Possuille kyytiä.

Jo ennen Piippolan saapumista ostettiin Prismasta lelu, johon itse ihastuimme ikihyviksi. Aivan hulvaton kuminen oranssi possu, joka sanoo röh-röh! Tai oikeastaan se sanoo höhhöh-höhhöh. :D Ihan paras ääni, sille ei voi olla nauramatta! :D Piippolakin tykkäsi lelusta, possu sai heti kyytiä ja siitä lähtevät äänet oli oi niin jänniä!

Lelun laadussa oli kyllä toivomisen varaa, jo muutaman leikkikerran jälkeen possun ahteriin tuli reikä, josta alkoi pursua keinovanua. Tyhjensin possun, minkä jälkeen röhkyäänen saaminen vaati tietynlaista tekniikkaa (possua piti pitää pyllystä kiinni), mutta valvonnan alaiseen retuutusleikkiin possu kelpasi vielä. Mutta niinhän siinä kävi, että yksi kaunis kerta Piippola sai possusta mukavan otteen ja sai sen kankusta irti pienen kuminpalasen. Kuminpala äkkiä pois suusta ja leikki seis: Possu roskiin, ei enää röh, koiralle jäi vain höh ja pöh. :(

Harmi, mukava lelu oli. Mutta eipä mennyt kaikki hukkaan, uusiokäyttö kunniaan: possun sisällä olleesta röhkypillistä sai tosi hauskan ja persoonallisen vappupillin! :D

Jaiks, Possu haistelee mun pyllyä...

Possut saivat kyytiä myös muutama päivä tämän jälkeen.. Lähdimme lauantaina ostoksille lähiprismaan, Piippola jäi yksin kotiin. Kaupassa ollessa Miehen kaveri soitti, että olisi tulossa spontaanille visiitille, on jo oven takana. No mikä ettei, tullaan ihan just. Piippola haukkui ja murisi vieraalle, joten annettiin vieraalle herkkunameja, joita voi tarjota Piippolalle. Toimi ainakin semihyvin, koska syödessä ei voi haukkua. :) Kehuimme vieraalle, miten hienosti kaikki on mennyt, Piippola ei ole mitään tuhoja tehnyt eikä pisu- tai muita vahinkoja ole tullut. Piippola oli vieläkin vähän murritteleva vieraalle, joten ajattelin hakea koiralle lelukopasta jonkun kivan lelun, johon kiinnittää huomiota. Menen kopalle, katson vieressä olevaa koiranpetiä. Siis mikä tää on? Mitä ihmettä?! Petissä oli rikkinäinen pakastepussi. Hetken mulla löi tyhjää, mutta sitten alkoi valjeta....

Keittiön työtasolla oli ollut sulamassa kaksi pussillista porsaan kasslerpihvejä, toisessa kaksi minikokoista ja toisessa kolme ISOA. Ja arvatkaapa, kumman näistä oli Piippola napannut poissaollessamme ja vedellyt parempiin suihin.. :D Mä en tiennyt että itkiskö vai naurais, meiän pieni tyttöhauva oli vetänyt napaansa yli puoli kiloa raakaa sianlihaa tosta noin vaan! :D Että grillaussunnitelmat uusiks, viitsisitsä-etsäviitsis Mies käydä uudelleen kaupassa.. Ja kyllä huvitti sekin, että hienosti maistui vielä jälkkäriksi vieraan tarjoamat kylmäkuivatut naudanlihapullat! :D

Niin ja yksi kysymys oli, että mistähän päästä ja missä muodossa ne kasslerit tulee ulos..?! Liha oli marinoimatonta, mutta silti mua vähän huoletti. Niin pieni koira ja niin paljon lihaa kerralla. Ja mulle oli hiukan epäselvää sekin, saako koiralle edes raakaa sianlihaa antaa, kun ihmisille raaka sianliha on terveysriski. Mutta sisällä ne pysyi, ei ainakaan voinut pahoin. Sunnuntaina vaan siliteltiin masua ja kyseltiin "että onko sulla siellä vähän kassleria, milloinkas ne tulis tuolta pyllystä ulos..?" :D

Oma mokahan se oli, että jätin lihat pöydälle, ei vain käynyt mielessäkään, että näin voisi käydä. Lihat olivat olleet pöydällä jo kauan, eikä Piippola niihin kiinnittänyt huomiota ollenkaan. Muutenkin se käy keittiössä tosi harvoin, kun tietää, ettei sieltä mitään kuitenkaan saa, edes huomiota. Mutta voin hyvin kuvitella, miten se on meidän lähdettyä uikuttanut ja hakenut meitä ympäri taloa, ja tottakai siinä sivussa tuli tsekattua keittiökin. Ja kun keittiöjakkarakin taisi sattua olemaan vähän pois paikoiltaan ja siitä sai vähän astinlautaa, ja ihana lihantuoksu vietteli, niin... =)

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja jatkossa tarkistan kotoalähtiessä, ettei pöydille jää mitään syötäväksi kelpaavaa.. :)

Tässä mä nyt sit oon.

Kovasti odotettu Pipiola eli Piippola saapui meille torstaina 27.5.2010 Espanjan kulkukoirat ry:n avustuksella torstaina 27.5.2010. Lento sujui hyvin pienen Otis-koiran kanssa samassa kopissa. Samalla lennolla tuli neljä muuta koiraa, joista kolme oli samalta Ibin koiratarhalta kuin Piippola, joten Suomeen saavuttiin tutussa koiraseurassa!

Ja voi mikä suloisuus kopista tulikaan! Pieni ja siro, hellyydenkipeä pieni Piippola! Kovasti pyrki kaikkien syliin ja kaikkea piti vähän nuuskuttaa! =) Jo kentällä huomattiin, että Piippola ei vierasta hihnassa kulkemista ja itseasiassa käveli hihnassa todella hienosti! Humiseva lentokentän tuulikaappi oli pelottava, siinä Piippola iski tassut tanaan, että "tuonne en kyllä tule". Tämän pahan pelottavan paikan yli Piippola piti kantaa, mutta ulkona hän sipsutteli taas nätisti. Vielä viimeiset heipat koirakavereille, pisut nurmikolle ja sitten kohti kotia.

Automatka kentältä kotiin meni oikein hyvin, Piippola istui takapenkillä mun sylissä ja nuuhki kaikkea ympärillään. Erityishuomiota sai namipussi, pikkuruiset pentunamit oli ihan parasta! Kotiin tultua Piippola nuuski paikat ja tuli sohvalle rapsuteltavaksi. Vaikutti kovin tyytyväiseltä oloonsa, koska asettui heti taloksi ja oli kuin kotonaan! Rappuset yläkertaan oli vähän pelottava rasti. Muutaman askeleen otti, mutta ei pidemmälle. Yläkertaan kuitenkin päästiin automatkalta tuttujen namien perässä, ja parin harjoituskerran jälkeen Piippola kulkikin jo portaat reippaasti ihan yksin. Hyvä tyttö! =)

Ensimmäinen yö vaikutti vähän haastavalta. Piippola olisi kovasti halunnut tulla meidän sänkyyn nukkumaan. Jos silmä vältti sekunniksikin, koira oli jo pompannut sänkyyn, että "mä tuun tänne teiän kanssa". Mutta ei, ihmisille ihmisten peti, koiralle koiran peti. Tai missä nyt haluaakaan nukkua. Laitettiin alakerran irrallinen koiraportti ovensuuhun, jotta koira haistaa, kuulee ja halutessaan myös näkee meidät. Piippola uikutti ja vikisi portin takana, hiljaisina hetkinä rauhoitin sitä ja noin viiden minuutin vikinän jälkeen Piippola luovutti, lompsi vierashuoneen sohvalle ja nukkui siellä sikeästi aamuun saakka. =)

Piippola kotiutui meille aivan uskomattoman helposti. Jo seuraavana päivänä naureskelin, että onpa nopeesti oppinut talon tavoille, kun Piippola vaan makaili sohvalla ja piereskeli. :D Ja ei voi kuin ihmetellä, miten hyvin kaikki on mennyt, ihan kuin tuo otus olisi ollut meillä aina! Ja niin kiltti ja tottelevainen se on! Moni asia, minkä opettamiseen olin valmistautunut, tuleekin Piippolalta ihan luonnostaan tai sitten se on ollut aiemmin kodissa. Piippola kulkee hihnassa vetämättä, ei kerjää ruokaa pöydästä, antaa käsitellä itseään loistavasti (mm. eläinlääkärin leikatessa etutassujen kynsiä Piippola lähinnä haukotteli...) ja on sisäsiistikin, yhtään pisua tai muutakaan vahinkoa ei ole tullut sisälle!

Jos Piippola on ollut aiemmin kodissa, niin en kyllä ymmärrä, miten joku on voinut tuollaisen ihanan ja hellyydenkipeän, kiltin söpöläisen hylätä. Kodista karannut se tuskin on, koska on niin ihmisrakas ja seuraa isäntäänsä/emäntäänsä joka paikkaan.

Mutta voi harmituksen harmitus, Piippolalle tulee kova itku ja poru, kun lähden pois kotoa ja etenkin, jos se jää kokonaan yksin kotiin. Piippola itkee, inisee, uikuttaa, ulisee ja pahimillaan ulvoo kuin palosireeni. :( Epäilin jo, että kaikkien ihanien ominaisuuksien vastapainoksi reppana kärsii kovasta eroahdistuksesta, ja siltä se kyllä aluksi kuulostikin. Tietokoneen avulla äänitettiin talon tapahtumia, kun lähdimme töihin tai kauppaan, ja pienen koiran itku oli kyllä aika sydäntäraastavaa kuultavaa.. Onneksi olemme huomanneet, että Piippola rauhoittuu päivä päivältä nopeammin. Sydäntä särkee silti, kun toisella on niin ikävä, mutta pakkohan sen on oppia olemaan yksin ja luottamaan siihen, että häntä ei hylätä eikä jätetä. Piippola itkee mun perään nyt jo huomattavasti hillitymmin ja lyhyemmin kuin viime viikolla, eli ilmeisesti luottamus mun paluuseen alkaa syntyä? :) Ja intensiiviset yksinoloharjoitukset aloitetaan tottakai heti, jos tilanne alkaa mennä huonompaan suuntaan.

Ei pöllömpi lelu!

Piippola kotiutui tosiaan ihan samantien, jo sunnuntaina piti haukkua ja vähän murista pikavisiitille tulleelle ystävälleni, jota Piippola piti hyvin epäilyttävänä tunkeilijana. :) Vahtiviettiä tuntuu koiralla olevan jonkin verran, hän ilmoittaa heti, jos joku vieras lähestyy kotia tai pihaa ja haukku on kova, jos vieras tulee alueellemme. Kukaan haukkuvan ja murrittavan Piippolan näkevä ei varmaan usko, että se on oikeasti ihan mahdoton sylivauva ja pusutyttö! =)

Kaikki on mennyt tähän asti paremmin kuin hyvin. Piippola on aivan ihana koira, joka hauskuuttaa isäntiään iltahepuleilla ja osoittaa kiintymystään monin tavoin, ja kuten kuvasta näkyy, osaa kyllä rentoutuakin täysin. Kuva on otettu Piippolan toisena aamuna Suomessa, ja aika hyvin näyttäis relaaminen onnistuvan, kun unet voi vetää miten päin vaan... :)

Voi että iik!

Voi että! Huomenna tuo pörhelöinen on meillä, omassa uudessa kodissa! Eikä elämä ole enää entisensä - ei meidän eikä koiran. =)

Matkalla.

Pääsin viime viikolla työmatkalle. Ke-aamuna ihan liian aikainen lento Brysseliin, koko päivä siellä, illalla lento Espanjaan Bilbaoon, suoraan hotelliin ja nukkumaan, torstaina koko ajan joko tien päällä pikkubussissa tai tehtaissa, hotelliin vasta illalla ja pe-aamuna todella aikainen lähtö kohti kotia.

Ikävä kyllä reissu oli 100% työmatka, vapaa-aikaa ei ollut yhtään. Brysselissä aika meni raitiovaunuajelulla ja aivan saakelin isoon ratikkavarikkoon tutustuessa (nyt tiedän mm. miltä raitiovaunu näyttää ala- ja yläpuolelta) ja Bilbaossa kaikkien pikkuinsinöörien päiväunissa eli ratikkatehtaissa. Vain torstai-iltana ehdittiin korttelin päähän hotellista pieneen kuppilaan, jossa oli mahdollisuus hengittää Baskimaata ja tuntea olevansa melkein lomalla. Punaviiniä ja pintxoksia: reissun paras hetki!

En tiedä mikä siinä on, mutta tykkään Espanjasta aivan valtavasti! Kielestä, ihmisistä kaikkine omituisuuksineen, ruuasta, juomasta.. En osaa espanjaa kovinkaan hyvin, alkeiskurssin olen joskus käynyt, mutta sitä pientäkin taitoa yritin pitää yllä ja oikein kunniakkaasti hoidin baariasioinnin muidenkin puolesta. =) Toivoin kovasti uutta tuhkapilveä, joka olisi estänyt lentoliikenteen - oisin kovin mieluusti jäänyt Bilbaoon vielä pariksi päiväksi.

Tuliaisiakaan en ehtinyt juuri ostaa, Mies sai lentokentältä six-päckin Höökyä, mä vähän kosmetiikkaa ja nämä vähiten tärähtäneet kuvat, joista välittyy matkafiilikset loistavasti.

Tässä on ratikoita. Keskellä vanha, vasemmalla vähän uudempi ja oikealla uusin, jossa on nahkapenkit. Toiseksi uusin on uudelleenmaalattu mätsäämään uusien väritystä. Eikö olekin mielenkiintoista?

Aamulla matkalla Bilbaosta Irúnin kaupunkiin. Pikkubussista käsin ei parhaalla tahdollakaan pystynyt ikuistamaan sellaisina kuin ne näkee paikan päällä. Tai sitten mulla on vain pska kamera. Maisemia katsellessani mietin, että katsookohan paikalliset ympärilleen ollenkaan? Onko ne vaan että "ai, tuo vanha mäennyppylä tuossa". Musta oli ihanaa katsoa vuorimaisemia, rinteillä laiduntavia lampaita ja lehmiä ja vehreyttä ja koivuja, jotka olivat jo täydessä lehdessä.


Bilbaon Guggenheim-museo ja paras otokseni siitä. =) Rakennus on todella vaikuttavan näköinen, olisin ehdottomasti halunnut käydä ihailemassa sitä lähempää sekä sisältä että ulkoa. Rakennuksen pinta on titaania, jota kuulemma sai edulliseen hintaan venäläisiltä. Venäläiset olivat varanneet sen sukellusveneisiin, joita ei sitten rakennettukaan ja hiivatin kallista titaania lojui nurkissa. Bad for them, good for Guggenheim. =)

Pitkästä aikaa.

En olisi ikinä arvannut, että bloggaaminen katkeaa kuin seinään heti työpaikan löydyttyä. Niin vain kävi. Töissä istun tietokoneen ääressä suurimman osan päivästä, eikä sen jälkeen enää kotona huvita juuri konetta aukoa. Lisäksi otan työni luultavasti liian vakavasti, sillä olen duunipäivän jälkeen aivan poikki eikä virtaa riitä mihinkään. Niinpä viikonloputkin menee lähinnä viikosta toipuessa ja tulevasta työviikosta stressatessa.

Olen unohtanut rentoutumisen taidon. Töitä on paljon, hyvin pieni osa niistä osuu mukavuusalueelleni, jolla tiedän, mitä asialle teen ja tiedän sen edes jotenkuten hallitsevani. Loput noin 95 % tehtävistä menee aika pitkälti epämukavuusalueella, jolla olen todella epävarma. En tiedä asioista läheskään tarpeeksi, koska ei ole kokemusta enkä valitettavasti muista ulkoa kaikkea opiskelemaani, saamieni tehtävien taustatiedot ovat usein riittämättömiä tai muuten epäselviä, en tiedä mitä minulta odotetaan tai minkä tasoista työtä minulta odotetaan jne. Ja jos kysyn tuosta työn laadusta, niin enemmän tai vähemmän vitsinä siihen vastataan, että "no täydellistä tietenkin", mikä on aivan saakelin ihana vastaus tällaiselle jo valmiiks täydellisyyden tavoittelusta kärsivälle perfektionistille, joka muutenkin turhautuu, kun ei pysty lähellekään siihen, mitä haluaisin ja mihin minulla olisi edellytykset, jos homma olisi hanskassa. Suurimmaksi osaksi luon kai itse oman stressini ja vaadin itseltäni liikaa, mutta on vaikeaa löysätä, kun luonto on mikä on. Olen silti joskus töissä onnistunutkin, pari kertaa jopa niin että joku muukin on sen huomannut. Silloin on kieltämättä hymyilyttänyt ja tuntunut siltä, että ehkä mä tässä kaikesta huolimatta jotenkuten pärjään. =)

Toinen blogiprojektini (Pallonkutistaja) tyssäsi sekin, samasta syystä. Mutta se siitä blogihiljaisuuden selityksestä. Käsitöitä olen tehnyt ja kokkaillut antaumuksella blogihiljaisuudesta huolimatta. Pipoja ja myssyjä on syntynyt vaihtelevalla tahdilla ja kuviakin olen niistä melkein kaikista ottanut. Täytyy joskus pistää niitä tänne näytille, jos joku niistä vaikka inspiroituisi.

Mistä tulikin mieleeni, että olen todella iloisesti yllättynyt Twister-piponi suosiosta! Kiitos kaikille, jotka olette sitä kommentoineet! Ensimmäinen ihan omasta päästä veistetty ohje ja heti tuli ihan käyttökelpoinen! =)

Pallonkutistajaan liittyen voisin sanoa sen verran, että painonpudotuksen suhteen en ole stressannut. Viitisen kiloa on lähtenyt ja mm. ne farkut, mitkä ei lähellekään menny viime keväänä päälle, mahtuvat nyt! =) Olin niitä jo kirpparille viemässä, kun huvikseni kokeilin jalkaan ja VAUUU, enhän mä näitä sinne vie! :D Nyt on taas ryhtikausi menossa, tarkoitus olisi kuun lopussa painaa 3kg vähemmän, mutta vähän heikkoa on ollut menestys viime aikoina, kun oli vappua ja työmatkaa ja viikonloput menee aina jotenkin plörinäksi. Pitäis liikkua enemmän, mutta eiköhän se puoli kohtapuoliin korjaannu...

Elämääni kuuluu sen verran uutta, että Mies ja minä olemme nyt asuntovelallisia. Muutimme kerrostalovuokrakaksiostamme noin 1,5 km päähän rivitalokolmioon. Vuokrasopparimme kielsi lemmikit asunnossa, joten nyt voidaan se kauan kaivattu koirakin hankkia! Kuten blogin alareunassa olen todennut, haaveissa on ollut rescue-koira. Olen kauan katsellut koiria Kodittomat Espanjan Koirat ry:n sivuilta, ja syksyllä kuulin ystävältäni toisesta vastaavasta organisaatiosta eli Espanjan kulkukoirat ry:stä, jonka kautta hän oli hankkinut koiran ja josta hänellä oli vain positiivista sanottavaa. Aloin siis katsella koiria myös sieltä, ja kun asuntomme kaupantekotilaisuudessa selvisi, että kiinteistövälittäjämme on aktiivinen vapaaehtoistyöläinen juuri tuossa organisaatiossa, alkoi tuntua siltä, että eiköhän se koira tosiaan Espanjasta tule.. =)

Ja niin koko kevään aktiivisen etsimisen jälkeen löysin heidän sivuiltaan meille sopivalta vaikuttavan koiran, otin yhteyttä yhdistykseen ja niin asiat sitten etenivät, että suloinen ja kiltti Pipiola pääsee omaan kotiin jo tämän kuun lopussa!! Pipiola on löydetty pellolta hylättynä ja nälissään, ja on kuulemma mahdottoman suloinen, leikkisä ja todella ihmisrakas, kiltti ja kuuliaisen oloinen, nuori (8-9kk) tyttö. Uskon että "Piippola" viihtyy meillä loistavasti ja siitä tulee meille hyvin rakas perheenjäsen. =) Ja ihanaa, kun mä saan itelleni pakkolenkittäjän, eiköhän siinä kilotkin pikkuhiljaa karise, kun käy kävelylenkeillä nolla kertaa viikossa sijasta parhaimmillaan 21 kertaa. =) Ja koiran kanssa puuhatessa ja sen touhuja katsellessa lähtee kyllä työasiat pois mielestä. Ehkä mäkin alan lopulta muistuttaa lemmikkiäni ja musta tulee leikkisä ja iloinen? =) Ja toivottavasti "Piippolakin" oppii jotain multa, esim. että vieraita ei haukuta eikä pissalla käydä missä sattuu. ;)

Eipä tässä kai sitten muuta. Fipoista yritän laittaa kuvia, kunhan taas saan aikaiseksi. Ja olisi kiva yrittää repiä aikaa blogille edes pari tuntia viikosta, kirjoittaminen on kuitenkin ihan kivaa hommaa. :)