torstai 15. tammikuuta 2009

Ja päivän kasarihittinä Mikko Jaakkosen ja Pauli Mäki-Kaartion "Sei, sei, sei"

Voi elämä, miten huono otsikko! Vaan emmepä anna sen haitata. Heinäharava teki joku aika sitten pahvilaatikkokalaa ja nyt munkin alkoi tehdä mieli. Ensin mietin että tekisin niitä samoja seipihvejä, mutta laiskuus iski ja päätin tehdä mahdollisimman vähävaivaista uunikalaa. Ruoka syntyi omasta päästä kokkisotameiningillä eli laitetaan sitä, mitä kaapista löytyy. Ja tämmönen helppo pläjäys siitä tuli, veikkaan että maistuis myös H-haravalle (heh, kuulostaa joltain vakioveikkaustermiltä). Kuvaa ei ole, koska eilen en älynnyt kuvata ja jääkaapista löytyneet jämät eivät olleet enää yhtä kaunista katseltavaa kuin uunista tullut. :)

Mausteinen tomaattisei
uunissa

1 pkt seitä sulatettuna/puolisulana
1 prk (500g) tomaattimurskaa
oliiviöljyä
vähän purjoa tai sipulia
2 isoa valkosipulin kynttä
mausteita (määrät maun mukaan):
juustokuminaa, chilirouhetta, kanelia, jauhettua korianteria, kurkumaa, mustapippuria
suolaa ja sokeria

Ota pieni kattila, kuullota sipuli pehmeäksi öljytilkassa miedolla lämmöllä. Lisää hienoksi hakattu valkosipuli ja mausteet. Mausteita saa olla ainakin 0,5tl/laatu, kanelin kanssa voi olla vähän varovaisempi. Pyöräyttele niitäkin hetken aikaa kattilassa ja huumaannu tuoksusta. Lisää tomaattimurska, suola ja sokeri. Anna hautua hyvin pienellä lämmöllä vaikka vartin verran. Tarkista maku, lisää mausteita/suolaa/sokeria, jos tarpeen.

Uunivuokaan vähän kastiketta pohjalle, päälle kalapalat/fileet ja loppu kastike kalojen päälle. Heitä 200 asteiseen uuniin 20-30 minuutiksi (mä en aikaa katellut, saattoi olla jopa 40min, kun unohdin kattoo kelloa...), paistoaika riippuu siitä, miten sulaa kala oli. Mulla oli aika jäistä, siksikin ehkä pidempi aika oli ihan hyvä.

Kaveriksi keitin täysjyväriisiä. Nami.

Veikkaisin, että tästä saisi viilattua myös lämmittävän punaisen kalakeiton, jos lisäisi kastikkeeseen vettä/kalalientä ja laittaisi kalan kuutioina kiehuvaan liemeen. Ja mausteita tietysti kunnolla, ettei keitto maistu yhtään pahvitomaatille ja pahvikalalle. Luksuskeittoa saisi vaihtamalla murskan+nesteen paseerattuun tomaattiin, sein katkarapuihin ja laittamalla keittoon kunnolla chiliä. Ja sitten se niinku tarjoiltais kivalta lautaselta smetanan ja tuoreen maalaisleivän kanssa. Voih, maistuis ainakin mulle.


2 kommenttia:

Tupuna kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä. :)

Heinäharava kirjoitti...

Kyllä kelpais!