Etana, etana, näytä sarves.

Olen usein tilannut ravintolassa etanoita alkupalaksi ja voi että kun ne on ihania! Tai ei niissä etanoissa mitään niin ihmeellistä ole, mutta se liemi... oijjoijjoi! Etanoita olis joskus kiva tehdä kotonakin alkupalaksi tai herkkuruuaksi, mutta autenttisen ravintolafiiliksen luomiseksi pannut pitää olla.

Ja nyt TADAAAAA! =) Avainhenkilö Kalliosta oli lukenut blogiani sillä silmällä ja noin viikko sitten sain synttärilahjaksi etanapannut! Ja etanapihdit! =) Mä en ole edes tarkkaan tiennyt, mihin pihtejä käytetään. Olen luullut, että niillä etana kaivetaan kuoresta ulos, mutta ne onkin sitä varten, että niillä pidetään kiinni kuoresta ja etsku tongitaan ulos haarukalla. Varsin näppärää - nimittäin voisin kuvitella, että 250 asteisesta uunista tullutta voisulatäytteistä nilviäisyksiötä ei ihan sormin pidellä.

Viime sunnuntaina tehtiinkin sitten oikein luksusillallinen: alkuruuaksi valkosipuli-parmesanetanoita ja tuoretta patonkia, pääruuaksi papu-pekonirisottoa ja naudan ulkofilepihvi, jälkiruuaksi jäätelöä (tosin jälkiruoka jaksettiin syödä vasta parin tunnin päästä, kun oltiin niin täynnä...). Kyllä syöminen onkin sitten hyvää! (heh.. niin siis "hyvin syöminen on kivaa", mutta aina ei ajatus tule ulos ihan niinkuin tarkoitin..=)

Jos yllätyin etanapannuista, niin vähintään yhtä paljon yllätyin Miehen lahjasta! Se ei yleensä osaa yllättää, koska se on ite yllätyksestään niin innoissaan, ettei pysty pitämään sitä sisällään.. =) Nyt se pulautti vaan puolihuolimattoman "onks sul mitään suunnitelmia perjantaille?", ja äänensävystä kuuli, että JOTAIN se suunnittelee... Juhlapäivänä Mies sitten ilmoitti, että sun synttärilahja on jääkaapin ovessa. Häh?....IIIIK! En olis ikinä uskonut saavani tällaista ihan itse askarreltua supersupersuper-ihanaa lahjaa!Mitä muuta tyttö voi haluta? Ruokaa, juomaa ja lemppariartistin keikka Tavastialla, ja mukaan saa ottaa jonkun kaverin! Parin päivän varoitusajalla en ketään tyttökaveria saanut hälytettyä seuraksi, mutta ihan yhtä mielelläni mä otin mukaan Miehen. Pitäähän sitäkin välillä sivistää, että maailmassa on muutakin HYVÄÄ musiikkia kuin hardrock/vinkuhevi/metal. :) Jonnan keikka oli aivan sairaan hyvä, mä niiiin tykkäsin! Ja kun se nainen on vielä niin ihana! Kaunis, eteerinen, läsnä, rock. Vähän niinkuin minä. =)

Mistä tulikin mieleeni, että paras koulumuistoni on ala-asteelta ja vuodelta, jolloin Jonna voitti Syksyn Sävelen. Mulla oli sillon vaaleet, pitkät hiukset (kyllä, olen oikeasti aito blondi, nykyinen väri on tekoälyä) ja meidän koulussa oli yks tyttö, jota mä salaa ihailin. Se oli niin suosittu ja nätti ja vähän ehkä kovis ja sillä oli niin ihana nimi, Petra. Se ei ollu mun kaveri, koska mulla ei oikeestaan ollu kavereita, olin se koulukiusattu. Mutta kerran se Petra sanoi mulle välitunnilla - ja vielä ihan tosissaan - että "Sä oot ihan Jonna Tervomaan näköinen!". Mä olin ihan että iiiiiik, paras kohteliaisuus ikinä! =) Petrasta ei silti ikinä tullut mun kaveria, se paini ihan eri sarjassa kuin tämmönen kiltti ja tunnollinen koulutyttö. Tuo muisto kuitenkin on jäänyt mieleeni lämpimänä - Petra oli kovasta maineestaan ja ulkokuorestaan huolimatta ainoa, joka koko ala- ja yläasteen aikana sanoi koulussa mulle jotain nättiä.