lauantai 12. kesäkuuta 2010

Possuille kyytiä.

Jo ennen Piippolan saapumista ostettiin Prismasta lelu, johon itse ihastuimme ikihyviksi. Aivan hulvaton kuminen oranssi possu, joka sanoo röh-röh! Tai oikeastaan se sanoo höhhöh-höhhöh. :D Ihan paras ääni, sille ei voi olla nauramatta! :D Piippolakin tykkäsi lelusta, possu sai heti kyytiä ja siitä lähtevät äänet oli oi niin jänniä!

Lelun laadussa oli kyllä toivomisen varaa, jo muutaman leikkikerran jälkeen possun ahteriin tuli reikä, josta alkoi pursua keinovanua. Tyhjensin possun, minkä jälkeen röhkyäänen saaminen vaati tietynlaista tekniikkaa (possua piti pitää pyllystä kiinni), mutta valvonnan alaiseen retuutusleikkiin possu kelpasi vielä. Mutta niinhän siinä kävi, että yksi kaunis kerta Piippola sai possusta mukavan otteen ja sai sen kankusta irti pienen kuminpalasen. Kuminpala äkkiä pois suusta ja leikki seis: Possu roskiin, ei enää röh, koiralle jäi vain höh ja pöh. :(

Harmi, mukava lelu oli. Mutta eipä mennyt kaikki hukkaan, uusiokäyttö kunniaan: possun sisällä olleesta röhkypillistä sai tosi hauskan ja persoonallisen vappupillin! :D

Jaiks, Possu haistelee mun pyllyä...

Possut saivat kyytiä myös muutama päivä tämän jälkeen.. Lähdimme lauantaina ostoksille lähiprismaan, Piippola jäi yksin kotiin. Kaupassa ollessa Miehen kaveri soitti, että olisi tulossa spontaanille visiitille, on jo oven takana. No mikä ettei, tullaan ihan just. Piippola haukkui ja murisi vieraalle, joten annettiin vieraalle herkkunameja, joita voi tarjota Piippolalle. Toimi ainakin semihyvin, koska syödessä ei voi haukkua. :) Kehuimme vieraalle, miten hienosti kaikki on mennyt, Piippola ei ole mitään tuhoja tehnyt eikä pisu- tai muita vahinkoja ole tullut. Piippola oli vieläkin vähän murritteleva vieraalle, joten ajattelin hakea koiralle lelukopasta jonkun kivan lelun, johon kiinnittää huomiota. Menen kopalle, katson vieressä olevaa koiranpetiä. Siis mikä tää on? Mitä ihmettä?! Petissä oli rikkinäinen pakastepussi. Hetken mulla löi tyhjää, mutta sitten alkoi valjeta....

Keittiön työtasolla oli ollut sulamassa kaksi pussillista porsaan kasslerpihvejä, toisessa kaksi minikokoista ja toisessa kolme ISOA. Ja arvatkaapa, kumman näistä oli Piippola napannut poissaollessamme ja vedellyt parempiin suihin.. :D Mä en tiennyt että itkiskö vai naurais, meiän pieni tyttöhauva oli vetänyt napaansa yli puoli kiloa raakaa sianlihaa tosta noin vaan! :D Että grillaussunnitelmat uusiks, viitsisitsä-etsäviitsis Mies käydä uudelleen kaupassa.. Ja kyllä huvitti sekin, että hienosti maistui vielä jälkkäriksi vieraan tarjoamat kylmäkuivatut naudanlihapullat! :D

Niin ja yksi kysymys oli, että mistähän päästä ja missä muodossa ne kasslerit tulee ulos..?! Liha oli marinoimatonta, mutta silti mua vähän huoletti. Niin pieni koira ja niin paljon lihaa kerralla. Ja mulle oli hiukan epäselvää sekin, saako koiralle edes raakaa sianlihaa antaa, kun ihmisille raaka sianliha on terveysriski. Mutta sisällä ne pysyi, ei ainakaan voinut pahoin. Sunnuntaina vaan siliteltiin masua ja kyseltiin "että onko sulla siellä vähän kassleria, milloinkas ne tulis tuolta pyllystä ulos..?" :D

Oma mokahan se oli, että jätin lihat pöydälle, ei vain käynyt mielessäkään, että näin voisi käydä. Lihat olivat olleet pöydällä jo kauan, eikä Piippola niihin kiinnittänyt huomiota ollenkaan. Muutenkin se käy keittiössä tosi harvoin, kun tietää, ettei sieltä mitään kuitenkaan saa, edes huomiota. Mutta voin hyvin kuvitella, miten se on meidän lähdettyä uikuttanut ja hakenut meitä ympäri taloa, ja tottakai siinä sivussa tuli tsekattua keittiökin. Ja kun keittiöjakkarakin taisi sattua olemaan vähän pois paikoiltaan ja siitä sai vähän astinlautaa, ja ihana lihantuoksu vietteli, niin... =)

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja jatkossa tarkistan kotoalähtiessä, ettei pöydille jää mitään syötäväksi kelpaavaa.. :)


torstai 10. kesäkuuta 2010

Tässä mä nyt sit oon.

Kovasti odotettu Pipiola eli Piippola saapui meille torstaina 27.5.2010 Espanjan kulkukoirat ry:n avustuksella torstaina 27.5.2010. Lento sujui hyvin pienen Otis-koiran kanssa samassa kopissa. Samalla lennolla tuli neljä muuta koiraa, joista kolme oli samalta Ibin koiratarhalta kuin Piippola, joten Suomeen saavuttiin tutussa koiraseurassa!

Ja voi mikä suloisuus kopista tulikaan! Pieni ja siro, hellyydenkipeä pieni Piippola! Kovasti pyrki kaikkien syliin ja kaikkea piti vähän nuuskuttaa! =) Jo kentällä huomattiin, että Piippola ei vierasta hihnassa kulkemista ja itseasiassa käveli hihnassa todella hienosti! Humiseva lentokentän tuulikaappi oli pelottava, siinä Piippola iski tassut tanaan, että "tuonne en kyllä tule". Tämän pahan pelottavan paikan yli Piippola piti kantaa, mutta ulkona hän sipsutteli taas nätisti. Vielä viimeiset heipat koirakavereille, pisut nurmikolle ja sitten kohti kotia.

Automatka kentältä kotiin meni oikein hyvin, Piippola istui takapenkillä mun sylissä ja nuuhki kaikkea ympärillään. Erityishuomiota sai namipussi, pikkuruiset pentunamit oli ihan parasta! Kotiin tultua Piippola nuuski paikat ja tuli sohvalle rapsuteltavaksi. Vaikutti kovin tyytyväiseltä oloonsa, koska asettui heti taloksi ja oli kuin kotonaan! Rappuset yläkertaan oli vähän pelottava rasti. Muutaman askeleen otti, mutta ei pidemmälle. Yläkertaan kuitenkin päästiin automatkalta tuttujen namien perässä, ja parin harjoituskerran jälkeen Piippola kulkikin jo portaat reippaasti ihan yksin. Hyvä tyttö! =)

Ensimmäinen yö vaikutti vähän haastavalta. Piippola olisi kovasti halunnut tulla meidän sänkyyn nukkumaan. Jos silmä vältti sekunniksikin, koira oli jo pompannut sänkyyn, että "mä tuun tänne teiän kanssa". Mutta ei, ihmisille ihmisten peti, koiralle koiran peti. Tai missä nyt haluaakaan nukkua. Laitettiin alakerran irrallinen koiraportti ovensuuhun, jotta koira haistaa, kuulee ja halutessaan myös näkee meidät. Piippola uikutti ja vikisi portin takana, hiljaisina hetkinä rauhoitin sitä ja noin viiden minuutin vikinän jälkeen Piippola luovutti, lompsi vierashuoneen sohvalle ja nukkui siellä sikeästi aamuun saakka. =)

Piippola kotiutui meille aivan uskomattoman helposti. Jo seuraavana päivänä naureskelin, että onpa nopeesti oppinut talon tavoille, kun Piippola vaan makaili sohvalla ja piereskeli. :D Ja ei voi kuin ihmetellä, miten hyvin kaikki on mennyt, ihan kuin tuo otus olisi ollut meillä aina! Ja niin kiltti ja tottelevainen se on! Moni asia, minkä opettamiseen olin valmistautunut, tuleekin Piippolalta ihan luonnostaan tai sitten se on ollut aiemmin kodissa. Piippola kulkee hihnassa vetämättä, ei kerjää ruokaa pöydästä, antaa käsitellä itseään loistavasti (mm. eläinlääkärin leikatessa etutassujen kynsiä Piippola lähinnä haukotteli...) ja on sisäsiistikin, yhtään pisua tai muutakaan vahinkoa ei ole tullut sisälle!

Jos Piippola on ollut aiemmin kodissa, niin en kyllä ymmärrä, miten joku on voinut tuollaisen ihanan ja hellyydenkipeän, kiltin söpöläisen hylätä. Kodista karannut se tuskin on, koska on niin ihmisrakas ja seuraa isäntäänsä/emäntäänsä joka paikkaan.

Mutta voi harmituksen harmitus, Piippolalle tulee kova itku ja poru, kun lähden pois kotoa ja etenkin, jos se jää kokonaan yksin kotiin. Piippola itkee, inisee, uikuttaa, ulisee ja pahimillaan ulvoo kuin palosireeni. :( Epäilin jo, että kaikkien ihanien ominaisuuksien vastapainoksi reppana kärsii kovasta eroahdistuksesta, ja siltä se kyllä aluksi kuulostikin. Tietokoneen avulla äänitettiin talon tapahtumia, kun lähdimme töihin tai kauppaan, ja pienen koiran itku oli kyllä aika sydäntäraastavaa kuultavaa.. Onneksi olemme huomanneet, että Piippola rauhoittuu päivä päivältä nopeammin. Sydäntä särkee silti, kun toisella on niin ikävä, mutta pakkohan sen on oppia olemaan yksin ja luottamaan siihen, että häntä ei hylätä eikä jätetä. Piippola itkee mun perään nyt jo huomattavasti hillitymmin ja lyhyemmin kuin viime viikolla, eli ilmeisesti luottamus mun paluuseen alkaa syntyä? :) Ja intensiiviset yksinoloharjoitukset aloitetaan tottakai heti, jos tilanne alkaa mennä huonompaan suuntaan.

Ei pöllömpi lelu!

Piippola kotiutui tosiaan ihan samantien, jo sunnuntaina piti haukkua ja vähän murista pikavisiitille tulleelle ystävälleni, jota Piippola piti hyvin epäilyttävänä tunkeilijana. :) Vahtiviettiä tuntuu koiralla olevan jonkin verran, hän ilmoittaa heti, jos joku vieras lähestyy kotia tai pihaa ja haukku on kova, jos vieras tulee alueellemme. Kukaan haukkuvan ja murrittavan Piippolan näkevä ei varmaan usko, että se on oikeasti ihan mahdoton sylivauva ja pusutyttö! =)

Kaikki on mennyt tähän asti paremmin kuin hyvin. Piippola on aivan ihana koira, joka hauskuuttaa isäntiään iltahepuleilla ja osoittaa kiintymystään monin tavoin, ja kuten kuvasta näkyy, osaa kyllä rentoutuakin täysin. Kuva on otettu Piippolan toisena aamuna Suomessa, ja aika hyvin näyttäis relaaminen onnistuvan, kun unet voi vetää miten päin vaan... :)