinöitä biojätteisiin laittaessa mulle tulee aina hyvä mieli ja joka kerta hämmästelen sitä, miten puhdasta ja raikkaan tuoksuista pyykki on ja miten uskomaton koko pesupähkinäsysteemi on! Ei kemikaaleja, ei keinotekoisia tuoksuja, ei mitään lisättyä, vain puhdas, käsittelemätön luonnontuote. Täydellistä.

Lisätietoa alkuperästä ja ostopaikoista löytyy mm. näiden linkkien takaa:
Maailmankauppalehti 2/2007 (s.20)
Plaza/Ellit/kodinhoito
Maailmankaupat.fi

Tiskiräteistä.

2009-03-10T12:19:00.009+02:00

Ihme ja kumma, neulotut tiskirätit eivät ole saaneet häätöä keittiöstämme! Mies on jopa myöntänyt, että neulottu rätti on tehokas tahrojen irrottaja. Voitto se on pienikin voitto, vaikka Mies tarttuukin mieluummin keittiöinhokkiini (=talouspaperiin) kuin tiskirättiin.

Ensimmäisen tiskirätin jälkeen tein toisen samasta langasta, mutta vähän jäi kaivelemaan se, kun moni on todennut bambulangan olevan puuvillaa parempaa tiskirättimatskua. Talvi ei ainakaan lähiprismassani ole bambulangan sesonkiaikaa, mutta onni potki ja löysin kirpparilta 3e:lla pussin, jossa oli 1,5 kerää vihreää Novitan Bambua ja vajaat kerät valkoista ja mustaa. YEAH! =)

Nro 3 bambupuikoilla nysväsin edestakaisneuleena rätin, josta tuli ehkä turhan iso, mutta pehmeä se on ja imukyky on tosiaan parempi kuin 100% puuvillalla, siitä ehdoton plussa. Tahrojen irrotukseen karkeammat puuvillaiset ovat silti mielestäni parempia, vaikka hangatessa niistä irtoaa vähän nukkaa. Pesuohje bambulangalle on konepesu 40 asteessa, mutta ajattelin viskata rätin tylysti kuudenkympin pyykkiin. Mustia rättejä olen pessyt toisinaan myös 65 asteesssa tiskikoneessa, jos kuudenkybän pyykkiä ei ole ollut.

Kuvausalustana on toissaviikolla meille saapunut telkänpönttö, jonka tarpeellisuuden Mies osasi perustella niin hyvin, että en osannut keksiä yhtään vastalausetta. Mukavaa, kun kummallakin on harrastus, josta toinen ei tajua yhtään mitään.. :)

Mustavalkoista.

2009-03-09T12:30:00.005+02:00

En mä kauan pystynyt pitämään näppejäni irti yllätyslaatikon langoista. Novitan Jiveä olen monta kertaa hypistellyt lähimarketin lankahyllyllä, mutta joku siinä on ärsyttänyt. Yllätyslaatikosta paljastui kaksi kerää vitivalkoista Jiveä, joten päätin ensimmäisenä kohdata ennakkoluuloni ko. lankaa kohtaan. Yhdessä tutun ja turvallisen 7 veljeksen kanssa siitä syntyi tällainen fipo.

Jiveä oli mukavaa ja omituista neuloa. Neuloessa lanka tuntui kovalta ja karkeahkolta, mutta langasta syntynyt pinta oli pehmoista ja pörröistä! Sain langasta heti myös pari joulukoristeideaa, ehkä siksi että olen koko viikon ollut lankalaatikosta ihan joulufiiliksissä. =) Efektilankana ja pienissä määrin Jive ainakin toimi, ja jos joulukoristeideani eivät toimi, käytän langat ihan mielelläni myssyihin.

KIITOS!

2009-03-07T18:18:00.022+02:00

"Sekalaista, sekalaista sekä hyvää että pahaa,
mutta ainapa kissa vieköön, hyvä täällä
kuitenkin päällimmäisenä keikkuu ja elämän
retkutus käy laatuun, käypä se."
-Aleksis Kivi

Näillä sanoilla alkoi yllätyslaatikon purkaminen. =) Runonpätkä oli kirjeessä, jonka saattelemana luokseni laskeutui liuta ihania pieniä nöttösiä Huutjärveltä. "Kato! Kato mitä täällä on!!!" hihkuin ja ryntäsin esittelemään nöttöjä Miehelle lausuen samalla ylläolevaa runoa. Päässä vilisi vain yksittäisiä sanoja muodostamatta kokonaisia lauseita: "Virkkuukoukku! Kukkia, koristeita! Tekemistä! Tyhjä pipo! Ihana! Virkkaan! Kukka!".. Normaalia? Kiitos J! =)

Mulla alkoi olla kutkuttava aavistus siitä, mitä lopuista paketeista löytyisi. :)

Maksamaalta tuli tällaista ihanaa, kiitos Aila! Näistäkin saa vaikka mitä, ideat vaan pursuvat! Jotkut langat alkavat kiehtoa heti, vaikka tiedän taitojeni ja kärsivällisyyteni olevan sen verran rajalliset, että käsissäni lanka tuskin saa ansaitsemaansa muotoa. Kuvassa sinisen vasemmalla puolella on aivan älyttömän ohutta roosanväristä lankaa, jonka olen jo ottanut muista erilleen ja sormeillut useaan otteeseen. Miten voi lanka olla näin herkkää? Voi kun osaisin siitä tehdä jotain kaunista.

Lisää ideoita tuli Turun kyljestä tästä paketista! Jotenkin hellyttävä tuo vedenvihreä pörrö.. Ainoa hujoppi, sen pitää ihan kumartua että mahtuu kuvaan, kun kaikki muut on matalia pulleroita. :) Herkuttelen jo ajatuksella, että saisin tuon ruskean ja murretun punaisen langan kimppaan ja koristeeksi johonkin tyylikkääseen juttuun. Ja hujoppi menee johonkin hauskaan ja melkein hempeeseen! Kiitos Marjatta!

Ja nyt terveisiä Porvooseen, lempikaupunkiini! Voi että mun suupielet oli revetä kun näin tämän kortin! :D Ja mukana oli iso kerä juuri sellaista hempeää, jota mun ei ikinä tulisi ostettua! Liisan lähettämästä langasta tuli heti ihan pikkutyttöolo, joten siitä
tulee varmasti jotain ihanaa ja sievää!

Välillä mulle tuli ihan tynnyrissäkasvanu olo. =) Pitäisköhän munkin joskus mennä markettia pidemmälle kalaan..? Katsokaa nyt noita villalankoja! Ohuita, kauniita ja ihanasti värjättyjä! Mistä ihmiset näitä löytää? Ihastuin heti myös tuohon vaaleanpunaiseen Muskattiin! Haluaisin tehdä siitä laukun 5-vuotiaalle pienelle prinsessalle. Hänen kotinsa paloi joulun jälkeen ja tulipalossa tuhoutui aiemmin tekemäni laukku, jonka annoin hänelle joululahjaksi. Onneksi ihmisille ei käynyt mitään. Laukku oli ollut mieluinen, joten jos vain lanka riittää, teen tuosta hänelle uuden ja entistä ehomman laukun, jonka joulupukki voi varmaan toimittaa perille jo ennen joulua.

Tällainen talvinen tervehdys tuli Lellulta! Ihania nöttöjä! Ja materiaali tuntuu turvalliselta, ehkä seiskaveikkaa? Jotkut parjaavat 7 veljestä, mutta minusta se on kiva ja monipuolinen lanka. Ja näissä on juuri sellaisia värejä, joihin iskisin kiinni, jos olisin äidin lootalla! Ja tuo luumun/munakoisonvärinen on herkkua! Harmi että monet värit, joista tykkään hurjasti, eivät lopulta sovi itselleni. Mutta ehkä onnistun tekemään tuosta jotain niin kivaa, että joku muu haluaa sen käyttöönsä?

Olin ysiluokalla luokkaretkellä Naantalissa ja mentiin illalla grillille. Tilasin lihapiirakan ja tuijotin sitä tyrmistyneenä: Mikä tää on??! Olin järkyttynyt mättöni huonosta laadusta. Olin elänyt koko siihenastisen elämäni siinä uskossa, että snagarilihikset ovat aina ja kaikkialla lörtsyjä. Kaupungista, josta saa tuota mun all time lempparisnagarisapuskaa (parasta kahella nakilla ja kaikilla mausteilla) tuli kaksi muhkeaa, herkkuväristä palleroa ja toive, että keksisin niistä jotain hauskaa! Kiitos Sippunen ja terveisiä Savonlinnaan! :) Kuva ei tee oikeutta lankojen väreille, ne suorastaan hehkuvat! Näistä ei tule mitään pikkusievää siperrystä, vaan ehdottomasti jotain iloista ja hauskaa! =)

IIK! Nämä upeat langat vahvistivat orastavan suunnitelmani: ainakin yhdet sukat teen! Mä olen ihan villasukkaihminen, pidän niitä jalassa kesät talvet, enkä koskaan lähde mihinkään reissuun ilman että pakkaan villasukat mukaan. Olen pitkälti äidin neulomien sukkien varassa, koska itse en jaksa niitä neuloa. Ensimmäinen menee kyllä ihan ok, mutta toisen kanssa on jo vähän niin ja näin. Tylsää, kun pitää tehdä toinen SAMANLAINEN.. Mutta nyt törhistäydyn ja opettelen sen pyöröpuikkosysteemin! Ja iik, voiskohan sillä tsydeemillä vois tehä kaks pipoo samalla kertaa??!!!! :D Halauksia ja kiitos inspiraatiosta, Tarja!

Aivan mahdottomia nämä paketit! Availin näitä innosta hengästyneenä ja Mies yritti esittää kiinnostunutta, kun vähän väliä ravasin näyttämässä, että mitä paketista löytyi! "Kato miten hieno!", mä hihkuin tämän kuvan kortti kädessä, "Ite tehty!!" Mä olin ihan kuin pikkutyttö jouluaattona, enkä enää tiennyt olinko enemmän innoissani siitä, että sain noin kauniin kortin vai siitä, että joku on osannut sellaisen tehdä. Kiitos Kikka, runoilutkin oli aivan mahtavia! =) Tästä paketista tuli mieleen entinen työkaverini, joka myös osaa tehdä upeita kortteja ja jolle tein kaulaliinan langasta, joka pilkistää kuvan alareunasta. Että terkkuja vaan! Hänelle saattaisi sopia myös tuo efektilanka, se on niin bling-bling ja hip-hei! :)

Mä en tajua, miten mä voin UNOHTAA laittaa tämän tänne! Paketin lähettäjä ei tätä tiennyt, mutta kortti oli minulle erityisen mieleinen. =) Olen entinen autoharrastaja ja vanhat autot saavat sydämeni sykähtämään. Olen sitikkaihminen (jep, mulla on ollu kuljin vm. -76) , mutta sillon, kun olin ihan pieni tyttö, isällä oli - tadaaa - juurikin Ford Taunus! :) Meillä on ollut myös punainen kuplavolkkari ja sähkönsininen Saab96. Jostain vuodesta 1991 lähtien olikin sitten alamäkeä ja autoina jotain karseita taviksia. Mutta Taunus, kupla ja vauhtisämpylä - niissä oli sitä jotain! (huokaus) Vanhoja sitikoita ei silti voita mikään.. Voih.. melkein tippa tulee linssiin, kun muistelen vanhaa rättäriäni. Oli se mulle niin rakas..

Mutta takaisin asiaan. :) Ylläolevasta paketista tosiaan mä tiesin heti, että sukat haluan tuosta Colorista! Sellaiset putkisukat, mitkä menee silleen jänskästi kierteelle! En mee vannomaan, mutta luulen että jaksaisin tehdä sellaiset ihan sukkapuikoilla, vaikka oon miettiny, että pitäis se pyöröpuikkohomma opetella. Ja mä luulen, että toi punainen lanka on just se, joka tällä hetkellä kyttää puikoille pääsyä, se ei vaan oo vielä osannu kertoo, miksi se haluaisi tulla. :) KIITOS, nää on ihania!

Viimeisenä aukaisin Muorin pussukan ja olin pyörtyä! Kattokaa nyt hyvät ihmiset, mikä määrä lankaa! =) Siis olenko mä tosiaan ollut näin kiltti?! Henkilökohtainen suosikkini on tuo lila pikkukerä upeasti hohtavaa lankaa, en ole koskaan pitänyt mitään niin ihanaa kädessäni! (lanka on kuulemma SILKKIÄ! Iiik!) Tuo murretun limen värinen pörrö on kans kohta varmaan nypyillä, niin paljon olen sitä hivellyt. Pervo.

Oon tosiaan ihan pyörryksissä.. Lämpimät kiitokset kaikille, te olette ihan enkeleitä! :) Ja tässä luultavasti ainakin yksi syy siihen, miksi Muori mua halusi muistaa:

Tykkään neuloa, mutta teen lankaostokseni yleensä marketeissa eli lankani ovat pääosin Novitaa. Ei Novitassa mitään vikaa ole, mutta helmasyntini on ostaa tylsiä värejä. Kaupassa ne näyttävät kivoilta ja visioin päässäni kaikkea tyylikästä, mutta kotona tyylikkyys muuttuu tylsyydeksi. Ainoa tapa yrittää poistaa ankeus on yhdistää niitä johonkin aiempiin, vielä tylsempiin lankoihini.. Todella inspiroivaa. :/ Äidin ja kavereiden lankavarastoilla sormeni taas syyhyävät, heillä on kaikkea ihanaa ja mahtavia värejä! Toisten langat ovat aina mielenkiintoisempia kuin omat, ja siksi olenkin kirppareilta etsinyt jämäpusseja, joissa on kaikkea sitä, mitä en osaa kaupan hyllyltä valita. Tosi harvoin sellaisia löytyy, mutta kerran löysin lähikirpulta peräti kolme pussia (JUHLAA!!) ja raportoin tapahtumasta Muorille ihan innoissani! Samassa yhteydessä taisin mainita taipumuksestani ostaa tylsiä lankoja, joten nyt tylsyys on poistettu ja kiinnostukseni jämälankoihin tyydytetty hyväksi aikaa! IHANAAAAAA! =)

Pahoittelen, että sain tämän jutun postattua vasta nyt, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Loin Yllätyslaatikko-kategorian, johon liitän kuvat käsitöistä, joissa on käytetty näitä yllätyslaatikon lankoja. Toivottavasti mahdollisimman suuri osa saa mukavan muodon ja päätyy lämmittämään erilaisia raajoja tai koristamaan myssyjä!

Koska meillä on joulu? No NYT!

2009-02-27T17:29:00.006+02:00

Nyt ei tuu kuvaa, koska en pysty kuvaamaan. Hyvä kun pystyn kirjoittamaan, itkettää niin kovasti.

Mutta ilosta itken, älkää huoliko. =) En tiedä, mitä mä olen tehnyt ansaitakseni yllätyksen, jonka Muori Menninkäinen mulle kasasi ja lähetti! Kusti oli polkenu mulle ison laatikon, jossa on ihan kauheesti kaikkee! Mulla on niin epätodellinen olo, että pelkään koko ajan herääväni ja kaikki onkin vain unta.. :D Mä oon niin pyörällä päästäni.. En ole vielä uskaltanut edes tutkia sisältöä tarkemmin, kun jo pelkkä ajatus siitä, että joku on ajatellut mua näin nätisti, saa mut kyyneliin. Mutta päällä on ainakin pussillinen ihania lankoja, ja kirjekuori, jonka saan avata vasta viimeisenä.. =) Ihanan salaperäistä!

Jos oikein olen ymmärtänyt, tähän yllätyspakettiin on osallistunut useita ihmisiä, joten KIITOS kaikille jo tässä vaiheessa! Siis aivan käsittämättömän ihana yllätys, mä en ole koskaan saanut mitään tällaista! Mä en nyt liikutukseltani pysty täysraporttia postaamaan, mutta enköhän mä iltaan mennessä ole sen verran toipunut, että uskallan kurkkia pakettiin tarkemmin.. JÄNNITTÄÄ! Näytän varmaan ihan mielipuolelta, itken ja nauran samaan aikaan ja kädet ihan tärisee!! :D

Kiitos ihan älyttömästi Muorille, joka off-season-joulumuorin tittelin täten itselleen lunastakoon! Ja kiitos kaikille off-season-tontuille, tuskin maltan odottaa, mitä kaikissa noissa kuorissa ja laatikoissa on! :D

Lahjalangoista väsättyä.

2009-02-24T12:12:00.006+02:00

Avainhenkilö Kalliosta lahjoitti mulle pari kerää kaapissaan marinoitunutta Katia Sherpaa, joista syntyi iltapuhteina tällaiset fipot. Tosi nopeakutoista (onko tuollaista sanaa?) lankaa, hiplaus tuo mieleen Novitan Mambon. Puikot oli molemmissa kasit, reunassa käytin kai kutosta tai seiskaa.

Tupsukkaa.

2009-02-18T00:45:00.003+02:00

Tällainen fipo putkahti puikoilta viime viikonloppuna: palmikkoa ja tupsu päähän. Lanka on viimevuotista Novitan Rustikaa, puikot kai kasit. Aivan ihana väri, voisin katsella sitä vaikka kuinka kauan! Mutta kun ei se vaan mun naamaan istu.. Tein viime talvena samasta langasta kaulurin, joka oli ihanan lämmin ja kätevä, mutta ei sitäkään tullut pidettyä. Annoin talvisen lämmikkeen goottihenkiselle kaverilleni, jolle väri sopi huomattavasti paremmin.

Ompunvihreä Twister.

2009-02-17T13:11:00.007+02:00

Suuren (ehkä kaks lukijaa) yleisöni pyynnöstä laitoin Twister-pipon ohjeen kaikkien kokeiltavaksi. Pitihän mun itsekin varmuustestata ohje ja tällainen mukava pikku pyöriäinen tuli. Pipolla on jo omistajakin, ihanaa!

Lanka Novita Polaris, puikot nro 8, aloitussilmukoita 69 (=13x5+4) ja puikoille jäi viimeisen kavennuskerroksen jälkeen 14 silmukkaa.

Ja sori taas. Mulla on silleen rikkinäinen kamera, että se ei osaa laittaa näihin kuviin värejä sellaisena kuin ne on oikeesti. Kuvaajassahan ei ole mitään vikaa, eihän? Todellinen väri on ehkä jotain noiden kahden väliltä.

Kuppikeittoa.

2009-02-16T17:29:00.001+02:00

Lähikaupasta tarttui mukaan pari parsakaalia. Huolellisesti keitelty ja varmuuden vuoksi vielä hauduteltu parsakaali on ihan vehkeestä, mutta napakaksi jätetty on aivan ihanaa! Toinen parsakaali menee wokkiin tai höyrystyy muuten vaan lisukkeeksi, toisesta tein keittoa, joka vaatimattomista raaka-aineistaan huolimatta onnistui loistavasti! Mietoa, mutta maistuvaa, ja etenkin kevyttä. Proteiinia tästä ei juurikaan saa, joten kyytipojaksi sopii esim. margariinilla sivelty ruisleipä ja päälle huoleton määrä vähärasvaista kalkkunaleikettä.

Otin keiton pohjaksi kasvikset.fi -sivustolta (jossa on muuten mainio reseptipankki!) Sosekeitto parsakaalista -ohjeen. Melkein ohjeen mukaan tein, mutta pari muutosta tuli: en jaksanut odottaa perunoiden pehmentymistä, vaan siirryin aika nopeasti liemivaiheeseen. Lisäksi jätin ohjeessa mainitun maidon/kerman jätin pois, koska keitto oli sopivan paksuista jo soseutuksen jälkeen. Makukin oli kohdallaan, joten mitäpä sitä mitään lisäilemään. =) En vieläkään osaa kuvata ruokia, keitto oli oikeasti vihreää eikä vaaleankeltaista.

Parsakaalikeitto

1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
5 pikkuruista perunaa (tai 2-3 isoa)
300-500 g parsakaalia
1 l kanalientä (1l vettä+ 1,5-2 kanaliemikuutiota)
(suolaa)
(pippuria)

Kuori perunat ja sipulit. Viipaloi perunat ja hienonna sipulit. Kuumenna kattilassa tilkka öljyä, lisää sipulit ja perunat, kuullota hetki miedolla lämmöllä. Lisää kanaliemi. Anna kiehua n. 15 min eli kunnes perunat alkavat olla pehmeitä. Viipaloi parsakaalin varsi ohuiksi viipaleiksi ja irrottele kukinnot noin pingispallon kokoisiksi. Lisää keittoon ja anna kiehutella lempeästi n. 7-10 min eli kunnes parsakaalit ovat pehmeitä. Ota keitto liedeltä, surauta sauvasekoittimella sileäksi, tarkista maku. Itse en lisännyt keittoon enää mitään, edes suolaa. Jos keiton koostumus antaa myöten, lisää maitoa tai ruokakermaa, kiehauta.

Nautiskelin keiton latte-lasista juoden. Ihanaa. =)

Jatkotesti ja wokkia.

2009-02-15T23:21:00.008+02:00

Viimeviikkoisen koipireisitestin tuloksista järkyttyneenä ostin marinoimattomia broilerin rintaleikkeitä, siis niitä missä on luu mukana. En voinut vastustaa kiusausta tehdä pientä testiä myös niillä.

Poistin paloista nahat, luut ja joitain pieniä roiskeita. Koko paketista (1,026kg) tuli 795g filesuikaleita/kuutoita, biojätteeseen joutui vain 70g tavaraa! Niille, jotka alkoivat ihmetellä lyhyttä matikkaani ja yhtälöstä puuttuvaa 161 grammaa, kerrottakoon, että sisäinen marttani heräsi ja laitoin luut pakkaseen (keitän niistä myöhemmin kanalientä).

Marinadin kanoille tein ihan itte. Ensin nelikomponentti-peruspohja:

hapanta: 1/4 sitruunan mehu ja liru valkoista balsamicoa (koska sitruunaa ei ollut enempää)
makeaa: 1-2 rkl hunajaa
suolaista: soijakastiketta
rasvaista: reilu loraus oliiviöljyä

Pohjaan lisäsin mausteet, tällä kertaa vähän itämaisin vaikuttein ja sen mukaan, mitä kaapista löytyi (kaikenlaista sieltä löytyikin!):
- valkosipulia (hienonnettuna)
- tuoretta inkivääriä (hienonnettuna)
- tuoretta chiliä (tai pakastimesta oikeestaan..)
- puolikas kanelitanko
- pari kokonaista kardemummaa
- mustia sinapinsiemeniä (murskattuna)
- muutama tähtianiksen "lehti" (vai mitä ne on)

Aineet sekaisin, kanat kulhoon (tai muovipussiin) ja marinadi päälle. Käännellään lihoja, jotta marinadia on kaikkialla. Kanojen päälle muovikelmua tiiviisti niin, että väliin jää mahdollisiman vähän ilmaa ja jääkaappiin makoilemaan ainakin pariksi tunniksi, mielellään pidemmäksikin aikaa. Mausteita voi tietenkin säätää sen mukaan, mitä sattuu kaapissa olemaan ja mistä itse tykkää.

Maustuneista rintafileistä tein wokin, joka sai innoituksensa vakaasta päätöksestäni muuttaa ruokavaliotamme terveellisempään ja kasvispitoisempaan suuntaan. Käytin tähän myös marinadin, eli mitään ei mennyt hukkaan (marttameininki). Ruoka oli hyvää, mutta kuva on hanurista, sori. Otin sen vasta seuraavana päivänä, kun lämmitin jämiä. Voi tota kesäkurpitsaakin, ihan möselöä... Mutta uskokaa, freesinä tää näyttää ihan ruualta.

KANAWOKKI

400-500g kanakuutioita/suikaleita em. tyyliin itse marinoituna
1 pieni kesäkurpitsa
1 punainen paprika
2-3 varsisellerin vartta
1 iso sipuli
3 porkkanaa
oljyä
maissisuurustetta ruskeille kastikkeille
(suolaa)

Pilko kasvikset - porkkana ja selleri ohuiksi viipaleiksi, muut kookkaiksi paloiksi.

Paahda kanapalat nopeasti pinnaltaan kauniiksi (ei tarvitse kypsyä) muutamassa erässä isolla (wok)pannulla ja siirrä syrjään esim. syvälle lautaselle tai kulhoon. Huuhtele pannu paistoerien välissä pari kertaa vesitilkalla ja kaada pannuliemi kanojen päälle. Hulauta päälle myös loput marinadista, jos sitä jäi marinointiastiaan.

Kuivaa pannu, kuumenna siinä hiukan öljyä ja kääntele sinne kasvikset paistumaan kovuusjärjestyksessä: varsiselleri ja porkkana, sipuli, paprika, kesäkurpitsa. Lisää kanat liemineen, sekoita, vähennä lämpöä ja laita kansi päälle. Kanat kypsyvät kannen alla parissa hetkessä. Lopuksi suurusta kastike mieleiseksesi maissisuurusteella ja tarkista suola.

Syö.

Navettakissa on hyvin, hyvin vihainen!

2009-02-13T18:12:00.005+02:00

Senkin epärehelliset, kurjat vorokelmit, mädätköön päänne ja nokkikoon korppikotka silmänne ulos ja palelluttakoon pakkasukko korvanne mustemmaksi kuin mitä naamanne ovat sen jälkeen kun teidät tavoitan!! Palavia tikkuja työnnän pitkien kynsienne alle ja kaadan kenkiinne lasinsiruja!!! Pitäkää näppinne erossa mun teoksista, onko selvä? Jos sinulla varas ei ole varaa kirpputorihintaan myssyjäni ostaa, jätä lappu yhteystietoineen, niin otan yhteyttä ja lahjoitan himoitsemasi päähineen. Mutta ÄLÄ VARASTA!

Terveisin navettakissa,
joka 99% ajasta on ihan tosi kiltti

Twister-pipon ohje.

2009-02-11T15:37:00.009+02:00

Tässä Twisterin ohje. En ole ennen kirjoittanut neuleohjeita, joten kertokaa, jos huomaatte jotain outouksia! Ohje on oikeasti helppo, vaikka olen varmaan saanut tuon kuulostamaan vaikealta..

Kuvassa oleva musta Twister on Novita Polarista (60% akryyliä, 25% alpakkaa, 15% mohairia, puikkosuositus 7), aloitussilmukoita oli 64 ja tulos oli nro 7 puikoilla ja mun tiukalla otteella tehtynä Siperian oloihin sopiva eli napakka ja LÄMMIN. =)

En osaa antaa tarkkoja puikko- tai lankasuosituksia, koska jokaisen käsiala on vähän erilainen, ja tästä johtuen myös aloitussilmukkamäärään on vaikea antaa mitään yhtä ainoaa ohjetta.

HUOM! Ohje on vasenkätinen eli en yhtään tiedä, sopiiko ohje sellaisenaan oikeakätisille. Mutta whooooah vasurit, tämän voi neuloa SUORAAN ohjeen mukaan ilman että tarvii pähkiä, että miten hitossa... :)

TARVIKKEET
Puikot: 6-8 numeron 40cm pyöröt ja samankokoiset sukkapuikot kavennuksia varten
Lanka: ei väliä, jotain paksuhkoa

Luo kaksintaitetuille puikoille silmukkamäärä, joka on (5 kertaa pariton luku) plus 4s (esim. (11x5)+4 = 55+4 = 59) ja aloita mallineule (lihavoidut kohdat on selitetty ohjeen alla)

(Kavennusohje on kirjoitettu em. tavalla lasketulle silmukkamäärälle, mutta pipo onnistuu niinkin, että silmukoita on tasan 10:llä jaollinen määrä + 4s (eli esim. (6 x 10) + 4 = 60+4 = 64). Kavennukset menee silloin aavistuksen eri tavalla, mutta en enää muista, että miten.. :/ Muokkaan ohjetta myöhemmin, jos tarve tulee saada myös se kymmenellä jaollisen kavennusohje.)

1. krs *1o 4n*, toista *-* ja lopuksi viimeiset 3n.
2. krs *2o ristiin, 3n*, toista *-*

Toista kakkoskerrosta kunnes myssy tuntuu olevan kavennuksia vailla eli n. 20-22 cm pitkä. Ennen kavennuksia viimeiset neulotut silmukat tulisi olla 2o ristiin.
Laita merkki kohtaan, josta aloitat kavennukset (esim. koukullinen korvakoru on kätevä, sitä on helppo siirtää tarvittaessa). Merkki auttaa hahmottamaan, missä kohtaa olet neulonut täyden kerroksen.

Kavennukset (jotka alkavat siis neulottuasi viimeksi 2o ristiin) tehdään nipistämällä pois nurjia silmukoita seuraavasti:
1. krs *2n yhteen, 1n, 2o ristiin, 3n, 2 o ristiin*, toista *-* korvakoruun tms. merkkiin asti
2. krs *2n, 2o ristiin, 2n yhteen, 1n, 2o ristiin*, toista *-* merkkiin asti
3. krs (ei kavennuksia) *2n, 2o ristiin*, toista *-* merkkiin asti
4. krs *2n yhteen, 2o ristiin, 2n, 2o ristiin", toista *-* merkkiin asti
5. krs *1n, 2o ristiin, 2n yhteen, 2o ristiin", toista *-* merkkiin asti
6. krs (ei kavennuksia) *1n, 2o ristiin", toista *-* merkkiin asti
7. krs *1n, ylivetokavennus*, toista *-* merkkiin asti
8. krs tee ylivetokavennuksia koko kerroksen ajan, katkaise lanka ja vedä se jäljelle jääneiden silmukoiden läpi.

2o ristiin = neulo puikolla toisena oleva silmukka takareunastaan oikein, sen jälkeen ensimmäinen silmukka oikein, päästä molemmat puikolta
ylivetokavennus = 1 o neulomatta, 1 o, vedä neulomatta jätetty neulotun yli

Kana kynittynä.

2009-02-06T13:48:00.003+02:00

Tein empiirisen kokeen broilerin koipireisillä. Olen tämän tiennytkin, mutta silti sorruin halpaan, kun ne oli niin tyrkyllä:

Ostin 1,202kg marinoituja broilerin koipireisiä, hinta 1,55e (= 1,29e/kg). Sounds like a bargain.

Halusin kypsentää kanat ilman rasvoja ja nahkoja, joten poistin nahat, rasvaklöntit yms. roippeet. Tulos: 0,906kg tavaraa, hinta nahattomalle kanalle 1,73e/kg. No, ei paha sekään.

Leikkasin koipireidet nivelen kohdalta kahtia ja kypsensin palat uunissa ritilällä, jonka alla oli uunivuoka. Kypsänä koivet ja reidet olivat kutistuneet 600 grammaksi eli alle puoleen alkuperäisestä painosta! Irrottelin luut irti lihoista, tulos: 0,372g kanaa ja sille laskettu kilohinta 4,17e/kg.

Yli kilon paketista meni n. 2/3 biojätteisiin ja 1/3 ravinnoksi. Mitä järkeä?!!! Oikein mukava appelsiinikanapasta tuli, eipä siinä mitään, ja edullinenkin oli. Mutta tuo poisheitettävän osan määrä on aivan kauhistuttava.

Hintakin pompsahti 1,29e/kg :sta vähän yli neljään euroon. Se on ehkä edelleenkin edullista, mutta minkälaatuista kanaa sillä sain? Sain teollisella marinadilla (vettä+suolaa+8 eri lisäainetta+mausteet) pullistettua rasvaista kanaa, jota en parhaalla tahdollanikaan voi terveelliseksi sanoa. Tuoteselosteen mukaan 100 grammassa koipireisiä on rasvaa 13g ja proteiinia 13g. En tiedä miltä tuo teidän korviinne kuulostaa, mutta minusta ei kovin hyvälle. Ja tässä syy: marinoimattomassa rintafileessä on finelin mukaan rasvaa 6,8g ja proteiinia 21,5g/100g, ja jos otat fileestä nahan pois, jää siihen rasvaa vain 1,5g/100g! JEAH! =) Jos tissit uittaa itsetehdyssä marinadissa (ne on TOSI helppoja), saa juuri niitä makuja kuin haluat, vähemmällä rasvalla ja suolalla ja ilman lisäaineita! Ja tähän hymiö, jossa tuuletan ja pompin innosta!! :D Yhdestä nahattomasta broilerin rintafileestä saa tällainen perusnaisihminen noin 1/3 päivän proteiinin tarpeestaan helposti ja kevyesti!

Mitä tästä opin? Enää en sorru valmismarinadi-koipireisiin, vaikka ne miten tuntuvat helpolta ("uuniin vaan ja valmista on..") ja halvalta vaihtoehdolta. "Kana on kevyttä" pitää paikkansa vain, jos tietää mitä osaa tipusta käyttää.

Ja mitä maustamiseen tulee, mieluummin teen marinadin itse ja ostan maustamatonta, lisäaineetonta lihaa, jota ei ole suolalla ja vedellä turvotettu. Enkä enää kovin mielelläni suosi kanaa, josta joutuu noin suuren osan heittämään pois. Jos hinta on pari euroa suurempi, maksan sen mielelläni - säästän sen helposti jättämällä himoitsemani suklaalevyn tai keksipaketin kaupan hyllyyn. :)

Maharaajan temppeliremontti, osa 2.

2009-02-04T19:50:00.007+02:00

Kuten tarkkaavaiset lukijat ovat ehkä huomanneet, liikunta-aiheisia postauksia on ollut blogissani viime aikoina melko vähän. Syy on patalaiskuus.

Joulun alla iski päälle velttous ja löysin vaikka miten paljon tekosyitä olla lähtemättä salille. Jos niitä ei löytynyt itsestä, niin Miehestä sitten. Kun se on varmaan aika väsynyt eikä sekään jaksa ja sillähän on päivystysviikkokin ja eikös sillä ollu toi peukalokin kipeenä.. Jepjep. Velttoilu jatkui jouluun ja sen yli, uutena vuotena piti aloittaa se kuuluisa "uusi elämä", mutta jos sittenkin vasta huomenna..? Tai ainakin ens viikon alusta! Heti maanantaina? JOO! Ja jos silloin laiskotti, voi aloitusta helposti siirtää taas viikolla.

(Ja nyt on sopiva aika lopettaa lukeminen, jos et halua kuulla läskeihin liittyvää tilitystä ja valitusta, itsetutkiskelua ja yleistä pohdintaa. Tylsää tekstiä tulossa. Mutta puran mietteeni kirjoitukseksi, jotta voin myöhemmin palata näihin ajatuksiin ja myös siltä varalta, että joku tänne eksyvä on samassa tilanteessa ja kokee ajatukseni itselleenkin hyödyllisiksi.)

Miksi haluan laihtua? No siksi, että minusta on tullut pehmopullero ja haluan itseni takaisin!! Olen aina ollut luonnostaan hoikka, kokoa 36. Nyt oma, mutta täysin vieraalta tuntuva kroppa ärsyttää, ällöttää, harmittaa ja inhottaa ja vaatekaapista löytyy tosi vähän päällepantavaa. En todellakaan voi mennä vaatekaapille ja laittaa päälleni sitä mitä mieli tekee. On laitettava sitä mikä mahtuu. :( Ja uusia vaatteitahan minä en osta! Ystäväni sanoja lainaten: "En palkitse itseäni siitä, että olen lihonut".

Fyysinen huono olo heijastuu väkisin myös mielialaan. Ärsyttää, että TIEDÄN varsin hyvin, mitä pitäisi tehdä päästäkseni takaisin omaan ruotooni, mutta kun en vaan saa aikaiseksi! Kupoliin ottaa sekin, että saan syyttää läskeistäni vain ja ainoastaan itseäni. Kukaan ei ole mulle ruokaa suuhun lappanut, ihan itse olen sen tehnyt. Ja ihan itse olen myös valinnut, että möllötän kotona enkä lähde lenkille tai salille.

Miten haluan laihtua? Läskin häätäminen ei ole salatiedettä. Keinot ovat hyvinkin yksinkertaiset: oikea (ja riittävä!) ravinto ja liikunta. Oikoteitä ei ole, joten on turha kuvitella, että 1,5-2 vuoden aikana kertyneet läskit lähtevät kuukaudessa tai kahdessa, hyvä jos puolessa vuodessa. Pitkää pinnaa siis vaaditaan. En ole itse koskaan aikaisemmin joutunut laihduttamaan, mutta sivusta muita seuranneena olen huomannut, että kiloja voi karistaa nopeastikin - ne vain yleensä tulevat takaisin ja jopa korkojen kera. Mitä laihtumista se sellainen on? Ehkä joku nauttii jojoilusta ja siitä kun saa aina mainostaa aloittavansa milloin minkäkin kuurin ja nälässä kärvistely se vasta hauskaa onkin. Ehkä noissa kuureissa samaa viehätystä kuin lotossa tai arpajaisissa: jospa nyt lykästäis? Kuurissa on ongelmana se, että se on nimenomaan KUURI, lyhytaikainen ruokavalion muutos. Kilojen kadottua tai jo sitä ennen palataankin sujuvasti takaisin "normaaliin" eli entisiin ruokailutapoihin ja ollaan pian yhtä pullukkaa kuin ennenkin.

Millekään laihikselle en siis ala, se on selvä. Aiemman raajaremontin aloituspuheessa mulla oli hyvät suunnitelmat, toteutus vain meni pieleen. Vaan eipä lannistuta, vaan otetaan opiksi. =)

Tässä kaksi suurinta tekemääni virhettä:

1) Aerobinen liikuntani oli käytännössä 10-15 min fillarointi ennen punttisalitreeniä.

SE EI RIITÄ! Eikä riitä etenkään, jos salilla käy vain 2-3krt/vko. Mieti nyt, aerobista huikeat 45min/vko?! Naurettavaa. Eipä ihme, ettei ole läski sulanut. Lenkillä tai jumpissa en siis käynyt, vaikka kovasti uhosin. Tai ehkä pari kertaa kävin kävelyllä, mutta siinä se.

2) Kuvittelin, että ruokavalioni korjaantuu itsestään, kunhan vain alan liikkua enemmän.

VÄÄRIN. Ruokavalion muutokset pitää TEHDÄ ja PÄÄTTÄÄ, ne eivät vain "tapahdu" itsekseen. Aiemmin ruokavalioni parani liikkumisen myötä ilman sen suurempia ponnisteluja, koska söin muutenkin tasapainoisesti. Nyt lähtötilanne on se, että ruokavalioni oli (ja on edelleen) täysin retuperällä, ja sen muuttaminen oikeaan suuntaan vaatii tietoisia ratkaisuja ja parempia valintoja sekä kauppareissulla että omassa keittiössä. Ja ihan turha syyttää Miestä, kun se ostaa aina jäätelöä ja naksuja.

Mitä teen nyt toisin? Liikuntamieltymykseni ovat kovasti punttipainotteisia, joten helpoin tapa lisätä aerobista liikuntaa on omistaa salitreeniajasta 35-45min aerobisille laitteille. Palaan siis treenin jälkeen kiltisti takaisin fillarin selkään tai juoksumatolle. Joku moitti suunnitelmaani siitä, että lihakset eivät kasva optimaalisesti, kun tolla tavalla sotkee aerobista ja salitreeniä. HALOO, tarkoitukseni ei olekaan kasvattaa lihasmassaa vaan hengästyä liikunnasta useammin. Olen ihan tavallinen nainen, minulle riittää ei-optimaalisetkin tulokset ja nykyisen lihasmassan säilyttäminen.

Ruokapäiväkirja on ihan ehdoton. Syömisten tarkkailuun on panostettava ihan oikeasti eikä viilettää mutu-tuntumalla. Minäkin luultavasti vain kuvittelen syöväni terveellisesti, vaikka jättäisin ns. herkut pois. Ruokapäiväkirja, johon merkitsen KAIKEN jokaista pientäkin irtokarkkia ja juustopalaa myöten, paljastaa pian, missä teen väärin. Aloitan ihan vain paperilla, johon merkitsen mitä, milloin ja minkä verran söin/join. Kaloreita en laske, yritän nyt ensivaiheessa katsoa, että leipäläpeeni uppoaisi enemmän kasviksia ja vähemmän tyhjiä kaloreita. Ja että söisin säännöllisesti ja mieluummin vähän ja usein kuin vähän/paljon ja harvoin.

Näillä eväillä siis kohti super-huippu-extra-kreisisekoboltsi-sikamageeta kesää ja kunnon rotukissafiilistä! =)

Vihreetä.

2009-02-03T11:47:00.006+02:00

Turun lankalaareista mukaan tarttuneesta vaaleanvihreästä Katia Plumasta tuli tällainen tavis palmikkopipo. Kuva ei anna oikeutta värille, joka on todella herkullinen!

Langan puikkosuositus oli 4-5, mutta käytin reunassa muistaakseni nroa 5,5 ja muuten kaseja. Ja silti tuli noin tiivistä! Oon todella tiukkis.

Pipo on ihanan kevyt ja ilmava, sopisi sellaisiin keväänodottelupäiviin, kun aurinko paistaa ja ulkona voisi olla melkein ilman käsineitä.. Mutta malli ei oikein istunut omaan naamaani, joten tämäkin myssy etsii uutta omistajaa.

Vihreä-musta Nuria.

2009-02-02T12:27:00.001+02:00

Tykkäsin puna-mustaraitaisesta niin paljon, että tein vihreän samanlaisen. Silmukoista tässä saattaa olla vähän enemmän, siltä ainakin tuntuu. Tosi kiva, mutta ei sitten kuitenkaan mun myssy - joku juuri tuossa vihreän sävyssä tökkii vastaan. Mutta toivottavasti tää pääsee jonkun muun käyttöön! =)

Musta Matti.

2009-01-30T14:16:00.009+02:00

Tässä toinen tekemäni Matti.

Ja tähän kohtaan sananen Matin etymologiasta: ensimmäinen tällä mallilla tehty tummanharmaa pipo lähti Matille, joka on valokuvaaja, tämä musta lähti Matille, joka on merikapteeni. Voiko mallia siis muuksi edes nimetä? =) Kuten Päevi (savolaisena mä niin kuulen ja nään tuossa sen ään...) hokasi, meritähtihän tohon päälaelle muodostuu, joten tää on cousteau-hengessä jäänmurtajalla seilailevalle juuri passeli malli! =)

Lanka on 7 veljestä, puikot koko matkalta nro 4,5. Aika napakkaa neulosta, mutta saa ollakin, että on lämmin. Ei tällä mihinkään baaritiskeille mennä notkumaan, tämä päässä ollaan ulkona! Paitsi että saa tällä baarissakin olla, jos haluaa. Ja sit kun joku tulee kehumaan et ihana pipo sulla, saa sanoa, että niin onkin, mut ei läheskään yhtä ihana kuin sen tekijä.. ;) (no niin, kissa on hyvä ja tulee alas sieltä korkeuksistaan..)

Tää on kyllä mukava malli tehdä. Vielä en ole kokeillut, miltä kavennukset näyttäisivät suuremmalla silmukkamäärällä (tässäkin silmukoita 100), mutta ehkä ne suurinpiirtein mukavasti asettuisi esim. 110:lläkin ja 120:llä ne menis ihan samalla tavalla kuin satasellakin.

Matti.

2009-01-30T13:00:00.004+02:00

Yritin joskus viime keväänä tehdä cousteau-pipoa ja kolmen, neljän pipon jälkeen luovutin. Vaihtelin puikkoja ja lankaa, mutta pipoista ei tullut nättejä sitten millään. Kamala reikärivi aina kavennusten vieressä ja muutenkin niistä tuli outoja. Ehkä syynä oli vasenkätisyyteni tai käsialani. Tai ehkä en osannut lukea ohjetta (voiko olla mahdollista??!!!). Harmitti, kun kaikkien muiden pipot näyttivät niin kivoilta ja mun oli ihan hölmöjä.

Päätin siis kokeilla omaa versiota kustoopiposta. Mallineule on 2n 2o ja silmukoita 5 x 20 eli 100 (käytin pyöröpuikkoja, mutta ajattelin mielessäni työn olevan 5 puikolla, joilla jokaisella on 20 silmukkaa). Ensin neuloin joustinneuletta sen verran kuin hyvältä tuntui, sen jälkeen kavensin niin, että neuloin joka kerroksella jokaisen kuvitteellisen puikon viimeiset 2 silmukkaa - oli ne sitten oikeita tai nurjia - oikein yhteen. Pyöröpuikkojen käydessä lyhyeksi vaihdoin sukkapuikkoihin, ja kun puikoilla oli jäljellä 20 silmukkaa, vedin langan silmukoiden läpi ja kiristin.

Oikein hyvä tuli tällä mallilla, jonka nimi olkoon Matti. Lanka on tummanharmaata 7 veikkaa, puikot aluksi nro 4,5, 15 cm:n jälkeen vaihdoin vitosiin. Toinenkin Matti on valmiina, siitä postaan kuvan myöhemmin.

HUOM! Ohje on vasenkätiselle eli vaihteeksi oikeakätinen enemmistö saa kokeilla, tuleeko työstä samanlainen vai pitääkö ohjeeseen tehdä muutoksia. =)

Hemmottelua.

2009-01-30T11:40:00.007+02:00

Nainen tarvitsee hemmottelua. On ihanaa matkustaa ulkomaille nautiskelemaan lämmöstä ja ruuasta ja juomasta tai shoppailla joka viikko naisellisia turhuuksia ja kenkiä ja laukkuja tai käydä hierottavana tai mennä hemmoteltavaksi johonkin day spa -tyyppiseen rentoutuspaikkaan. Aaahh... mikä tahansa noista kelpais mulle todellakin!

Mutta minä hemmottelin itseäni viime viikonloppuna lähtemällä TURKUUN! =) Kävin moikkaamassa entisiä työkavereitani, hiplailin lankoja Piikkopirrassa ja Käsityö-Elisassa, olin yötä hyvän ystäväni luona: syötiin hyvää, nautiskeltiin kuohuvaa ja valkoviiniä, katseltiin elokuvia ja neulottiin. Täydellinen päivä ja ilta!

Seuraavana päivänä kävin luottokampaajallani, joka on suoranainen aarre! Tessa on siis aivan käsittämättömän hyvä, mii laik ö lot. Joka kerta lähden kampaajalta hymyillen ja kovin, kovin tyytyväisenä tulokseen, sillä Tessa saa hiuksista aina esille juuri minut ja minun tyylini! Aivan ihmeellistä. =) Paikka on siis Kampaamo Pop in, Maariankatu 6a, puh. (02) 232 1387, jos joku haluaa kokeilla! Ja tämä ei ole maksettu mainos vaan osastoa "Navettakissa suosittelee".

Päivä jatkui yhtä hauskasti kuin oli alkanutkin, sain olla salainen yllätysagentti toisten järjestämässä synttäriyllätysviikonlopussa! Lähetin juhlakaluille kryptisiä vihjeviestejä vieraasta numerosta (omastani siis), rentoutin heitä pubitunnelmassa ja johdatin majapaikkaan, jossa heitä odotti pullollinen kuohuvaista ja kirjalliset lisäohjeet iltaa varten. Hih!

Jätin pariskunnan ihmettelemään ohjeita ja hyppäsin bussiin, joka vei Turun liepeille ystäväni luokse. Hetken lököttelyn jälkeen lähdettiin koko perheen voimin luistelemaan! Mäkin sain luistimet lainaksi ja voi kun oli kivaa!! Oon luistellu viimeks joskus kouluaikoina, joten meno oli etenkin aluksi aika haparoivaa. Pystyssä pysyin, mutta mun sivujarrutus sai yleisön tikahtumaan nauruunsa! Okei, ehkä se ei ollut maailman vauhdikkain jarrutus, mutta sain luistimet sivuttain ja pysähdyin? =)

Illalla oli pakko aloittaa jotain mun uusista langoista (tunnustan, en tyytynyt lankakaupoissa vain hiplaamaan ...) ja siinä me sohvalla neulottiinkin pitkälle yöhön, kolmet puikot vaan heilui. Todella sosiaalista. Mutta oli se mun mielestä: oltiin ja tehtiin erikseen, mutta kuitenkin yhdessä. Sunnuntaina nautittiin hemmotteluherätys eli keikuttiin yöpaidoissa melkein koko päivä. Niin ja neulottiin. Ihanan lötköä olemista! Jäin vielä toiseksikin yöksi, koska A) mua ei päästetty pois, B) oli kivaa olla poissa kotoa ja c) en yhdessä päivässä saanut lainkaan tarpeekseni rapsutella kissoja ja katsella niiden touhuja. =) Kyllä mun on joskus saatava oma norski...

Ja tällaisia fipoja syntyi viikonlopun kästyökinkereillä:

Iso fiilis, iso myssy. =) Ensimmäisenä uusista langoista pääsi puikoille suklaanruskea Katia Pluma, josta syntyi tällainen jätti. Onneksi lanka on todella kevyttä, joten isosta koostaan huolimatta myssy tuntuu päässä ihan pumpulilta! Tukka ei litisty ja myssyn voi laittaa valumaan trendikkäästi niskaan. =)

Jämästä virkkasin kukan, joka on toistaiseksi kiinni hakaneulalla. Täytyy vielä miettiä tota kukkaa, se vaatii ehkä lisää volyymiä.. toisaalta tuo on aika hyvä noin... ja toisaalta...

Seuraavaksi oli ison ja pienemmän neulopuikkoseurani toiveesta kokeiltava tätä! Ja kyllä muakin kiinnosti, millaista pintaa langasta tulee! Lanka (Katia Studio) oli kivaa neulottavaa ja siitä tuli tällainen aivan älyttömän iso myssykkä! Tulee mieleen joku menninkäinen, hih. Myssy sopis ehkä sille samalle rastapäälle kuin jouluna tekemäni iso raitamyssy. =)

Puikot oli nro 8 pyöröt, mutta mulla olis saanu olla ainakin ysit tai jopa kympit, koska käsialani on aika tiukka ja myssystä tuli aika paksu. No, eipähän niin helposti tuule läpi. Lankaa tuohon meni melkein koko kerä.

Puna-musta myssy, josta en ihan tarkkaan tiennyt, millainen siitä tulee, mutta ihastuin lopputulokseen niin paljon, että otin myssyn omaan käyttöön. Tällä tavalla toteutettuja raitoja olen suunnitellut jo pitkään, nyt vasta sain toteutettua. Sanon tätä mallia Nuriaksi, koska siinä on "nurjia" raitoja. Lanka on tuttua ja turvallista seiskaveikkaa, puikot resorissa nro 3 ja sen jälkeen vaihdoin vissiin vitosiin.

Auringonkukkamyssy.

2009-01-22T23:59:00.003+02:00

Jeah. Myssymuija is back! Jostain se vaan löytyi, se kadoksissa ollut inspiraatio. =)

Vihreä lanka on jotain kirpparilta ostettua purkulankaa, ruskea on jämänysä wanhaa seiskaveikkaa ja keltainen isoveikkaa. Kukan malli on omasta päästä yrittämisen ja erehtymisen kautta sompailtu, myssy on nro 4 pyörö-addeilla iltaisin unisena nyherrelty fipo.

Himoherkkuni.

2009-01-21T18:45:00.003+02:00

Tässä se on. Legendaarinen herkku, jota moni ystäväni on kuullut mun ylistävän. The Nachodippi. =) Aivan parasta pe/la-illan sohvaruokaa ja jämät maistuu mikrolämmityksen jälkeen aamupalana aivan taivaalliselle, jos jostain syystä sattuu olemaan suolaisen nälkää.

Alla oleva resepti on työkaverilta saamani alkuperäinen, jolla
tulee perushyvä setti. Ensimmäisen kerran teimme reseptin mukaan, sen jälkeen ei olla juurikaan mitattu mausteita vaan laitettu ne reippaasti fiilispohjalta ja viilattu maut kohdalleen maistamalla.

Useita kertoja tätä valmistaneena voin kertoa vahvana mielipiteenäni, että korianterin voi jättää pois, jos on pakko. Samoin tuoreen paprikan. Muuta ei sitten saakaan jättää pois, muuten kokonaisuus kärsii. Chilinä olen käyttänyt ohjeen mukaan tavallista cayennepulveria, joskus lisänä chilirouhetta tai kuivattua chiliä. Erikoisia chilikastikkeita tai edes tabascoa tähän ei kannata sotkea. Juustokumina eli jeera on pakollinen, älä edes yritä tehdä ilman sitä. =) Myös jalapenojen puuttuminen saa makunystyrät ymmälleen eli en suosittele jättämään pois niitäkään. Laita vaikka vähemmän, kunhan laitat. Nachoista sen verran, että "maustamattomat" keskihintaiset (esim. ne missä on inkkarin kuva) ovat parhaita. Halpikset maistuvat parfyymiselle saippualle. Ei hyvä.

Kun olet todennut nachodipin aivan loistokkaaksi mätöksi, tee soosia samantien vähän enemmän. =) Kuvan esimerkkiannokseen on käytetty 700g naudan jauhelihaa (rasvaa 10%), kaksi 500g purkkia tomaattimurskaa, 2 sipulia, 1 paprika, 5-6 kynttä valkosipulia, mausteita sopivasti (laitoin lorauksen balsamicoa, kun tuntui sitä vaativan) ja jalapenoja oli sen verran mitä kaapista löytyi eli vajaa desi. Jos kaikki soosi ei mahdu vuokaan, lopun voi käyttää vaikka pastakastikkeena tai patongin täytteenä. Annoksesta riittää niin monelle kuin on syöjiä. =)

(Varoituksen sana: tähän tulee HIMO! )

The Nachodippi

n. 400 g jauhelihaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa (eikä saa kuulemma olla kevytversiota, vaikka meillä on kyl ollu..)
1 pilkottu sipuli
(1 kuutioitu punainen paprika)
1 tlk tomaattimurskaa
2 murskattua valkosipulinkynttä
1 tl jauhettua korianteria
1 tl juustokuminaa
cayennepippuria sietokyvyn mukaan
mustapippuria myllystä (tai purkista)
1 tl sokeria
suolaa
jalapenoviipaleita maun mukaan
Päälle:
150 g juustoraastetta
mustia oliiveja viipaloituna

1. Uuni 200-225 graadiin. Vuoraa vuoka tuorejuustolla.

2. Ruskista sipuli, paprika ja jauheliha. Sekaan tomaattimurska, valkosipuli ja mausteet. Anna kiehua ilman kantta 5-15 minuuttia sen mukaan, miltä soosi näyttää. Se saa olla sakeaa ja paksua. Ota soosi liedeltä, lisää jalapenot ja anna makuuntua hetken aikaa. Tarkista maku. Yleensä soosi kaipaa joko suolaa, sokeria tai lisää jeeraa, joskus myös pikkuloron balsamicoa.

3. Kaada kastike vuokaan tuorejuustovuorauksen päälle. Ripottele jalapenot ja päälle juustoraaste. Pinnalle vielä oliivit ja koko homma uuniin noin vartiksi, niin että kastike kuplii ja juusto saa kivan värin.

4. Olutta, nachoja, syö ja juo.

Töks töks.

2009-01-20T12:15:00.000+02:00

Fipojen tekeminen tökkii. Mössafabriken är stängd för tillfället. Ich habe keine Lust. J'ai perdu ma flamme. No tengo inspiración.

Kamala paikka.

2009-01-15T18:45:00.000+02:00

Olin tuolla tarkastuksessa, juuri tuossa tuolissa. Ja nyt alkoi karkkilakko, niin monta holea löytyi meikäläisestä. Paitsi että tossa sohvapöydällä on puoliks syöty Fazerin hasselpähkinäsuklaalevy. Se keltainen, missä on kokonaisia pähkinöitä. Sen saa syödä.

Ja päivän kasarihittinä Mikko Jaakkosen ja Pauli Mäki-Kaartion "Sei, sei, sei"

2009-01-15T12:42:00.001+02:00

Voi elämä, miten huono otsikko! Vaan emmepä anna sen haitata. Heinäharava teki joku aika sitten pahvilaatikkokalaa ja nyt munkin alkoi tehdä mieli. Ensin mietin että tekisin niitä samoja seipihvejä, mutta laiskuus iski ja päätin tehdä mahdollisimman vähävaivaista uunikalaa. Ruoka syntyi omasta päästä kokkisotameiningillä eli laitetaan sitä, mitä kaapista löytyy. Ja tämmönen helppo pläjäys siitä tuli, veikkaan että maistuis myös H-haravalle (heh, kuulostaa joltain vakioveikkaustermiltä). Kuvaa ei ole, koska eilen en älynnyt kuvata ja jääkaapista löytyneet jämät eivät olleet enää yhtä kaunista katseltavaa kuin uunista tullut. :)

Mausteinen tomaattisei uunissa

1 pkt seitä sulatettuna/puolisulana
1 prk (500g) tomaattimurskaa
oliiviöljyä
vähän purjoa tai sipulia
2 isoa valkosipulin kynttä
mausteita (määrät maun mukaan):
juustokuminaa, chilirouhetta, kanelia, jauhettua korianteria, kurkumaa, mustapippuria
suolaa ja sokeria

Ota pieni kattila, kuullota sipuli pehmeäksi öljytilkassa miedolla lämmöllä. Lisää hienoksi hakattu valkosipuli ja mausteet. Mausteita saa olla ainakin 0,5tl/laatu, kanelin kanssa voi olla vähän varovaisempi. Pyöräyttele niitäkin hetken aikaa kattilassa ja huumaannu tuoksusta. Lisää tomaattimurska, suola ja sokeri. Anna hautua hyvin pienellä lämmöllä vaikka vartin verran. Tarkista maku, lisää mausteita/suolaa/sokeria, jos tarpeen.

Uunivuokaan vähän kastiketta pohjalle, päälle kalapalat/fileet ja loppu kastike kalojen päälle. Heitä 200 asteiseen uuniin 20-30 minuutiksi (mä en aikaa katellut, saattoi olla jopa 40min, kun unohdin kattoo kelloa...), paistoaika riippuu siitä, miten sulaa kala oli. Mulla oli aika jäistä, siksikin ehkä pidempi aika oli ihan hyvä.

Kaveriksi keitin täysjyväriisiä. Nami.

Veikkaisin, että tästä saisi viilattua myös lämmittävän punaisen kalakeiton, jos lisäisi kastikkeeseen vettä/kalalientä ja laittaisi kalan kuutioina kiehuvaan liemeen. Ja mausteita tietysti kunnolla, ettei keitto maistu yhtään pahvitomaatille ja pahvikalalle. Luksuskeittoa saisi vaihtamalla murskan+nesteen paseerattuun tomaattiin, sein katkarapuihin ja laittamalla keittoon kunnolla chiliä. Ja sitten se niinku tarjoiltais kivalta lautaselta smetanan ja tuoreen maalaisleivän kanssa. Voih, maistuis ainakin mulle.

Nakublondi.

2009-01-14T13:45:00.002+02:00

Varoitus: juttu sisältää alastonkuvia eikä siis sovi herkemmille ihmisille eikä perheen pienimmille.

Virkkasin joskus sata vuotta sitten huvikseni muutaman barbin vaatteen. Olin silloin kotonakotona Savossa luultavasti joululomalla ja sovitusnukkena oli mun oma barbi. Tai ei se ole aito Barbie. Sitäpaitsi siltä puuttui tukka ("kyllä se takaisin kasvaa..") ja muistaakseni myös toinen jalka. Amputoitu raukka, silti jaksaa vaan hymyillä.

Vaan eipä pienet puutteet vaatetusprojektia haitanneet, sain aikaiseksi sähkönsinisen iltapuvun, puuhkan, kaksi hametta ja topin. Ja hatun, joka mahtuu luultavasti vain sellaiselle vähempitukkaiselle nukelle.. Aina silloin tällöin mieleni tekisi virkata tai neuloa lisää barbinvaatteita, mutta mun reppanabarbi on siellä kotonakotona, eikä mulla ole enää vaatteiden mallikappaleitakaan enää, kun vein nuo tekemäni vaatteet kirpparille ennen joulua. Laitoin ne oikein pakettiin: ompelin vaatteet muutamalla pistolla pahviin kiinni ja päälle sellofaania. Vau. Ajattelin että jospa joku pikkutyttö saisi siitä joululahjan - ja ehkä ne sellaiseen tarkoitukseen menivätkin?

Mutta nyt mä voin taas inspiraation tullen tehdä minivaatteita, hihii! Löysin nimittäin kirpparilta tällasen halvan naisen ja tällasella sovitusnukella mä pärjään vallan mainiosti! Mun mielestä 2e ei ollut paha hinta näin hyväkuntoisesta nukesta, useat näkemäni 1-3e barbit ovat olleet aika onnettomassa kunnossa (sormet pureskeltu räpylöiksi, tehty tussilla vähän "tatskoja" tms.). Tai sitten ne on olleet niitä koukkukätisiä, enkä mä sellaista halunnut. Luulisin ainakin, että on vaikeaa pukea esim. paitaa tyypille, joka tanssii koko ajan robottia.

Tällä lyylillä taipuu jalat polvista ja kädetkin vähän olkanivelistä. Tukka sillä on todella sotkussa, mutta hei, tollasia kampauksia ne just tekee catwalkeille. :) Kotona mä aloin katella tota vähän tarkemmin ja aloin epäillä, että nukke saattais olla jopa ihan AITO Barbie, koska tukka tuntuu takkuisuudestaan huolimatta hyvälaatuiselta ja muutenkin nukke vaikuttaa jotenkin just sen näköiseltä kuin barbien pitääkin olla. Tutkin asiaa luottoystäväni Googlen avulla ja ainakin selässä lukee sen yrityksen nimi, joka niitä aitoja valmistaa. Vaikka eipä mulle sillä aitoudella mitään merkitystä ole, ihan yhtä tyytyväinen olen tähän hankintaan, vaikka se olisikin laatua "varokaa halpoja kopioita". =)

Kuusi asiaa itsestäni.

2009-01-12T22:45:00.007+02:00

No niin. Tässä vastaus Matleenan heittämään haasteeseen: "Kirjoita kuusi random-asiaa itsestäsi". No, kirjottelen mitä mieleen tulee. Kuvia lisään sitä mukaa kun löydän sopivaa kuvitusta/jaksan kuvata. =)

KUUSI SATTUMANVARAISTA ASIAA ITSESTÄNI

1. KUKAT. En ole kukkaihminen. Tai siis tykkään joskus niitä katsella, mutta ei ne mulle niin tärkeitä ole. En esim. erityisesti odota, että Mies toisi minulle kukkia. Ei se ole mun hemmottelua. Jos mua haluaa hemmotella, mulle voi esim. tuoda beef jerkyä. Tai punaviiniä tai appelsiinivissyä. Eräs kukista pitävä ystäväni antoi mulle perjantaina lahjaksi kunnon lihahyytelöä! :D Kyllä tyttö tiesi, millä mua ilahdutetaan, hihiii! Mutta tulppaaneista mä pidän! Niissä on mukavan pyöreä, yksinkertainen muoto, eikä ne tuoksu liiaksi.

2. KIRJAHYLLY. Rakkain kirjani on Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuu, kuudes painos vuodelta 1972. Se on ihan nuhjaantunut, selkämyskin rikki. Mutta alakulman perusteella lukeminen on maistunut, koska siitä on popsittu palanen. =) Suosikkirunoni ovat aina olleet Tunteellinen siili ja Herra Piipoo. Ja se missä kurki riiputtaa päätään ja miettii, että "olisinpa surkea, jos muistuttaisin kurkea".

3. TAUTI. Minulla on sairaus, krooninen koira- ja kissakuume. Koirakuume on vaivannut kesästä 1991, jolloin kultaisesta noutajastani tuli enkelihauva. Työ- ja opiskelukiireet eivät ole antaneet mahdollisuutta ottaa koiraa, nyt tilanne sallisi ja ympäristökin olisi koiraystävällinen, mutta vuokrasopimus kieltää lemmikit. Todella harmi. Norjalainen metsäkissakin olisi meille tervetullut, ne ovat yllättävän koiramaisia katteja. Olen muutamien kasvattajien sivuilla vieraillut ja siitä tuli mieleen, että voisihan sitä vuokraisännältä kysyä, että saanko pitää kattilaa. Kai mä nyt hyvänen aika sellaista saisin pitää? =)

4. NOLOTTAA. Olen todella huono pitämään yhteyttä ystäviini, vaikka he ovat minulle rakkaita ja tärkeitä. Ehkä se johtuu siitä, että parhaimmat ystäväni ajattelevat samoin kuin minä: ystävyys ei riipu "kontaktifrekvenssistä", ts. siitä, kuinka usein olemme yhteydessä. Hyvien ystävien kanssa keskustelut eivät pitkänkään ajan päästä ala sillä, että kysellään että "missäs sä oot nykään töissä" tai että selostetaan vuoronperään viimeisen 6kk:n tapahtumat omasta elämästä. Jutut menee heti elämän eri ilmiöiden puimiseen tai vaihtoehtoisesti johonkin, mille ei voi kuin kikattaa. Tiedän, että ystävät ovat aina siellä jossain, mutta tunnen silti huonoa omaatuntoa siitä, että olen heidin niin harvakseltaan yhteydessä. Mutta rakkaita terveisiä nyt heti Turkuun, Tampereelle, Lahteen ja Joensuuhun - ajatuksissani olette koko ajan!

5. KÄSITYÖT. Haluaisin oppia ompelemaan. Ostin viime keväänä ompelukoneenkin, oikein Singerin. Vuosimalli on -70 jotain ja vehje maksoi 5e. Mies muistuttaa about joka kolmas viikko, että "sulla ois se ompelukonekin tuolla.." Jostain syystä aloittaminen on ison kynnyksen takana. Mulla pitäisi olla koneelle oma pöytä ja paikka, jossa saan rauhassa ja ajan kanssa epäonnistua. Itse asiassa mulla pitäisi olla ateljee. Sit leikkisin kaikki päivät muodisuunniddelijaa ja oman elämäni project runwayta.

6. NAURATTAA. Minua naurattaa välillä vähän kaikki, välillä ei mikään. Huumorintajuni on kuiva, sarkastinen ja itseironinen. Eniten nauran oivaltavalle verbaalihuumorille ja tahattomalle tilannekomiikalle (esim. sille, kun liukastuin Joensuun Prisman tuulikaapissa). Myös tahaton kielihuumori hihityttää, kuten se laivareissulta löydetty jännä konv ehti maku. Puujalkavitsit tyyliin "Aikakone sai uuden treenikämpän - Sani teetti tilat" toimii - muutenkin tuntuu, että mitä huonompi vitsi, sitä parempi. Telkkarista tulee tällä hetkellä Frasieria ja kotivideoita lukuunottamatta aika vähän mitään oikeasti hauskaa, mutta eipä haittaa, hihihii, mulla on Tankki täyteen-, Velipuolikuu- ja Studio Julmahuvi -dvd:t! Ei näin yksinkertainen ihminen viihtyäkseen muuta tarvitse.

Siinäpä ne! Haastan seuraavat kuusi ihmistä kertomaan itsestään 6 random-asiaa:

TiiQ

Jantta

Maikki

Noora

Nna

Tupuna

Ja tässä vielä osallistumisohje:

1. Link to the person who tagged you.

2. Post the rules on your blog.

3. Write six random things about yourself.

4. Tag six people at the end of your post and link to them.

5. Let each person know they've been tagged and leave a comment on their blog.

6. Let the tagger know when your entry is up.

Valinnan vaikeutta.

2009-01-08T13:51:00.008+02:00

Matleena heitti haasteen: kerro kuusi asiaa itsestäsi. "Helppoa!", ajattelin, "Vaikeaa valita vain kuusi, kun voisin kertoa sata!". Eilen illalla aloin miettiä, mitä kertoisin. APUA! Voisin tosiaan kertoa vaikka mitä. Ongelma onkin siinä, että haluan pitää blogiminäni jokseenkin anonyyminä verkkopersoonana. Tottakai navettakissa on 100% minua, mutta en halua kertoa asioita, jotka paljastavat liikaa. Kuulostaako sekavalta? No, ehkä ymmärrätte, mitä tarkoitan. =)

Sitten keksin asioita, jotka voisin kertoa. Lempiruokani, lempivärini, lempimusiikkini, jne.. Mut niin tylsää!!! Sitäpaitsi mulla ei ole lempiruokaa. En kertakaikkiaan pysty laittamaan savulohta, The Nachodippiä, punajuurilaatikkoa, thaikkuruokia, äidin tekemää "soussihaukea", joulukinkkua, juustofondueta, karjalanpiirakoita munavoilla, itse tehtyjä hampurilaisia, risottoa, paistettuja muikkuja, medium miinus/raaka plus -pihviä, tomaatti-munakoiso-fetapastaa jnejnejne minkäänlaiseen paremmuusjärjestykseen.

Eikä mulla ole lempiväriäkään, paitsi musta, joka ei kuulemma ole väri lainkaan. Musiikin suhteen olen kaikkiruokainen. Esim. Janos Valmusen Bussipysäkillä on ihan huippu! Tosin kappale kirvoitti kuulijakunnassa voimakkaita vastalauseita, kun viimeksi yritettiin biisiä kaikkien iloksi soittaa. Ei kottaraistyyppiset rokkiukot ymmärrä näin tunteellisen ja herkän tulkinnan päälle. Soitimme uhkailuista huolimatta ensimmäisen säkeistön ja kuin ihmeen kautta kaikki raajamme ovat silti tallessa.

Mun täytyy miettiä noita kuutta asiaa vielä. Palaan asiaan. :)

Kaikenlaisia fipoja.

2009-01-07T18:00:00.012+02:00

Kuten aiemmassa postauksessa mainitsinkin, neuloin ja virkkasin joulun aikaan myssyköitä. Kaikki ovat mallia fipo (=fiilispohjalta), uniikkikappaleita siis. =) Ja ihan kuin mulla ois joku raitakausi menossa?

Tää on vähän keskeneräinen, koriste puuttuu. Tai voi tätä käyttää tietenkin, mutta on toi vähän ehkä tylsä? Virkattuja kukkia ja jotain ihme pyörylöitä mulla on valmiina monta, mutta mikään niistä ei vaan tunnu oikealta. Kun myssy on fiilispohjalta luotu, myös koristeesta täytyy tulla tunne, että TÄMÄ! :) Lanka on mustaa 7 veljestä.

Virkattu myssy Novita Mambosta. Mallivirkkaus on aattoiltana unta odotellessa omassa pikku päässäni keksitty ja seuraavana päivänä toteutettu. Jo parin kerroksen jälkeen totesin, ettei pinnasta tule sinne päinkään sellainen kuin olin kuvitellut, mutta itsepintaisesti tein myssyn miettimälläni mallilla. Eihän kukaan tiedä, millainen siitä olisi pitänyt tulla? =)

Mustaa seiskaveikkaa sirkusraidoilla. Raitalanka on äidin lankakorista sosialisoitu, sanoi sen olevan seittemää veljestä myös, sirkus-väriä. Ehkä se on ollut joku kausilanka, koska ystäväni google ei löytänyt langasta mitään tietoa. Tää ei ole yhtään mun värinen pipo, mutta silti mä tykkään ihan vaan katella sitä, kun siinä on niin iloiset raidat! :)

Kerran mä näin tossa lähikirpparilla kivannäköisen nuoren miehen, jolla oli hirmu iso rastatukka. Mies katteli mun pöydän kohdalla raitapipoa (kuva täällä), joka oli tietenkin aivan liian pieni. Ja siitä se ajatus sitten lähti ja tein myssyn, joka voisi sopia sille kiltinoloiselle pötkylätukkaiselle. Kuvan kaljupäälle myssy ei istunut oikein mitenkään, aika kökkö kuva. Materiaalina myssyssä on mustaa seiskaveikkaa ja Novitan Karuselli-lankaa.

Virkattu ylisuuri myssy, lanka Novita Karuselli. Tää sopis vaikka sen rastatukkaisen vaimolle ja sit ne vois olla silleen niinku melkein samiksia. =)

Harmi kun mä pöllö en kuvatessa tajunnu, että takasauma möllöttää keskellä kuvaa ja raidat hyppii miten sattuu.. Itse asiassa kaikki joulumyssykuvat on vähän huolimattomasti otettuja, epätarkkoja ja kaikki outoudet näkyvillä.. Mut kuka sitä nyt konvehtilaatikon jälkeisessä sokerihumalassa pystyis ihan loppuun asti asioita miettimään?

Tästä tykkään! Pipo istuu päähän tosi hyvin ja näyttää hyvältä. Harmi ettei värit taaskaan ole ihan mua.. Mut ehkä tällekin käyttäjä jostain löytyy? Lanka yllättäen mustaa seiskaveikkaa ja valkoista Nallea.

Eikä tässä vielä kaikki.

Joulureissulla valmistui myös tämä aiemmassa postauksessa esiintynyt Novita Mambosta virkattu myssy, ja kun puikot ja koukut pääsi Savossa vauhtiin, en saanut niitä kotiin tultuakaan pysäytettyä. Mustaa lankaa puikoille, raidoiksi kirpparilta ostettua puna-valkoista lankaa. Tämä myssykkä päätyi omaan käyttöön: ennen ulosmenoa elvistelin varmaan vartin peilin eessä ja posetin (Heinäharavalta opittu sana) joka suunnasta. Näytin varmaan kohtuullisen pöllölle.

Ja sitten kun luulin, että nyt sais raidat ja myssyt jo riittää, omista lankavarastosta löytyi vajaa kerä vuoden tai kahden takaista raidallista 7 veljestä-lankaa! Mitähän siitä tekis, hmmm... =) Jotenkin koukuttavaa neuloa raitalankaa, kun raidat syntyvät ihan itsestään, ihana lanka.

Ja yksi vielä, vaikka kuva on TOSI huono. Eihän tässä näy kunnolla väri eikä muoto.. Mutta siis tommosilla pompulasilmukoilla virkattu öisen meren sininen myssy, johon meni yksi kerä ikivanhaa Faunaa, jota löytyy aina vaan.. Mä en tiedä, mistä niitä keriä oikein tulee. Ehkä nekin tulee Saunalahdelta.

Punkkulaatikkoa.

2009-01-05T14:15:00.002+02:00

Keittiömme sai pitkään kaivattua lisävarustusta, kun löysimme lähiprismasta juuri sellaisen sauvasekoittimen kuin mistä olen haaveillut: tehoa paljon ja kauheesti lisähärpäkkeitä! =) Laite soseuttaa, silppuaa, vispaa, raastaa ja viipaloi - köyhän miehen ja pienen keittiön yleiskone siis.

Punajuuri on mun lempparijuures, mutta en ole herkkuani, punajuurilaatikkoa, kovin usein tehnyt, koska punajuuri on raakana niin kovaa tavaraa, että väkisinkin lipsuu ja roiskuu, kun ei sitä millään hentoisella otteella jyystetä.

Mutta nyt mulla on raastinvehje, joten punajuurilaatikon tekoon! Ja voi huokausten sinfoniaa, miten ihanasti se raastoi! :D Oli suorastaan hypnoottista seurata koneen työskentelyä: surrrrrr vaan ja muutamassa sekunnissa punajuuresta tulee hienoa raastetta siististi kulhoon eikä esim. seinille ja naamalle. Aivan loistava vehje! Ja loistavaa tuli laatikostakin, musta tuntuu että voisin syödä sitä niin paljon että halkean.

Ohjeen olen kehitellyt joskus muutama vuosi sitten Valion punajuurikiusauksen pohjalta omaan makuun sopivaksi eli lisäsin jauhelihaa ja kevensin vaihtamalla maito- ja juustotuotteet vähärasvaisempiin. Tällä kertaa tein tuhdimman version ihan oikeasta Koskenlaskijasta ja ruokakermasta, ja lisäsin myös perunaa, koska teki mieli raastaa kaikkea mahdollista.. :) Tätä kannattaa tehdä kerralla isompi satsi ja pakastaa osa pieniin rasioihin, tosin meillä tämä teki kauppansa niin nopeasti, että pakkaseen sain vain yhden annoksen...

PUNAJUURILAATIKKO

5 isoa punajuurta (ainakin nyrkin kokoisia, eli about vajaa kilo)
2 kookasta perunaa (voi jättää poiskin)
1 sipuli (yleensä laitan 2, mutta unohin toisen..)
n. 1/2 dl puuroriisiä raakana (en mitannut, heitin arviolta)

Liemi:
n. 3,5 dl rasvatonta maitoa tai kermamaitoa (2,5dl ruokakermaa+1 dl maitoa)
125g eli 1/2 pkt Koskenlaskija Voimakas -sulatejuustoa (tai 9% Olympiaa tms kevyempää)
vajaa 1 rkl viherpippureita
suolaa

Väliliha:
400g vähärasvaista naudan jauhelihaa
suolaa, valko- ja mustapippuria, paprikajauhetta

Kuori punajuuret, peruna ja sipuli. Raasta ne hienoksi raasteeksi ja sekoita keskenään ISOSSA kulhossa, lisää myös riisi. Paahda jauheliha paistinpannulla, mausta suolalla, pippurilla ja paprikalla. Kuumenna ruokakerma ja maito kattilassa, lisää juusto nokareina ja sulata miedolla lämmöllä hämmennellen. Mausta murskatuilla viherpippureilla ja suolalla (lisäsin suolaa, vaikka juustossa ja lihassakin sitä on, koska tästä tulee aika iso annos).

Kasaa voideltuun lasagnevuokaan: kerros punajuuriraastetta, kerros jauhelihaa ja viimeiseksi vielä raastetta. Vaihtoehtoisesti voit sekoittaa jauhelihan juuresten sekaan ja kipata kaiken vuokaan. Valuta juustoinen liemi laatikon päälle ja paista laatikkoa150 asteessa 2h. Painele pintaa esim. paistinlastalla 2-3 kertaa paiston aikana ja peitä foliolla, jos pinta alkaa tummua liikaa.

(Roiskutin ennen uuniin laittamista laatikon päälle vähän juoksevaa margariinia, kun muistelin että ohjeessa luki että laita pinnalle voinokareita. No ei lukenut. Olin vissiin vieläkin äidin joululaatikoiden pauloissa..)

Joulu - vuoden stressaavin juhla.

2008-12-30T17:02:00.046+02:00

Ehkä en olekaan jouluihminen, vaikka niin olen luullut. Joulukuu ei tuntunut joulukuulta lainkaan, oli koko ajan sellainen syys-marraskuinen olo. Vähäinenkin joulumieli katosi siinä vaiheessa kun tajusin, että joulu on jo viikon päästä ja kaikki lahjat hankkimatta, joulusiivous tekemättä, piparit paistamatta, kortit lähettämättä eikä ovessakaan ole kranssia. Olen huono ihminen. Onneksi ei ole lapsia, ne varmaan häpeis mua, kun kaikkien muiden äidit on ihan joulumuoreja. Niillä on itse kasvatetuista porkkanoista ja luomulantuista tehdyt laatikot uunissa, ikkunoissa tonttuja ja sellainen samanlainen sähkökynttelikkö kuin kaikilla muillakin, koska se näyttää kivalta.

Meillä ainoa joulusta muistuttava asia on huopainen riisitonttu ikkunalaudalla. Sillä sentään on koko ajan hymy päällä. Mulla ei ollu. Lahjat hankin viime tipassa, reissuun lähdettiin vesisateessa, stressissä ja kiukkuisina. Siis MIKÄ JOULU?!!!

Kummasti olo kuitenkin helpottui, kun päästiin pois pk-seudulta. Hämeenlinnassa maa oli jo selvästi enemmän valkoinen kuin musta, ja Savoon päästyämme vuodenajasta ei voinut erehtyä. TALVI!!!! =)

Joulu meni kolmiossa nuku-syö-sauno. Välillä laajensin toimintani neliöksi nuku-syö-nykerrä-sauno. Kuusi tai seitsemän fipo-myssyä valmistui, oli vaan niin kiva nykertää! Virkkasin ja neuloin mitä mieli teki, ja torstai-iltana olin tietämättäni tehnyt juuri sopivan myssyn ihmiselle, jota en tekohetkellä tiennyt olemassa olevankaan, vielä vähemmän tiesin hänen tulevan meille seuraavana päivänä kylään. Ehkä mulla on joku yliluonnollinen myssykyky.. (olenko katsonut liikaa Piiriä ja Riivattuja taloja?) Kylän ehkä trendikkäin (=2000-luvulta) harmaa myssy pääsi heti käyttöön.

Loman ehdottomasti parasta antia oli nuoskalumi, josta tehtiin porukalla oikein kunnon lumiukko! Sen kädet sojotti mihin sattui, pää oli vinossa ja mahassa ihme muhkura, mutta kaikkihan jouluna on vähän vinksinvonksin.

Jotkut joululaulujen sanat ovat ihan totta. Ainakin se "jo vanhakin nyt nuortuu kuin lapsi leikkimään".. =) Pikkuneidin toivomuksesta tehtiin vielä lumihevonen, jonka korvien stailaamisessa Mies oli avainasemassa. Lumihepan tekeminen oli tosi hauskaa, eikä meitä taiteilijasieluja häirinnyt lainkaan, vaikka teos ei näyttänyt hevoselta missään vaiheessa vaan mm. lehmältä, lampaalta, muumilta, koiralta (länsiylämaant e rrieri?) ja jänikseltä.

Kotimatkalla vaihdettiin kuskia Kuortin ABC:llä, jossa oli ihana puumyymälä! Onneksi ei ollut aikaa jäädä sinne pidemmäksi aikaa haaveilemaan, olisin varmaan ostellut tilit miinukselle. :)

Ihan mukava joulureissu oli, vaikka etukäteen vähän ahdistikin. Oli ihanaa olla pitkästä aikaa lumen keskellä, katsella talitinttejä lintulaudalla ja saunoa kunnolla joka ilta. Joululahjojakin sain ja kiltteyteeni nähden aivan liikaa. Ihmeen hyvin meni myös nettipimento, kertaakaan ei tehnyt mieli tarkistaa sähköposteja, lukea iltalehteä tai päivittää naamakirjastatusta. Vaikka mukavaa oli, yhtä mukavaa on olla takaisin kotona.

PS. Katsoin riisitonttua tarkemmin ja oon nyt vähän pihalla. Miksi ihmeessä mä olen aina kuvitellut, että se hymyilee?! Eihän sillä ole edes suuta.

Ideasta oikeaksi.

2008-12-29T15:43:00.014+02:00

Muutama vuosi sitten lähetin ystävälleni joulutervehdyksenä sähköpostilla kuvan itsestäni (vähänkö oon egoisti). Kuvassa ei ollut muuta jouluista kuin päässäni ollut punainen tonttulakki, jossa oli valkoinen reunus ja tupsu. Kaverini oli katsonut kuvaa ja alkanut miettiä, miten olen reunuksen tehnyt, että neulonut vai virkannut vai miten. Se oli niin pörröinenkin. No, kysymällä tekotapa selvisi: olin tehnyt sen ihan perus-paintilla - tietokoneella siis. Kyllä nauratti. :)

Ajatus neulotusta tonttulakista on siitä saakka kytenyt jossain hatarien aivojeni perukoilla, ja nyt joulun alla vihdoin toteutin idean. Punainen lakkiosa muotoutui kirpparilta ostetusta Novitan Floricasta nro 3 pyöröpuikoilla, kavennukset on tehnyt fiilispohjalta miten sattuu. Valkoinen reuna on tehyt poimimalla silmukoita lakin reunasta, lankana Novita Nalle ja iänikuisen vanha Tango (joka oli ihanan pehmoista ja pörröistä, ihan eri laatua kuin nykyinen), tupsu on tehty kieputtamalla Nallea ja Tangoa pahvikiekkojen päälle (ohje mm. täällä).

Tonttulakista olisi tullut mulle joulun vakiopäähine, se oli hauska ja ihanan lämminkin, mutta annoin sen lahjaksi. Kirpparilankaa on jäljellä ainakin 1,5 kerää, siitä saan neulottua itselleni uuden lakin ensi vuodeksi!

Olen mä vähän neulonutkin.

2008-12-17T19:24:00.017+02:00

Tummanharmaa peruspipo, 2o 2o ja kavennukset omasta päästä. Ihmiselle, joka ei halua erottua massasta.

Vyötteetöntä lilaa ja ohuen ohutta luonnonvalkoista villalankaa, peruspipo. Kirpparilta löydetyistä purkulangoista luotu kierrätyksen ystävän lämmittäjä.

Pirteyttä talven pimeyteen. Neulottu fiilispohjalta vajaista, vyötteettömistä keristä, kirpparilöytöjä nekin. Rennolle tyypille, joka ei välitä siitä, miten langat on päätelty.

Itsenäisyyspäivän jälkeisen päivän sähkönsininen, virkattu ex-tempore-luomus ihmiselle, jolla on hyvä itsetunto, persoonaa ja iso tukka.

Ehdoton suosikkini: musta myssy massiivisella kukalla. Myssy neulottu, kukka virkattu. Naiselle, jolla on villakangastakki ja kauniit silmät.

"Huovutan, nyt mä huovutan..."

2008-12-17T18:10:00.001+02:00

Ostin joskus viime keväänä kirjakaupan alennusmyynnistä huovutusaskartelupaketin, johon kuului villoja, huopalevyjä ja huovutusneula. Ja nyt vihdoin uskaltauduin kokeilemaan neulahuovutusta. Pakkohan mun on se hanskata, kun lapsetkin sitä osaavat. Mulla on sellanen ihana kierosilmätonttu, jonka ystäväni kuopus pari vuotta sitten askarteli päiväkodissa! Mä olen etsinyt ja etsinyt sitä, mutta se on jossain niin varmassa tallessa, että en kesän muuton jäljiltä sitä ole vielä löytänyt.

Etsinnät jatkuvat ja kierosilmätontun löytymistä odotellessa huovuttelin itse jotain. Tosi hauskaa tökkiä höytyvää ja katsella, miten se tiivistyy! Hypnoottista suorastaan! =) Kaikkien aikojen ensimmäinen neulahuovutukseni on keltainen jääkaappimagneettinaama, jonka päätin antaa joululahjaksi. Sen kaveriksi väkersin tänään vielä kuvassa olevan avaimenperän.

Hymynaaman lisäksi tököttelin eilen elokuvaa katsellessa erivärisiä pyörylöitä ja palleroita, joista en osaa vielä sanoa, mitä niistä tulee. Oli vaan niin kivaa tökötellä.. :D Yhdestä tuli jääkaappimagneetti omaan kyökkiin (kierrekuvio on Novitan Huopasta), ehkä loputkin vääntyvät johonkin järkevään muotoon.

Tökkimisiin! =)

Unta ootellessa.

2008-12-16T17:48:00.004+02:00

Viime yönä ei tullu uni silmään millään. Lopulta päätin olla suosiolla hereillä ja tässä on tulos: tiskirätti. Malli on väsyneestä päästäni, lanka 100% puuvillaa, puikot nro 4, valmiin työn koko n. 20cm x 20cm.

Luin neulotuista tiskiräteistä ensin Ullasta ja lisää vielä mm. täältä, ja minusta ajatus oli loistava! Ekologista, tehokasta ja hyvä käsityöidea! Lähetin Ullan jutun Miehelle iloisin "Nyt mä tiiän mitä mä voin neuloo!" -terveisin, vastaus oli yksiselitteinen "Juu ei." En tiedä, lukiko Mies edes koko juttua, mutta tyly tyrmäys tuli.

Monet ovat todenneet neulotut tiskirätit tehokkaiksi ja vähemmän haiseviksi kuin kaupasta ostetut, joten ajattelin kokeilla rättiäni Mieheltä salaa. Pääsin hommiin heti aamulla (vinkki: mutteripannulla saa tosi jännää kahvia, kun unohtaa laittaa tiivisteen ja siivilän paikilleen..) ja täytyy sanoa, että mitään moitittavaa en löytänyt. Rätti tuntui kädessä mukavalle ja liedelle purskuneet kahvit lähtivät irti ilman pesuaineita. Vaan millä irrottaa pinttynyt "ei" Miehen päästä? Täytynee etsiä tieteellinen tutkimus, jossa nämä todetaan kaupan rättejä paremmiksi ja hygieenisemmiksi - ekologisuutta tuskin tarvitsee sen enempää perustella.

Nimenmuutos.

2008-12-15T16:43:00.008+02:00

Mä luulen, että mun täytyy muuttaa nimeni Muffinssiksi. Musta tulee iso pullatähti ja otan taiteilijanimen Silicon Muffin. Vähänkö coolia, olisin tosi pelätty kilpasisko jossain jenkkimummojen leivontakisoissa.

Miehen luona oli eilen ukkoja näpräämässä ja viilaamassa ja hinkkaamassa biisiä, jota olen kuullut sen verran paljon jo, että pakenin keittiöön. Harmi ettei näitten tekemisessä mennyt aikaa juuri yhtään, mutta kävin varmuuden vuoksi noin minuutin välein uuninsuussa tarkistamassa, ettei mikään räjähdä.

Kotimuusikotkin malttoivat parin tunnin päästä pitää sen verran taukoa, että haukkasivat pikkusuolaista, joku taisi jopa kehua näitä. Ihanaa vieraskoreutta.. Ei vaan, täytyy itsekin sanoa, että nämä olivat herkkua! Erityisen tyytyväinen olen siihen, että resepti on itse kehitelty, JEAH! Musta on tulossa jauhopeukalo! =)

Feta-oliivimuffinit (12 isoa)

Kulho 1, kuivat aineet:
5 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoa
3 tl eli 1 rkl leivinjauhetta
ainakin 15 veivausta mustapippuria myllystä
n. 1 tl kuivattua basilikaa
n. 1 tl kuivattua timjamia

Kulho 2, märät aineet:
4 kananmunaa
100g Valion 2% valkosipulituorejuustoa (eli puolet paketista)
1 dl juoksevaa margariinia
2 dl maitoa
0,5-1 tl suolaa*

Nimiaineet:
1,5 dl silputtuja, vihreitä oliiveja
1,5 dl kuutioitua fetaa (Patros Light Feta on mun suosikkia)
kirsikkatomaatteja

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa 1. Lusikoi tuorejuusto kulhoon 2, vatkaa notkeammaksi vispilällä. Lisää kananmunat 1-2 kerrallaan ja vatkaa niin, että saat rakenteesta tasaisen ja vähän ilmaa sisään. Lisää kulhoon juokseva margariini, suola, maito, oliivit ja feta, sekoita. Lisää kuivat aineet kulhosta 1 kulhoon 2, kääntele lastalla sekaisin (ei saa vatkata). Annostele muffinssivuokiin, koristeeksi kirsikkatomaatin puolikas, paista 225 asteessa n. 20 min.

Suolaisten muffinssien kemiaa.

2008-12-15T16:17:00.004+02:00

Mä innostun välillä jostain asiasta niin, että touhotan ja tutkin sitä monta päivää ja nyt mä oon miettiny muffinssijuttua. Olen ehdottoman varmasti tullut siihen tulokseen, että suolaisiin muffinsseihin tarvitaan vain kaksi astiaa ja kolme raaka-ainetyyppiä:

1) kuivat aineet (jauhot, leivinjauhe, kuivat mausteet),
2) märät aineet (munat, maito/kerma tms.)ja
3) mahdolliset nimiaineet (kinkku, paprika, feta, oliivit jne).

Erittäin tärkeää taikinan tekemisessä on, että kuivat aineet sekoitetaan muihin vatkaamatta ja mahdollisimman vähillä liikkeillä. Parhaimmaksi välineeksi olen todennut taikinalastan, jolla jauhot käännellään nesteeseen samaan tapaan kuin sokerikakkutaikinaa tehdessä.

Näitten mietintöjen jälkeen väsäsin toisen satsin suolaisia muffinsseja, mutta muutin edellistä ohjetta niin, että tuplasin munien määrän ja lisäsin vastaavasti myös muita aineita. Näin syntyivät nämä lähes täydelliset kinkku-oliivi-paprikamuffinssit. =)

Kinkku-oliivi-paprikamuffinssit (12 isoa)

Kulho 1, kuivat aineet:
5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurakuitusta (tai vehnäjauhoja, ruisjauhoa..)
3 tl eli 1 rkl leivinjauhetta
ainakin 15 veivausta mustapippuria myllystä
n. 1 tl kuivattua basilikaa
n. 1 tl kuivattua timjamia

Kulho 2, märät aineet:
4 kananmunaa
100g Valion 2% valkosipulituorejuustoa (eli puolet paketista)
1 dl juoksevaa margariinia
2 dl ruokakermaa
0,5-1 tl suolaa*

Nimiaineet:
1 dl silputtuja, vihreitä oliiveja
1 dl kuutioitua paprikaa
2 dk kinkkusuikaleita
(juustoraastetta)

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa 1. Lusikoi tuorejuusto kulhoon 2, vatkaa notkeammaksi vispilällä. Lisää kananmunat 1-2 kerrallaan ja vatkaa niin, että saat rakenteesta tasaisen ja vähän ilmaa sisään. Lisää kulhoon juokseva margariini, suola, ruokakerma ja nimiaineet, sekoita. Lisää kuivat aineet kulhosta 1 kulhoon 2, kääntele lastalla sekaisin. Annostele muffinssivuokiin, ripottele päälle juustoraastetta, jos muistat (minä en muistanut), paista 225 asteessa n. 20 min.

*suola on oikeastaan kuiva aine, mutta kuvittelin sen liukenevan märkiin aineisiin nopeammin kuin kuivien aineiden seassa lisättäessä.

Ihan pientä.

2008-12-15T14:55:00.003+02:00

Villaketun blogista löysin linkin Ihan Pieneen Putiikkiin ja voi kun voisin siellä Aika Suuresti Shoppailla! Tässä rahatilanteessa tyydytin ison shoppailuhaluni kuitenkin jollain ihan pienellä ja tilasin itselleni herkullisen Red Spotty -jättikassin. Maksoin netissä ja laukku tuli perille supernopeasti! Olipa mukana vielä kaunis joulukorttikin! =) Tosi kätevä nettikauppa, suloisia tuotteita ja nopea palvelu! Suosittelen!

Laukku on todellakin jättikokoinen mutta kevyt (materiaali on tehty kierrätyspulloista!) ja se saa ainakin aluksi sisäänsä lankavarastoni, joka tällä hetkellä sijaitsee vähän siellä sun täällä..

Nyt mullakin on silikonit!

2008-12-11T18:02:00.005+02:00

Kyllä nyt tytön kelpaa! Mä tykkään näistä molemmista tosi paljon, eikä ees maksanu paljoo! Huoltokin on aika helppoa, kun ohjeita lueskelin. Vähän oon polleena. =)

Mä luulen, että tää viikko eletään muffineilla, koska täytyyhän nää vempulat testata kunnolla! Vasta sitten päätän, vienkö entiset kirpparille vai päätyvätkö sinne nämä (pakkausessa oli kaksi 6 muffinssin "peltiä"). Näitten pitäis olla kyllä ihan laadukkaat, jotain "ammattilaisten platinasilikonia", vau.

Päätin kokeilla suolaisia muffinsseja, koska A) en ole koskaan sellaisia tehnyt ja B) se kuulostaa melkein pizzalta. Googlasin silmät kierossa ehkä noin sata eri ohjetta, joissa kaikissa oli about samat määrät munia, jauhoja, leivinjauhetta ja jotain maitotuotetta nesteenä. Niiden pohjalta visioin lopulta kinkku-juusto-oliivimuffinit. Olin VARMA, että jääkaapissa on oliiveja, joten arvaa, oliko niitä? Eikä ollut muuten juustoakaan. Kinkkua sentään oli, ihme.

Korvasin oliivit tuoreella paprikalla ja muffinssien päälle laitoin juuston sijasta tomaattia. Jos ihmettelette leivonnaisten kalpeaa väriä, se johtunee siitä, että kaiken muun säätämisen lisäksi uuni meni vahingossa väärälle lämmölle. Että ei ihan putkeen mennyt. Lopputulos oli kuitenkin sen verran hyvä, että kymmenestä muffinssista seitsemän katosi koloistaan jokseenkin nopeasti jo heti tuoreeltaan. =)

Oliivittomat ja juustottomat kinkku-juusto-oliivimuffinit

2 munaa
0,5 dl juoksevaa margariinia
2 dl ruokakermaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
puolisen tl suolaa
mustapippuria
kuivattua timjamia
kuivattua basilikaa
puolikas paprika kuutioina
100-150g kinkkukuutioita (kaadoin arviolta pussista)
juustoraastetta (jota mulla ei ollut)
kirsikkatomaatteja (niitä oli)

Sekoita kuivat aineet keskenään (jauhot, leivinjauhe, suola, kuivamausteet).
Vatkaa munia pieni hetki (ei tartte vaahdoksi asti vispailla), lisää rasva ja ruokakerma. Sekoita nesteeseen kinkku- ja paprikakuutiot, sen jälkeen kuivat aineet ja sekoita varovasti sekaisin (EI SAA VATKATA!). Jaa taikina muffinssivuokiin, ripottele päälle juustoraastetta (tai tökkää tomaatinpuolikas) ja paista 225 asteessa n. 15-20min (tai 200 asteessa reilu puoli tuntia, sekin näköjään toimi).

Etelän reissua.

2008-12-09T23:41:00.005+02:00

Pitkästä aikaa tass blogipäivitystä.. Olevinaan ollu kiirettä. Eikä kaikesta touhusta huolimatta ei ole tapahtunut juuri mitään. Mihin mun aika menee?!

Kirppispöydän huoltamiseen menee yllättävän paljon aikaa.. Mun tyyli on käydä kirppupöydälläni lähes joka päivä, järjestää pöytä ja viedä samalla muutama uusi tavara/vaate myyntiin ja pelata itseni kanssa "Mikä tavara puuttuu pöydästä?" -peliä. On meinaan ässäarpojen ostaminen jäänyt, kun joka päivä saa hiukan jännittää, onko jotain myyty! =) Oman pöydän jälkeen koluan muiden paikat ja katselen, josko löytäis jotain kivaa. Viimeksi kynttilänjalka (kuvassa) ja pieni, musta tarjotin, joka sekin meni kynttilänaluseksi.

Ai niin, me käytiin ns. "ilmaisella" risteilyllä, ts. rahaa meni niin penteleesti. :/ Mutta hytti oli luksusta, siinä oli ikkuna! Ei siitä tosin näkynyt muuta kuin pimeää ja päivällä ankea Tallinnan satama, mutta hei, IKKUNA hytissä.. Perisuomalaisista tavoista poiketen emme menneet buffettiin ahtamaan itseämme täyteen katkarapuja ja kehnoa viiniä, vaan pröystäiltiin oikein alakarttessa. Ja ah, että syötiinkin hyvin! Parasta oli jälkiruoka, Romanovin mansikat ja sen kanssa varmasti kaikki ey-standardit ylittävä määrä kermavaahtoa... aaaaaah! Musta tuntuu, että en ole IKINÄ syönyt niin hyviä mansikoita - tai ehkä kesästä on vain liian kauan aikaa.

Laivamatka oli kiva ja rentouttava - tunsin itseni jopa melkein aikuiseksi katsellessani kännissä hoipertelevia naisia ja hassunhauskoja firman pikkujouluja viettäviä miesseurueita. Tax-freestäkin jäi ostamatta ne pakolliset kaljakeissit ja vodkamäyrikset, viiniä sen sijaan taisi lipsahtaa ostoskoriin useampi pullo. Niin ja suklaata tietysti, naminami, sitä ostin useampaa laatua. Noita oheisia konvehteja en uskaltanut ottaa (kuva otettu kännykkäkameralla). En usko, että ovat ainakaan tämän joulun hittituote - on sen verran uusi ja jännä maku.

Jälleen lähtee laulu soimaan..

2008-11-28T16:37:00.005+02:00

...mutta kertokaa heti, jos se ärsyttää! Poistan sen tai laitan sen ainakin niin, ettei lähde soimaan automaattisesti. =) Tai ehkä mun pitää nostaa soittokone ylemmäs, että biisin saa heti vaihdettua tai pysäytettyä.

Hassua, miten sitä joskus pienenä kategorisoi ihmisiä musiikkimaun mukaan. Bändit ja artistit, joista tykkäsi, piti aina mainita kirjeenvaihtoilmoituksessa ja uusilta tuttavuuksilta kysyttiin puolin ja toisin lempimusiikkia heti iän ja lempivärin jälkeen. Ne oli tärkeitä tietoja, koska niiden perusteella pystyi tekemään ihmisestä aukottoman luonnearvioinnin ja päättämään, voitaisko olla kavereita vaiko ei.

Tuntuu, että nykyään näitä "aukottomia luonnearviointeja" tehdään sen perusteella, mikä on koulutuksesi, missä olet töissä, ketä tunnet ja - mikä tärkeintä, vaikkei sitä ääneen sanota - mitä hyötyä siitä on itselle. Jos lasten kysymykset vähän hymyilyttävät, tällainen aikuisten ajatusmaailma lähinnä kuvottaa. Ja samalla säälittää. Juuri oikeanlaisen kaveripiirin kerääminen ja ylläpitäminen kertoo ihmisestä enemmän kuin hän haluaisi kertoa. Tietyn muotin mukaiset, pintaviattomat ihmiset kelpaavat, muut ovat mielenkiinnotonta massaa tyyliin "rumat ihmiset, ootte turhia". Sellaisten kanssa ei sovi seurustella, siitä saa tahran imagoon.

Vaikka vieläkin hihitän kakka-pieru-jutuille, olen onneksi kasvanut sen verran aikuiseksi, että valitsen ystäväni, kaverini ja seurani muilla perusteilla kuin missä oot töissä ja ketä tunnet. Koulutus, ikä, musiikkimaku, varallisuus, pukeutumistyyli jne. ovat sivuseikka - tärkeintä on se, mitä ihminen ajattelee ja kuinka hän kohtelee toisia ihmisiä - myös tuntemattomia.

Kantripipo.

2008-11-27T23:36:00.002+02:00

Mä olin jo unohtanu tään. Tein Twister-pipon Novitan Faunasta, jota vähän väliä pomppii silmille lankavarastojen uumenista, vaikka olen yrittänyt päästä niistä eroon. Mä alan kohta uskoa, että lankakorissa on tyttökerä ja poikakerä ja ne tekee koko ajan pikkukeriä..

Tästä tuli aika hyvä, semmonen lupsakka myssy, mutta vein tuon kirpparille, koska se ei oikein omiin väreihin istunut.

Kissa kirputtaa.

2008-11-27T21:02:00.017+02:00

Otin pienen tauon jälkeen taas kirppispöydän, jonne roudaan kaikennäköistä itselle tarpeetonta, mutta käyttökuntoista tavaraa (mm. vaatekaapin lämmikkeenä olleita heräteostoja, ylimääräisiä astioita, lukemattomia kirjoja, heräteostokenkiä..). Samalla on tullut koluttua muiden pöytiä ja aina jotain pientä on tarttunut mukaan.

Eilen löysin pussin punaisia villa- ja villasekoitelankoja, helmikoruaskartelupaketin (sis. siemenhelmiä, lankoja ja kudontakehikko), siemenhelmistä tehdyn kaulakorun (oli tosi halpa, koska oli rikki, mutta se ei mua haittaa, puran sen korumateriaaliksi) ja rottinkikahvaisen laukun (oli kaameassa kunnossa, mutta otin siitä kahvat talteen - ne maksaa ihan älyttömästi uutena). Juu ja sisäinen sulovileenini osti TAAS lasisen kynttilänjalan, kun oli vain 0,50e.

Ja tässä on mun villakalsarit. Ja villasukat (jotka muuten olen tehnyt ihan itse). Ja sylissä hauska purkuprojekti, jonka tuloksena sain noin 1300 isoa puuhelmeä! Toisesta kuvasta saattaa tunnistaa, mistä helmet ovat peräisin.. Voi neroutta! =)

Tänään en kovin paljon jaksanut koluta, mutta harjaantunut kissansilmäni löysi mm. kauniin rintarossin, vyyhdin paksua puuvillalankaa, Aarikan juustosetin ja maailman epäkäytännöllisimmän laukun: jonkun käsittämättömän suunnitteluvirheen vuoksi se ei aukea juuri lainkaan. Yritä sieltä sitten etsiä avaimia tai puhelinta.. Mutta samapa tuo, ostin sen taas vain ja ainoastaan rottinkikahvojen takia. Kotimatkalla tajusin, että saan laukusta myös kasan siemen- ja putkihelmiä tai koristeita, eli ei pöllömpi euron ostos! =)

Ruusuja.

2008-11-27T17:49:00.001+02:00

Sain Matleenalta ruusun (kiitos!) ja ilmeisesti olisi tarkoitus antaa ruusu eteenpäin. Bloggaavia ystäviä miulla on sen verran vähän, että seittemää en saa millään kasaan, joten käytän myös muita perusteita. Jos saisin antaa ihan oikean ruusun, antaisin sen seuraaville:

Heinäharava: Kannustukseksi ja iloksi tuleviin kärvistelyhetkiin.
Muori Menninkäinen: Kiitokseksi viimekesäisestä terassihetkestä. :)
Kotirouva Porvoosta: Siks kun oot ihku-pihku ja teet maailman parasta sienirisottoa ja hernekastiketta! Puss!
Molla: Hihii! Oot ihan huippu!
Hau-hau-Haukka: MUSU! Mä niiiin jänskätän sun siivellä joulukuun kahdettatoista! :)
Muusikko-soosikko: Onnea projektin omistajalle! Ilmoittele, kun tarvitset assistenttia, voin tulla vaikka säätään sytytystä.
Avainhenkilö Kalliosta: Kiitos kutsusta, Linnanjuhlissa nähdään! :)

Blogilöytö!

2008-11-27T13:54:00.004+02:00

Osallistuin elämäni ekaa kertaa blogiarvontaan! Oli pakko, kun oli niin ihanat sivut! Niin paljon kaikkea ihanaa vanhaa, mistä mä tykkään! Nää on unelmiinuppoamissivut - joka kuvan kohdalla pääsee rauhaisa, syvä huokaus täynnä kaihoa..

Etana, etana, näytä sarves.

2008-11-19T16:51:00.008+02:00

Olen usein tilannut ravintolassa etanoita alkupalaksi ja voi että kun ne on ihania! Tai ei niissä etanoissa mitään niin ihmeellistä ole, mutta se liemi... oijjoijjoi! Etanoita olis joskus kiva tehdä kotonakin alkupalaksi tai herkkuruuaksi, mutta autenttisen ravintolafiiliksen luomiseksi pannut pitää olla.

Ja nyt TADAAAAA! =) Avainhenkilö Kalliosta oli lukenut blogiani sillä silmällä ja noin viikko sitten sain synttärilahjaksi etanapannut! Ja etanapihdit! =) Mä en ole edes tarkkaan tiennyt, mihin pihtejä käytetään. Olen luullut, että niillä etana kaivetaan kuoresta ulos, mutta ne onkin sitä varten, että niillä pidetään kiinni kuoresta ja etsku tongitaan ulos haarukalla. Varsin näppärää - nimittäin voisin kuvitella, että 250 asteisesta uunista tullutta voisulatäytteistä nilviäisyksiötä ei ihan sormin pidellä.

Viime sunnuntaina tehtiinkin sitten oikein luksusillallinen: alkuruuaksi valkosipuli-parmesanetanoita ja tuoretta patonkia, pääruuaksi papu-pekonirisottoa ja naudan ulkofilepihvi, jälkiruuaksi jäätelöä (tosin jälkiruoka jaksettiin syödä vasta parin tunnin päästä, kun oltiin niin täynnä...). Kyllä syöminen onkin sitten hyvää! (heh.. niin siis "hyvin syöminen on kivaa", mutta aina ei ajatus tule ulos ihan niinkuin tarkoitin..=)

Jos yllätyin etanapannuista, niin vähintään yhtä paljon yllätyin Miehen lahjasta! Se ei yleensä osaa yllättää, koska se on ite yllätyksestään niin innoissaan, ettei pysty pitämään sitä sisällään.. =) Nyt se pulautti vaan puolihuolimattoman "onks sul mitään suunnitelmia perjantaille?", ja äänensävystä kuuli, että JOTAIN se suunnittelee... Juhlapäivänä Mies sitten ilmoitti, että sun synttärilahja on jääkaapin ovessa. Häh?....IIIIK! En olis ikinä uskonut saavani tällaista ihan itse askarreltua supersupersuper-ihanaa lahjaa!Mitä muuta tyttö voi haluta? Ruokaa, juomaa ja lemppariartistin keikka Tavastialla, ja mukaan saa ottaa jonkun kaverin! Parin päivän varoitusajalla en ketään tyttökaveria saanut hälytettyä seuraksi, mutta ihan yhtä mielelläni mä otin mukaan Miehen. Pitäähän sitäkin välillä sivistää, että maailmassa on muutakin HYVÄÄ musiikkia kuin hardrock/vinkuhevi/metal. :) Jonnan keikka oli aivan sairaan hyvä, mä niiiin tykkäsin! Ja kun se nainen on vielä niin ihana! Kaunis, eteerinen, läsnä, rock. Vähän niinkuin minä. =)

Mistä tulikin mieleeni, että paras koulumuistoni on ala-asteelta ja vuodelta, jolloin Jonna voitti Syksyn Sävelen. Mulla oli sillon vaaleet, pitkät hiukset (kyllä, olen oikeasti aito blondi, nykyinen väri on tekoälyä) ja meidän koulussa oli yks tyttö, jota mä salaa ihailin. Se oli niin suosittu ja nätti ja vähän ehkä kovis ja sillä oli niin ihana nimi, Petra. Se ei ollu mun kaveri, koska mulla ei oikeestaan ollu kavereita, olin se koulukiusattu. Mutta kerran se Petra sanoi mulle välitunnilla - ja vielä ihan tosissaan - että "Sä oot ihan Jonna Tervomaan näköinen!". Mä olin ihan että iiiiiik, paras kohteliaisuus ikinä! =) Petrasta ei silti ikinä tullut mun kaveria, se paini ihan eri sarjassa kuin tämmönen kiltti ja tunnollinen koulutyttö. Tuo muisto kuitenkin on jäänyt mieleeni lämpimänä - Petra oli kovasta maineestaan ja ulkokuorestaan huolimatta ainoa, joka koko ala- ja yläasteen aikana sanoi koulussa mulle jotain nättiä.

Kulkee!

2008-11-11T12:22:00.010+02:00

En sittenkään ole muuttanut saliohjelmaa, alkoi nimittäin vanha kulkea. =) Edellisellä vetokerralla oli ihan mukava treeni ja sain pitkästä aikaa tehtyä hauiksetkin niin että TUNTUI! Eilen oli kyykkypäivä ja laitoin paaaaaljon painoja tankoon! :D Jostain syystä olen arastellut kyykyn kanssa, tuntuu että selkä katkee sinne tangon alle, mutta nyt laitoin reippaana 15kg per pääty ja vielä isot lukot siihen päälle. Jee, näytin ihan saliuskottavalta! :D

Tsihihih! Luin tässä kohtaa Heinäharavan postauksen ja nyt hihittelen niin et poskiin sattuu!! Pullistelen ensin omia mahtireenejä ja sit.. hmmm... okei... pikainen palautus maan pinnalle.. :D Ei vaan, mä olen aina ollut sitä mieltä, että treenin on kovaa silloin kun se on kovaa itselle. Treenipainojen perusteella tehokkuutta tai kovuutta ei voi ulkopuolinen päätellä - ilmeestä kylläkin: kyllä ihmisestä pitää edes vähän näkyä, että lihas liikkuu.

Mua ei ärsytä salilla ihmiset, jotka ähkii ja puhkii ja irvistelee. Mua ärsyttää ne, joista voi suoraan sanoa, että ne ei tee siellä mitään. Sellaset kiinnittää huomion itseensä väkisinkin - ei ne naama punasena ähkivät. En tajua miksi joku maksaa salitreenistä, jos siitä ei ota mitään hyötyä irti? Vähän niinku menis ravintolaan syömään, maistais aina vaan pienen palan kaikesta ja lopulta olis sitä mieltä, että tosi huono ravintola, aina jää nälkä. Eilenkin yks tyttö teki hauistreeniä 2kg käsipainoja heilutellen. Todellakin heilutellen, ei mitään kontrollia tai ajatusta! Lihakseen voi saada poltteen pienelläkin painolla tai jopa ilman, kun tekee liikkeen hitaasti, hallitusti ja keskittyy hyvin, mutta siitä ei ollut nyt kyse. Tai joo, kyllä tää neito siinä vispatessaan keskittyi, meinaan vaihtamaan kuulumisia kaverinsa kanssa.

No joo, kukin treenaa tavallaan ja saa siitä sen mukaiset tulokset. Mulla ei ole lihasta kauheesti tullut, mutta treenipainot on kyllä noussu. =) Ja eilen ylitin itseni ja tein penkkiä tangolla, juhuu!! Tähän asti olen tehnyt laitteessa, koska siinä turvallisempaa kokeilla omia rajojaan ja haastaa itseään - tangon kanssa pelkään aina, että en jaksa nostaa, liiskaudun tangon alle ja taas hävettää. Nyt Mies sai mut uskomaan, että hän on ihan mielellään varmistamassa, joten niin mä punnersin ja punnersin ja punnersin, kunnes en enää jaksanu. Toistoja tuli muistaakseni 11, 7 ja 7 . Viimeinen sarja oli jo todella tuskaa, mutta olin ihan voittaja siitäkin huolimatta, että tunsin kolmekymppisten äijien turhautuneet katseet selässäni. "Kaikki penkit varattu stana, tuokin eukko vie äijiltä reenipaikan, olishan tuolla ämmille noita laitteita.." No ei ne ehkä niin ajatellu. Ainakin mä tein omien voimieni äärirajoilla ja se on enemmän kuin mitä moni mies voi itsestään siellä sanoa. Nih!

Mutta nyt taukoa ruumiinkulttuurista, tää lähtee tuulta ja sadetta uhmaten kohti tsadia ja kattomaan Helsingin kaupunginteatteriin Myyrää!

Voihan kukka olla ruskea?

2008-11-06T20:15:00.008+02:00

Kuten sanoin, pinkkimusta kukka oli pikapipossani väliaikainen koriste kuvausta varten, tässä on lopullinen versio.

Virkkasin kukan Novitan Ainosta, keskellä on vähän Polarista. Taakse on ommeltu nappi eli koristeen voi irrottaa ja vaihtaa toiseen kohtaan tai siirtää toiseen myssyyn. Napinläpenä toimii napin mentävä kohta neuleen ja virkatun reunan rajamailta.

Ainoa on vielä jäljellä, joten voisin ideoida vielä myssyyn sopivan kaulaliinan. En tiedä vielä, tuleeko nämä omaan käyttöön vai annanko joulupukille. Mieli tekisi pitää itse...

Nyt on semmonen juttu...

2008-11-06T18:33:00.014+02:00

....että jo aamusta asti on v*tuttanut syvästi. Tämän tunteen inspiroimana avasin pullon Santa Anaa ja tarjosin itselleni sen kanssa ohuita hirvimakkarasiivuja, omasta päästä tehtyä aurinkotomaattitahnaa ja neliviljaista kurpitsansiemenleipää. Kuva on huono (jessus että onkin HUONO!), mutta se on ainoa, mitä levitteestä on jäljellä Miehen tullessa kotiin, sillä maku on hyvä. Tästä tulee pieni annos, isompaa satsia varten kertotaulut kehiin.

Aurinkolevite tapasleivälle (syödään yksin jurottaen tai saa syödä kaverin kanssakin)

4-5 siivua öljyyn säilöttyä aurinkokuivattua tomaattia muutamaan osaan pienittynä
noin 1,5 dl raejuustoa
puolikas valkosipulin kynsi
loraus öljyä tomaattipurkista
hiukan vettä tai raejuustopurkin heraa (löystyttämään tahnaa, muuten tulee aika tiukkaa)
mustapippuria myllystä
(suolaa muutama vääntö)

Väline: "magic bullet/blender" (tai hyvä sauvasekoitin)

Laita ainekset magic blenderin (=varo halpoja kopiota -versio tv-shopin laitteesta, saa Hobby Hallista) kippoon, hurauta sekaisin. Lisää nestettä, jos näyttää olevan liian tuhtia. Aikaa menee se kuuluisa kymmenisen sekuntia, mutta sauvasekoittimellakin onnistuu varmaan hyvin. Tarkista suola. Taita leivästä palanen, leivälle kökkäre ja syö. Juo punaviiniä päälle ja leiki, että istut espanjalaisessa kulmabaarissa. Olisin laittanut tuohon koristeeksi ja särmäksi vielä puolikkaan vihreän oliivin, mutta ei ollut (sen voi kuvitella siihen).

Ps. Maidolla tai vedellä löystytettynä menisi varmaan myös dippikastikkeena lihapullille tai kasviksille.

Pientä ja pikaista.

2008-11-04T12:09:00.009+02:00

Tätä vähän odotinkin tapahtuvaksi: alkoi aika kohtalaisesti nyppiä tuo virkattujen palojen väsääminen. Joinain päivinä olen tehnyt useita paloja ja itsestäni tuntuu, että olen tehnyt tuota aivan hirmuisesti! Palasia onkin jo 50, mutta edistymistä ei näe lainkaan niin selvästi kuin alkutaipaleella. Turhauttavaa. Vähän niinkuin tekisit ihan sikana töitä vapaa-aikaasikin uhraten ja pomo sanois, että voisit säkin joskus jotain tehdä.

"Mun on pakko neuloa!", julistin ja tartuin ensimmäiseen lankakerään mikä käteen sattui ja isoimpiin puikkoihin, mitä lähettyvillä oli. Jotain pientä ja pikaista oli saatava! Aaahhhh, miten ihanaa oli neuloa! H-i-t-a-a-s-t-i edistyvän virkkuutyön rinnalla neulominen tuntui sujuvan lähes äänennopeudella! IHANAA! En kelloa katellu, mutta ei siinä kauan mennyt, kun pipo oli valmis. Virkkasin siihen vielä reunuksen, koska reuna tuntui vähän löysältä. Jotain pientä kivaa värisärmää myssy ehkä kaipaa. Kuvausta varten kiinnitin siihen nuppineulalla aiemmin tehdyn kukkasen, lopullista koristetta en ole vielä päättänyt. Ehkä teen siihen jonkun irrotettavan ja vaihdettavan jutskan.

Lanka on Novita Polarista, puikot kai 7-8 nro pyörö-Addit ja koukku nro 7. Kukan tekemisestä en muista muuta kuin että tuo pinkki on Satu-akryylilankaa ja musta taitaa olla tuota samaa Polarista.

Hei hei halloween.

2008-11-03T15:45:00.005+02:00

Kurpitsajuhla oli ja meni - en juhlinut, kun en jaksanut pistää pienintäkään tikkua ristiin pukeutumisen suhteen. Rakastan teemajuhlia, mutta haluan panostaa niihin kunnolla. Olisin halunnut mustat, pitkät hiukset, dramaattisen mekon, jossa on pitkät hihat (vaikka jotain tällaista), vampyyrihampaat ja suusta valuvaa verta.. =) Lyhyellä varoitusajalla ja valmistelematta minusta ei olisi tehty vampyyriä, zombieta, Johanna Tukiaista eikä mitään muutakaan pelottavaa, joten tyydyin vain testaamaan, millainen halloween-kurpitsa olisin. Tässä tulos:

Halloween-kurpitsahahmoni:

Olen peloton
Soitathan minulle, jos talosi on tulessa.

Tee sinäkin
Ideakeittiön halloween-testi

Oletko ehkä palomies tai sissisotilas? Testimme mukaan et pelkää mitään ja siksi kurpitsaasi kaiverrettakoon mikkihiirinaama. Se kuvastaa parhaiten ”antaa tulla” -asennetta, jolla olet valmis kohtaamaan elämän koettelemukset.

Kuulut siihen harvaan ihmisten joukkoon, joille lasi ei ole joko puolityhjä tai puolitäysi, vaan se on vain lasi ja entäs sitten.

Ihmiset saattavat pitää sinua pahimmillaan yllytyshulluna rämäpäänä, mutta ystäville olet se kylmäpäinen luottohenkilö, johon turvaudutaan pahimman hädän hetkellä.

Lohturuuasta puhuminen voi olla sinun kohdallasi turhaa, koska et sellaista testin mukaan tarvitse. Tässä siis ravintoa ennen tulevia suorituksia:

Olen testiin hiukan pettynyt, olisin halunnut olla edes vähän hirviö. Eihän Mikki Hiiri pelota ketään, paitsi miehiä jollain tasolla (olen kuullut, että pahin moka naiselta on ostaa miehelle lahjaksi Mikki Hiiri -kalsarit). Ruokasuositukset osuivat kyllä kohdilleen, etenkin poro-sieniruukku maistuisi.

Vaikka suurempi juhliminen jäikin väliin, hiukan Halloween-tunnelmaa saatiin katsomalla pari elokuvaa: Usva (The Mist) ja The Happening. Ihanaa, kun sai vähän jänskättää! Ja jostain syystä mun teki ihan kauheesti mieli PERUNAA! Ensin syötiin kermaista pyttipannua, sen jälkeen perunasose-jauhelihalaatikkoa ja illalla mun piti tehdä vielä lohkoperunoitakin.. Onkohan mulla joku vitamiininpuutos? Tai ehkä pelottavien elokuvien jälkeen piti saada jotain tuttua ja turvallista (kyllä mäkin tarvitsen lohturuokaa!). Lohtupotut valmistuvat vielä niin helposti, ettei merikapteenikaan voi epäonnistua:

Ensin uuni kuumenemaan 200-225 asteeseen. Pese perunat, älä kuori. Lohko perunat pituussuuntaan 4-6 osaan, laita isoon kulhoon. Lorota päälle öljyä ja suolaa. Sekoita ronskisti käsin niin, että öljyä ja suolaa tuntuisi olevan kaikkialla. Levitä potut pellille leivinpaperin päälle, ripauta päälle paprikajauhetta/grillimaustetta (ei pakollista) ja heitä uuniin. Ota pois, kun näyttävät saaneen väriä (30-45min). Uunista ottamisen jälkeen voi lisätä suolaa, jos tuntui ettei suola osunut kohdalleen. Sekoita keskenään majoneesia ja murskattua valkosipulia tai chilikastiketta, dippaile ja syö. Kuvaa tästä herkusta en ehtinyt ottaa, koska lohkot katosivat mahaan alta aikayksikön. :)

Joskus olen tehnyt kulhoon ensin öljy-suola-mausteseoksen (tilanteen mukaan kuivattuja yrttejä/paprikajauhetta/pippuria/tms.), jossa potut kieritellään. Lopputuloksen suhteen ei ole juurikaan merkitystä, missä järjestyksessä etenee. Todella laiskana hetkenä levitän perunat pellille, lisään suolan ja öljyn ja sekoittelen käsin pellin päällä.

Pottuilemisiin!

Hätä-thaikkua.

2008-10-31T13:09:00.010+02:00

Olin haaveillut haikkukanasta: kanaa, vihanneksia, kookosmaitoa ja punaista currytahnaa. Mutta voi pettymysten pettymys, currytahna oli mennyt huonoksi! Ei se yleensä vanhentumaan pääse ja tässäkin purkissa oli päiväystä vielä jäljellä, mutta jotenkin se haisi oudolle. Kaiken huipuksi tulipa tehtyä tollon työ eli ehdin lisätä tahnaa ruskistettuihin kanoihin, ennen kuin tajusin, ettei soosi ole ihan kondiksessa.

Ja ei kun pelastustoimiin: huuhtelin kanasuikaleet siivilässä kuumalla vedellä ja väänsin sinnepäin-hätäcurryn maustekaapin antimista. Ruoka valmistui suurinpiirtein näin ja aikaa kului noin 20 min:

Kattilaan ÖLJYÄ, lämpö pienelle. Heitetään öljyyn mausteita: raastettua INKIVÄÄRIÄ, kuivattua CHILIÄ oman sietokyvyn mukaan, 1 tl jauhettua KURKUMAA ja 1 tl KORIANTERIA ja useita vääntöjä MUSTAPIPPURIA myllystä. Paistellaan mausteita hetki öljyssä ja varotaan, ettei ne pala. Lisätään KANAT, pyöritellään mausteissa, mukaan laitetaan tässä vaiheessa myös kolme VALKOSIPULIN KYNTTÄ viipaloituna. Sekaan purkki KOOKOSMAITOA, 2-3 dl VETTÄ ja puolikas KANALIEMIKUUTIO ja lisätään sen verran lämpöä, että homman saa kiehumaan. Lisätään PAKASTEVIHANNEKSIA, ja kun ne alkavat näyttää lämpöisiltä, lorotetaan sekaan vielä maun mukaan KALAKASTIKETTA ja SOKERIA (tai siirappia) pyöristämään makuja.

Syö syvältä lautaselta lusikalla riisin kanssa tai sellaisenaan keittona.

How is död!!

2008-10-30T14:37:00.003+02:00

Eilen oli taas salireissun paikka ja vetopäivä. Muutin omin päin ohjelmaa niin, että tein maastavedon ensimmäiseksi (en kyl missään vaiheessa ole ymmärtänyt, miksi se on ohjelmassa vasta yläselän ja hauiksien jälkeen) ja olipa mukavaa vedellä! Ylätaljakin meni kohtuullisesti, vaikka taisin vähän ahnehtia painojen kanssa ja oli tingittävä toistoista. Alataljasoudun olen vaihtanut semmoiseen veto/soutuvehkeeseen, alkoi niin nyppiä se tissihomma. Mukavasti tuntuu selässä tuo laite (olis varmaan huono juttu, jos se tuntuis esim. varpaassa) ja kivaa kun ei hink-hink häiritse, voi keskittyä pelkkään tekemiseen.

Soudun jälkeen ei ollutkaan enää yhtään kivaa. Hauikset oli sen verran alkuväsytetty, että ei vinkunut voima vaan minä. Ei siis %&#"%$ jaksanu mitään!! Pisti ihan vihaks, noin niinku oikeesti silleen tiäks? ARGH! Jaksoin hikiseen 10 toistoa, seuraavaks enää VIISI (5) ja viimeseen neljä. Hävetti. Kiukuspäissäni vähensin painot ihan höyheniks ja vatkasin jo valmiiks loppuun rääkätyt hauikset ihan piippuun. Olis pitäny tehä vielä vatsoja ja selänojennuksia, mut kun en jaksanu kunnolla pitää ees juomapullosta kii, istuin kädet velttona vemputtamaan reisiloitonnuksia silläkin uhalla, että joku ajattelis mun treenaavan niinkuin naiset.

Traumaattinen hauistreeni siis. Kotimatkalla mietin, että työntävät-vetävät-jaolla on nyt 1,5kk menty, ehkä voisin alkaa katsella tai suunnitella toisentyyppistä ja vähän kovempaa ohjelmaa. Nyt olen jatkuvasti kipeä sekä ala- että yläkropasta (tänään tuskavuorossa lättäperse ja minihauikset), olis välillä kiva olla kipee vain jommasta kummasta. Muutenkin haluaisin tiivistää ja selkeyttää salitreeniä - kuvittelen kaiketi, että siinä samalla selkeytyisi tämä elämäkin.

Mulla olis mahdollisuus varata salilta aika "personal trainerille", joka laatisi mulle ohjelman, kuuluu siis vuosikortin hintaan. Salilla käyskentelee ihmisiä, jotka kulkevat A4-tulosteiden kanssa laitteelta toiselle, ovat vissiin käyneet siellä ohjaajalla. Joko ohjaaja on käynyt laitteet läpi hyvin pikaisesti tai ollut jopa huono, koska todella usein lappukätiset tekevät liikkeitä VÄÄRIN. Ja silloin harmittaa, kun tekisi mieli mennä auttamaan ja neuvomaan, mutta eihän asia mulle kuulu, ja omakin treeni pitäis saada tehtyä. Toivottavasti ohjaus ei ole jäänyt siihen yhteen kertaan, koska saliharjoittelu on oikeasti kivaa ja tehokasta, kun tietää mitä tekee. Väärillä tekniikoilla voi vasta-alkaja (ja kokeneempikin) loukata itsensä eikä harjoittelusta saa irti sitä mitä pitäisi. Sitten valitetaan, että kun mitään ei tapahdu missään, vaikka mä käyn salilla niin ja niin usein...

Lappukätisten perusteella en tiedä, mitä mä siitä personal trainerista hyötyisin, mutta ehkä voisin uteliaisuuttani varata ajan? Eihän sitä tiedä, vaikka se ei oliskaan mikään pers-anal trainer. Ehkä voisin oppia jotain uutta ja ainakin saisin ulkopuolisen näkemyksen siitä, millainen ohjelma voisi mulle toimia. Mistä tulikin mieleeni, että mitä puhuttiin bileissä selän takana Annan miehestä? "Eihän se mitään ota, jos ei Annakaan." Aaahhhahhhaaaa! (joo, keksin ite) Soitankin nyt samantien sinne salille ja kysyn, milloin voisin tulla syyniin. Jotain lisäpotkua nyt tarttis.

Kulkukissa reissuillansa.

2008-10-27T22:55:00.011+02:00

Kävin vähän maailmalla kuleskelemassa ja tässäpä satoa. Helsingin messukeskuksessa oli kirjamessut ja sen yhteydessä ruoka- ja viinimessut. Oih ja voih, niin paljon näkemistä ja kokemista ja maistamista, ei tienny miten päin ois ollu! Olisin helposti voinut laahustaa messuilla vielä toisenkin päivän, siellä on niin kiva katsella ja kuunnella, ja etenkin viinimessujen puolella opin paljon kaikenlaista uutta.

Ostoksiakin tuli tehtyä ja kyllä miul nyt on niin kaikkee! =) Nexetin osastolta ostin luksusta keittiöön: irtopohjavuoan, jossa on keraaminen alusta ja silikonireunat, hyvän silikonisudin ja kaksipäisen silikoninuolijan (taikinalle siis, ei mitään pervoja mielleyhtymiä, kiitos). Ruokapuolelta matkaan tarttui kuivattu makkara, joka on sikahyvää ja ihan hirveä, ja purkillinen tajuttoman hyvää savuchili-valkosipulitahnaa. Vesi tulee kielelle jo pelkästä tuoksusta! Ja se maku.... aaaaaaahhh..... Seuraavaksi hankin sitä noin ämpärillisen.

Juustonmaistelupisteet saavat messuilla aina jakamattoman huomioni, ja tällä kertaa ylivoimainen juustoherkku oli Kolatun vuohijuustolan salaattijuusto. Mukaan en sitä ostanut, sillä sain mukaani listan ostopaikoista ja hiihoo, sitähän saa tuosta lähikaupastakin! Ihmettelin, kun en ole sitä siellä koskaan nähnyt, mutta arkenahan mä kipitän sujuvasti erikoisjuustohyllyn ohitse. Nyt tekee tiukkaa olla koukkaamatta sitä kautta, juusto oli niin pala taivasta..

Viinipuolella tiesin, että suuhuni sopivia punaviinejä löytyy helpoiten uuden maailman viinien lisäksi Espanjasta ja Portugalista. Mutta hei, mitä se semmonen maistelu on, että saa mitä tilaa?! Siispä suin päin (lähinnä suin) kohti tuntemattomia eli ranskalaisia! Noin niinkuin kokoavashti voissin maishtelujeni jälkeen sshanoa että... skål...? ;)

Ranskalaisten suhteen makuni näyttää olevan kallis: suosikkini oli "puolisuomalainen" Chateau Carsin Cuvée 2003. Mieleen jäi myös Alkon tilausvalikoimaan kuuluva Cuvée Carl Cru Exceptionnel, jonka kera opettelin tunnistamaan tyypillistä bordeaux'n tuoksua (en oppinut, pitää siis ostaa pullo ja haistaa uudelleen). Uuden maailman viineistäkin löytyi pari mielenkiintoista kokeiltavaa. Australialainen Nugan Estate Durif miellytti kovasti, en ollut durif-rypäleestä ennen kuullutkaan. Rypäle on syrahin ja perlousinin risteytys ja viini oli oikein runsas ja maukas, herkkua suorastaan. Suutani miellytti kovasti myös Santa Ana Reserve Malbec Shiraz, en epäilisi yhtään ostaa sitä pihviviiniksi.

Syvemmän tutkiskelun listalla on edellä mainittujen lisäksi etelä-afrikkalainen outous Café Culture Pinotage. Maistelukokemus oli vähintäänkin hämmentävä, sillä viini maistui ja tuoksui sangen vahvasti siltä miltä etiketissä lukeekin. Kiinnostaisi kovasti kokeilla sitä lampaan kanssa (pehmolammaskin käy) ja kuulemma viini sopii myös tumman suklaan kaveriksi. Se ois sit dieettiateria eli lampaanpaistia ja mutakakkua päälle... =) Mielenkiintoa viini herätti siinäkin mielessä, että väittivät sen sietävän ruualta reipasta tulisuuttakin. Olen vähän skeptinen chilin ja punaviinin liitolle, mutta kokeilemallahan se selviää. Jos ei toimi, vaadin rahat takaisin.

Oikein antoisat messut siis. Messujen jälkeen olikin vuorossa ihku ja spontaani turistimatka Pordoon viinialueille, oikein hauskaa ja lämpöisää oli, kiitos kaikille osallistuneille. =)

Keskimäärin kaksi palaa illassa.

2008-10-22T14:11:00.003+03:00

Olen aina ihaillut virkattuja huiveja, joissa on jotain kukkakuviota muistuttavaa. Voi kun itsekin osais tehdä! Ohjeita olen katsellut, mutta ne on jotenkin niin hankalia.. Nyt kuitenkin innostuin kokeilemaan Suuren Käsityölehden (10/2008) ohjetta. Lämpöisen näköinen, näyttävä huivi oli tehty jostain mohairista ja isohkolla koukulla ja yhteen virkattuun ruutuun tulee vain 4 kerrosta.

"Nopeaa ja helppoa", ajattelin. Buahhah-hahhah-haaa.... Kokeilin kahtakin erilaista mohairsekoitelankaa erilaisilla koukuilla ja yhtä surkein tuloksin. Itse virkkaaminen ei ollut vaikeaa, mutta virheen sattuessa työtä oli todella kettumaista purkaa. Ja virheitähän tuli, koska en pelkän sanallisen ohjeen perusteella osannut hahmottaa palan muotoja (nimimerkillä "Kuva ois kiva ylläri") eikä virkkausohjeiden lukutaitoni muutenkaan ole niitä parhaimpia. Mutta ei se mitään, nyt mulla on musta pörröinen möttö ja violetti pörröinen möttö! Niistä saa tehtyä jopa neliöt, kun käyttää vähän mielikuvitusta ja väkivaltaa.

Mutta minähän en luovuta! Vaihdoin koukun pienempään ja langan selkeään puuvillalankaan, ja tuuletusta-tuuletusta, nyt siitä tulee jotain!!! Virkkaamani palaset näyttävät kiltisti neliöiltä, mutta ongelmana on, että en tiedä mikä tuosta tulee. Materiaali ei tunnu ihoa vasten lämmittävältä eikä pehmeältä eikä laskeudu niin kauniisti, että kelpuuttaisin sen huiviksi. Paitsi että ehkä sitä voisi lillutella huuhteluaineessa, jospa se pehmenisi? Jos tuosta tulisi kesähuivi? Tai ehkä hame? Mä niin tykkäisin virkatusta hameesta, just ostin kirpparilta mustan alushameenkin.. Toisaalta olkkarissa on kaksi läpikuultavaa, mustaa verhoa, tosta sais niiden seuraks virkatun? Tai jos päällystäis rahin? Tai jos koristetyynyks?? Tai seinävaate?

Vaihtoehtojen paljous hämmentää pientä virkkaajaa, mutta keskimäärin kaksi palaa illassa -vauhdilla Tuo Jokin kuitenkin valmistuu. Kassellaan sit syssymmällä, mikä siitä tulee. =)

Sapuskaa soijasta.

2008-10-21T16:35:00.004+03:00

Oon köyhä laulaja mä vain - okei, en oo laulaja. Mut jos oisin, oisin tosi köyhä sellainen, nyt oon köyhä muuten vaan. Ja mun mielestä arkiruoka saa siitä syystä olla aika vaatimatonta ja edullista. Välillä on jopa hauskaa ottaa haasteeksi tehdä halpaa, mutta hyvää ruokaa. Laskin, että tälle namisatsille tuli hinnaksi alle 5e ja ainakin meikäläisen tällä ruokkii ainakin 2-3 päivää, varsinkin jos samalla lautaselle saa esim. täysjyväriisiä.

Resepti on muokattu soijapalapaketin kyljessä olevasta ohjeesta (joka löytyy myös täältä nimellä Soijamuhennos), tein tämän vain hiukan eri tavalla ja muutin mausteita. Mausteiden kanssa ei tarvii olla turhan tarkka, fiilispohjalta vaan rohkeasti kokeillen! Mä vedin tätä hyvällä omalla tunnolla kaks lautasellista, koska tästä tuli sikahyvää ja onhan tämän pakko olla terveellistäkin: vain vähän rasvaa, paljon kasviksia ja soijasta saa proteiinia. Vetäisin vielä palan kaura-pellavansiemenleipää kalkkunaleikkeellä, kun en jaksanut riisiä keitellä ja kylläpä nyt on kissalla masu täynnä. =)

Mausteinen (ja helppo) kasvispata (4-6 hlön annos)

sopiva tilkka öljyä
1 pilkottu sipuli
ainakin 3 hakattua valkosipulin kynttä
mustapippuria myllystä
chilirouhetta tai cayennea sietokyvyn mukaan
jeeraa ihan reippaasti
kanelia vähän kans, vaikka 0,5tl noin aluksi
muutama kokonainen kaardemumma (ehkä jauhettukin käy?)
1 pahvitlk tomaattimurskaa
0,5 l vettä
1 kasvisliemikuutio
2,5-3 dl eli noin viisi kourallista soijapaloja (SoyApetit)
1 pss (300-400g) pakastevihanneksia (Apetit Amerikan sekoitus toimi hyvin)
loraus siirappia (tai hunajaa tai sokeria)
soijaa (tai suolaa)

Kuullota pilkottua sipulia öljyssä miedolla lämmöllä, lisää hetken kuluttua hienonnetut valkosipulit. Pyöräyttele sekaisin ja lisää mausteet: mustapippuri, chili, jeera, kaneli ja kaardemumma. Aivan huumaavat tuoksut! Anna muhia pienellä lämmöllä sillä aikaa kun avaat tomaattimurskapurkin. Nosta lämpöä kovemmaksi, lisää tomaattimurska, vesi, liemikuutio ja soijapaloja sen verran, ettei syöjien tarvitse niistä tapella. Anna porista liedellä silloin tällöin sekoittaen n. 20 min. Lisää pakastevihannekset ja anna hautua kannen alla 10-15min. Lisää lopussa hiukan siirappia tai sokeria taittamaan tomaatin happamuutta ja tarkista suola ja muut maut (itse lisäsin jeeraa vielä, se on niin yli-ihana mauste..).

Syödään sellaisenaan lusikalla mättäen ja hämmästellen, kuinka kuiva soijapapana on muuttunut herkuksi ateriaksi! De Luxe -salonkiversiossa käyttäisin veistä ja haarukkaa ja virittäisin viereen täysjyväriisiä. Tai tekisin tästä tuplasti tulisemman ja tarjoaisin lisäksi vielä jugurttikastiketta tai smetanaa. Mutta oli versio mikä tahansa, niitä kokonaisia kaardemummia ei sit syyä ollenkaan, ne jätetään lautasen reunalle.

Kissa goes kasarimeininki.

2008-10-21T14:02:00.006+03:00

Musta on aina ollut tosi hauskaa matkia Onnenpyörää vai mikä Ruutuysi se oli, missä kestohymyinen palkinnonkuuluttajanainen kajautti ylipirteän ja pollean "Onneksi olkoon, olette voittanut 200 markan arvoisen LEIVÄNTEKOKONEEN!". Ja sit perään niin levee ja iloinen hymy, kuin palkinto olisi ihan parasta maailmassa. Minusta se oli niin koomista, että kuulutus nauratti vielä pitkään sen jälkeen, kun koko ohjelma oli kuollut ja kuopattu.

Toissa viikolla mietin mallasleipää tehdessäni, että itse tehdystä leivästä tietää aina, mitä se sisältää. Ja että viimeksi olen syönyt itse tehtyä, tuoretta leipää hyvän ystäväni luona. Heillä leipäkone on säännöllisessä käytössä ja leivästä tulee aina superherkkua! Sitä paitsi kaupasta on vaikea löytää leipää, jossa olisi kaikkia mun nameja (siemeniä, rouheita, aprikoosia, mysliä, leseitä..), tai ainakin sellainen leipä on niin turkasen kallista. Kaiken huipuksi lähempi tuoteselosteen tarkastelu paljastaa, että käntty on suurimmaksi osaksi vehnäjauhoa. Niin kai se on kotona tehtykin, mutta se hinta..

Ja niin minä omasta aloitteestani (!!) ja täysissä järjissäni (!!!) heitin ilmaan ajatuksen leipäkoneesta.. Ilmeisesti perustelin tuon überturhan keittiövempeleen tarpeen hyvin, sillä muutaman päivän päästä Mies toi mulle sellaisen sellaisen! =) Tosin epäilen, että motiivina oli harhauttaa katseeni ja ajatukseni pois siitä, että samassa ovenavauksessa Mies raahasi meille taas uuden musiikkiteknisen laitteen, jossa on nappuloita ja polkimia ja vähän lisää piuhoja, kun niitäkään meillä ei ole vielä tarpeeksi.

Mut hei, olen helppo ja se toimi - en jaksanut kommentoida tuota härpäkettä kuin puolittaisella huokauksella, kun piti alkaa tutkia ohjekirjaa ja haaveilla et mitä kaikkee sillä vois tehdä! Seuraavana päivänä tein ekan leivän ja voi, miten kauniin taikinan kone tekee! Sileä ja tasainen ja kimmoisa ja niin nätti! Musta tuntui että voisin katella pelkkää taikinaakin vaikka kuinka kauan! :D Kikattelin itekseni, että miten voi ihminen innostua pelkästä taikinapallosta niin kovasti.. (sitten muistin, että hullut tykkää pyöreistä muodoista.=)

Neljä leipää on nyt tehty, vaikka ei ne kaikki ihan putkeen oo menny. =) Olin luvannut nimetä ekan leipäni mollaksi, ja Mollan näköinen siitä tulikin: pieni ja tosi vaalea, mutta herkullinen. :) Toisen leivän tein täsmälleen ohjeen mukaan, siitä tuli vähän suurempi, mutta mauttomampi. Mikä ihme siinä on, kun ne ei kohoa silleen pufffff?! Miehen tekemä aprikoosileipä kohosi parhaiten, siitä tuli suurin ja kaunein. Eilinen kaura-pellavansiemenleipä kohosi ensin kauniiksi ja korkeaksi, mutta jossain vaiheessa pinta lässähti ja painui kuopalle. :( Mies maistoi sitä aamulla ja sanoi että että "tosi hyvää leipää", ja kyllä se mustakin oli maultaan tosi hyvää, mutta se ulkonäkö... Voih, niin surullinen leipä.

En siis vielä hallitse koneleivonnan taikinakemiaa, mutta sinnikkäästi kokeilen! Ilmeisesti olen tehnyt liian tiivistä tai liian löysää taikinaa, joten ensi kerralla tähdätään siihen puoleen väliin. =) Joku sanoi mulle leipäkoneesta, että sitä tulee käytettyä muutaman kerran, sen jälkeen se jää kaappiin pölyttymään, mutta minen usko. Olen ihan hurahtanut tuohon 80-luvun hittilaitteeseen, voisin käyttää sitä vaikka joka päivä! Seuraavaan leipään laitan ainakin auringonkukansiemeniä ja kauraa ja luomuruista ja vehnäleseitä. Ja seuraavaan ois ohrajauhoja ja rusinoita ja sit ois vielä mausteleipään pomeranssinkuorta ja fenkolia ja joku chilileipä pitäis kehitellä ja... :D

Blaaaah.

2008-10-15T17:57:00.008+03:00

Voiko syysmasennus iskeä kuin Jäätteenmäen faksi, pyytämättä ja yllättäen? En tiedä mikä tässä viikossa on tahmannut, mutta olen asunut koko viikon tylsyyden ja väsymyksen ihmemaassa, joka on Hanuria.

Hanuriassa ei naurata, Hanuriassa kärvistellään päivät pitkät ja odotetaan iltaa, että voisi käydä nukkumaan ja herätä seuraavana aamuna jostain muualta. Käsityöt ei inspaa ja väkisin väännetyistä viritelmistä tulee muodottomia myttyjä, salille lähteminen on tuskaa, ruokaa ei jaksais laittaa, mut mikä tahansa rasvainen ja suolainen maistuis kyllä ja tuplana kiitos, vaatekaapista ei löydy mitään päällepantavaa ja tukka on huonosti ja kaikki ottaa päähän ja AAAARRGGGGHHHHH!!!!!

Huh. Helpotti. =)

Koska blogini on harrastus- eikä ruikutusblogi, mainittakoon tässä samalla, että kävin eilen pikaisesti kirpparilla. Ostin sieltä tuommoisen kynttilänjalan. Jalassa on pieni lohkeama, mutta ei se käytössä haittaa. Itse asiassa taidan alkaa karkottaa Hanuriaa pois sytyttämällä kynttilän tuohon 50 sentin löytöön. Ja sitten villasukat jalkaan ja käteen pieni lasi punaviiniä, pliis. =)

Pink for A Princess.

2008-10-09T16:28:00.007+03:00

Mä tiiän yhen hirmu ihanan pikkutytön ja teki mieli tehdä hänelle joku tyttömäinen hörhötys. Tämmönen siitä sitten tuli. :) Tää on just hyvä, kun pitää leikkiä hienoa tyttöä ja olla vähän prinsessa. Laukkuun mahtuu pikkueläimiä, hiuslenksu, pari barbin vaatetta yms. mitä sitä nyt tarvitseekaan matkalla maalta kaupunkiin eli leikkihuoneesta olkkariin.

Laukun idea on Modasta 4/2006, mutta tein vähän pienemmän (halkaisija n. 16cm) ja sangaksi neuloin i-cordia. Kokeilin sitä ensimmäistä kertaa, joten alku vähän kangerteli, mutta kyllä se lopulta alkoi sujua! Lanka on Euromarketin Satu-halpislankaa, muistaakseni 100% akryyliä, koukku oli nro 3 tai 4.

Härkintä sarvista ja leiväntekoon.

2008-10-08T15:00:00.041+03:00

En ole tehnyt leipää sen jälkeen, kun Mies kerran uskalsi moittia siemenleipääni pahaksi, mutta nettisurffaillessani silmääni osui leipäohje, jota oli aivan pakko kokeilla! Oikeastaan mun piti kokeilla tätä jo vuosia sitten: opiskelukaverini lähetti saman ohjeen sähköpostiini vuonna 2003 ja hän kertoi saaneensa leivästä aina uskomattomat kehut. Vasta tämä P astanjauhajien ohje sai ryhtymään tuumasta toimeen, sillä kuten keittokirjoissa, aina ei yksin ohje eikä edes sen saatteena kuullut vuolaat kehut saa tarttumaan kapustan varteen - siihen vaaditaan usein mukava kuva. (voi kun osais itekin kuvata, mutta pikkudigipokkarilla räpsien mennään..)

Netistä tämä leipäohje löytyi useastakin lähteestä ja kulkee saaristolaisleivän lisäksi mm. nimillä Nauvon limppu ja Nauvon (saaristolais)leipä. Olen sillä tavalla hassu, että en miellä tämän reseptin mukaista leipää saaristolaisleiväksi. Mun mielestä sen kuuluisi olla mustaa, makeaa, melko litteää eikä missään nimessä kovakuorista. Veikkaan, että syömäni saaristolaisleipä on ollut sitä, missä on taikinassa puolukkaa (eikä verta, kuten mulle joskus uskoteltiin:). Tämän reseptin mukaan leivottu leipä on myös melko tummaa, mutta muistuttaa muodoltaan ja maultaan enemmän savolaista herkkuani, Uittotuvan mallasleipää (saa Heinävedeltä, Karvion kanavan kupeesta) kuin saaristolaisleipää-as-I-know-it, joten kutsun leipää alkuperäisreseptin otsikosta poiketen mallasleiväksi.

Teen taikinat aina käsin, isken siis kourani taikinaan, mutta nyt käytin edesmenneen pappani tekemää härkintä. Sehän on aivan älyttömän hyvä vempain! Taikinan rakenteesta tuli hyvä, vaivaaminen oli helpompaa kuin vasemmalla viispiikkiselläni ja välineen puhdistus supernopeaa!

Ja tässä tämä ohje. Taikinaa tulee n. 4 litraa, joten varaa iso kulho!

MALLASLEIPÄ

1 l piimää
75 g hiivaa
1 rkl suolaa
3 dl siirappia
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
10-12 dl vehnäjauhoja
(voiteluun siirappivettä = 1/3 siirappia, 2/3 vettä) .

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja sekoita joukkoon hiiva. Kun hiiva on liuennut, sekoita nesteeseen suola, siirappi ja muut ainekset, viimeisenä vehnäjauhot muutamassa erässä huolella sekoittaen. Anna kohota 2h. Kaavi kohonnut taikina (ei vaivata) kahteen tai kolmeen mahdollisimman samankokoiseen vuokaan. Paista leipiä uunin alaosassa 175 asteessa n. 2h. Hieman paistamisen puolivälin jälkeen voit valella leipiä siirappivedellä.

Kumoa leivät vuoista ritilälle jäähtymään ja siirrä jäähtyneet leivät jääkaappiin (kääri esim. folioon, niin eivät ota makuja mistään). Leivän sanotaan olevan parhaimmillaan parin päivän päästä.

Meidän oli kyllä pakko maistella tätä jo illalla, eikä uteliaisuus tappanut kissaa, leipä oli aivan älyttömän hyvää! Ja hahhhaaa, Mies ei saanut loppuun edes ensimmäistä palasta (jonka suostui maistamaan pelkän voin kanssa, ilman normaalia tuorejuusto-kinkku-juusto-tomaatti-settiään), kun kysyi voisinko tehdä leipää uudelleen, hän veisi sitä töihinkin.. Siis mtäh? Kuulinko oikein?! :) Leipä oli kuulemma jopa koukuttavaa.

Keräsin näillä kommenteilla sen verran balsamia katkeroituneelle leiväntekijän sielulleni, että ehkä just ja just viitsin leipoa tätä ja ehkä muutakin leipää myös jatkossa. :) Tästä tuli aivan MUST-leipä vapuksi sillikaviaaarin kanssa, jouluksi graavilohen kaveriksi ja silloin tällöin puhtaaseen herkutteluun.. On meinaan mun mielestä vielä parempaa kuin himosuosikkini Heinävedeltä! :)

EDIT 11.7.2009: Löysin saaristolaisleipää koskevan artikkelin Hesarin ruokasivuilta. Sitähän minäkin, että se OIKEA saaristolaisleipä on sitä mustaa ja litteää.. =)

Svetlana.

2008-10-08T13:26:00.005+03:00

Eikä Svetalana nyt tarkoita hikistä villaa.. :) En tiedä, mikä tässä myssyssä on, mutta tykkään tästä ihan älyttömästi! Tässä on jotain rumankaunista, modernia slaavilaisuutta (vaikka slaavilaisuus on tarkasti ottaen kielellinen, ei kulttuurinen käsite) ja tulee sellanen "This belongs to the catwalk!" -fiilis, vaikka myssy on visioitu ja tehty luomisen tuskaan lahjoitetuista jämälangoista (terveisiä Pornooseen, tunnistatko langat?:) ja työnimenä oli "Pirjon sisko" tai jotain sinne päin..

En tiedä, mikä tässä mua niin kiehtoo. Ehkä se on tuo kokonaisuus: petrolin ja mustan yhdistelmä ja eri suuntiin menevät neulospinnat, joista toinen isoa ja pörröä, toinen pientä ja sileää. Ah, olen tähän niin ihastunut! Mun mielestä tätä kuuluisi esitellä julkisesti, mutta koska myssy ei sovi omaan tyyliini, ihailen sitä vain olohuoneen nurkassa Pääkön päässä. =)

Ylläri!

2008-10-07T15:25:00.008+03:00

Sain lauantaina viestin Mieheltä, joka oli viikonloppureissussa: "Mä löysin sulle tuliaisen! Se on ihan sun näköinen!". Epäilin, että saan lehmän tai possun, ja jännitti ihan kamalasti, että mitä saan, etenkin kun Mies sanoi tuliaista ojentaessaan, että "Oli ihan PAKKO ostaa tää".. Ja hihihiii, sain tällaisen! :D

Osui ja uppos, en meinaan lauantainakaan yksin pihviä paistellut, kaverina oli kohtuullinen espanjooli, Marqués de Valparaíso Roble. :) Silloin, kun viini sopii täydellisesti yhteen tunteella ja rakkaudella laitetun aterian kanssa, aaaaah ja oooh... ei ole mitään parempaa. Vaikka eipä silti, onhan sitä viiniä kiva maistella joskus sellaisenaankin. Olenkin sitä mieltä, että ei ole olemassa huonoa viiniä, vain väärä käyttöyhteys. Ja lähtökohtaisesti käyttöyhteys on aina hyvä, jos viinilasillisensa saa nauttia hyvässä seurassa - esim. itsekseen. :)

Twister.

2008-10-04T18:24:00.013+03:00

Screwd up -pipo oli yllättävän onnistunut ollakseen ensimmäinen yritys. Nimi oli kuitenkin turhan nega noin mukavalle mallille (koemyssylle se sopi, koska siinä oli niin paljon virheitä), joten nimesin mallin uudelleen. Mallin nimi olkoon Twister ja tässä pari valmista myssyä.

Roosan värinen on Novitan Teddyä, nro 7 Addin pyöröillä veivattu ja se meni lahjaksi anoppikokelaalle. Musta on Novita Polarista (60% akryyliä, 25% alpakkaa, 15% mohairia), puikot samat seiskat. Myssy oli tarkoitettu hyvälle ystävälle, mutta mun mielestä siitä tuli Turun talvea ajatellen vähän liian kuuman oloinen, joten teen hänelle myssyn jostain toisesta langasta.

Ohjetta olen raapustanut, laitan sen myöhemmin, kunhan saan sen vielä kerran testattua!

Kyröläinen omena tapaa maailman mausteet.

2008-10-04T10:01:00.023+03:00

Kaverin lähettämästä omenalaatikollisesta olen tehnyt piirakkaa ja keitellyt pari satsia hilloa, mutta omppuja vaan riittää ja riittää.. Niinpä oli oiva mahdollisuus kokeilla omenista jotain uutta. Mukavien makujen ystävänä tutustutin umpisuomalaisen omenan lempimausteisiini, inkivääriin ja chiliin. Sivuosia pelaavat kaneli ja tähtianis, jota en ole ennen käyttänyt, mutta tähän ajattelin sen sopivan. Hetken mielijohteesta lisäsin vielä jeeraa. Lopputuloksena on omenachutney, jota kuvittelen tarjoilevani porsaan sisäfileen kanssa, miksei kanankin. Luulin ensin tehneeni chutneystä liian löysää, mutta kas kummaa, se jähmettyi reilussa vuorokaudessa eikä heilu purkissa enää yhtään. :)

Navettakissan omenachutney

1 litra kuorittuja, perattuja ja paloiteltuja kyröläisiä omenia (saa olla muualtakin kotoisin)
1 iso sipuli silputtuna
1 dl rusinoita
2 dl vettä
0,5 tl suolaa
pala tuoretta inkivääriä (n. 2,5cm)
2 tähtianista
2 pientä, kuivattua chiliä (voinee korvata cayennella tai chilirouheella)
0,5-1 tl kanelia
0,5 tl jeeraa eli juustokuminaa
1,5 dl hillosokeria
0,5-0,75 dl valkoista balsamicoa (tai valkoviinietikkaa)

Laita vesi kattilaan, lisää suola, rusinat, inkivääri, tähtianis ja kuivatut chilit. Kuumenna kiehuvaksi, lisää omenat ja sipulit. Vähennä lämpöä ja hauduttele kannen alla pehmeiksi, lähes hajoaviksi. Lisää kaneli, jeera, (cayenne, jos käytät sitä), hillosokeri ja balsamico, sekoita ja anna pulputella ilman kantta vielä noin 15 min. Maistele välissä ja lisää suolaa tai balsamicoa tarvittaessa. Tölkitä puhtaaseen, kuumennettuun tölkkiin (pyöritin tölkin ja kannen kiehuvassa vedessä), jäähdytä huoneenlämmössä ja siirrä jääkaappiin.

(Kaksi kuivattua chiliä riittää antamaan pienen potkun, mutta loppuvaiheessa halusin sittenkin lisää ytyä. Lisäsin vähän habanerojauhetta (Death Rain Habanero), jota lipsahtikin tarkoitettua enemmän ja huuuuhh..... melkoinen jälkipolte. =)

Edit 7.10.2008: Mies pääsi eilen ensimmäistä kertaa maistamaan chutneytä, kokeili sitä lihapullan kera ja kommentti oli "Aijjai... mmmm... aijjai...". Vähänkö olin voittaja! Eka chutney ikinä ja siitä tuli ihan huippua! Ei tarvinnut Mieheltä erikseen kysyä, onko hyvää (paitsi että kysyin silti, koska kehuja on aina kiva kuulla:) ja tehdäänkö tätä lisää. Tulisuuskin oli kylmänä juuri sopiva. Tänään vedetäänkin possun ulkofilepihvejä ja herkutellaan chutneyllä lisää.. Tuskin maltan odottaa, hillo on niin herkkua!

Uskomaton iltajuttu.

2008-10-03T00:16:00.000+03:00

"Hei arvaa mitä tehään? Haetaan Filmtownista leffa ja ostetaan KARKKIA!", sanoi Mies upoten Wok Upin harmaameleerattuun sohvaan. Olin juuri hotkaissut viimeisen ja aivan liian tulisen haarukallisen kanawokkia, enkä pystynyt ajattelemaan kuin tulta suussani ja tyhjyyttään loistavaa vesilasia, joten vastasin "okei"... Normaalitilanteessa olisin vastustanut ajatusta tietoisesta karkinsyöntisessiosta, etenkin kun tiedän, ettei kyse ole koskaan minipussista vaan hervottomasta mässysäkistä.

Suunnitelma oli tämä: Mies menee leffavuokraamoon ja ostaa omat karkkinsa, minä menen kauppaan, ostan leipää, maitoa ja omat karkkini. Arvonnassa onni suosi seuraavia lajeja: vaahtomansikka, lakumattopala, kingkong, vaaleanpunainen vaahtotatti, noitapilli ja pehmeä lakunaama. Otin varmuuden vuoksi vielä Fazerin uutuuslevyn (sen missä on kermatoffeepaloja), ettei hyvyydet lopu kesken. Sitäpaitsi olen kärvistellyt jo ihan liian kauan ilman suklaata, edellisestä levystä on ainakin kaksi käsittämättömän pitkään kuukautta.

Yksi lakupää eksyi suuhun jo parkkipaikalla. Tämä ei tiedä hyvää, mietin. Mukavan lakuinen maku. Ja sopivasti sitkeä, en tykkää liian pehmeistä, ne tarttuu hampaisiin kiinni. Kotona sohvaparkkiin ja mansikkavaahtista kehiin. Älyttömän makeaa. Ja hirmu iso karkki, yhden vaahtiksen syömiseen menee ainakin kolminkertainen aika verrattuna esim. noitapilliin (olen selkeesti miettiny näitä juttuja). Suu oli yltäkylläisen makeana, mutta otin vielä vaaleanpunaisen vaahtotatin. Tai ei se tatti ole, koska siinä on heltat. Jollain tavalla mauton, mutta ihana karkki. Ja just hyvä sitkeys.

Ja siinä se sitten olikin. Huomasin vasta elokuvan loppupuolella, että olin syönyt pussista vain kolme karkkia! KOLME! Ei yksinkertaisesti tehnyt mieli enempää, uskomatonta.

Mietin, miten moinen itsekuri oli mahdollista - vieläpä yrittämättä! Yleensä hotkin irtsarit niin, että valitsen jo uutta vaikka jauhan vielä entistä. Ehkä olin syönyt tarpeeksi oikeaa ruokaa eikä järjetön makeanhimo päässyt iskemään? Ehkä syy oli se, että olin namut nimenomaisesti itselleni sallinut (vrt. kielletyn herkun houkutus)? Tai ehkä karkkien kanssa kävi kuten kyykkytreenissä vähän aikaa sitten tai joskus viininmaistelussa: jos keskittyy kunnolla, pienikin määrä vaikuttaa yhtä paljon kuin suuri. (On muuten aika hölmö tunne olla ihan kekkulissa alle lasillisesta viiniä.)

Ahneella on omanlaisensa loppu, sanotaan, ja niin oli nytkin. "Mä söin melkein koko pussillisen ja nyt on vähän paha olo..", sanoi Mies kissan miettiessä, että keskittyen nautittu pahe on oikeastaan lähes hyve. Tai ainakin jotain sinne päin. =)

Naisten vaivoja salireissulla.

2008-10-01T14:12:00.002+03:00

Eilen oli vetopäivä. Ylätaljassa siirsin tappia yhen alaspäin, ja hyvin meni eli irvistäen viimeset. Myös maastavetoon lisäsin painoja ja kädet kesti tosi hyvin. Olin siitä niin iloissani että tein ylimääräisen sarjan ja nyt on nahka rullalla vasemmasta kämmenestä. Mutta minä tyytyväinen. Hauikset tein samoilla tuskapainoilla kuin viimeks, mutta sain tehtyä 3 x 10, edellisellä kerralla jäi ysiin tai kasiin. Minä en taivu, en! =)

Ihan mukava salireissu siis, mutta totesin taas kerran, että kaksi asiaa haittaa välillä treeniä: TISSIT. Omat siis. Hitto mitkä turhakkeet, aina tiellä!

Teen mielelläni alataljasoutua ja vielä enemmän mielelläni tekisin sitä niin, että kyynärpää ja olkavarsi liukuu nätisti ja sulavasti kyljen vierestä. Mutta ei pysty kykeneen, tissit on tiellä. ARGH!! Miks ne ei voi töröttää vaan eteenpäin ja olla ulkosivuilta littee, miks niitten pitää levitä sivusuuntaankin, kysyy epätietoinen Espoosta. Joka kerta mietin, että tekniikka kusee tavalla tai toisella. Jos päätän, että en väistä tissejä, olkavarsi törmää tissiin, hankaa epämiellyttävästi, liike hidastuu ja on hankala viedä loppuun. Jos väistän (mitä tahtomattanikin teen), kyynärpäät harottaa sivuille ja näytän siltä kuin ois melonit kainaloissa.

Ens kerralla teippaan nää hiivatin hinkit jollain jeesusteipillä yhteen. Tai ehkä mä myyn nää huutonetissä? "Isot tissit halvalla. Rakel Liekin kehumat ja helpot tuunata. Katsastettu 9/08, luomumerkintä. Postikulut huutajalle, noutokin onnistuu."