Nyt vasta tajusin, miksi minun piti perustaa tämä blogi. Syy on Mies.
Mies ei jaksa innostua langoista, väreistä, neulemalleista eikä aina valmiista työstäkään, saati keskeneräisestä. Mies ei ymmärrä sitäkään, että puikkoja, koukkuja, nappeja, helmiä, käsityölehtiä ja muuta tarpeellista on oltava paljon. Vielä vähemmän ymmärtystä heruu sille, että niiden on oltava helposti saatavilla.
MINÄ sen sijaan olen HYVIN ymmärtäväinen: olohuoneessa on rivistö kitaroita, polkimia, härpäkkeitä ja laitteita, ja sokerina pohjalla pysyviä piuhanäyttelyitä siellä sun täällä. Omistaudun yhtä innolla käsitöille kuin Mies musiikkilaitteille, joten eikö ole vain oikeus ja kohtuus, että saan edes jostain pientä ymmärrystä harrastukseni suhteen? Olen vähään tyytyväinen, minulle riittää, jos joku jostain joskus kommentoi jotain, mitä vaan mistä vaan. Silloin pystyn ainakin hetkellisesti polleilemaan ja näyttämään Miehelle, että HAH, ON olemassa ihmisiä, jotka TAJUAA näitä mun juttuja.. :)
Kiitos siis kaikille kommentoijille, nykyisille ja tuleville, tutuille ja tuntemattomille!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Meillä mies on saanut sellaisen "siedätyshoidon", että enää se ei jaksa valittaa langoista tai muusta. Se kun nyt on vaan ihan turhaa... niitä on jokapuolella pilvin pimein. Ehkä näin keski-iässä asia hoituu paremmin?
:) Mä olen kans koittanut siedättää, ja aika hyvin se on oppinut. Eilenkään se ei kommentoinut mitään, vaikka ostin pari käsityökirjaa. Ehkä se johtui siitä, että toissapäivänä Mies raahas meille taas jonkun telkänpöntön, josta tulee ääniä. Ja tietysti lisää piuhoja...
Lähetä kommentti