perjantai 28. marraskuuta 2008

Jälleen lähtee laulu soimaan..

...mutta kertokaa heti, jos se ärsyttää! Poistan sen tai laitan sen ainakin niin, ettei lähde soimaan automaattisesti. =) Tai ehkä mun pitää nostaa soittokone ylemmäs, että biisin saa heti vaihdettua tai pysäytettyä.

Hassua, miten sitä joskus pienenä kategorisoi ihmisiä musiikkimaun mukaan. Bändit ja artistit, joista tykkäsi, piti aina mainita kirjeenvaihtoilmoituksessa ja uusilta tuttavuuksilta kysyttiin puolin ja toisin lempimusiikkia heti iän ja lempivärin jälkeen. Ne oli tärkeitä tietoja, koska niiden perusteella pystyi tekemään ihmisestä aukottoman luonnearvioinnin ja päättämään, voitaisko olla kavereita vaiko ei.

Tuntuu, että nykyään näitä "aukottomia luonnearviointeja" tehdään sen perusteella, mikä on koulutuksesi, missä olet töissä, ketä tunnet ja - mikä tärkeintä, vaikkei sitä ääneen sanota - mitä hyötyä siitä on itselle. Jos lasten kysymykset vähän hymyilyttävät, tällainen aikuisten ajatusmaailma lähinnä kuvottaa. Ja samalla säälittää. Juuri oikeanlaisen kaveripiirin kerääminen ja ylläpitäminen kertoo ihmisestä enemmän kuin hän haluaisi kertoa. Tietyn muotin mukaiset, pintaviattomat ihmiset kelpaavat, muut ovat mielenkiinnotonta massaa tyyliin "rumat ihmiset, ootte turhia". Sellaisten kanssa ei sovi seurustella, siitä saa tahran imagoon.

Vaikka vieläkin hihitän kakka-pieru-jutuille, olen onneksi kasvanut sen verran aikuiseksi, että valitsen ystäväni, kaverini ja seurani muilla perusteilla kuin missä oot töissä ja ketä tunnet. Koulutus, ikä, musiikkimaku, varallisuus, pukeutumistyyli jne. ovat sivuseikka - tärkeintä on se, mitä ihminen ajattelee ja kuinka hän kohtelee toisia ihmisiä - myös tuntemattomia.

torstai 27. marraskuuta 2008

Kantripipo.

Mä olin jo unohtanu tään. Tein Twister-pipon Novitan Faunasta, jota vähän väliä pomppii silmille lankavarastojen uumenista, vaikka olen yrittänyt päästä niistä eroon. Mä alan kohta uskoa, että lankakorissa on tyttökerä ja poikakerä ja ne tekee koko ajan pikkukeriä..

Tästä tuli aika hyvä, semmonen lupsakka myssy, mutta vein tuon kirpparille, koska se ei oikein omiin väreihin istunut.

Kissa kirputtaa.

Otin pienen tauon jälkeen taas kirppispöydän, jonne roudaan kaikennäköistä itselle tarpeetonta, mutta käyttökuntoista tavaraa (mm. vaatekaapin lämmikkeenä olleita heräteostoja, ylimääräisiä astioita, lukemattomia kirjoja, heräteostokenkiä..). Samalla on tullut koluttua muiden pöytiä ja aina jotain pientä on tarttunut mukaan.

Eilen löysin pussin punaisia villa- ja villasekoitelankoja, helmikoruaskartelupaketin (sis. siemenhelmiä, lankoja ja kudontakehikko), siemenhelmistä tehdyn kaulakorun (oli tosi halpa, koska oli rikki, mutta se ei mua haittaa, puran sen korumateriaaliksi) ja rottinkikahvaisen laukun (oli kaameassa kunnossa, mutta otin siitä kahvat talteen - ne maksaa ihan älyttömästi uutena). Juu ja sisäinen sulovileenini osti TAAS lasisen kynttilänjalan, kun oli vain 0,50e.

Ja tässä on mun villakalsarit. Ja villasukat (jotka muuten olen tehnyt ihan itse). Ja sylissä hauska purkuprojekti, jonka tuloksena sain noin 1300 isoa puuhelmeä! Toisesta kuvasta saattaa tunnistaa, mistä helmet ovat peräisin.. Voi neroutta! =)


Tänään en kovin paljon jaksanut koluta, mutta harjaantunut kissansilmäni löysi mm. kauniin rintarossin, vyyhdin paksua puuvillalankaa, Aarikan juustosetin ja maailman epäkäytännöllisimmän laukun: jonkun käsittämättömän suunnitteluvirheen vuoksi se ei aukea juuri lainkaan. Yritä sieltä sitten etsiä avaimia tai puhelinta.. Mutta samapa tuo, ostin sen taas vain ja ainoastaan rottinkikahvojen takia. Kotimatkalla tajusin, että saan laukusta myös kasan siemen- ja putkihelmiä tai koristeita, eli ei pöllömpi euron ostos! =)

Ruusuja.

Sain Matleenalta ruusun (kiitos!) ja ilmeisesti olisi tarkoitus antaa ruusu eteenpäin. Bloggaavia ystäviä miulla on sen verran vähän, että seittemää en saa millään kasaan, joten käytän myös muita perusteita. Jos saisin antaa ihan oikean ruusun, antaisin sen seuraaville:

Heinäharava: Kannustukseksi ja iloksi tuleviin kärvistelyhetkiin.
Muori Menninkäinen: Kiitokseksi viimekesäisestä terassihetkestä. :)
Kotirouva Porvoosta: Siks kun oot ihku-pihku ja teet maailman parasta sienirisottoa ja hernekastiketta! Puss!
Molla: Hihii! Oot ihan huippu!
Hau-hau-Haukka: MUSU! Mä niiiin jänskätän sun siivellä joulukuun kahdettatoista! :)
Muusikko-soosikko: Onnea projektin omistajalle! Ilmoittele, kun tarvitset assistenttia, voin tulla vaikka säätään sytytystä.
Avainhenkilö Kalliosta: Kiitos kutsusta, Linnanjuhlissa nähdään! :)


Blogilöytö!

Osallistuin elämäni ekaa kertaa blogiarvontaan! Oli pakko, kun oli niin ihanat sivut! Niin paljon kaikkea ihanaa vanhaa, mistä mä tykkään! Nää on unelmiinuppoamissivut - joka kuvan kohdalla pääsee rauhaisa, syvä huokaus täynnä kaihoa..

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Etana, etana, näytä sarves.

Olen usein tilannut ravintolassa etanoita alkupalaksi ja voi että kun ne on ihania! Tai ei niissä etanoissa mitään niin ihmeellistä ole, mutta se liemi... oijjoijjoi! Etanoita olis joskus kiva tehdä kotonakin alkupalaksi tai herkkuruuaksi, mutta autenttisen ravintolafiiliksen luomiseksi pannut pitää olla.

Ja nyt TADAAAAA! =) Avainhenkilö Kalliosta oli lukenut blogiani sillä silmällä ja noin viikko sitten sain synttärilahjaksi etanapannut! Ja etanapihdit! =) Mä en ole edes tarkkaan tiennyt, mihin pihtejä käytetään. Olen luullut, että niillä etana kaivetaan kuoresta ulos, mutta ne onkin sitä varten, että niillä pidetään kiinni kuoresta ja etsku tongitaan ulos haarukalla. Varsin näppärää - nimittäin voisin kuvitella, että 250 asteisesta uunista tullutta voisulatäytteistä nilviäisyksiötä ei ihan sormin pidellä.

Viime sunnuntaina tehtiinkin sitten oikein luksusillallinen: alkuruuaksi valkosipuli-parmesanetanoita ja tuoretta patonkia, pääruuaksi papu-pekonirisottoa ja naudan ulkofilepihvi, jälkiruuaksi jäätelöä (tosin jälkiruoka jaksettiin syödä vasta parin tunnin päästä, kun oltiin niin täynnä...). Kyllä syöminen onkin sitten hyvää! (heh.. niin siis "hyvin syöminen on kivaa", mutta aina ei ajatus tule ulos ihan niinkuin tarkoitin..=)

Jos yllätyin etanapannuista, niin vähintään yhtä paljon yllätyin Miehen lahjasta! Se ei yleensä osaa yllättää, koska se on ite yllätyksestään niin innoissaan, ettei pysty pitämään sitä sisällään.. =) Nyt se pulautti vaan puolihuolimattoman "onks sul mitään suunnitelmia perjantaille?", ja äänensävystä kuuli, että JOTAIN se suunnittelee... Juhlapäivänä Mies sitten ilmoitti, että sun synttärilahja on jääkaapin ovessa. Häh?....IIIIK! En olis ikinä uskonut saavani tällaista ihan itse askarreltua supersupersuper-ihanaa lahjaa!Mitä muuta tyttö voi haluta? Ruokaa, juomaa ja lemppariartistin keikka Tavastialla, ja mukaan saa ottaa jonkun kaverin! Parin päivän varoitusajalla en ketään tyttökaveria saanut hälytettyä seuraksi, mutta ihan yhtä mielelläni mä otin mukaan Miehen. Pitäähän sitäkin välillä sivistää, että maailmassa on muutakin HYVÄÄ musiikkia kuin hardrock/vinkuhevi/metal. :) Jonnan keikka oli aivan sairaan hyvä, mä niiiin tykkäsin! Ja kun se nainen on vielä niin ihana! Kaunis, eteerinen, läsnä, rock. Vähän niinkuin minä. =)

Mistä tulikin mieleeni, että paras koulumuistoni on ala-asteelta ja vuodelta, jolloin Jonna voitti Syksyn Sävelen. Mulla oli sillon vaaleet, pitkät hiukset (kyllä, olen oikeasti aito blondi, nykyinen väri on tekoälyä) ja meidän koulussa oli yks tyttö, jota mä salaa ihailin. Se oli niin suosittu ja nätti ja vähän ehkä kovis ja sillä oli niin ihana nimi, Petra. Se ei ollu mun kaveri, koska mulla ei oikeestaan ollu kavereita, olin se koulukiusattu. Mutta kerran se Petra sanoi mulle välitunnilla - ja vielä ihan tosissaan - että "Sä oot ihan Jonna Tervomaan näköinen!". Mä olin ihan että iiiiiik, paras kohteliaisuus ikinä! =) Petrasta ei silti ikinä tullut mun kaveria, se paini ihan eri sarjassa kuin tämmönen kiltti ja tunnollinen koulutyttö. Tuo muisto kuitenkin on jäänyt mieleeni lämpimänä - Petra oli kovasta maineestaan ja ulkokuorestaan huolimatta ainoa, joka koko ala- ja yläasteen aikana sanoi koulussa mulle jotain nättiä.


tiistai 11. marraskuuta 2008

Kulkee!

En sittenkään ole muuttanut saliohjelmaa, alkoi nimittäin vanha kulkea. =) Edellisellä vetokerralla oli ihan mukava treeni ja sain pitkästä aikaa tehtyä hauiksetkin niin että TUNTUI! Eilen oli kyykkypäivä ja laitoin paaaaaljon painoja tankoon! :D Jostain syystä olen arastellut kyykyn kanssa, tuntuu että selkä katkee sinne tangon alle, mutta nyt laitoin reippaana 15kg per pääty ja vielä isot lukot siihen päälle. Jee, näytin ihan saliuskottavalta! :D

Tsihihih! Luin tässä kohtaa Heinäharavan postauksen ja nyt hihittelen niin et poskiin sattuu!! Pullistelen ensin omia mahtireenejä ja sit.. hmmm... okei... pikainen palautus maan pinnalle.. :D Ei vaan, mä olen aina ollut sitä mieltä, että treenin on kovaa silloin kun se on kovaa itselle. Treenipainojen perusteella tehokkuutta tai kovuutta ei voi ulkopuolinen päätellä - ilmeestä kylläkin: kyllä ihmisestä pitää edes vähän näkyä, että lihas liikkuu.

Mua ei ärsytä salilla ihmiset, jotka ähkii ja puhkii ja irvistelee. Mua ärsyttää ne, joista voi suoraan sanoa, että ne ei tee siellä mitään. Sellaset kiinnittää huomion itseensä väkisinkin - ei ne naama punasena ähkivät. En tajua miksi joku maksaa salitreenistä, jos siitä ei ota mitään hyötyä irti? Vähän niinku menis ravintolaan syömään, maistais aina vaan pienen palan kaikesta ja lopulta olis sitä mieltä, että tosi huono ravintola, aina jää nälkä. Eilenkin yks tyttö teki hauistreeniä 2kg käsipainoja heilutellen. Todellakin heilutellen, ei mitään kontrollia tai ajatusta! Lihakseen voi saada poltteen pienelläkin painolla tai jopa ilman, kun tekee liikkeen hitaasti, hallitusti ja keskittyy hyvin, mutta siitä ei ollut nyt kyse. Tai joo, kyllä tää neito siinä vispatessaan keskittyi, meinaan vaihtamaan kuulumisia kaverinsa kanssa.

No joo, kukin treenaa tavallaan ja saa siitä sen mukaiset tulokset. Mulla ei ole lihasta kauheesti tullut, mutta treenipainot on kyllä noussu. =) Ja eilen ylitin itseni ja tein penkkiä tangolla, juhuu!! Tähän asti olen tehnyt laitteessa, koska siinä turvallisempaa kokeilla omia rajojaan ja haastaa itseään - tangon kanssa pelkään aina, että en jaksa nostaa, liiskaudun tangon alle ja taas hävettää. Nyt Mies sai mut uskomaan, että hän on ihan mielellään varmistamassa, joten niin mä punnersin ja punnersin ja punnersin, kunnes en enää jaksanu. Toistoja tuli muistaakseni 11, 7 ja 7 . Viimeinen sarja oli jo todella tuskaa, mutta olin ihan voittaja siitäkin huolimatta, että tunsin kolmekymppisten äijien turhautuneet katseet selässäni. "Kaikki penkit varattu stana, tuokin eukko vie äijiltä reenipaikan, olishan tuolla ämmille noita laitteita.." No ei ne ehkä niin ajatellu. Ainakin mä tein omien voimieni äärirajoilla ja se on enemmän kuin mitä moni mies voi itsestään siellä sanoa. Nih!

Mutta nyt taukoa ruumiinkulttuurista, tää lähtee tuulta ja sadetta uhmaten kohti tsadia ja kattomaan Helsingin kaupunginteatteriin Myyrää!

torstai 6. marraskuuta 2008

Voihan kukka olla ruskea?

Kuten sanoin, pinkkimusta kukka oli pikapipossani väliaikainen koriste kuvausta varten, tässä on lopullinen versio.

Virkkasin kukan Novitan Ainosta, keskellä on vähän Polarista. Taakse on ommeltu nappi eli koristeen voi irrottaa ja vaihtaa toiseen kohtaan tai siirtää toiseen myssyyn. Napinläpenä toimii napin mentävä kohta neuleen ja virkatun reunan rajamailta.

Ainoa on vielä jäljellä, joten voisin ideoida vielä myssyyn sopivan kaulaliinan. En tiedä vielä, tuleeko nämä omaan käyttöön vai annanko joulupukille. Mieli tekisi pitää itse...

Nyt on semmonen juttu...

....että jo aamusta asti on v*tuttanut syvästi. Tämän tunteen inspiroimana avasin pullon Santa Anaa ja tarjosin itselleni sen kanssa ohuita hirvimakkarasiivuja, omasta päästä tehtyä aurinkotomaattitahnaa ja neliviljaista kurpitsansiemenleipää. Kuva on huono (jessus että onkin HUONO!), mutta se on ainoa, mitä levitteestä on jäljellä Miehen tullessa kotiin, sillä maku on hyvä. Tästä tulee pieni annos, isompaa satsia varten kertotaulut kehiin.


Aurinkolevite tapasleivälle
(syödään yksin jurottaen tai saa syödä kaverin kanssakin)

4-5 siivua öljyyn säilöttyä aurinkokuivattua tomaattia muutamaan osaan pienittynä
noin 1,5 dl raejuustoa
puolikas valkosipulin kynsi
loraus öljyä tomaattipurkista
hiukan vettä tai raejuustopurkin heraa (löystyttämään tahnaa, muuten tulee aika tiukkaa)
mustapippuria myllystä
(suolaa muutama vääntö)

Väline: "magic bullet/blender" (tai hyvä sauvasekoitin)

Laita ainekset magic blenderin (=varo halpoja kopiota -versio tv-shopin laitteesta, saa Hobby Hallista) kippoon, hurauta sekaisin. Lisää nestettä, jos näyttää olevan liian tuhtia. Aikaa menee se kuuluisa kymmenisen sekuntia, mutta sauvasekoittimellakin onnistuu varmaan hyvin. Tarkista suola. Taita leivästä palanen, leivälle kökkäre ja syö. Juo punaviiniä päälle ja leiki, että istut espanjalaisessa kulmabaarissa. Olisin laittanut tuohon koristeeksi ja särmäksi vielä puolikkaan vihreän oliivin, mutta ei ollut (sen voi kuvitella siihen).

Ps. Maidolla tai vedellä löystytettynä menisi varmaan myös dippikastikkeena lihapullille tai kasviksille.

tiistai 4. marraskuuta 2008

Pientä ja pikaista.

Tätä vähän odotinkin tapahtuvaksi: alkoi aika kohtalaisesti nyppiä tuo virkattujen palojen väsääminen. Joinain päivinä olen tehnyt useita paloja ja itsestäni tuntuu, että olen tehnyt tuota aivan hirmuisesti! Palasia onkin jo 50, mutta edistymistä ei näe lainkaan niin selvästi kuin alkutaipaleella. Turhauttavaa. Vähän niinkuin tekisit ihan sikana töitä vapaa-aikaasikin uhraten ja pomo sanois, että voisit säkin joskus jotain tehdä.

"Mun on pakko neuloa!", julistin ja tartuin ensimmäiseen lankakerään mikä käteen sattui ja isoimpiin puikkoihin, mitä lähettyvillä oli. Jotain pientä ja pikaista oli saatava! Aaahhhh, miten ihanaa oli neuloa! H-i-t-a-a-s-t-i edistyvän virkkuutyön rinnalla neulominen tuntui sujuvan lähes äänennopeudella! IHANAA! En kelloa katellu, mutta ei siinä kauan mennyt, kun pipo oli valmis. Virkkasin siihen vielä reunuksen, koska reuna tuntui vähän löysältä. Jotain pientä kivaa värisärmää myssy ehkä kaipaa. Kuvausta varten kiinnitin siihen nuppineulalla aiemmin tehdyn kukkasen, lopullista koristetta en ole vielä päättänyt. Ehkä teen siihen jonkun irrotettavan ja vaihdettavan jutskan.

Lanka on Novita Polarista, puikot kai 7-8 nro pyörö-Addit ja koukku nro 7. Kukan tekemisestä en muista muuta kuin että tuo pinkki on Satu-akryylilankaa ja musta taitaa olla tuota samaa Polarista.

maanantai 3. marraskuuta 2008

Hei hei halloween.

Kurpitsajuhla oli ja meni - en juhlinut, kun en jaksanut pistää pienintäkään tikkua ristiin pukeutumisen suhteen. Rakastan teemajuhlia, mutta haluan panostaa niihin kunnolla. Olisin halunnut mustat, pitkät hiukset, dramaattisen mekon, jossa on pitkät hihat (vaikka jotain tällaista), vampyyrihampaat ja suusta valuvaa verta.. =) Lyhyellä varoitusajalla ja valmistelematta minusta ei olisi tehty vampyyriä, zombieta, Johanna Tukiaista eikä mitään muutakaan pelottavaa, joten tyydyin vain testaamaan, millainen halloween-kurpitsa olisin. Tässä tulos:

Halloween-kurpitsahahmoni:

Ideakeittiön halloween-testi: olen peloton

Olen peloton
Soitathan minulle, jos talosi on tulessa.

Tee sinäkin
Ideakeittiön halloween-testi


Oletko ehkä palomies tai sissisotilas? Testimme mukaan et pelkää mitään ja siksi kurpitsaasi kaiverrettakoon mikkihiirinaama. Se kuvastaa parhaiten ”antaa tulla” -asennetta, jolla olet valmis kohtaamaan elämän koettelemukset.

Kuulut siihen harvaan ihmisten joukkoon, joille lasi ei ole joko puolityhjä tai puolitäysi, vaan se on vain lasi ja entäs sitten.

Ihmiset saattavat pitää sinua pahimmillaan yllytyshulluna rämäpäänä, mutta ystäville olet se kylmäpäinen luottohenkilö, johon turvaudutaan pahimman hädän hetkellä.

Lohturuuasta puhuminen voi olla sinun kohdallasi turhaa, koska et sellaista testin mukaan tarvitse. Tässä siis ravintoa ennen tulevia suorituksia:


Olen testiin hiukan pettynyt, olisin halunnut olla edes vähän hirviö. Eihän Mikki Hiiri pelota ketään, paitsi miehiä jollain tasolla (olen kuullut, että pahin moka naiselta on ostaa miehelle lahjaksi Mikki Hiiri -kalsarit). Ruokasuositukset osuivat kyllä kohdilleen, etenkin poro-sieniruukku maistuisi.

Vaikka suurempi juhliminen jäikin väliin, hiukan Halloween-tunnelmaa saatiin katsomalla pari elokuvaa: Usva (The Mist) ja The Happening. Ihanaa, kun sai vähän jänskättää! Ja jostain syystä mun teki ihan kauheesti mieli PERUNAA! Ensin syötiin kermaista pyttipannua, sen jälkeen perunasose-jauhelihalaatikkoa ja illalla mun piti tehdä vielä lohkoperunoitakin.. Onkohan mulla joku vitamiininpuutos? Tai ehkä pelottavien elokuvien jälkeen piti saada jotain tuttua ja turvallista (kyllä mäkin tarvitsen lohturuokaa!). Lohtupotut valmistuvat vielä niin helposti, ettei merikapteenikaan voi epäonnistua:

Ensin uuni kuumenemaan 200-225 asteeseen. Pese perunat, älä kuori. Lohko perunat pituussuuntaan 4-6 osaan, laita isoon kulhoon. Lorota päälle öljyä ja suolaa. Sekoita ronskisti käsin niin, että öljyä ja suolaa tuntuisi olevan kaikkialla. Levitä potut pellille leivinpaperin päälle, ripauta päälle paprikajauhetta/grillimaustetta (ei pakollista) ja heitä uuniin. Ota pois, kun näyttävät saaneen väriä (30-45min). Uunista ottamisen jälkeen voi lisätä suolaa, jos tuntui ettei suola osunut kohdalleen. Sekoita keskenään majoneesia ja murskattua valkosipulia tai chilikastiketta, dippaile ja syö. Kuvaa tästä herkusta en ehtinyt ottaa, koska lohkot katosivat mahaan alta aikayksikön. :)

Joskus olen tehnyt kulhoon ensin öljy-suola-mausteseoksen (tilanteen mukaan kuivattuja yrttejä/paprikajauhetta/pippuria/tms.), jossa potut kieritellään. Lopputuloksen suhteen ei ole juurikaan merkitystä, missä järjestyksessä etenee. Todella laiskana hetkenä levitän perunat pellille, lisään suolan ja öljyn ja sekoittelen käsin pellin päällä.

Pottuilemisiin!