Numeroilla mitattavaa muutosta.

Okei, ei sais katella vaakaa, jos tarkoituksena on kadottaa ruhostaan senttejä, mutta katon silti - ihan vain mielenkiinnosta. Kolmesti viikossa oon käyny salilla ja pakottanu itteni lenkille n. kerran viikossa. Tulos: paino on tasaisesti noussut! Ei tän näin pitäny mennä.. Pitäisi ehkä ottaa itteään vähän enemmän niskasta kiinni ja lähteä sinne lenkille aina sillon kun on suunnitellu eikä integroitua sohvaan.

Salilla oon kyllä käyny ihan suunnitellusti. Eilen oli työntöpäivä ja pääsin herkuttelemaan ojentajilla. Ojentajataljan vieressä oleva peili on samaa matskua kuin sovituskopeissa (paljastaa kaikki sellumuhkurat), mutta en antanut sen häiritä, vaan tein kauniit ja tiukat toistot ennätyspainoilla, jiihaa!! Olin fyysisesti aika poikki, mutta pää virtaa täynnä, tuli niin hyvä fiilis!

Tänään onkin ollu taas kaikki lihakset taas kipiänä: jalat, alaselkä, olkapäät, rintalihakset.. Olis kiva joskus treenata niin, että seuraavana päivänä ei tarviis voivotella. Epäreilua, että Mies voi nostaa jotain tuhat kiloo eikä sillä tunnu salipäivän jälkeen missään ja mä oon aina aina raihnasena, vaikka treenaan ihan tipupainoilla. Toisaalta mä jollain perverssillä tavalla tykkään siitä, kun seuraavana päivänä lihaksia aristaa. Jos ei missään tunnu, tulee vähän sellanen fiilis, että olikohan mun räpistelystä mitään hyötyä.

Jos sitä läskipuntaria tuijottais, mun hikoilut salilla on ollu yhtä tyhjän kanssa. Oon saanu kuukaudessa n.1,5kg lisää elopainoa (iiiiik!), mutta en koe, että olisin sen verran LIHONUT. Osa siitä 1,5kg:sta on varmasti lihasta (joohanjoohanjoohan?) ja sitäpaitsi mun tarkoitus ei ollutkaan painonpudotus, vaan pienentää mittoja. Okei, ei oo mitat pienentyny, mut hitonko väliä, kun näyttää muuten niin perhanan hyvältä?!! :D

Mmmmm.... pie......

Yllätin Miehen tänä aamuna tekemällä hänelle (ja vähän itellenikin) omenapiirakkaa mun suosikkireseptillä. Tämä on ehkä paras omenapiirakkaresepti, mitä olen kokeillut: ihanan helppo ja PALJON omenaa, eikä niitä tarvitse asetella mitenkään, saati kuutioida säntillisesti. Ja tämä on älyttömän HYVÄÄ!

Tällä kertaa käytin pohjaksi pakastimessa lojuneen valmistaikinan, joka ei ollut hyvää (tod.näk. herkutellaan piirakasta tällä kertaa pelkkä täyte), mutta alkuperäistaikina on hyvä ja helppo. Omenat - kotimaisia, kaverilta saatuja - kuorin huolimattomasti, lähinnä vain osumaa saaneet tai muuten kärsineet kohdat. Laitoin tähän satsiin reilusti yli 1kg omppua, koska ne oli tosi pieniä ja niissä oli suurinpiirtein puolet siemenkotaa.. Tosi hyvää tuli taas kerran, vaikka en muistanut, että 1,5dl sokerimäärällä tästä tulee aivan älyttömän makeaa. Mutta hyvää tää oli silti!! Alkuperäinen ohje on täällä, mutta kirjoitan sen tähänkin, koska olen tehnyt tähän muutamia - tosin vain pieniä - muutoksia.

PARAS OMENAPIIRAKKA - helppo ja omenainen...

Pohja:
1 dl leseitä
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1,5 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
75 g sulaa margariinia (pullosta tai sulatettua)
2 munaa
1,5 dl jogurttia, kermaa, kermaviiliä tai piimää

Täyte:
1 kg omenia
½ sitruunan mehu (ei pakollinen, hyvää tulee ilmankin)
1,5 dl sokeria (vähempikin riittää)
2 rkl vehnäjauhoja
1,5-2 tl kanelia
1 tl vanilliinisokeria
25g sulaa margariinia (tai vähän ylikin...)

Pohja: Sekoita täytteen kuivat aineet keskenään, lisää kosteat ja sekoita. Ei tartte vatkailla. Levitä voideltuu piirasvuokaan.
Täyte: Kuori omenat jos haluat, poista siemenkodat ja kuutioi kulhoon. Lisää muut aineet ja sekoita. Kaada pohjan päälle.
Paista 175 asteessa n. 40 min.

Ykkösparasta vähän lämpimänä kylmän vaniljajäätelön kanssa.. aaaahh......

Enää en vinoile!

Kävin tiistaina pikavisiitillä Turussa ja sain vihdoin aikaiseksi sen, mitä olisin voinut tehdä jo hyvän aikaa sitten: kävin tarkistuttamassa ruhoni kansanparantaja Heikki Luomalla. Jep, kansanparantajalla. Virvon varvon koivunvitsalla tuoreeks terveeks savolaisen shamaanirummun tahtiin, eiks se oo just sellasta? No ei. Ei ollu edes mitään kalevalapäähinettä, mikä pettymys.

Entisellä työkaverillani meni kerran selkä yhtäkkiä niin pahasti jumiin, että jalat petti alta. Seuraavana päivänä oli kivut kovat, mutta nainen könkkäs Luomalle ja lähti sieltä tanssien pois!! Vitsi se hihkui ja hymyili töissä varmaan viikon, kokemus oli ollut niin mahtava! Tästä inspiroituneena toinen työkaveri vei Luomalle aktiivisesti urheilevan, teini-ikäisen poikansa, jonka selkäkivut kouluterveydenhoitaja oli diagnosoinut alkavaksi skolioosiksi. Ja mitäs Luoma? "Ei sulla skolioosia ole, sulla on erimittaset jalat!". Luoma oli korjannut pituuseron ja sinne Käsityöläiskatu kolmoseen jäi pojan kivut. Mahtavaa, eikö? :)

Mulla on ollut tunne, että mäkin olen ihan vino. Siis että toinen jalka on pidempi kuin toinen, ts. lantio on väärässä asennossa. Tässä pari esimerkkiä, mistä epäilyt ovat saaneet alkunsa:

Pilates-tyyppisillä tunneilla tietyt lantionhallintaa vaativat liikkeet on ollu mahdottomia tehdä, koska lonkkaan sattuu niin saatanasti. Venyttelyn kanssa on ollut pitkään vaikeuksia, esim. toiseen pakaraan en ole saanut mitään tuntumaa, ihan sama mille mutkalle koipeni väännän. Ja yleisjalka/kylkiselkävenytyksessä (kts. kuva) tuntui oikealle puolelle kallistuessa aina siltä kuin joku painais paistinlastalla oikean lonkankoukistajan kautta kylkiluiden alle ja kääntelis sisäelimiä.

Viimeinen tippa oli itsestäni otettu kuva, jonka nähtyään Mies tokaisi että "Sä oot ihan vino!". No kiitti. Mutta totta se oli, ainakin jos hartialinjaa katsoi: toinen hartia oli paljon alempana kuin toinen. Kyse ei ollut nyt yksittäisestä kuvasta, vaan kuvia oli otettu useita edestä ja takaa (näitä raajaremontin projektikuvia), ja mä sentään YRITIN olla ja omasta mielestäni olinkin täysin rentona!

Niinpä siis ottamaan selvää tästä mieltäni jo kauan vaivanneesta asiasta! (Olisin toki voinut tehdä sen Turussa asuessani, mutta miksi tehdä asiat helposti, jos ne voi tehdä vaikeasti?) Koko tunnin mittainen proseduuri on liian pitkä tässä selostettavaksi, mutta täytyy sanoa, että kannatti käydä: ongelmani oli ranka ja jalkojeni pituusero, joka oli 3cm!

En osaa tätä selittää oikeilla termeillä, mutta vasemman puolen selkälihakset oli niin jumissa, että ne vetivät lonkkaluuta ylöspäin, jolloin jalka "lyheni". Luoma korjasi ensin pituuseron, sitten käsitteli hieromalla ja venyttämällä selän, venytti etu- ja takareidet, lonkankoukistajat ja pakarat (ts. kertoi, mitä mun pitää tehdä, hän avusti). Opin mm. aivan kunkkuvenytyksen, jossa venyy lonkankoukistaja, etureisi ja toisen jalan takareisi (muuten kuin kuvassa, mutta rintakehä kiinni alustaan). Ei tunnu taivaalta, mutta on todella tehokas.

Mikään käsittelyn vaihe ei sattunut, kaikki tehtiin pehmeästi ja oman liikkuvuuteni rajoissa. Kysyin, mitä mun pitää tehdä että lantio pysyis nyt oikeassa asennossa, mutta kuulemma se pysyy nyt siinä ilman poppaskonsteja. Mutta venyttely olis ihan hyvä juttu liikkuvuuden ja nivelten kannalta, joten sain hyvät kotivenyttelyohjeet etenkin reisille ja pakaroille. Nyt venyttely on jopa mukavaa, kun mikään ei satu ja venyn paremmin kuin koskaan ennen, jeejeejee! (vähänkö vedän spagaatin ennen joulua.. :D)

Pari päivää hoidon jälkeen oli lonkankoukistajat vähän arat, mutta muuten olo on ollut mainio! Ja aaaaah ihanuutta kun voi tehdä sitä jalat haarassa yleisvenytystä myös oikealle, enää ei ole paistinlastaa sisuskaluissa! Ja ihan kuin ryhtini olisi vähän parantunut? Seistessä olo on "pidempi" enkä enää rönötä tuolissa niin pahasti. Ilmeisesti noudatan Luoman ohjetta: "Istu kuin kuningatar!" :)

Black Chic(k).

Tässä vaihteeksi jotain valmista neulosta. Alunperin halusin tähän naisellisen kukkareunuksen, mutta blaah, kukat on niiiin last season.. (eli en jaksanut virkata kunnon hörhellyksiä) Ja oikeastaan minusta tästä tuli just hyvä näin. Yksinkertaista ja kaunistakin, jos ei liian läheltä tarkastele. :)

Myssy on sileää neuletta alusta loppuun 3,5 Addin pyöröillä ja kavennukset on omasta päästä. Reunuksen virkkasin, koska joustinneule näytti tylsältä. Lanka on ihanan pehmoista Hjertegarnin Blend Bamboota (70% bambua, 30% puuvillaa), jota kesällä ostin pari kerää kokeeksi Turusta Käsityö-Kaisasta, kun oli PAKKO. Mun piti vaan päästä neulomaan ja tekemään käsilläni jotain ajattelutyön ohella (gradua tehdessä vaivasinkin päätäni niin älyttömästi, heheh..). Oli aika ihanaa neuloa koko ajan vain oikeaa, ajattelematta juuri mitään.

Nimeksi tuli Black Chic(k) koska myssy on musta ja tyylikäs, ja istuu kuin pipo päähän saajalleen, joka on myös musta, tyylikäs ja 100 % tsiksi! :)

Minttuaromi kalaöljykapselissa.

Kai nää pipanat on syötävä, kun kerran tuli ostettua. Mutta en voi mitään sille, että aina purkin nähdessäni mietin mintunmaun tarkoitusta.

Purkin kyljessä lukee annostusohjeen (3 päivässä ruokailun yhteydessä) ja tavanomaisen omega3-EPA-vitamiini-blaablaablaan lisäksi, että kapselit ovat mintunmakuisia. Siis HÄH? Kaikennäköistä geelipuikulaa on tullut vedettyä, mutta IKINÄ ei ole tullut vastaan MAUSTETTUA kapselia! Purkin kyljessä ei kerrota, että kapselit tulee niellä kokonaisena, ehkä kapseli purtaisiin tai imeskeltäisiin? Joku funktiohan sillä mintulla täytyy olla ja järkeenkäyvin on se, että sillä peitetään kalaöljyn aivan saakelin paha maku.

Kaiken järjen vastaisesti saattaa siis tulla mieleen purra kapseli rikki ja hyi helvetti!! Mies väitti, ettei se VOI maistua niin pahalle, hän on kalanmaksaöljyä syönyt koko ikänsä. Pakotin maistamaan yhden, ja kylläpähän ilme muuttui siinäkin naamassa. Nää on PAKKO niellä vaan, ei ole vaihtoehtoa.

Kuori on liivatetta, ei se maistu kertakaikkiaan millekään, miksi se pitää maustaa? Kuka edes ehtii miettimään makua, kun pötkö on jo mahassa?! Mä en vaan ymmärrä. Eri asia olisi, jos mintun maku olisi itse öljyssä. Tulisi edes mintunmakuisia jälkiröyhyjä eikä sellaisia kuin olis syöny viikon vanhan silakan suolia.

Reisimuusissa köyhän miehen lintsillä.

Taas on persus ja reidet hellänä, hih! Tein eilen ihan "oikeaa" kyykkyä tangolla. Olo on tangon alla vielä vähän hutera, joten laitoin vain 10kg lisäpainoja ja keskityin tekniikkaan.

Ja täytyy sanoa, että kyllä pienilläkin painolla saa kaikenlaista aikaan! Viimeisissä toistoissa piti vähän pinnistellä ja tuntui mukava polte. IHANAA, tätä lisää! :) Ja kun suihkun ja saunan jälkeen kävelin salilta portaita alas, joka askeleella reidet meni TäRRR-tärrrr-TÄRRR... Ihan mahoton tärinä! Se tuli niin puskista, että aloin vaan hihittää. Salilta menin ruokaostoksille isoon perhemarkettiin, jonne laskeudutaan sellasta pitkää liukuhihnaa pitkin. Jalat oli saanu niin väsyttävän treenin, etten yhtään jaksanu kävellä alamäkeen! Tuntui vähän hölmöltä körötellä yksinään alas sillä hihnalla. Näytin varmaan hullulta, joka saa liukuhihnasta jotain linnanmäkikiksejä tyyliin "Tosi hassu kyyti!". Tai ehkä näytin vain laiskalta pskalta, jota ei vaan huvita kävellä sitä muutaman kymmenen metrin matkaa, vaikka ketään ei ole tiellä. Hyvä jalkatreeni ja yllättävä jälkitärinä pisti silti hymyilyttämään, joten ehkä näytin kuitenkin siltä hullulta. =)

Yllätyskäet.

Eilen oli vetopäivä. Tein maastavetoja samoilla painoilla kuin viimeksi, ja ihan uskomaton juttu: miun käet kesti! Tein ylimääräisen sarjankin, ilman tuskan poltetta! Aaah ja ooh! Ensi kerralla lisään painoa, jeejeejee! :) (hymyilen täällä ihan idioottina)

Ja niitä kamalia selänojennuksia tuli jo 3x14! Ihanaa tämä salitreeni etenkin alkuvaiheessa, kun niin nopeasti näkee, että kehitystä tapahtuu!

Tällä viikolla ois tarkotus ostaa uudet juoksutossut. Mut en mä juoksemaan vielä ala, ei kunto kestä. Enkä mä oikeestaan juokse, mä lönkytän. Tykkään kutsua kaikkea vähänkin kävelystä erottuvaa etenemistä juoksuksi, koska se on katu-uskottavampaa. Jos kerron, että "olin juoksemassa", kuulija luulee, että oon ihan sikakovakuntoinen ja pingon jotain 10km lenkkejä tosta vaan. Ihan eri juttu, jos sanoisin että "hölkkäsin kilsan ja olin kuolla siihenkin". Mun "juoksu" ei vauhdiltaan eroa juurikaan kävelystä, enkä tällä hetkellä jaksais varmaan sitä kilsaakaan lönköttää. Mutta eihän sitä tartte kellekään kertoo? Mä menen kuitenkin reteesti ostamaan JUOKSUtossut.

Navettakissa häkissä.

Olipa eilen salipäivä, vuorossa työntävät lihakset. Kello oli reenin alkaessa jo yli iltakasin (tullessa piti käydä tuijottamassa tunti eri kokoisia telkkareita), joten teki mieli tehdä ohjelma nopeesti läpi, että pääsis joskus kotiinkin. Ohjelmassa oli kyykky, prässi ja reidenojentajat, ja päätin tällä kertaa korvata ne kaikki piinaamalla reisiä ja persettä hack-kyykyllä (kuva laitteesta ohessa).

Oon aiemmin tehnyt hackia Turussa mun lempparisalilla (Sali82), jossa laite oli about tällainen. Ilman lisäpainoja häkkääminen oli mulle lähinnä kukkamekkosten niiailua, mutta nyt ajattelin lämmitellä ja testata tätä modernimpaa laitetta ihan au naturel. Eikun laitteeseen, koivet oikoseks, joku mikälie kilahti (vissiin se lukitussysteemi) ja sitten hallitusti kyykkyyn-ylös-kyykkyyn-ylös. Ensimmäinen ajatus (5-6 toistoa): en taida tarvita lisäpainoja. Toinen ajatus (8-12 toistoa): en todellakaan tarvitse lisäpainoja! Kolmas ajatus (loput toistot): miten tästä pääsee POIS?!!! Siis apua!!! Sivussa oli joku vipu, jota voi liikuttaa eteen-taakse ja oletin, että se on lukitusvipu - ongelma ratkaistu. Tai ei sittenkään. Ihan sama missä asennossa vipu oli, taakka ei stopannut.

Siinä mä kykötin hack-laitteessa ja yritin tyynesti näyttää siltä, että eipä tässä mitään, mun kuuluukin pitää sarjatauot laitteessa seisten. En kertakaikkiaan keksiny, mitä mun ois pitäny tehdä, että olisin päässy laitteesta pois! Tein sinnikkäästi vielä kolmannen ja hädissäni kai neljännenkin sarjan ja hitto että reidet huusi hallelujaa, kun välillä oli pakko kokeilla, josko stoppari löytyis vielä vähän alemmas kyykkäämällä. Ja neuvoahan tällainen eiku-minä-ite-ihminen ei kysy, joten lopulta kyykkäsin niin alas, että en päässyt enää ylös ja polvet tuli suuhun ja mä olin niin pieni mannaryyni kyykyssä..

NOLOA.

Onneksi Mies oli penkkitauollaan ja näki häkkiin juttuneen kissansa. En mä oikeasti olisi siitä omin avuin itteeni rikkomatta päässyt mitenkään irti. Hävetti niin saakelisti, etenkin joku ukko heitti siitä vierestä, että "Siinnon muuten kolme niitä kohtia".. (räpläämäni vipu liikuttaa koukkua, jonka on tarkoitus koukata tappi, joita on kolmella eri korkeudella - enpä vaan ollu osunu.)

Mitä tästä opimme? Jos et tiedä, kysy. Jos hävettää kysyä, kysy silti. Tai voit olla kysymättä ja hävetä vasta sitten - ja moninkertaisesti.

Kaksi yhdessä -jauhelihapihvit

Joskus pari vuotta sitten aloin ihan isseksein miettiä, että entä jos tekisi jauhelihapihvejä, joissa olisi lisuke tai kastike jo mukana? Mureketaikinaa käsiteltäisiin niitä kuin pullataikinaa: ensin iso pulla, siihen painetaan lasilla syvennys ja syvennykseen joku mieleinen täyte, joka voisi olla esim. tomaattikastiketta tai perunamuusiruusuke tai kasviksia ja tuorejuustoa tai ananasta/päärynää ja aurajuustoa tai mitä nyt sitten tekeekin mieli. En tiedä mikä riemu ja hyöty tuosta oikeasti on - jostain syystä on vain mukava ajatella, että two in one -pihvit jollain ihmeellisellä tavalla nopeuttaisivat arkiruuanlaittoa..

Tässä on nyt sitten ensimmäinen versioni. En osaa kaikista mausteita sanoa määriä, koska laitoin niitä summamutikalla:

Two in One -jauhelihapihvit (8 kpl) ja tomaatti-feta-basilikatäyte

800 g vähärasvaista naudan jauhelihaa
1 pss sipulikeittoaineksia
n. 1 dl korppujauhoja
n. 0,5 dl leseitä
mustapippuria
valkopippuria
paprikajauhetta
(suolaa)
n. 1 dl vettä
(1 muna)

Täyte:
3-4 tomaattia (koosta riippuen)
1 pkt Patros Light -fetajuustoa
pari basilikanlehteä per pihvi

Muut tarpeet: vähän hermoja ja ruokaöljyä

Sipulikeittoainekset, korppujauhot, leseet ja mausteet kulhoon, päälle vettä. Kun on turvonnut, vaivaa sekaan jauheliha. Laita munaa mukaan, jos haluat, itse en ole munan ystävä tässä yhteydessä. Tee taikinasta uunipellille leivinpaperin päälle 8 isoa pihviä, öljyä sopivan kokoisen, tasapohjaisen lasin pohja (ulkopuolelta, heh.. Kuvittelen huvikseni, että tätä lukee joku BB-blondi =)) ja paina lasilla syvennykset pihveihin. Taikina repeilee reunoilta, joten muotoile nätimmäksi ja tiiviiksi lasia vasten. Asettele täytteet syntyneisiin lihakraatereihin, rouhaise päälle mustapippuria ja tökkää 225 asteiseen uuniin 15 minuutiksi.

Ensikokeilun jälkeen todettakoon, että suurena sulan juuston ystävänä tekisin tämän seuraavalla kerralla ehdottomasti mozzarellasta, laittaisin reippaasti enemmän tuoretta tomaattia, ja basilikan laittaisin vasta uunista ottamisen jälkeen, koska uuni ei varsinaisesti sitä kaunista.. :-/Sen tiesinkin, mutta oli pakko laittaa noin, kun se näytti niin nätiltä tehdessä (kuvassa pihvit ennen uunia)! :) Lopputulos oli kuitenkin surkeahkon näköinen - jokainen voi varmaan kuvitella, miltä sulamaton kevytfeta ja kuivahtanut basilika näyttää ruskealla pohjalla..

Eikä tässä vielä kaikki! Fetasta irtosi uunissa kai jonkin verran suolaa, koska mureke maistui aika suolaiselle (nyt tekee kauheesti mieli kaljaa!!), vaikka en taikinaan rouhaissut myllystä kuin muutaman kerran. Lisäksi tekisin noista suurempia, eli samasta taikinasta 4-6 kipaletta, muotoileminen olisi helpompaa. Ehkä viilaisin myös paistoaikaa pidemmäksi ja lämpötilaa alemmaksi, ainakin silloin kun täyte on "raakaa".

Eli tulipahan kokkeiltua, vaikka mynkään män enemmän tai vähemmän. Hukkaan ei homma sentään mennyt, sillä vatsa tuli täyteen ja pää myös (jatkokehittelyajatuksia siis)! Vielä kun sais sen kaljan... ;)

(EDIT: Miehen mielestä nämä oli Oijjoi-hyviä.. Itsellä taitaa Oijjoi-rima olla korkeammalla ja onkin, jos itsellä on selkeä visio siitä, mitä lopputuloksen pitäisi olla..)

Vetoo, vetoo, vetoooo-oo-ooh...

No niin, toinen vetopäivä takana ja yksi asia ärsyttää yli kaiken: suorin jaloin maastaveto. Selkä, reidet ja takamus jaksais, mutta kädet ei! Piinaava polte ranteesta ylöspäin ja kämmeniä raastaa.. Viimeinen sarja oli vielä enemmän tuskaa kuin toinen, teki mieli luovuttaa kesken, kun tuntui ettei millään jaksa pitää tangosta kiinni. Eikä mulla ollu edes paljon painoa!

Taidan välillä olla vähän kärsimätön, eihän tää ollut kuin toinen kerta, kun teen maastavetoa, joten en ehkä voi olettaa, että kaikki menee kuten "vanhoina kunnon ennenvanhaanaikoina, kun minä olin piirinmestari". (paitsi että en ole ikinä ollut missään, mutta jostain syystä kaikki yli 35-vuotiaat miehet ovat..?) Pakko kai hyväksyä, että harjoitus tekee mestarin - ei kauan sitten tehdyt harjoitukset.

Selänojennukset on kans karseita. Ohjelmassa lukee 2x20, ja viime viikolla sain tehtyä niitä 6-10 toistoa, joista kymmenes oli hädin tuskin edes toisto. Ensin syytin selkäpenkkiä: se on joku ihan outo ja takuulla jonkun insinöörin suunnittelema. Menin toiseen selkäpenkkiin ja tajusin että ei, se on vain minä ja rapakunnon tuoma tuska. NOLOA. Mulla vois lukee siinä 2-3xmaksimi, eikä se ois yhtään liikaa.... Huoh. Mutta nyt sain toistoja jo 14-12-8, joten kyllä ne kaikki sieltä tulollaan on. Ja HEI, tuohan on numeroilla mitattavaa positiivista tulosta, eikö?!!! :) Pienestä pitää ilo repiä, se on lopullisen onnistumisen ja päätavoitteen saavuttamisen edellytys. (voi ei, miust on tullut joku v***n filosofi.)

Seuraavaa salipäivää odotellessa vois käydä vaikka hyötylenkillä hankkimassa kirjastokortin. Ei kuulosta paljon miltään, mutta onhan 2x20min jalkaa toisen eteen yhteensä jo 40min lenkki?

Maharaajan temppeli ja sen remontti.

Olen lihonut vuodessa 10kg. Ärsyttävintä on se, että vaatteet eivät mahdu enää päälle. Toiseksi ärsyttävintä on se, että olen koko ajan mustelmilla. Ilmeisesti aivoni eivät ole vielä rekisteröineet uusia ulkomittojani, koska törmäilen jatkuvasti pöydänkulmiin, ovenkarmeihin, tuolinjalkoihin, kirjahyllyyn, käsinojiin, milloin mihinkin. Viimeksi kolautin itseni auton hanskalokeroon. En oikein hallitse tätä painavampaa olemustani, joten tunnustan: minulla on painonhallintaongelma.

Mutta nyt on senttien lähdettävä ja neiti saatava kuntoon! Aloitin raajaremontin (raajoiksi lasken tässä tapauksessa myös mahan, selän ja perseen) maltillisesti reippailla kävelylenkeillä 2-3 kertaa viikossa, ja nyt olen hankkinut vuosikortin jumppakeitaaseen! Hyvä minä! :) Vaan eipä ole ollut helppoa. Aivan armoton väsymys iskee aina ja sohva vetää takamusta puoleensa magneetin lailla jo pari tuntia ennen lähtöä. Olisi niiiiin helppoa vaan jäädä kotiin... Aika väkisin oon itteni salille vääntänyt, mutta jälkikäteen on ollut tosi hyvä fiilis!

Pari ekaa kertaa meni laitteita ihmetellessä ja testaillessa, mutta kolmannelle kerralle piti jo olla suunnitelma. Vanhoja ohjelmia mulla on vaikka miten paljon, mutta itseäni motivoidakseni ajattelin kokeilla jotain uutta. Jakoni on siis eksoottinen 2-3 kertaa viikossa tehtävä 2-jako vetäviin ja työntäviin lihaksiin. Voi olla, että jako on suoraan ahterista, mutta ainakin vetopäivä oli ihan jees: hauikset oli ylä- ja alataljan jälkeen ihan tulessa ja takareidet tiesi seuraavana päivänä, että maasta on vedetty. :) Eilen kävin tekemässä tynkätyöntöpäivän (kyykky, penkki, olkapäät, ojentajat) ja kyllä kiitos: kävely on tuskaa, etureidet oikein makoisasti arat ja tissejä kiristää. No, ekojen treenien jälkeen kuuluukin olla vähän pipi, kyllä ne lihakset pian tottuu siihen, että niitä vähän rääkätään.

Jatkosuunnitelmani on seuraava: salitreeniä 2-3 kertaa viikossa ja saman verran sekalaista aerobista 30-60min kerrallaan. Aerobinen treeni olkoon aluksi reipasta kävelyä tai fillarointia, oikeille jumppatunneille menen hyppimään vasta sitten, kun läski ei enää pompi kahta minuuttia sen jälkeen kun ite oon pysähtyny. Kunnon on oltava sen verran hyvä, että en tunne kuolevani sinne hikihelvettiin ensimmäisen vartin aikana. Juoksukenkiin ajattelin kyllä investoida ihan lähiaikoina, olis kiva alkaa lönkytellä, kun vieressä on niin mahtavat lenkkipolut!

Ruokavalioonkin saisi mielellään tulla muutosta. Ehkä joka ilta ei tarviis mussuttaa namuja ja jätskiä eikä väsyneenä tarviis niin usein sortua hampurilaiseen tai lähipizzerian ylijuustoiseen kanalättyyn? Onneksi mulla käy usein niin, että kun pääsen liikkumisen makuun, alan luonnostaan syödä terveellisemmin. Mitään mullistavaa ruokavaliossa tuskin tapahtuu, luultavasti vain tyhjät hiilarit ja yletön rasva jää pois ja tilalle tulee täysjyväviljaa, kasviksia ja enemmän proteiinia eri muodoissaan. Ja kun kulutus on suuri ja arkisyöminen kohdallaan, voi toisinaan mässyttää hyvällä omallatunnolla lähibaarin baklavaa vaniljajäätelöllä ja kippasta päälle vielä jonkun raikastavan laulujuoman. :)

En todellakaan odota, että palaudun entisiin mittoihini kuukaudessa tai kahdessa tai edes puolessa vuodessa. Mutta jos kuukauden päästä olisi havaittavissa edes jotain numeroilla mitattavaa positiivista muutosta?

PS. Terveisiä Saloon vai Saudi Arabiaan vai mihin se oli! :)

Plimmm! Lamppu syttyi!

Nyt vasta tajusin, miksi minun piti perustaa tämä blogi. Syy on Mies.

Mies ei jaksa innostua langoista, väreistä, neulemalleista eikä aina valmiista työstäkään, saati keskeneräisestä. Mies ei ymmärrä sitäkään, että puikkoja, koukkuja, nappeja, helmiä, käsityölehtiä ja muuta tarpeellista on oltava paljon. Vielä vähemmän ymmärtystä heruu sille, että niiden on oltava helposti saatavilla.

MINÄ sen sijaan olen HYVIN ymmärtäväinen: olohuoneessa on rivistö kitaroita, polkimia, härpäkkeitä ja laitteita, ja sokerina pohjalla pysyviä piuhanäyttelyitä siellä sun täällä. Omistaudun yhtä innolla käsitöille kuin Mies musiikkilaitteille, joten eikö ole vain oikeus ja kohtuus, että saan edes jostain pientä ymmärrystä harrastukseni suhteen? Olen vähään tyytyväinen, minulle riittää, jos joku jostain joskus kommentoi jotain, mitä vaan mistä vaan. Silloin pystyn ainakin hetkellisesti polleilemaan ja näyttämään Miehelle, että HAH, ON olemassa ihmisiä, jotka TAJUAA näitä mun juttuja.. :)

Kiitos siis kaikille kommentoijille, nykyisille ja tuleville, tutuille ja tuntemattomille!

Screwed up.

Keksin eilen aivan loistavan pipomallin. Tai ei se kyllä täysin mun oma ole. Olen jossain joskus nähnyt pipon, jonka ympäri kiersi spiraalina oikeita silmukoita nurjalla pohjalla. Etsin ohjettakin, mutta ne näytti niin hankalilta, etten viitsinyt edes yrittää. Eilen illalla otin asiakseni testata ihan omin avuin, miten sellainen vinopinta syntyisi, ja JEAH beibe, kerrankin osuin ykkösellä oikeaan! Riemu oli SUURI, sillä yleensä saan taistella hyvän tovin, että silmukat suostuvat käyttäytymään haluamallani tavalla. Ehkä se johtuu siitä, että olen vasenkätinen ja kaikki ohjeet pitää ajatella aina monen mutkan kautta, ennenkuin lopputulos on sitä, mitä pitää. Tällä kertaa ohjeen puuttuminen oli onni, fiilispohjalta meni ensiyrityksellä oikein!

Aloitin tekemään testipipoa täydeltä näyttävästä lankakerästä (ehkä Novita Saanaa? vyötettä ei taaskaan ollut), jonka uskoin riittävän, mutta voi pettymysten pettymys, mallineule vetääkin pystysuunnassa kasaan ja "Screwed up" -pipostani tuli tällä liian lyhyt! Lisäksi siitä tuli liian paksu ja sieltä löytyy itseäni ketuttava virhe. Virheen ehkä sulatan, mutta haloo, ei tuo oikeasti sovi kenenkään päähän. Saunahatun siitä saisi: myssy päähän ja sauna on siinä. Että mun pitikin jo alkukerroksilla hehkuttaa, että NYT tulee niin HUIPPU.. Intous käy purkaamuksen edellä vai miten se oli? Mutta yleisön (sen yhden, joka lukee tätä) pyynnöstä laitan silti kuvan tänne. Tai oikeastaan kaksi, pakko esitellä nuo kavennukset kun ne onnistui niin hyvin!

Jos ei kokeile, ei onnistu.

Huh. Sainhan mä vihdoin ja viimein muutettua vanhan chilitekstin takaisin ennalleen - tosin puhtaalla säkällä, kun kokeilin niitäkin nappeja, mitä en ollut vielä painanut.

Vähän samanlaista kokeilua on tämä keltainen aurinkoinen, "Little Miss Sunshine". Visiona oli pitsinen ja tyttömäinen, mutta reipas kultakutrien lämmike pienelle tytölle ja ainakin omasta mielestäni onnistuin ihan kohtalaisesti. Ohjetta ei ollut, malli on improvisoitu kerros kerrokselta sitä mukaa kun työ edistyi. Koukku oli nro 2,5 ja lanka on Novita Bambino (100% villaa, konepestävä).

On vissiin maanantai?

Yritin testimielessä muokata chilijutun fontteja, ei onnistu. Tai onnistui sen verran, että nyt siellä on kahta eri fonttia ja kahta fonttikokoa, mutta en saa niitä enää muuksi muutettua kirveelläkään. Ja keittiön kello on pysähtynyt ja kiinanruusussa on jotain mönninkäisiä.

Mutta tämä kukkanen elää ja voi hyvin. En tiedä mikä se on, sain sen kesäkuussa Turusta Svarte Rudolfilta, kun omistaja oli istuttamassa sinne kesäkukkasia. En vissiin ihan paska työntekijä siellä ole ollut, kun vielä vuosien päästä kukkasilla palkitaan. =) Tuo sininen on ensimmäinen tekemäni animeko, virkkasin sen täältä löytyvällä ohjeella. Kissa asui ensin kirjahyllyssä ja löysi lopulta päivystyspaikkansa parvekkeelta.