Uusi blogi.

Täällä en aio valittaa, joten perustin back-to-size-S/M -projektilleni rinnakkaisblogin nimeltään Viimeinen valitusvirsi. Sinne kannattaa mennä, jos haluaa nähdä, miten kitisen ja valitan. Sinne kannattaa mennä myös, jos haluaa seurata menestystarinaa painonpudotuksesta, joka on toteutettu keinoilla, jotka ovat kenen tahansa käytössä eli oikealla ruokavaliolla ja liikunnalla.

Mitta täynnä.

Olen ollut patalaiska liikkuja koko talven ja kevään ajan. Sen sijaan olen kunnostautunut ruuanlaitossa, herkuttelussa ja napostelussa. Tuloksetkin ovat nähtävissä. Pari viikkoa sitten vaaka näytti minun siirtyneen jälleen kerran uudelle kymmenluvulle, vaatekaapista löytyy entistä vähemmän päällepantavaa ja Mies kettuilee, että "oisin ostanu sulle vapuks jotain, mut ei siellä ollu laihanaamareita".. Kiitti ihan hiivatisti. Voishan tän ottaa huumorilla ja todeta, että pitää olla pikkasen pläski. Mutta kun ei pidä eikä taho!!!!!

Tiedän valtavasti ravinnosta ja liikunnasta. Pystyisin pitämään tuntikaupalla luentoja siitä, mitä ja miten olisi hyvä syödä ja miksi. Ja siitä, miten liikunta kannattaisi aloittaa ja miten tuloksia saadaan. Mutta mikä hitto siinä on, että en saa itseäni toimimaan tavalla, jota suosittelisin kelle tahansa muulle?!!!

Mikä avuksi? Olen aina ollut "mie ite" -ihminen, jonka on vaikea pyytää apua keltään yhtään mihinkään. Sitäpaitsi läskin sulattaminen on sellainen juttu, että itse on se suurin työ joka tapauksessa tehtävä. Paitsi jos ois joku juorulehden sponsorijulkku ja lehti maksais rasvaimun. Vähänkö ois siistiä. Ei tarviis ku mennä operaatioon ja sen jälkeen keikistelemään koko kansan nähtäville puolituhmiin, mutta tietenkin tyylikkäisiin ja aistikkaisiin lehtikuviin. (Aistikkaisiin my ass... ai niin, mut sehän niissä just näkyis. Ai juu - sit pitää muistaa sanoa, että "mitään en kadu".)

Mikään lehti ole tarjonnut mulle lohdutusrasvaimua, oman selkärangan lujuus on nähty (lujaa kuin piimä) eikä Miehestä ole ollut tsemppaajaksi, joten viikko sitten päätin antautua markkinavoimille ja ottaa avukseni kaupallisen, maksullisen palvelun. Tavoitteeni on kolmessa kuukaudessa palauttaa itseni terveellisempiin ruokailutapoihin ja löytää liikkumisen ilo. Suotavaa tietysti olisi, että siinä ohessa vaatekokoni pienentyisi edes vähän.

Olen joskus takavuosina toteuttanut ruokaremontin, jossa apunani oli kutri.netistä (jos joku sellaisen muistaa) poimimani ja itse lisätuunailtu excel-pohjainen ruoka- ja liikuntapäiväkirja. Se oli aivan loistava. Nyt mulla on suurinpiirtein samat toiminnot nettipohjaisena versiona, jota voin käyttää missä vain. Syödyn ja kulutetun energian näkeminen mustaa valkoisella motivoi kummasti tekemään parempia valintoja kaupan hyllyllä ja keittiössä.

Kohtuullisen toimivan ja selkeän ruokapäiväkirjan lisäksi palvelun parasta antia on aivan mahtava reseptipankki (pakko käyttää tota!). Mä olen ollut aivan liekeissä uusista resepteistä ja etenkin mahdollisuudesta muokata niitä! Myös omia reseptejä voi loihtia ja nähdä niistäkin kcal-määrät per annos ja energian hh/prot/rasva-jakauma. Jeah! =) Ja kyllä. Olen ruokanörtti.

Tuloksia en viikossa ole saanut, ellei tulokseksi lasketa sitä, että kasvisten ja hedelmien määrä ruokavaliossa on vähintäänkin tuplaantunut. Toinen tulokseksi laskettava saavutus voisi olla orastava halu harrastaa liikuntaa. Kykyä siihen ei tosin ole ollut, kiitos kivuliaan jalkapohjan rasitusvamman (aiheuttajana ei yletön sportti vaan kaksi peräkkäistä päivää ja iltaa ja yötä Tavastialla 8cm koroissa) .

Tämä on harrastusblogi, eikä läskinhäätö ole harrastus. Se on projekti, joka loppuu aikanaan. Olenkin miettinyt rinnakkaisblogin perustamista tälle 3kk:n ruoka- ja elämäntaparemontille. Eihän näitä mun ravinto- ja liikuntajuttuja jaksa täällä erkkikään lukea, kun välillä saatan tilittää kuin ruuneperi jostain leseenpuolikkaasta. Toisen blogin mahdollisuutta miettiessä voisin vaikka lähteä kävellen kauimmaiseen kauppaan. Ostan sieltä kaalin.

Maharaajan temppeliremontti, osa 2.

Kuten tarkkaavaiset lukijat ovat ehkä huomanneet, liikunta-aiheisia postauksia on ollut blogissani viime aikoina melko vähän. Syy on patalaiskuus.

Joulun alla iski päälle velttous ja löysin vaikka miten paljon tekosyitä olla lähtemättä salille. Jos niitä ei löytynyt itsestä, niin Miehestä sitten. Kun se on varmaan aika väsynyt eikä sekään jaksa ja sillähän on päivystysviikkokin ja eikös sillä ollu toi peukalokin kipeenä.. Jepjep. Velttoilu jatkui jouluun ja sen yli, uutena vuotena piti aloittaa se kuuluisa "uusi elämä", mutta jos sittenkin vasta huomenna..? Tai ainakin ens viikon alusta! Heti maanantaina? JOO! Ja jos silloin laiskotti, voi aloitusta helposti siirtää taas viikolla.

(Ja nyt on sopiva aika lopettaa lukeminen, jos et halua kuulla läskeihin liittyvää tilitystä ja valitusta, itsetutkiskelua ja yleistä pohdintaa. Tylsää tekstiä tulossa. Mutta puran mietteeni kirjoitukseksi, jotta voin myöhemmin palata näihin ajatuksiin ja myös siltä varalta, että joku tänne eksyvä on samassa tilanteessa ja kokee ajatukseni itselleenkin hyödyllisiksi.)

Miksi haluan laihtua? No siksi, että minusta on tullut pehmopullero ja haluan itseni takaisin!! Olen aina ollut luonnostaan hoikka, kokoa 36. Nyt oma, mutta täysin vieraalta tuntuva kroppa ärsyttää, ällöttää, harmittaa ja inhottaa ja vaatekaapista löytyy tosi vähän päällepantavaa. En todellakaan voi mennä vaatekaapille ja laittaa päälleni sitä mitä mieli tekee. On laitettava sitä mikä mahtuu. :( Ja uusia vaatteitahan minä en osta! Ystäväni sanoja lainaten: "En palkitse itseäni siitä, että olen lihonut".

Fyysinen huono olo heijastuu väkisin myös mielialaan. Ärsyttää, että TIEDÄN varsin hyvin, mitä pitäisi tehdä päästäkseni takaisin omaan ruotooni, mutta kun en vaan saa aikaiseksi! Kupoliin ottaa sekin, että saan syyttää läskeistäni vain ja ainoastaan itseäni. Kukaan ei ole mulle ruokaa suuhun lappanut, ihan itse olen sen tehnyt. Ja ihan itse olen myös valinnut, että möllötän kotona enkä lähde lenkille tai salille.

Miten haluan laihtua? Läskin häätäminen ei ole salatiedettä. Keinot ovat hyvinkin yksinkertaiset: oikea (ja riittävä!) ravinto ja liikunta. Oikoteitä ei ole, joten on turha kuvitella, että 1,5-2 vuoden aikana kertyneet läskit lähtevät kuukaudessa tai kahdessa, hyvä jos puolessa vuodessa. Pitkää pinnaa siis vaaditaan. En ole itse koskaan aikaisemmin joutunut laihduttamaan, mutta sivusta muita seuranneena olen huomannut, että kiloja voi karistaa nopeastikin - ne vain yleensä tulevat takaisin ja jopa korkojen kera. Mitä laihtumista se sellainen on? Ehkä joku nauttii jojoilusta ja siitä kun saa aina mainostaa aloittavansa milloin minkäkin kuurin ja nälässä kärvistely se vasta hauskaa onkin. Ehkä noissa kuureissa samaa viehätystä kuin lotossa tai arpajaisissa: jospa nyt lykästäis? Kuurissa on ongelmana se, että se on nimenomaan KUURI, lyhytaikainen ruokavalion muutos. Kilojen kadottua tai jo sitä ennen palataankin sujuvasti takaisin "normaaliin" eli entisiin ruokailutapoihin ja ollaan pian yhtä pullukkaa kuin ennenkin.

Millekään laihikselle en siis ala, se on selvä. Aiemman raajaremontin aloituspuheessa mulla oli hyvät suunnitelmat, toteutus vain meni pieleen. Vaan eipä lannistuta, vaan otetaan opiksi. =)

Tässä kaksi suurinta tekemääni virhettä:

1) Aerobinen liikuntani oli käytännössä 10-15 min fillarointi ennen punttisalitreeniä.

• SE EI RIITÄ! Eikä riitä etenkään, jos salilla käy vain 2-3krt/vko. Mieti nyt, aerobista huikeat 45min/vko?! Naurettavaa. Eipä ihme, ettei ole läski sulanut. Lenkillä tai jumpissa en siis käynyt, vaikka kovasti uhosin. Tai ehkä pari kertaa kävin kävelyllä, mutta siinä se.
  

2) Kuvittelin, että ruokavalioni korjaantuu itsestään, kunhan vain alan liikkua enemmän.

• VÄÄRIN. Ruokavalion muutokset pitää TEHDÄ ja PÄÄTTÄÄ, ne eivät vain "tapahdu" itsekseen. Aiemmin ruokavalioni parani liikkumisen myötä ilman sen suurempia ponnisteluja, koska söin muutenkin tasapainoisesti. Nyt lähtötilanne on se, että ruokavalioni oli (ja on edelleen) täysin retuperällä, ja sen muuttaminen oikeaan suuntaan vaatii tietoisia ratkaisuja ja parempia valintoja sekä kauppareissulla että omassa keittiössä. Ja ihan turha syyttää Miestä, kun se ostaa aina jäätelöä ja naksuja.
  

Mitä teen nyt toisin? Liikuntamieltymykseni ovat kovasti punttipainotteisia, joten helpoin tapa lisätä aerobista liikuntaa on omistaa salitreeniajasta 35-45min aerobisille laitteille. Palaan siis treenin jälkeen kiltisti takaisin fillarin selkään tai juoksumatolle. Joku moitti suunnitelmaani siitä, että lihakset eivät kasva optimaalisesti, kun tolla tavalla sotkee aerobista ja salitreeniä. HALOO, tarkoitukseni ei olekaan kasvattaa lihasmassaa vaan hengästyä liikunnasta useammin. Olen ihan tavallinen nainen, minulle riittää ei-optimaalisetkin tulokset ja nykyisen lihasmassan säilyttäminen.

Ruokapäiväkirja on ihan ehdoton. Syömisten tarkkailuun on panostettava ihan oikeasti eikä viilettää mutu-tuntumalla. Minäkin luultavasti vain kuvittelen syöväni terveellisesti, vaikka jättäisin ns. herkut pois. Ruokapäiväkirja, johon merkitsen KAIKEN jokaista pientäkin irtokarkkia ja juustopalaa myöten, paljastaa pian, missä teen väärin. Aloitan ihan vain paperilla, johon merkitsen mitä, milloin ja minkä verran söin/join. Kaloreita en laske, yritän nyt ensivaiheessa katsoa, että leipäläpeeni uppoaisi enemmän kasviksia ja vähemmän tyhjiä kaloreita. Ja että söisin säännöllisesti ja mieluummin vähän ja usein kuin vähän/paljon ja harvoin.

Näillä eväillä siis kohti super-huippu-extra-kreisisekoboltsi-sikamageeta kesää ja kunnon rotukissafiilistä! =)

Kulkee!

En sittenkään ole muuttanut saliohjelmaa, alkoi nimittäin vanha kulkea. =) Edellisellä vetokerralla oli ihan mukava treeni ja sain pitkästä aikaa tehtyä hauiksetkin niin että TUNTUI! Eilen oli kyykkypäivä ja laitoin paaaaaljon painoja tankoon! :D Jostain syystä olen arastellut kyykyn kanssa, tuntuu että selkä katkee sinne tangon alle, mutta nyt laitoin reippaana 15kg per pääty ja vielä isot lukot siihen päälle. Jee, näytin ihan saliuskottavalta! :D

Tsihihih! Luin tässä kohtaa Heinäharavan postauksen ja nyt hihittelen niin et poskiin sattuu!! Pullistelen ensin omia mahtireenejä ja sit.. hmmm... okei... pikainen palautus maan pinnalle.. :D Ei vaan, mä olen aina ollut sitä mieltä, että treenin on kovaa silloin kun se on kovaa itselle. Treenipainojen perusteella tehokkuutta tai kovuutta ei voi ulkopuolinen päätellä - ilmeestä kylläkin: kyllä ihmisestä pitää edes vähän näkyä, että lihas liikkuu.

Mua ei ärsytä salilla ihmiset, jotka ähkii ja puhkii ja irvistelee. Mua ärsyttää ne, joista voi suoraan sanoa, että ne ei tee siellä mitään. Sellaset kiinnittää huomion itseensä väkisinkin - ei ne naama punasena ähkivät. En tajua miksi joku maksaa salitreenistä, jos siitä ei ota mitään hyötyä irti? Vähän niinku menis ravintolaan syömään, maistais aina vaan pienen palan kaikesta ja lopulta olis sitä mieltä, että tosi huono ravintola, aina jää nälkä. Eilenkin yks tyttö teki hauistreeniä 2kg käsipainoja heilutellen. Todellakin heilutellen, ei mitään kontrollia tai ajatusta! Lihakseen voi saada poltteen pienelläkin painolla tai jopa ilman, kun tekee liikkeen hitaasti, hallitusti ja keskittyy hyvin, mutta siitä ei ollut nyt kyse. Tai joo, kyllä tää neito siinä vispatessaan keskittyi, meinaan vaihtamaan kuulumisia kaverinsa kanssa.

No joo, kukin treenaa tavallaan ja saa siitä sen mukaiset tulokset. Mulla ei ole lihasta kauheesti tullut, mutta treenipainot on kyllä noussu. =) Ja eilen ylitin itseni ja tein penkkiä tangolla, juhuu!! Tähän asti olen tehnyt laitteessa, koska siinä turvallisempaa kokeilla omia rajojaan ja haastaa itseään - tangon kanssa pelkään aina, että en jaksa nostaa, liiskaudun tangon alle ja taas hävettää. Nyt Mies sai mut uskomaan, että hän on ihan mielellään varmistamassa, joten niin mä punnersin ja punnersin ja punnersin, kunnes en enää jaksanu. Toistoja tuli muistaakseni 11, 7 ja 7 . Viimeinen sarja oli jo todella tuskaa, mutta olin ihan voittaja siitäkin huolimatta, että tunsin kolmekymppisten äijien turhautuneet katseet selässäni. "Kaikki penkit varattu stana, tuokin eukko vie äijiltä reenipaikan, olishan tuolla ämmille noita laitteita.." No ei ne ehkä niin ajatellu. Ainakin mä tein omien voimieni äärirajoilla ja se on enemmän kuin mitä moni mies voi itsestään siellä sanoa. Nih!

Mutta nyt taukoa ruumiinkulttuurista, tää lähtee tuulta ja sadetta uhmaten kohti tsadia ja kattomaan Helsingin kaupunginteatteriin Myyrää!

How is död!!

Eilen oli taas salireissun paikka ja vetopäivä. Muutin omin päin ohjelmaa niin, että tein maastavedon ensimmäiseksi (en kyl missään vaiheessa ole ymmärtänyt, miksi se on ohjelmassa vasta yläselän ja hauiksien jälkeen) ja olipa mukavaa vedellä! Ylätaljakin meni kohtuullisesti, vaikka taisin vähän ahnehtia painojen kanssa ja oli tingittävä toistoista. Alataljasoudun olen vaihtanut semmoiseen veto/soutuvehkeeseen, alkoi niin nyppiä se tissihomma. Mukavasti tuntuu selässä tuo laite (olis varmaan huono juttu, jos se tuntuis esim. varpaassa) ja kivaa kun ei hink-hink häiritse, voi keskittyä pelkkään tekemiseen.

Soudun jälkeen ei ollutkaan enää yhtään kivaa. Hauikset oli sen verran alkuväsytetty, että ei vinkunut voima vaan minä. Ei siis %&#"%$ jaksanu mitään!! Pisti ihan vihaks, noin niinku oikeesti silleen tiäks? ARGH! Jaksoin hikiseen 10 toistoa, seuraavaks enää VIISI (5) ja viimeseen neljä. Hävetti. Kiukuspäissäni vähensin painot ihan höyheniks ja vatkasin jo valmiiks loppuun rääkätyt hauikset ihan piippuun. Olis pitäny tehä vielä vatsoja ja selänojennuksia, mut kun en jaksanu kunnolla pitää ees juomapullosta kii, istuin kädet velttona vemputtamaan reisiloitonnuksia silläkin uhalla, että joku ajattelis mun treenaavan niinkuin naiset.

Traumaattinen hauistreeni siis. Kotimatkalla mietin, että työntävät-vetävät-jaolla on nyt 1,5kk menty, ehkä voisin alkaa katsella tai suunnitella toisentyyppistä ja vähän kovempaa ohjelmaa. Nyt olen jatkuvasti kipeä sekä ala- että yläkropasta (tänään tuskavuorossa lättäperse ja minihauikset), olis välillä kiva olla kipee vain jommasta kummasta. Muutenkin haluaisin tiivistää ja selkeyttää salitreeniä - kuvittelen kaiketi, että siinä samalla selkeytyisi tämä elämäkin.

Mulla olis mahdollisuus varata salilta aika "personal trainerille", joka laatisi mulle ohjelman, kuuluu siis vuosikortin hintaan. Salilla käyskentelee ihmisiä, jotka kulkevat A4-tulosteiden kanssa laitteelta toiselle, ovat vissiin käyneet siellä ohjaajalla. Joko ohjaaja on käynyt laitteet läpi hyvin pikaisesti tai ollut jopa huono, koska todella usein lappukätiset tekevät liikkeitä VÄÄRIN. Ja silloin harmittaa, kun tekisi mieli mennä auttamaan ja neuvomaan, mutta eihän asia mulle kuulu, ja omakin treeni pitäis saada tehtyä. Toivottavasti ohjaus ei ole jäänyt siihen yhteen kertaan, koska saliharjoittelu on oikeasti kivaa ja tehokasta, kun tietää mitä tekee. Väärillä tekniikoilla voi vasta-alkaja (ja kokeneempikin) loukata itsensä eikä harjoittelusta saa irti sitä mitä pitäisi. Sitten valitetaan, että kun mitään ei tapahdu missään, vaikka mä käyn salilla niin ja niin usein...

Lappukätisten perusteella en tiedä, mitä mä siitä personal trainerista hyötyisin, mutta ehkä voisin uteliaisuuttani varata ajan? Eihän sitä tiedä, vaikka se ei oliskaan mikään pers-anal trainer. Ehkä voisin oppia jotain uutta ja ainakin saisin ulkopuolisen näkemyksen siitä, millainen ohjelma voisi mulle toimia. Mistä tulikin mieleeni, että mitä puhuttiin bileissä selän takana Annan miehestä? "Eihän se mitään ota, jos ei Annakaan." Aaahhhahhhaaaa! (joo, keksin ite) Soitankin nyt samantien sinne salille ja kysyn, milloin voisin tulla syyniin. Jotain lisäpotkua nyt tarttis.

Naisten vaivoja salireissulla.

Eilen oli vetopäivä. Ylätaljassa siirsin tappia yhen alaspäin, ja hyvin meni eli irvistäen viimeset. Myös maastavetoon lisäsin painoja ja kädet kesti tosi hyvin. Olin siitä niin iloissani että tein ylimääräisen sarjan ja nyt on nahka rullalla vasemmasta kämmenestä. Mutta minä tyytyväinen. Hauikset tein samoilla tuskapainoilla kuin viimeks, mutta sain tehtyä 3 x 10, edellisellä kerralla jäi ysiin tai kasiin. Minä en taivu, en! =)

Ihan mukava salireissu siis, mutta totesin taas kerran, että kaksi asiaa haittaa välillä treeniä: TISSIT. Omat siis. Hitto mitkä turhakkeet, aina tiellä!

Teen mielelläni alataljasoutua ja vielä enemmän mielelläni tekisin sitä niin, että kyynärpää ja olkavarsi liukuu nätisti ja sulavasti kyljen vierestä. Mutta ei pysty kykeneen, tissit on tiellä. ARGH!! Miks ne ei voi töröttää vaan eteenpäin ja olla ulkosivuilta littee, miks niitten pitää levitä sivusuuntaankin, kysyy epätietoinen Espoosta. Joka kerta mietin, että tekniikka kusee tavalla tai toisella. Jos päätän, että en väistä tissejä, olkavarsi törmää tissiin, hankaa epämiellyttävästi, liike hidastuu ja on hankala viedä loppuun. Jos väistän (mitä tahtomattanikin teen), kyynärpäät harottaa sivuille ja näytän siltä kuin ois melonit kainaloissa.

Ens kerralla teippaan nää hiivatin hinkit jollain jeesusteipillä yhteen. Tai ehkä mä myyn nää huutonetissä? "Isot tissit halvalla. Rakel Liekin kehumat ja helpot tuunata. Katsastettu 9/08, luomumerkintä. Postikulut huutajalle, noutokin onnistuu."

Numeroilla mitattavaa muutosta.

Okei, ei sais katella vaakaa, jos tarkoituksena on kadottaa ruhostaan senttejä, mutta katon silti - ihan vain mielenkiinnosta. Kolmesti viikossa oon käyny salilla ja pakottanu itteni lenkille n. kerran viikossa. Tulos: paino on tasaisesti noussut! Ei tän näin pitäny mennä.. Pitäisi ehkä ottaa itteään vähän enemmän niskasta kiinni ja lähteä sinne lenkille aina sillon kun on suunnitellu eikä integroitua sohvaan.

Salilla oon kyllä käyny ihan suunnitellusti. Eilen oli työntöpäivä ja pääsin herkuttelemaan ojentajilla. Ojentajataljan vieressä oleva peili on samaa matskua kuin sovituskopeissa (paljastaa kaikki sellumuhkurat), mutta en antanut sen häiritä, vaan tein kauniit ja tiukat toistot ennätyspainoilla, jiihaa!! Olin fyysisesti aika poikki, mutta pää virtaa täynnä, tuli niin hyvä fiilis!

Tänään onkin ollu taas kaikki lihakset taas kipiänä: jalat, alaselkä, olkapäät, rintalihakset.. Olis kiva joskus treenata niin, että seuraavana päivänä ei tarviis voivotella. Epäreilua, että Mies voi nostaa jotain tuhat kiloo eikä sillä tunnu salipäivän jälkeen missään ja mä oon aina aina raihnasena, vaikka treenaan ihan tipupainoilla. Toisaalta mä jollain perverssillä tavalla tykkään siitä, kun seuraavana päivänä lihaksia aristaa. Jos ei missään tunnu, tulee vähän sellanen fiilis, että olikohan mun räpistelystä mitään hyötyä.

Jos sitä läskipuntaria tuijottais, mun hikoilut salilla on ollu yhtä tyhjän kanssa. Oon saanu kuukaudessa n.1,5kg lisää elopainoa (iiiiik!), mutta en koe, että olisin sen verran LIHONUT. Osa siitä 1,5kg:sta on varmasti lihasta (joohanjoohanjoohan?) ja sitäpaitsi mun tarkoitus ei ollutkaan painonpudotus, vaan pienentää mittoja. Okei, ei oo mitat pienentyny, mut hitonko väliä, kun näyttää muuten niin perhanan hyvältä?!! :D

Enää en vinoile!

Kävin tiistaina pikavisiitillä Turussa ja sain vihdoin aikaiseksi sen, mitä olisin voinut tehdä jo hyvän aikaa sitten: kävin tarkistuttamassa ruhoni kansanparantaja Heikki Luomalla. Jep, kansanparantajalla. Virvon varvon koivunvitsalla tuoreeks terveeks savolaisen shamaanirummun tahtiin, eiks se oo just sellasta? No ei. Ei ollu edes mitään kalevalapäähinettä, mikä pettymys.

Entisellä työkaverillani meni kerran selkä yhtäkkiä niin pahasti jumiin, että jalat petti alta. Seuraavana päivänä oli kivut kovat, mutta nainen könkkäs Luomalle ja lähti sieltä tanssien pois!! Vitsi se hihkui ja hymyili töissä varmaan viikon, kokemus oli ollut niin mahtava! Tästä inspiroituneena toinen työkaveri vei Luomalle aktiivisesti urheilevan, teini-ikäisen poikansa, jonka selkäkivut kouluterveydenhoitaja oli diagnosoinut alkavaksi skolioosiksi. Ja mitäs Luoma? "Ei sulla skolioosia ole, sulla on erimittaset jalat!". Luoma oli korjannut pituuseron ja sinne Käsityöläiskatu kolmoseen jäi pojan kivut. Mahtavaa, eikö? :)

Mulla on ollut tunne, että mäkin olen ihan vino. Siis että toinen jalka on pidempi kuin toinen, ts. lantio on väärässä asennossa. Tässä pari esimerkkiä, mistä epäilyt ovat saaneet alkunsa:

Pilates-tyyppisillä tunneilla tietyt lantionhallintaa vaativat liikkeet on ollu mahdottomia tehdä, koska lonkkaan sattuu niin saatanasti. Venyttelyn kanssa on ollut pitkään vaikeuksia, esim. toiseen pakaraan en ole saanut mitään tuntumaa, ihan sama mille mutkalle koipeni väännän. Ja yleisjalka/kylkiselkävenytyksessä (kts. kuva) tuntui oikealle puolelle kallistuessa aina siltä kuin joku painais paistinlastalla oikean lonkankoukistajan kautta kylkiluiden alle ja kääntelis sisäelimiä.

Viimeinen tippa oli itsestäni otettu kuva, jonka nähtyään Mies tokaisi että "Sä oot ihan vino!". No kiitti. Mutta totta se oli, ainakin jos hartialinjaa katsoi: toinen hartia oli paljon alempana kuin toinen. Kyse ei ollut nyt yksittäisestä kuvasta, vaan kuvia oli otettu useita edestä ja takaa (näitä raajaremontin projektikuvia), ja mä sentään YRITIN olla ja omasta mielestäni olinkin täysin rentona!

Niinpä siis ottamaan selvää tästä mieltäni jo kauan vaivanneesta asiasta! (Olisin toki voinut tehdä sen Turussa asuessani, mutta miksi tehdä asiat helposti, jos ne voi tehdä vaikeasti?) Koko tunnin mittainen proseduuri on liian pitkä tässä selostettavaksi, mutta täytyy sanoa, että kannatti käydä: ongelmani oli ranka ja jalkojeni pituusero, joka oli 3cm!

En osaa tätä selittää oikeilla termeillä, mutta vasemman puolen selkälihakset oli niin jumissa, että ne vetivät lonkkaluuta ylöspäin, jolloin jalka "lyheni". Luoma korjasi ensin pituuseron, sitten käsitteli hieromalla ja venyttämällä selän, venytti etu- ja takareidet, lonkankoukistajat ja pakarat (ts. kertoi, mitä mun pitää tehdä, hän avusti). Opin mm. aivan kunkkuvenytyksen, jossa venyy lonkankoukistaja, etureisi ja toisen jalan takareisi (muuten kuin kuvassa, mutta rintakehä kiinni alustaan). Ei tunnu taivaalta, mutta on todella tehokas.

Mikään käsittelyn vaihe ei sattunut, kaikki tehtiin pehmeästi ja oman liikkuvuuteni rajoissa. Kysyin, mitä mun pitää tehdä että lantio pysyis nyt oikeassa asennossa, mutta kuulemma se pysyy nyt siinä ilman poppaskonsteja. Mutta venyttely olis ihan hyvä juttu liikkuvuuden ja nivelten kannalta, joten sain hyvät kotivenyttelyohjeet etenkin reisille ja pakaroille. Nyt venyttely on jopa mukavaa, kun mikään ei satu ja venyn paremmin kuin koskaan ennen, jeejeejee! (vähänkö vedän spagaatin ennen joulua.. :D)

Pari päivää hoidon jälkeen oli lonkankoukistajat vähän arat, mutta muuten olo on ollut mainio! Ja aaaaah ihanuutta kun voi tehdä sitä jalat haarassa yleisvenytystä myös oikealle, enää ei ole paistinlastaa sisuskaluissa! Ja ihan kuin ryhtini olisi vähän parantunut? Seistessä olo on "pidempi" enkä enää rönötä tuolissa niin pahasti. Ilmeisesti noudatan Luoman ohjetta: "Istu kuin kuningatar!" :)

Reisimuusissa köyhän miehen lintsillä.

Taas on persus ja reidet hellänä, hih! Tein eilen ihan "oikeaa" kyykkyä tangolla. Olo on tangon alla vielä vähän hutera, joten laitoin vain 10kg lisäpainoja ja keskityin tekniikkaan.

Ja täytyy sanoa, että kyllä pienilläkin painolla saa kaikenlaista aikaan! Viimeisissä toistoissa piti vähän pinnistellä ja tuntui mukava polte. IHANAA, tätä lisää! :) Ja kun suihkun ja saunan jälkeen kävelin salilta portaita alas, joka askeleella reidet meni TäRRR-tärrrr-TÄRRR... Ihan mahoton tärinä! Se tuli niin puskista, että aloin vaan hihittää. Salilta menin ruokaostoksille isoon perhemarkettiin, jonne laskeudutaan sellasta pitkää liukuhihnaa pitkin. Jalat oli saanu niin väsyttävän treenin, etten yhtään jaksanu kävellä alamäkeen! Tuntui vähän hölmöltä körötellä yksinään alas sillä hihnalla. Näytin varmaan hullulta, joka saa liukuhihnasta jotain linnanmäkikiksejä tyyliin "Tosi hassu kyyti!". Tai ehkä näytin vain laiskalta pskalta, jota ei vaan huvita kävellä sitä muutaman kymmenen metrin matkaa, vaikka ketään ei ole tiellä. Hyvä jalkatreeni ja yllättävä jälkitärinä pisti silti hymyilyttämään, joten ehkä näytin kuitenkin siltä hullulta. =)

Yllätyskäet.

Eilen oli vetopäivä. Tein maastavetoja samoilla painoilla kuin viimeksi, ja ihan uskomaton juttu: miun käet kesti! Tein ylimääräisen sarjankin, ilman tuskan poltetta! Aaah ja ooh! Ensi kerralla lisään painoa, jeejeejee! :) (hymyilen täällä ihan idioottina)

Ja niitä kamalia selänojennuksia tuli jo 3x14! Ihanaa tämä salitreeni etenkin alkuvaiheessa, kun niin nopeasti näkee, että kehitystä tapahtuu!

Tällä viikolla ois tarkotus ostaa uudet juoksutossut. Mut en mä juoksemaan vielä ala, ei kunto kestä. Enkä mä oikeestaan juokse, mä lönkytän. Tykkään kutsua kaikkea vähänkin kävelystä erottuvaa etenemistä juoksuksi, koska se on katu-uskottavampaa. Jos kerron, että "olin juoksemassa", kuulija luulee, että oon ihan sikakovakuntoinen ja pingon jotain 10km lenkkejä tosta vaan. Ihan eri juttu, jos sanoisin että "hölkkäsin kilsan ja olin kuolla siihenkin". Mun "juoksu" ei vauhdiltaan eroa juurikaan kävelystä, enkä tällä hetkellä jaksais varmaan sitä kilsaakaan lönköttää. Mutta eihän sitä tartte kellekään kertoo? Mä menen kuitenkin reteesti ostamaan JUOKSUtossut.

Navettakissa häkissä.

Olipa eilen salipäivä, vuorossa työntävät lihakset. Kello oli reenin alkaessa jo yli iltakasin (tullessa piti käydä tuijottamassa tunti eri kokoisia telkkareita), joten teki mieli tehdä ohjelma nopeesti läpi, että pääsis joskus kotiinkin. Ohjelmassa oli kyykky, prässi ja reidenojentajat, ja päätin tällä kertaa korvata ne kaikki piinaamalla reisiä ja persettä hack-kyykyllä (kuva laitteesta ohessa).

Oon aiemmin tehnyt hackia Turussa mun lempparisalilla (Sali82), jossa laite oli about tällainen. Ilman lisäpainoja häkkääminen oli mulle lähinnä kukkamekkosten niiailua, mutta nyt ajattelin lämmitellä ja testata tätä modernimpaa laitetta ihan au naturel. Eikun laitteeseen, koivet oikoseks, joku mikälie kilahti (vissiin se lukitussysteemi) ja sitten hallitusti kyykkyyn-ylös-kyykkyyn-ylös. Ensimmäinen ajatus (5-6 toistoa): en taida tarvita lisäpainoja. Toinen ajatus (8-12 toistoa): en todellakaan tarvitse lisäpainoja! Kolmas ajatus (loput toistot): miten tästä pääsee POIS?!!! Siis apua!!! Sivussa oli joku vipu, jota voi liikuttaa eteen-taakse ja oletin, että se on lukitusvipu - ongelma ratkaistu. Tai ei sittenkään. Ihan sama missä asennossa vipu oli, taakka ei stopannut.

Siinä mä kykötin hack-laitteessa ja yritin tyynesti näyttää siltä, että eipä tässä mitään, mun kuuluukin pitää sarjatauot laitteessa seisten. En kertakaikkiaan keksiny, mitä mun ois pitäny tehdä, että olisin päässy laitteesta pois! Tein sinnikkäästi vielä kolmannen ja hädissäni kai neljännenkin sarjan ja hitto että reidet huusi hallelujaa, kun välillä oli pakko kokeilla, josko stoppari löytyis vielä vähän alemmas kyykkäämällä. Ja neuvoahan tällainen eiku-minä-ite-ihminen ei kysy, joten lopulta kyykkäsin niin alas, että en päässyt enää ylös ja polvet tuli suuhun ja mä olin niin pieni mannaryyni kyykyssä..

NOLOA.

Onneksi Mies oli penkkitauollaan ja näki häkkiin juttuneen kissansa. En mä oikeasti olisi siitä omin avuin itteeni rikkomatta päässyt mitenkään irti. Hävetti niin saakelisti, etenkin joku ukko heitti siitä vierestä, että "Siinnon muuten kolme niitä kohtia".. (räpläämäni vipu liikuttaa koukkua, jonka on tarkoitus koukata tappi, joita on kolmella eri korkeudella - enpä vaan ollu osunu.)

Mitä tästä opimme? Jos et tiedä, kysy. Jos hävettää kysyä, kysy silti. Tai voit olla kysymättä ja hävetä vasta sitten - ja moninkertaisesti.

Vetoo, vetoo, vetoooo-oo-ooh...

No niin, toinen vetopäivä takana ja yksi asia ärsyttää yli kaiken: suorin jaloin maastaveto. Selkä, reidet ja takamus jaksais, mutta kädet ei! Piinaava polte ranteesta ylöspäin ja kämmeniä raastaa.. Viimeinen sarja oli vielä enemmän tuskaa kuin toinen, teki mieli luovuttaa kesken, kun tuntui ettei millään jaksa pitää tangosta kiinni. Eikä mulla ollu edes paljon painoa!

Taidan välillä olla vähän kärsimätön, eihän tää ollut kuin toinen kerta, kun teen maastavetoa, joten en ehkä voi olettaa, että kaikki menee kuten "vanhoina kunnon ennenvanhaanaikoina, kun minä olin piirinmestari". (paitsi että en ole ikinä ollut missään, mutta jostain syystä kaikki yli 35-vuotiaat miehet ovat..?) Pakko kai hyväksyä, että harjoitus tekee mestarin - ei kauan sitten tehdyt harjoitukset.

Selänojennukset on kans karseita. Ohjelmassa lukee 2x20, ja viime viikolla sain tehtyä niitä 6-10 toistoa, joista kymmenes oli hädin tuskin edes toisto. Ensin syytin selkäpenkkiä: se on joku ihan outo ja takuulla jonkun insinöörin suunnittelema. Menin toiseen selkäpenkkiin ja tajusin että ei, se on vain minä ja rapakunnon tuoma tuska. NOLOA. Mulla vois lukee siinä 2-3xmaksimi, eikä se ois yhtään liikaa.... Huoh. Mutta nyt sain toistoja jo 14-12-8, joten kyllä ne kaikki sieltä tulollaan on. Ja HEI, tuohan on numeroilla mitattavaa positiivista tulosta, eikö?!!! :) Pienestä pitää ilo repiä, se on lopullisen onnistumisen ja päätavoitteen saavuttamisen edellytys. (voi ei, miust on tullut joku v***n filosofi.)

Seuraavaa salipäivää odotellessa vois käydä vaikka hyötylenkillä hankkimassa kirjastokortin. Ei kuulosta paljon miltään, mutta onhan 2x20min jalkaa toisen eteen yhteensä jo 40min lenkki?

Maharaajan temppeli ja sen remontti.

Olen lihonut vuodessa 10kg. Ärsyttävintä on se, että vaatteet eivät mahdu enää päälle. Toiseksi ärsyttävintä on se, että olen koko ajan mustelmilla. Ilmeisesti aivoni eivät ole vielä rekisteröineet uusia ulkomittojani, koska törmäilen jatkuvasti pöydänkulmiin, ovenkarmeihin, tuolinjalkoihin, kirjahyllyyn, käsinojiin, milloin mihinkin. Viimeksi kolautin itseni auton hanskalokeroon. En oikein hallitse tätä painavampaa olemustani, joten tunnustan: minulla on painonhallintaongelma.

Mutta nyt on senttien lähdettävä ja neiti saatava kuntoon! Aloitin raajaremontin (raajoiksi lasken tässä tapauksessa myös mahan, selän ja perseen) maltillisesti reippailla kävelylenkeillä 2-3 kertaa viikossa, ja nyt olen hankkinut vuosikortin jumppakeitaaseen! Hyvä minä! :) Vaan eipä ole ollut helppoa. Aivan armoton väsymys iskee aina ja sohva vetää takamusta puoleensa magneetin lailla jo pari tuntia ennen lähtöä. Olisi niiiiin helppoa vaan jäädä kotiin... Aika väkisin oon itteni salille vääntänyt, mutta jälkikäteen on ollut tosi hyvä fiilis!

Pari ekaa kertaa meni laitteita ihmetellessä ja testaillessa, mutta kolmannelle kerralle piti jo olla suunnitelma. Vanhoja ohjelmia mulla on vaikka miten paljon, mutta itseäni motivoidakseni ajattelin kokeilla jotain uutta. Jakoni on siis eksoottinen 2-3 kertaa viikossa tehtävä 2-jako vetäviin ja työntäviin lihaksiin. Voi olla, että jako on suoraan ahterista, mutta ainakin vetopäivä oli ihan jees: hauikset oli ylä- ja alataljan jälkeen ihan tulessa ja takareidet tiesi seuraavana päivänä, että maasta on vedetty. :) Eilen kävin tekemässä tynkätyöntöpäivän (kyykky, penkki, olkapäät, ojentajat) ja kyllä kiitos: kävely on tuskaa, etureidet oikein makoisasti arat ja tissejä kiristää. No, ekojen treenien jälkeen kuuluukin olla vähän pipi, kyllä ne lihakset pian tottuu siihen, että niitä vähän rääkätään.

Jatkosuunnitelmani on seuraava: salitreeniä 2-3 kertaa viikossa ja saman verran sekalaista aerobista 30-60min kerrallaan. Aerobinen treeni olkoon aluksi reipasta kävelyä tai fillarointia, oikeille jumppatunneille menen hyppimään vasta sitten, kun läski ei enää pompi kahta minuuttia sen jälkeen kun ite oon pysähtyny. Kunnon on oltava sen verran hyvä, että en tunne kuolevani sinne hikihelvettiin ensimmäisen vartin aikana. Juoksukenkiin ajattelin kyllä investoida ihan lähiaikoina, olis kiva alkaa lönkytellä, kun vieressä on niin mahtavat lenkkipolut!

Ruokavalioonkin saisi mielellään tulla muutosta. Ehkä joka ilta ei tarviis mussuttaa namuja ja jätskiä eikä väsyneenä tarviis niin usein sortua hampurilaiseen tai lähipizzerian ylijuustoiseen kanalättyyn? Onneksi mulla käy usein niin, että kun pääsen liikkumisen makuun, alan luonnostaan syödä terveellisemmin. Mitään mullistavaa ruokavaliossa tuskin tapahtuu, luultavasti vain tyhjät hiilarit ja yletön rasva jää pois ja tilalle tulee täysjyväviljaa, kasviksia ja enemmän proteiinia eri muodoissaan. Ja kun kulutus on suuri ja arkisyöminen kohdallaan, voi toisinaan mässyttää hyvällä omallatunnolla lähibaarin baklavaa vaniljajäätelöllä ja kippasta päälle vielä jonkun raikastavan laulujuoman. :)

En todellakaan odota, että palaudun entisiin mittoihini kuukaudessa tai kahdessa tai edes puolessa vuodessa. Mutta jos kuukauden päästä olisi havaittavissa edes jotain numeroilla mitattavaa positiivista muutosta?

PS. Terveisiä Saloon vai Saudi Arabiaan vai mihin se oli! :)