No niin, toinen vetopäivä takana ja yksi asia ärsyttää yli kaiken: suorin jaloin maastaveto. Selkä, reidet ja takamus jaksais, mutta kädet ei! Piinaava polte ranteesta ylöspäin ja kämmeniä raastaa.. Viimeinen sarja oli vielä enemmän tuskaa kuin toinen, teki mieli luovuttaa kesken, kun tuntui ettei millään jaksa pitää tangosta kiinni. Eikä mulla ollu edes paljon painoa!Taidan välillä olla vähän kärsimätön, eihän tää ollut kuin toinen kerta, kun teen maastavetoa, joten en ehkä voi olettaa, että kaikki menee kuten "vanhoina kunnon ennenvanhaanaikoina, kun minä olin piirinmestari". (paitsi että en ole ikinä ollut missään, mutta jostain syystä kaikki yli 35-vuotiaat miehet ovat..?) Pakko kai hyväksyä, että harjoitus tekee mestarin - ei kauan sitten tehdyt harjoitukset.
Selänojennukset on kans karseita. Ohjelmassa lukee 2x20, ja viime viikolla sain tehtyä niitä 6-10 toistoa, joista kymmenes oli hädin tuskin edes toisto. Ensin syytin selkäpenkkiä: se on joku ihan outo ja takuulla jonkun insinöörin suunnittelema. Menin toiseen selkäpenkkiin ja tajusin että ei, se on vain minä ja rapakunnon tuoma tuska. NOLOA. Mulla vois lukee siinä 2-3xmaksimi, eikä se ois yhtään liikaa.... Huoh. Mutta nyt sain toistoja jo 14-12-8, joten kyllä ne kaikki sieltä tulollaan on. Ja HEI, tuohan on numeroilla mitattavaa positiivista tulosta, eikö?!!! :) Pienestä pitää ilo repiä, se on lopullisen onnistumisen ja päätavoitteen saavuttamisen edellytys. (voi ei, miust on tullut joku v***n filosofi.)
Seuraavaa salipäivää odotellessa vois käydä vaikka hyötylenkillä hankkimassa kirjastokortin. Ei kuulosta paljon miltään, mutta onhan 2x20min jalkaa toisen eteen yhteensä jo 40min lenkki?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti