Tässä mä nyt sit oon.

Kovasti odotettu Pipiola eli Piippola saapui meille torstaina 27.5.2010 Espanjan kulkukoirat ry:n avustuksella torstaina 27.5.2010. Lento sujui hyvin pienen Otis-koiran kanssa samassa kopissa. Samalla lennolla tuli neljä muuta koiraa, joista kolme oli samalta Ibin koiratarhalta kuin Piippola, joten Suomeen saavuttiin tutussa koiraseurassa!

Ja voi mikä suloisuus kopista tulikaan! Pieni ja siro, hellyydenkipeä pieni Piippola! Kovasti pyrki kaikkien syliin ja kaikkea piti vähän nuuskuttaa! =) Jo kentällä huomattiin, että Piippola ei vierasta hihnassa kulkemista ja itseasiassa käveli hihnassa todella hienosti! Humiseva lentokentän tuulikaappi oli pelottava, siinä Piippola iski tassut tanaan, että "tuonne en kyllä tule". Tämän pahan pelottavan paikan yli Piippola piti kantaa, mutta ulkona hän sipsutteli taas nätisti. Vielä viimeiset heipat koirakavereille, pisut nurmikolle ja sitten kohti kotia.

Automatka kentältä kotiin meni oikein hyvin, Piippola istui takapenkillä mun sylissä ja nuuhki kaikkea ympärillään. Erityishuomiota sai namipussi, pikkuruiset pentunamit oli ihan parasta! Kotiin tultua Piippola nuuski paikat ja tuli sohvalle rapsuteltavaksi. Vaikutti kovin tyytyväiseltä oloonsa, koska asettui heti taloksi ja oli kuin kotonaan! Rappuset yläkertaan oli vähän pelottava rasti. Muutaman askeleen otti, mutta ei pidemmälle. Yläkertaan kuitenkin päästiin automatkalta tuttujen namien perässä, ja parin harjoituskerran jälkeen Piippola kulkikin jo portaat reippaasti ihan yksin. Hyvä tyttö! =)

Ensimmäinen yö vaikutti vähän haastavalta. Piippola olisi kovasti halunnut tulla meidän sänkyyn nukkumaan. Jos silmä vältti sekunniksikin, koira oli jo pompannut sänkyyn, että "mä tuun tänne teiän kanssa". Mutta ei, ihmisille ihmisten peti, koiralle koiran peti. Tai missä nyt haluaakaan nukkua. Laitettiin alakerran irrallinen koiraportti ovensuuhun, jotta koira haistaa, kuulee ja halutessaan myös näkee meidät. Piippola uikutti ja vikisi portin takana, hiljaisina hetkinä rauhoitin sitä ja noin viiden minuutin vikinän jälkeen Piippola luovutti, lompsi vierashuoneen sohvalle ja nukkui siellä sikeästi aamuun saakka. =)

Piippola kotiutui meille aivan uskomattoman helposti. Jo seuraavana päivänä naureskelin, että onpa nopeesti oppinut talon tavoille, kun Piippola vaan makaili sohvalla ja piereskeli. :D Ja ei voi kuin ihmetellä, miten hyvin kaikki on mennyt, ihan kuin tuo otus olisi ollut meillä aina! Ja niin kiltti ja tottelevainen se on! Moni asia, minkä opettamiseen olin valmistautunut, tuleekin Piippolalta ihan luonnostaan tai sitten se on ollut aiemmin kodissa. Piippola kulkee hihnassa vetämättä, ei kerjää ruokaa pöydästä, antaa käsitellä itseään loistavasti (mm. eläinlääkärin leikatessa etutassujen kynsiä Piippola lähinnä haukotteli...) ja on sisäsiistikin, yhtään pisua tai muutakaan vahinkoa ei ole tullut sisälle!

Jos Piippola on ollut aiemmin kodissa, niin en kyllä ymmärrä, miten joku on voinut tuollaisen ihanan ja hellyydenkipeän, kiltin söpöläisen hylätä. Kodista karannut se tuskin on, koska on niin ihmisrakas ja seuraa isäntäänsä/emäntäänsä joka paikkaan.

Mutta voi harmituksen harmitus, Piippolalle tulee kova itku ja poru, kun lähden pois kotoa ja etenkin, jos se jää kokonaan yksin kotiin. Piippola itkee, inisee, uikuttaa, ulisee ja pahimillaan ulvoo kuin palosireeni. :( Epäilin jo, että kaikkien ihanien ominaisuuksien vastapainoksi reppana kärsii kovasta eroahdistuksesta, ja siltä se kyllä aluksi kuulostikin. Tietokoneen avulla äänitettiin talon tapahtumia, kun lähdimme töihin tai kauppaan, ja pienen koiran itku oli kyllä aika sydäntäraastavaa kuultavaa.. Onneksi olemme huomanneet, että Piippola rauhoittuu päivä päivältä nopeammin. Sydäntä särkee silti, kun toisella on niin ikävä, mutta pakkohan sen on oppia olemaan yksin ja luottamaan siihen, että häntä ei hylätä eikä jätetä. Piippola itkee mun perään nyt jo huomattavasti hillitymmin ja lyhyemmin kuin viime viikolla, eli ilmeisesti luottamus mun paluuseen alkaa syntyä? :) Ja intensiiviset yksinoloharjoitukset aloitetaan tottakai heti, jos tilanne alkaa mennä huonompaan suuntaan.

Ei pöllömpi lelu!

Piippola kotiutui tosiaan ihan samantien, jo sunnuntaina piti haukkua ja vähän murista pikavisiitille tulleelle ystävälleni, jota Piippola piti hyvin epäilyttävänä tunkeilijana. :) Vahtiviettiä tuntuu koiralla olevan jonkin verran, hän ilmoittaa heti, jos joku vieras lähestyy kotia tai pihaa ja haukku on kova, jos vieras tulee alueellemme. Kukaan haukkuvan ja murrittavan Piippolan näkevä ei varmaan usko, että se on oikeasti ihan mahdoton sylivauva ja pusutyttö! =)

Kaikki on mennyt tähän asti paremmin kuin hyvin. Piippola on aivan ihana koira, joka hauskuuttaa isäntiään iltahepuleilla ja osoittaa kiintymystään monin tavoin, ja kuten kuvasta näkyy, osaa kyllä rentoutuakin täysin. Kuva on otettu Piippolan toisena aamuna Suomessa, ja aika hyvin näyttäis relaaminen onnistuvan, kun unet voi vetää miten päin vaan... :)