perjantai 31. lokakuuta 2008

Hätä-thaikkua.

Olin haaveillut haikkukanasta: kanaa, vihanneksia, kookosmaitoa ja punaista currytahnaa. Mutta voi pettymysten pettymys, currytahna oli mennyt huonoksi! Ei se yleensä vanhentumaan pääse ja tässäkin purkissa oli päiväystä vielä jäljellä, mutta jotenkin se haisi oudolle. Kaiken huipuksi tulipa tehtyä tollon työ eli ehdin lisätä tahnaa ruskistettuihin kanoihin, ennen kuin tajusin, ettei soosi ole ihan kondiksessa.

Ja ei kun pelastustoimiin: huuhtelin kanasuikaleet siivilässä kuumalla vedellä ja väänsin sinnepäin-hätäcurryn maustekaapin antimista. Ruoka valmistui suurinpiirtein näin ja aikaa kului noin 20 min:

Kattilaan ÖLJYÄ, lämpö pienelle. Heitetään öljyyn mausteita: raastettua INKIVÄÄRIÄ, kuivattua CHILIÄ oman sietokyvyn mukaan, 1 tl jauhettua KURKUMAA ja 1 tl KORIANTERIA ja useita vääntöjä MUSTAPIPPURIA myllystä. Paistellaan mausteita hetki öljyssä ja varotaan, ettei ne pala. Lisätään KANAT, pyöritellään mausteissa, mukaan laitetaan tässä vaiheessa myös kolme VALKOSIPULIN KYNTTÄ viipaloituna. Sekaan purkki KOOKOSMAITOA, 2-3 dl VETTÄ ja puolikas KANALIEMIKUUTIO ja lisätään sen verran lämpöä, että homman saa kiehumaan. Lisätään PAKASTEVIHANNEKSIA, ja kun ne alkavat näyttää lämpöisiltä, lorotetaan sekaan vielä maun mukaan KALAKASTIKETTA ja SOKERIA (tai siirappia) pyöristämään makuja.

Syö syvältä lautaselta lusikalla riisin kanssa tai sellaisenaan keittona.

torstai 30. lokakuuta 2008

How is död!!

Eilen oli taas salireissun paikka ja vetopäivä. Muutin omin päin ohjelmaa niin, että tein maastavedon ensimmäiseksi (en kyl missään vaiheessa ole ymmärtänyt, miksi se on ohjelmassa vasta yläselän ja hauiksien jälkeen) ja olipa mukavaa vedellä! Ylätaljakin meni kohtuullisesti, vaikka taisin vähän ahnehtia painojen kanssa ja oli tingittävä toistoista. Alataljasoudun olen vaihtanut semmoiseen veto/soutuvehkeeseen, alkoi niin nyppiä se tissihomma. Mukavasti tuntuu selässä tuo laite (olis varmaan huono juttu, jos se tuntuis esim. varpaassa) ja kivaa kun ei hink-hink häiritse, voi keskittyä pelkkään tekemiseen.

Soudun jälkeen ei ollutkaan enää yhtään kivaa. Hauikset oli sen verran alkuväsytetty, että ei vinkunut voima vaan minä. Ei siis %&#"%$ jaksanu mitään!! Pisti ihan vihaks, noin niinku oikeesti silleen tiäks? ARGH! Jaksoin hikiseen 10 toistoa, seuraavaks enää VIISI (5) ja viimeseen neljä. Hävetti. Kiukuspäissäni vähensin painot ihan höyheniks ja vatkasin jo valmiiks loppuun rääkätyt hauikset ihan piippuun. Olis pitäny tehä vielä vatsoja ja selänojennuksia, mut kun en jaksanu kunnolla pitää ees juomapullosta kii, istuin kädet velttona vemputtamaan reisiloitonnuksia silläkin uhalla, että joku ajattelis mun treenaavan niinkuin naiset.

Traumaattinen hauistreeni siis. Kotimatkalla mietin, että työntävät-vetävät-jaolla on nyt 1,5kk menty, ehkä voisin alkaa katsella tai suunnitella toisentyyppistä ja vähän kovempaa ohjelmaa. Nyt olen jatkuvasti kipeä sekä ala- että yläkropasta (tänään tuskavuorossa lättäperse ja minihauikset), olis välillä kiva olla kipee vain jommasta kummasta. Muutenkin haluaisin tiivistää ja selkeyttää salitreeniä - kuvittelen kaiketi, että siinä samalla selkeytyisi tämä elämäkin.

Mulla olis mahdollisuus varata salilta aika "personal trainerille", joka laatisi mulle ohjelman, kuuluu siis vuosikortin hintaan. Salilla käyskentelee ihmisiä, jotka kulkevat A4-tulosteiden kanssa laitteelta toiselle, ovat vissiin käyneet siellä ohjaajalla. Joko ohjaaja on käynyt laitteet läpi hyvin pikaisesti tai ollut jopa huono, koska todella usein lappukätiset tekevät liikkeitä VÄÄRIN. Ja silloin harmittaa, kun tekisi mieli mennä auttamaan ja neuvomaan, mutta eihän asia mulle kuulu, ja omakin treeni pitäis saada tehtyä. Toivottavasti ohjaus ei ole jäänyt siihen yhteen kertaan, koska saliharjoittelu on oikeasti kivaa ja tehokasta, kun tietää mitä tekee. Väärillä tekniikoilla voi vasta-alkaja (ja kokeneempikin) loukata itsensä eikä harjoittelusta saa irti sitä mitä pitäisi. Sitten valitetaan, että kun mitään ei tapahdu missään, vaikka mä käyn salilla niin ja niin usein...

Lappukätisten perusteella en tiedä, mitä mä siitä personal trainerista hyötyisin, mutta ehkä voisin uteliaisuuttani varata ajan? Eihän sitä tiedä, vaikka se ei oliskaan mikään pers-anal trainer. Ehkä voisin oppia jotain uutta ja ainakin saisin ulkopuolisen näkemyksen siitä, millainen ohjelma voisi mulle toimia. Mistä tulikin mieleeni, että mitä puhuttiin bileissä selän takana Annan miehestä? "Eihän se mitään ota, jos ei Annakaan." Aaahhhahhhaaaa! (joo, keksin ite) Soitankin nyt samantien sinne salille ja kysyn, milloin voisin tulla syyniin. Jotain lisäpotkua nyt tarttis.

maanantai 27. lokakuuta 2008

Kulkukissa reissuillansa.

Kävin vähän maailmalla kuleskelemassa ja tässäpä satoa. Helsingin messukeskuksessa oli kirjamessut ja sen yhteydessä ruoka- ja viinimessut. Oih ja voih, niin paljon näkemistä ja kokemista ja maistamista, ei tienny miten päin ois ollu! Olisin helposti voinut laahustaa messuilla vielä toisenkin päivän, siellä on niin kiva katsella ja kuunnella, ja etenkin viinimessujen puolella opin paljon kaikenlaista uutta.

Ostoksiakin tuli tehtyä ja kyllä miul nyt on niin kaikkee! =) Nexetin osastolta ostin luksusta keittiöön: irtopohjavuoan, jossa on keraaminen alusta ja silikonireunat, hyvän silikonisudin ja kaksipäisen silikoninuolijan (taikinalle siis, ei mitään pervoja mielleyhtymiä, kiitos). Ruokapuolelta matkaan tarttui kuivattu makkara, joka on sikahyvää ja ihan hirveä, ja purkillinen tajuttoman hyvää savuchili-valkosipulitahnaa. Vesi tulee kielelle jo pelkästä tuoksusta! Ja se maku.... aaaaaaahhh..... Seuraavaksi hankin sitä noin ämpärillisen.

Juustonmaistelupisteet saavat messuilla aina jakamattoman huomioni, ja tällä kertaa ylivoimainen juustoherkku oli Kolatun vuohijuustolan salaattijuusto. Mukaan en sitä ostanut, sillä sain mukaani listan ostopaikoista ja hiihoo, sitähän saa tuosta lähikaupastakin! Ihmettelin, kun en ole sitä siellä koskaan nähnyt, mutta arkenahan mä kipitän sujuvasti erikoisjuustohyllyn ohitse. Nyt tekee tiukkaa olla koukkaamatta sitä kautta, juusto oli niin pala taivasta..

Viinipuolella tiesin, että suuhuni sopivia punaviinejä löytyy helpoiten uuden maailman viinien lisäksi Espanjasta ja Portugalista. Mutta hei, mitä se semmonen maistelu on, että saa mitä tilaa?! Siispä suin päin (lähinnä suin) kohti tuntemattomia eli ranskalaisia! Noin niinkuin kokoavashti voissin maishtelujeni jälkeen sshanoa että... skål...? ;)

Ranskalaisten suhteen makuni näyttää olevan kallis: suosikkini oli "puolisuomalainen" Chateau Carsin Cuvée 2003. Mieleen jäi myös Alkon tilausvalikoimaan kuuluva Cuvée Carl Cru Exceptionnel, jonka kera opettelin tunnistamaan tyypillistä bordeaux'n tuoksua (en oppinut, pitää siis ostaa pullo ja haistaa uudelleen). Uuden maailman viineistäkin löytyi pari mielenkiintoista kokeiltavaa. Australialainen Nugan Estate Durif miellytti kovasti, en ollut durif-rypäleestä ennen kuullutkaan. Rypäle on syrahin ja perlousinin risteytys ja viini oli oikein runsas ja maukas, herkkua suorastaan. Suutani miellytti kovasti myös Santa Ana Reserve Malbec Shiraz, en epäilisi yhtään ostaa sitä pihviviiniksi.

Syvemmän tutkiskelun listalla on edellä mainittujen lisäksi etelä-afrikkalainen outous Café Culture Pinotage. Maistelukokemus oli vähintäänkin hämmentävä, sillä viini maistui ja tuoksui sangen vahvasti siltä miltä etiketissä lukeekin. Kiinnostaisi kovasti kokeilla sitä lampaan kanssa (pehmolammaskin käy) ja kuulemma viini sopii myös tumman suklaan kaveriksi. Se ois sit dieettiateria eli lampaanpaistia ja mutakakkua päälle... =) Mielenkiintoa viini herätti siinäkin mielessä, että väittivät sen sietävän ruualta reipasta tulisuuttakin. Olen vähän skeptinen chilin ja punaviinin liitolle, mutta kokeilemallahan se selviää. Jos ei toimi, vaadin rahat takaisin.

Oikein antoisat messut siis. Messujen jälkeen olikin vuorossa ihku ja spontaani turistimatka Pordoon viinialueille, oikein hauskaa ja lämpöisää oli, kiitos kaikille osallistuneille. =)

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Keskimäärin kaksi palaa illassa.

Olen aina ihaillut virkattuja huiveja, joissa on jotain kukkakuviota muistuttavaa. Voi kun itsekin osais tehdä! Ohjeita olen katsellut, mutta ne on jotenkin niin hankalia.. Nyt kuitenkin innostuin kokeilemaan Suuren Käsityölehden (10/2008) ohjetta. Lämpöisen näköinen, näyttävä huivi oli tehty jostain mohairista ja isohkolla koukulla ja yhteen virkattuun ruutuun tulee vain 4 kerrosta.

"Nopeaa ja helppoa", ajattelin. Buahhah-hahhah-haaa.... Kokeilin kahtakin erilaista mohairsekoitelankaa erilaisilla koukuilla ja yhtä surkein tuloksin. Itse virkkaaminen ei ollut vaikeaa, mutta virheen sattuessa työtä oli todella kettumaista purkaa. Ja virheitähän tuli, koska en pelkän sanallisen ohjeen perusteella osannut hahmottaa palan muotoja (nimimerkillä "Kuva ois kiva ylläri") eikä virkkausohjeiden lukutaitoni muutenkaan ole niitä parhaimpia. Mutta ei se mitään, nyt mulla on musta pörröinen möttö ja violetti pörröinen möttö! Niistä saa tehtyä jopa neliöt, kun käyttää vähän mielikuvitusta ja väkivaltaa.

Mutta minähän en luovuta! Vaihdoin koukun pienempään ja langan selkeään puuvillalankaan, ja tuuletusta-tuuletusta, nyt siitä tulee jotain!!! Virkkaamani palaset näyttävät kiltisti neliöiltä, mutta ongelmana on, että en tiedä mikä tuosta tulee. Materiaali ei tunnu ihoa vasten lämmittävältä eikä pehmeältä eikä laskeudu niin kauniisti, että kelpuuttaisin sen huiviksi. Paitsi että ehkä sitä voisi lillutella huuhteluaineessa, jospa se pehmenisi? Jos tuosta tulisi kesähuivi? Tai ehkä hame? Mä niin tykkäisin virkatusta hameesta, just ostin kirpparilta mustan alushameenkin.. Toisaalta olkkarissa on kaksi läpikuultavaa, mustaa verhoa, tosta sais niiden seuraks virkatun? Tai jos päällystäis rahin? Tai jos koristetyynyks?? Tai seinävaate?

Vaihtoehtojen paljous hämmentää pientä virkkaajaa, mutta keskimäärin kaksi palaa illassa -vauhdilla Tuo Jokin kuitenkin valmistuu. Kassellaan sit syssymmällä, mikä siitä tulee. =)

tiistai 21. lokakuuta 2008

Sapuskaa soijasta.


Oon köyhä laulaja mä vain - okei, en oo laulaja. Mut jos oisin, oisin tosi köyhä sellainen, nyt oon köyhä muuten vaan. Ja mun mielestä arkiruoka saa siitä syystä olla aika vaatimatonta ja edullista. Välillä on jopa hauskaa ottaa haasteeksi tehdä halpaa, mutta hyvää ruokaa. Laskin, että tälle namisatsille tuli hinnaksi alle 5e ja ainakin meikäläisen tällä ruokkii ainakin 2-3 päivää, varsinkin jos samalla lautaselle saa esim. täysjyväriisiä.

Resepti on muokattu soijapalapaketin kyljessä olevasta ohjeesta (joka löytyy myös täältä nimellä Soijamuhennos), tein tämän vain hiukan eri tavalla ja muutin mausteita. Mausteiden kanssa ei tarvii olla turhan tarkka, fiilispohjalta vaan rohkeasti kokeillen! Mä vedin tätä hyvällä omalla tunnolla kaks lautasellista, koska tästä tuli sikahyvää ja onhan tämän pakko olla terveellistäkin: vain vähän rasvaa, paljon kasviksia ja soijasta saa proteiinia. Vetäisin vielä palan kaura-pellavansiemenleipää kalkkunaleikkeellä, kun en jaksanut riisiä keitellä ja kylläpä nyt on kissalla masu täynnä. =)


Mausteinen (ja helppo) kasvispata (4-6 hlön annos)

sopiva tilkka öljyä
1 pilkottu sipuli
ainakin 3 hakattua valkosipulin kynttä
mustapippuria myllystä
chilirouhetta tai cayennea sietokyvyn mukaan
jeeraa ihan reippaasti
kanelia vähän kans, vaikka 0,5tl noin aluksi
muutama kokonainen kaardemumma (ehkä jauhettukin käy?)
1 pahvitlk tomaattimurskaa
0,5 l vettä
1 kasvisliemikuutio
2,5-3 dl eli noin viisi kourallista soijapaloja (SoyApetit)
1 pss (300-400g) pakastevihanneksia (Apetit Amerikan sekoitus toimi hyvin)
loraus siirappia (tai hunajaa tai sokeria)
soijaa (tai suolaa)

Kuullota pilkottua sipulia öljyssä miedolla lämmöllä, lisää hetken kuluttua hienonnetut valkosipulit. Pyöräyttele sekaisin ja lisää mausteet: mustapippuri, chili, jeera, kaneli ja kaardemumma. Aivan huumaavat tuoksut! Anna muhia pienellä lämmöllä sillä aikaa kun avaat tomaattimurskapurkin. Nosta lämpöä kovemmaksi, lisää tomaattimurska, vesi, liemikuutio ja soijapaloja sen verran, ettei syöjien tarvitse niistä tapella. Anna porista liedellä silloin tällöin sekoittaen n. 20 min. Lisää pakastevihannekset ja anna hautua kannen alla 10-15min. Lisää lopussa hiukan siirappia tai sokeria taittamaan tomaatin happamuutta ja tarkista suola ja muut maut (itse lisäsin jeeraa vielä, se on niin yli-ihana mauste..).

Syödään sellaisenaan lusikalla mättäen ja hämmästellen, kuinka kuiva soijapapana on muuttunut herkuksi ateriaksi! De Luxe -salonkiversiossa käyttäisin veistä ja haarukkaa ja virittäisin viereen täysjyväriisiä. Tai tekisin tästä tuplasti tulisemman ja tarjoaisin lisäksi vielä jugurttikastiketta tai smetanaa. Mutta oli versio mikä tahansa, niitä kokonaisia kaardemummia ei sit syyä ollenkaan, ne jätetään lautasen reunalle.

Kissa goes kasarimeininki.

Musta on aina ollut tosi hauskaa matkia Onnenpyörää vai mikä Ruutuysi se oli, missä kestohymyinen palkinnonkuuluttajanainen kajautti ylipirteän ja pollean "Onneksi olkoon, olette voittanut 200 markan arvoisen LEIVÄNTEKOKONEEN!". Ja sit perään niin levee ja iloinen hymy, kuin palkinto olisi ihan parasta maailmassa. Minusta se oli niin koomista, että kuulutus nauratti vielä pitkään sen jälkeen, kun koko ohjelma oli kuollut ja kuopattu.

Toissa viikolla mietin mallasleipää tehdessäni, että itse tehdystä leivästä tietää aina, mitä se sisältää. Ja että viimeksi olen syönyt itse tehtyä, tuoretta leipää hyvän ystäväni luona. Heillä leipäkone on säännöllisessä käytössä ja leivästä tulee aina superherkkua! Sitä paitsi kaupasta on vaikea löytää leipää, jossa olisi kaikkia mun nameja (siemeniä, rouheita, aprikoosia, mysliä, leseitä..), tai ainakin sellainen leipä on niin turkasen kallista. Kaiken huipuksi lähempi tuoteselosteen tarkastelu paljastaa, että käntty on suurimmaksi osaksi vehnäjauhoa. Niin kai se on kotona tehtykin, mutta se hinta..

Ja niin minä omasta aloitteestani (!!) ja täysissä järjissäni (!!!) heitin ilmaan ajatuksen leipäkoneesta.. Ilmeisesti perustelin tuon überturhan keittiövempeleen tarpeen hyvin, sillä muutaman päivän päästä Mies toi mulle sellaisen sellaisen! =) Tosin epäilen, että motiivina oli harhauttaa katseeni ja ajatukseni pois siitä, että samassa ovenavauksessa Mies raahasi meille taas uuden musiikkiteknisen laitteen, jossa on nappuloita ja polkimia ja vähän lisää piuhoja, kun niitäkään meillä ei ole vielä tarpeeksi.

Mut hei, olen helppo ja se toimi - en jaksanut kommentoida tuota härpäkettä kuin puolittaisella huokauksella, kun piti alkaa tutkia ohjekirjaa ja haaveilla et mitä kaikkee sillä vois tehdä! Seuraavana päivänä tein ekan leivän ja voi, miten kauniin taikinan kone tekee! Sileä ja tasainen ja kimmoisa ja niin nätti! Musta tuntui että voisin katella pelkkää taikinaakin vaikka kuinka kauan! :D Kikattelin itekseni, että miten voi ihminen innostua pelkästä taikinapallosta niin kovasti.. (sitten muistin, että hullut tykkää pyöreistä muodoista.=)

Neljä leipää on nyt tehty, vaikka ei ne kaikki ihan putkeen oo menny. =) Olin luvannut nimetä ekan leipäni mollaksi, ja Mollan näköinen siitä tulikin: pieni ja tosi vaalea, mutta herkullinen. :) Toisen leivän tein täsmälleen ohjeen mukaan, siitä tuli vähän suurempi, mutta mauttomampi. Mikä ihme siinä on, kun ne ei kohoa silleen pufffff?! Miehen tekemä aprikoosileipä kohosi parhaiten, siitä tuli suurin ja kaunein. Eilinen kaura-pellavansiemenleipä kohosi ensin kauniiksi ja korkeaksi, mutta jossain vaiheessa pinta lässähti ja painui kuopalle. :( Mies maistoi sitä aamulla ja sanoi että että "tosi hyvää leipää", ja kyllä se mustakin oli maultaan tosi hyvää, mutta se ulkonäkö... Voih, niin surullinen leipä.

En siis vielä hallitse koneleivonnan taikinakemiaa, mutta sinnikkäästi kokeilen! Ilmeisesti olen tehnyt liian tiivistä tai liian löysää taikinaa, joten ensi kerralla tähdätään siihen puoleen väliin. =) Joku sanoi mulle leipäkoneesta, että sitä tulee käytettyä muutaman kerran, sen jälkeen se jää kaappiin pölyttymään, mutta minen usko. Olen ihan hurahtanut tuohon 80-luvun hittilaitteeseen, voisin käyttää sitä vaikka joka päivä! Seuraavaan leipään laitan ainakin auringonkukansiemeniä ja kauraa ja luomuruista ja vehnäleseitä. Ja seuraavaan ois ohrajauhoja ja rusinoita ja sit ois vielä mausteleipään pomeranssinkuorta ja fenkolia ja joku chilileipä pitäis kehitellä ja... :D

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Blaaaah.

Voiko syysmasennus iskeä kuin Jäätteenmäen faksi, pyytämättä ja yllättäen? En tiedä mikä tässä viikossa on tahmannut, mutta olen asunut koko viikon tylsyyden ja väsymyksen ihmemaassa, joka on Hanuria.

Hanuriassa ei naurata, Hanuriassa kärvistellään päivät pitkät ja odotetaan iltaa, että voisi käydä nukkumaan ja herätä seuraavana aamuna jostain muualta. Käsityöt ei inspaa ja väkisin väännetyistä viritelmistä tulee muodottomia myttyjä, salille lähteminen on tuskaa, ruokaa ei jaksais laittaa, mut mikä tahansa rasvainen ja suolainen maistuis kyllä ja tuplana kiitos, vaatekaapista ei löydy mitään päällepantavaa ja tukka on huonosti ja kaikki ottaa päähän ja AAAARRGGGGHHHHH!!!!!

Huh. Helpotti. =)

Koska blogini on harrastus- eikä ruikutusblogi, mainittakoon tässä samalla, että kävin eilen pikaisesti kirpparilla. Ostin sieltä tuommoisen kynttilänjalan. Jalassa on pieni lohkeama, mutta ei se käytössä haittaa. Itse asiassa taidan alkaa karkottaa Hanuriaa pois sytyttämällä kynttilän tuohon 50 sentin löytöön. Ja sitten villasukat jalkaan ja käteen pieni lasi punaviiniä, pliis. =)

torstai 9. lokakuuta 2008

Pink for A Princess.

Mä tiiän yhen hirmu ihanan pikkutytön ja teki mieli tehdä hänelle joku tyttömäinen hörhötys. Tämmönen siitä sitten tuli. :) Tää on just hyvä, kun pitää leikkiä hienoa tyttöä ja olla vähän prinsessa. Laukkuun mahtuu pikkueläimiä, hiuslenksu, pari barbin vaatetta yms. mitä sitä nyt tarvitseekaan matkalla maalta kaupunkiin eli leikkihuoneesta olkkariin.

Laukun idea on Modasta 4/2006, mutta tein vähän pienemmän (halkaisija n. 16cm) ja sangaksi neuloin i-cordia. Kokeilin sitä ensimmäistä kertaa, joten alku vähän kangerteli, mutta kyllä se lopulta alkoi sujua! Lanka on Euromarketin Satu-halpislankaa, muistaakseni 100% akryyliä, koukku oli nro 3 tai 4.


keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Härkintä sarvista ja leiväntekoon.

En ole tehnyt leipää sen jälkeen, kun Mies kerran uskalsi moittia siemenleipääni pahaksi, mutta nettisurffaillessani silmääni osui leipäohje, jota oli aivan pakko kokeilla! Oikeastaan mun piti kokeilla tätä jo vuosia sitten: opiskelukaverini lähetti saman ohjeen sähköpostiini vuonna 2003 ja hän kertoi saaneensa leivästä aina uskomattomat kehut. Vasta tämä Pastanjauhajien ohje sai ryhtymään tuumasta toimeen, sillä kuten keittokirjoissa, aina ei yksin ohje eikä edes sen saatteena kuullut vuolaat kehut saa tarttumaan kapustan varteen - siihen vaaditaan usein mukava kuva. (voi kun osais itekin kuvata, mutta pikkudigipokkarilla räpsien mennään..)

Netistä tämä leipäohje löytyi useastakin lähteestä ja kulkee saaristolaisleivän lisäksi mm. nimillä Nauvon limppu ja Nauvon (saaristolais)leipä. Olen sillä tavalla hassu, että en miellä tämän reseptin mukaista leipää saaristolaisleiväksi. Mun mielestä sen kuuluisi olla mustaa, makeaa, melko litteää eikä missään nimessä kovakuorista. Veikkaan, että syömäni saaristolaisleipä on ollut sitä, missä on taikinassa puolukkaa (eikä verta, kuten mulle joskus uskoteltiin:). Tämän reseptin mukaan leivottu leipä on myös melko tummaa, mutta muistuttaa muodoltaan ja maultaan enemmän savolaista herkkuani, Uittotuvan mallasleipää (saa Heinävedeltä, Karvion kanavan kupeesta) kuin saaristolaisleipää-as-I-know-it, joten kutsun leipää alkuperäisreseptin otsikosta poiketen mallasleiväksi.

Teen taikinat aina käsin, isken siis kourani taikinaan, mutta nyt käytin edesmenneen pappani tekemää härkintä. Sehän on aivan älyttömän hyvä vempain! Taikinan rakenteesta tuli hyvä, vaivaaminen oli helpompaa kuin vasemmalla viispiikkiselläni ja välineen puhdistus supernopeaa!

Ja tässä tämä ohje. Taikinaa tulee n. 4 litraa, joten varaa iso kulho!

MALLASLEIPÄ

1 l piimää
75 g hiivaa
1 rkl suolaa
3 dl siirappia
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
10-12 dl vehnäjauhoja
(voiteluun siirappivettä = 1/3 siirappia, 2/3 vettä) .

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja sekoita joukkoon hiiva. Kun hiiva on liuennut, sekoita nesteeseen suola, siirappi ja muut ainekset, viimeisenä vehnäjauhot muutamassa erässä huolella sekoittaen. Anna kohota 2h. Kaavi kohonnut taikina (ei vaivata) kahteen tai kolmeen mahdollisimman samankokoiseen vuokaan. Paista leipiä uunin alaosassa 175 asteessa n. 2h. Hieman paistamisen puolivälin jälkeen voit valella leipiä siirappivedellä.

Kumoa leivät vuoista ritilälle jäähtymään ja siirrä jäähtyneet leivät jääkaappiin (kääri esim. folioon, niin eivät ota makuja mistään). Leivän sanotaan olevan parhaimmillaan parin päivän päästä.


Meidän oli kyllä pakko maistella tätä jo illalla, eikä uteliaisuus tappanut kissaa, leipä oli aivan älyttömän hyvää! Ja hahhhaaa, Mies ei saanut loppuun edes ensimmäistä palasta (jonka suostui maistamaan pelkän voin kanssa, ilman normaalia tuorejuusto-kinkku-juusto-tomaatti-settiään), kun kysyi voisinko tehdä leipää uudelleen, hän veisi sitä töihinkin.. Siis mtäh? Kuulinko oikein?! :) Leipä oli kuulemma jopa koukuttavaa.

Keräsin näillä kommenteilla sen verran balsamia katkeroituneelle leiväntekijän sielulleni, että ehkä just ja just viitsin leipoa tätä ja ehkä muutakin leipää myös jatkossa. :) Tästä tuli aivan MUST-leipä vapuksi sillikaviaaarin kanssa, jouluksi graavilohen kaveriksi ja silloin tällöin puhtaaseen herkutteluun.. On meinaan mun mielestä vielä parempaa kuin himosuosikkini Heinävedeltä! :)

EDIT 11.7.2009: Löysin saaristolaisleipää koskevan artikkelin Hesarin ruokasivuilta. Sitähän minäkin, että se OIKEA saaristolaisleipä on sitä mustaa ja litteää.. =)

Svetlana.

Eikä Svetalana nyt tarkoita hikistä villaa.. :) En tiedä, mikä tässä myssyssä on, mutta tykkään tästä ihan älyttömästi! Tässä on jotain rumankaunista, modernia slaavilaisuutta (vaikka slaavilaisuus on tarkasti ottaen kielellinen, ei kulttuurinen käsite) ja tulee sellanen "This belongs to the catwalk!" -fiilis, vaikka myssy on visioitu ja tehty luomisen tuskaan lahjoitetuista jämälangoista (terveisiä Pornooseen, tunnistatko langat?:) ja työnimenä oli "Pirjon sisko" tai jotain sinne päin..

En tiedä, mikä tässä mua niin kiehtoo. Ehkä se on tuo kokonaisuus: petrolin ja mustan yhdistelmä ja eri suuntiin menevät neulospinnat, joista toinen isoa ja pörröä, toinen pientä ja sileää. Ah, olen tähän niin ihastunut! Mun mielestä tätä kuuluisi esitellä julkisesti, mutta koska myssy ei sovi omaan tyyliini, ihailen sitä vain olohuoneen nurkassa Pääkön päässä. =)

tiistai 7. lokakuuta 2008

Ylläri!

Sain lauantaina viestin Mieheltä, joka oli viikonloppureissussa: "Mä löysin sulle tuliaisen! Se on ihan sun näköinen!". Epäilin, että saan lehmän tai possun, ja jännitti ihan kamalasti, että mitä saan, etenkin kun Mies sanoi tuliaista ojentaessaan, että "Oli ihan PAKKO ostaa tää".. Ja hihihiii, sain tällaisen! :D


Osui ja uppos, en meinaan lauantainakaan yksin pihviä paistellut, kaverina oli kohtuullinen espanjooli, Marqués de Valparaíso Roble. :) Silloin, kun viini sopii täydellisesti yhteen tunteella ja rakkaudella laitetun aterian kanssa, aaaaah ja oooh... ei ole mitään parempaa. Vaikka eipä silti, onhan sitä viiniä kiva maistella joskus sellaisenaankin. Olenkin sitä mieltä, että ei ole olemassa huonoa viiniä, vain väärä käyttöyhteys. Ja lähtökohtaisesti käyttöyhteys on aina hyvä, jos viinilasillisensa saa nauttia hyvässä seurassa - esim. itsekseen. :)

lauantai 4. lokakuuta 2008

Twister.


Screwd up -pipo oli yllättävän onnistunut ollakseen ensimmäinen yritys. Nimi oli kuitenkin turhan nega noin mukavalle mallille (koemyssylle se sopi, koska siinä oli niin paljon virheitä), joten nimesin mallin uudelleen. Mallin nimi olkoon Twister ja tässä pari valmista myssyä.

Roosan värinen on Novitan Teddyä, nro 7 Addin pyöröillä veivattu ja se meni lahjaksi anoppikokelaalle. Musta on Novita Polarista (60% akryyliä, 25% alpakkaa, 15% mohairia), puikot samat seiskat. Myssy oli tarkoitettu hyvälle ystävälle, mutta mun mielestä siitä tuli Turun talvea ajatellen vähän liian kuuman oloinen, joten teen hänelle myssyn jostain toisesta langasta.

Ohjetta olen raapustanut, laitan sen myöhemmin, kunhan saan sen vielä kerran testattua!

Kyröläinen omena tapaa maailman mausteet.

Kaverin lähettämästä omenalaatikollisesta olen tehnyt piirakkaa ja keitellyt pari satsia hilloa, mutta omppuja vaan riittää ja riittää.. Niinpä oli oiva mahdollisuus kokeilla omenista jotain uutta. Mukavien makujen ystävänä tutustutin umpisuomalaisen omenan lempimausteisiini, inkivääriin ja chiliin. Sivuosia pelaavat kaneli ja tähtianis, jota en ole ennen käyttänyt, mutta tähän ajattelin sen sopivan. Hetken mielijohteesta lisäsin vielä jeeraa. Lopputuloksena on omenachutney, jota kuvittelen tarjoilevani porsaan sisäfileen kanssa, miksei kanankin. Luulin ensin tehneeni chutneystä liian löysää, mutta kas kummaa, se jähmettyi reilussa vuorokaudessa eikä heilu purkissa enää yhtään. :)

Navettakissan omenachutney

1 litra kuorittuja, perattuja ja paloiteltuja kyröläisiä omenia (saa olla muualtakin kotoisin)
1 iso sipuli silputtuna
1 dl rusinoita
2 dl vettä
0,5 tl suolaa
pala tuoretta inkivääriä (n. 2,5cm)
2 tähtianista
2 pientä, kuivattua chiliä (voinee korvata cayennella tai chilirouheella)
0,5-1 tl kanelia
0,5 tl jeeraa eli juustokuminaa
1,5 dl hillosokeria
0,5-0,75 dl valkoista balsamicoa (tai valkoviinietikkaa)

Laita vesi kattilaan, lisää suola, rusinat, inkivääri, tähtianis ja kuivatut chilit. Kuumenna kiehuvaksi, lisää omenat ja sipulit. Vähennä lämpöä ja hauduttele kannen alla pehmeiksi, lähes hajoaviksi. Lisää kaneli, jeera, (cayenne, jos käytät sitä), hillosokeri ja balsamico, sekoita ja anna pulputella ilman kantta vielä noin 15 min. Maistele välissä ja lisää suolaa tai balsamicoa tarvittaessa. Tölkitä puhtaaseen, kuumennettuun tölkkiin (pyöritin tölkin ja kannen kiehuvassa vedessä), jäähdytä huoneenlämmössä ja siirrä jääkaappiin.

(Kaksi kuivattua chiliä riittää antamaan pienen potkun, mutta loppuvaiheessa halusin sittenkin lisää ytyä. Lisäsin vähän habanerojauhetta (Death Rain Habanero), jota lipsahtikin tarkoitettua enemmän ja huuuuhh..... melkoinen jälkipolte. =)

Edit 7.10.2008: Mies pääsi eilen ensimmäistä kertaa maistamaan chutneytä, kokeili sitä lihapullan kera ja kommentti oli "Aijjai... mmmm... aijjai...". Vähänkö olin voittaja! Eka chutney ikinä ja siitä tuli ihan huippua! Ei tarvinnut Mieheltä erikseen kysyä, onko hyvää (paitsi että kysyin silti, koska kehuja on aina kiva kuulla:) ja tehdäänkö tätä lisää. Tulisuuskin oli kylmänä juuri sopiva. Tänään vedetäänkin possun ulkofilepihvejä ja herkutellaan chutneyllä lisää.. Tuskin maltan odottaa, hillo on niin herkkua!

perjantai 3. lokakuuta 2008

Uskomaton iltajuttu.

"Hei arvaa mitä tehään? Haetaan Filmtownista leffa ja ostetaan KARKKIA!", sanoi Mies upoten Wok Upin harmaameleerattuun sohvaan. Olin juuri hotkaissut viimeisen ja aivan liian tulisen haarukallisen kanawokkia, enkä pystynyt ajattelemaan kuin tulta suussani ja tyhjyyttään loistavaa vesilasia, joten vastasin "okei"... Normaalitilanteessa olisin vastustanut ajatusta tietoisesta karkinsyöntisessiosta, etenkin kun tiedän, ettei kyse ole koskaan minipussista vaan hervottomasta mässysäkistä.

Suunnitelma oli tämä: Mies menee leffavuokraamoon ja ostaa omat karkkinsa, minä menen kauppaan, ostan leipää, maitoa ja omat karkkini. Arvonnassa onni suosi seuraavia lajeja: vaahtomansikka, lakumattopala, kingkong, vaaleanpunainen vaahtotatti, noitapilli ja pehmeä lakunaama. Otin varmuuden vuoksi vielä Fazerin uutuuslevyn (sen missä on kermatoffeepaloja), ettei hyvyydet lopu kesken. Sitäpaitsi olen kärvistellyt jo ihan liian kauan ilman suklaata, edellisestä levystä on ainakin kaksi käsittämättömän pitkään kuukautta.

Yksi lakupää eksyi suuhun jo parkkipaikalla. Tämä ei tiedä hyvää, mietin. Mukavan lakuinen maku. Ja sopivasti sitkeä, en tykkää liian pehmeistä, ne tarttuu hampaisiin kiinni. Kotona sohvaparkkiin ja mansikkavaahtista kehiin. Älyttömän makeaa. Ja hirmu iso karkki, yhden vaahtiksen syömiseen menee ainakin kolminkertainen aika verrattuna esim. noitapilliin (olen selkeesti miettiny näitä juttuja). Suu oli yltäkylläisen makeana, mutta otin vielä vaaleanpunaisen vaahtotatin. Tai ei se tatti ole, koska siinä on heltat. Jollain tavalla mauton, mutta ihana karkki. Ja just hyvä sitkeys.

Ja siinä se sitten olikin. Huomasin vasta elokuvan loppupuolella, että olin syönyt pussista vain kolme karkkia! KOLME! Ei yksinkertaisesti tehnyt mieli enempää, uskomatonta.

Mietin, miten moinen itsekuri oli mahdollista - vieläpä yrittämättä! Yleensä hotkin irtsarit niin, että valitsen jo uutta vaikka jauhan vielä entistä. Ehkä olin syönyt tarpeeksi oikeaa ruokaa eikä järjetön makeanhimo päässyt iskemään? Ehkä syy oli se, että olin namut nimenomaisesti itselleni sallinut (vrt. kielletyn herkun houkutus)? Tai ehkä karkkien kanssa kävi kuten kyykkytreenissä vähän aikaa sitten tai joskus viininmaistelussa: jos keskittyy kunnolla, pienikin määrä vaikuttaa yhtä paljon kuin suuri. (On muuten aika hölmö tunne olla ihan kekkulissa alle lasillisesta viiniä.)

Ahneella on omanlaisensa loppu, sanotaan, ja niin oli nytkin. "Mä söin melkein koko pussillisen ja nyt on vähän paha olo..", sanoi Mies kissan miettiessä, että keskittyen nautittu pahe on oikeastaan lähes hyve. Tai ainakin jotain sinne päin. =)


keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Naisten vaivoja salireissulla.

Eilen oli vetopäivä. Ylätaljassa siirsin tappia yhen alaspäin, ja hyvin meni eli irvistäen viimeset. Myös maastavetoon lisäsin painoja ja kädet kesti tosi hyvin. Olin siitä niin iloissani että tein ylimääräisen sarjan ja nyt on nahka rullalla vasemmasta kämmenestä. Mutta minä tyytyväinen. Hauikset tein samoilla tuskapainoilla kuin viimeks, mutta sain tehtyä 3 x 10, edellisellä kerralla jäi ysiin tai kasiin. Minä en taivu, en! =)

Ihan mukava salireissu siis, mutta totesin taas kerran, että kaksi asiaa haittaa välillä treeniä: TISSIT. Omat siis. Hitto mitkä turhakkeet, aina tiellä!

Teen mielelläni alataljasoutua ja vielä enemmän mielelläni tekisin sitä niin, että kyynärpää ja olkavarsi liukuu nätisti ja sulavasti kyljen vierestä. Mutta ei pysty kykeneen, tissit on tiellä. ARGH!! Miks ne ei voi töröttää vaan eteenpäin ja olla ulkosivuilta littee, miks niitten pitää levitä sivusuuntaankin, kysyy epätietoinen Espoosta. Joka kerta mietin, että tekniikka kusee tavalla tai toisella. Jos päätän, että en väistä tissejä, olkavarsi törmää tissiin, hankaa epämiellyttävästi, liike hidastuu ja on hankala viedä loppuun. Jos väistän (mitä tahtomattanikin teen), kyynärpäät harottaa sivuille ja näytän siltä kuin ois melonit kainaloissa.

Ens kerralla teippaan nää hiivatin hinkit jollain jeesusteipillä yhteen. Tai ehkä mä myyn nää huutonetissä? "Isot tissit halvalla. Rakel Liekin kehumat ja helpot tuunata. Katsastettu 9/08, luomumerkintä. Postikulut huutajalle, noutokin onnistuu."