Kissa goes kasarimeininki.

Musta on aina ollut tosi hauskaa matkia Onnenpyörää vai mikä Ruutuysi se oli, missä kestohymyinen palkinnonkuuluttajanainen kajautti ylipirteän ja pollean "Onneksi olkoon, olette voittanut 200 markan arvoisen LEIVÄNTEKOKONEEN!". Ja sit perään niin levee ja iloinen hymy, kuin palkinto olisi ihan parasta maailmassa. Minusta se oli niin koomista, että kuulutus nauratti vielä pitkään sen jälkeen, kun koko ohjelma oli kuollut ja kuopattu.

Toissa viikolla mietin mallasleipää tehdessäni, että itse tehdystä leivästä tietää aina, mitä se sisältää. Ja että viimeksi olen syönyt itse tehtyä, tuoretta leipää hyvän ystäväni luona. Heillä leipäkone on säännöllisessä käytössä ja leivästä tulee aina superherkkua! Sitä paitsi kaupasta on vaikea löytää leipää, jossa olisi kaikkia mun nameja (siemeniä, rouheita, aprikoosia, mysliä, leseitä..), tai ainakin sellainen leipä on niin turkasen kallista. Kaiken huipuksi lähempi tuoteselosteen tarkastelu paljastaa, että käntty on suurimmaksi osaksi vehnäjauhoa. Niin kai se on kotona tehtykin, mutta se hinta..

Ja niin minä omasta aloitteestani (!!) ja täysissä järjissäni (!!!) heitin ilmaan ajatuksen leipäkoneesta.. Ilmeisesti perustelin tuon überturhan keittiövempeleen tarpeen hyvin, sillä muutaman päivän päästä Mies toi mulle sellaisen sellaisen! =) Tosin epäilen, että motiivina oli harhauttaa katseeni ja ajatukseni pois siitä, että samassa ovenavauksessa Mies raahasi meille taas uuden musiikkiteknisen laitteen, jossa on nappuloita ja polkimia ja vähän lisää piuhoja, kun niitäkään meillä ei ole vielä tarpeeksi.

Mut hei, olen helppo ja se toimi - en jaksanut kommentoida tuota härpäkettä kuin puolittaisella huokauksella, kun piti alkaa tutkia ohjekirjaa ja haaveilla et mitä kaikkee sillä vois tehdä! Seuraavana päivänä tein ekan leivän ja voi, miten kauniin taikinan kone tekee! Sileä ja tasainen ja kimmoisa ja niin nätti! Musta tuntui että voisin katella pelkkää taikinaakin vaikka kuinka kauan! :D Kikattelin itekseni, että miten voi ihminen innostua pelkästä taikinapallosta niin kovasti.. (sitten muistin, että hullut tykkää pyöreistä muodoista.=)

Neljä leipää on nyt tehty, vaikka ei ne kaikki ihan putkeen oo menny. =) Olin luvannut nimetä ekan leipäni mollaksi, ja Mollan näköinen siitä tulikin: pieni ja tosi vaalea, mutta herkullinen. :) Toisen leivän tein täsmälleen ohjeen mukaan, siitä tuli vähän suurempi, mutta mauttomampi. Mikä ihme siinä on, kun ne ei kohoa silleen pufffff?! Miehen tekemä aprikoosileipä kohosi parhaiten, siitä tuli suurin ja kaunein. Eilinen kaura-pellavansiemenleipä kohosi ensin kauniiksi ja korkeaksi, mutta jossain vaiheessa pinta lässähti ja painui kuopalle. :( Mies maistoi sitä aamulla ja sanoi että että "tosi hyvää leipää", ja kyllä se mustakin oli maultaan tosi hyvää, mutta se ulkonäkö... Voih, niin surullinen leipä.

En siis vielä hallitse koneleivonnan taikinakemiaa, mutta sinnikkäästi kokeilen! Ilmeisesti olen tehnyt liian tiivistä tai liian löysää taikinaa, joten ensi kerralla tähdätään siihen puoleen väliin. =) Joku sanoi mulle leipäkoneesta, että sitä tulee käytettyä muutaman kerran, sen jälkeen se jää kaappiin pölyttymään, mutta minen usko. Olen ihan hurahtanut tuohon 80-luvun hittilaitteeseen, voisin käyttää sitä vaikka joka päivä! Seuraavaan leipään laitan ainakin auringonkukansiemeniä ja kauraa ja luomuruista ja vehnäleseitä. Ja seuraavaan ois ohrajauhoja ja rusinoita ja sit ois vielä mausteleipään pomeranssinkuorta ja fenkolia ja joku chilileipä pitäis kehitellä ja... :D

Blaaaah.

Voiko syysmasennus iskeä kuin Jäätteenmäen faksi, pyytämättä ja yllättäen? En tiedä mikä tässä viikossa on tahmannut, mutta olen asunut koko viikon tylsyyden ja väsymyksen ihmemaassa, joka on Hanuria.

Hanuriassa ei naurata, Hanuriassa kärvistellään päivät pitkät ja odotetaan iltaa, että voisi käydä nukkumaan ja herätä seuraavana aamuna jostain muualta. Käsityöt ei inspaa ja väkisin väännetyistä viritelmistä tulee muodottomia myttyjä, salille lähteminen on tuskaa, ruokaa ei jaksais laittaa, mut mikä tahansa rasvainen ja suolainen maistuis kyllä ja tuplana kiitos, vaatekaapista ei löydy mitään päällepantavaa ja tukka on huonosti ja kaikki ottaa päähän ja AAAARRGGGGHHHHH!!!!!

Huh. Helpotti. =)

Koska blogini on harrastus- eikä ruikutusblogi, mainittakoon tässä samalla, että kävin eilen pikaisesti kirpparilla. Ostin sieltä tuommoisen kynttilänjalan. Jalassa on pieni lohkeama, mutta ei se käytössä haittaa. Itse asiassa taidan alkaa karkottaa Hanuriaa pois sytyttämällä kynttilän tuohon 50 sentin löytöön. Ja sitten villasukat jalkaan ja käteen pieni lasi punaviiniä, pliis. =)

Pink for A Princess.

Mä tiiän yhen hirmu ihanan pikkutytön ja teki mieli tehdä hänelle joku tyttömäinen hörhötys. Tämmönen siitä sitten tuli. :) Tää on just hyvä, kun pitää leikkiä hienoa tyttöä ja olla vähän prinsessa. Laukkuun mahtuu pikkueläimiä, hiuslenksu, pari barbin vaatetta yms. mitä sitä nyt tarvitseekaan matkalla maalta kaupunkiin eli leikkihuoneesta olkkariin.

Laukun idea on Modasta 4/2006, mutta tein vähän pienemmän (halkaisija n. 16cm) ja sangaksi neuloin i-cordia. Kokeilin sitä ensimmäistä kertaa, joten alku vähän kangerteli, mutta kyllä se lopulta alkoi sujua! Lanka on Euromarketin Satu-halpislankaa, muistaakseni 100% akryyliä, koukku oli nro 3 tai 4.

Härkintä sarvista ja leiväntekoon.

En ole tehnyt leipää sen jälkeen, kun Mies kerran uskalsi moittia siemenleipääni pahaksi, mutta nettisurffaillessani silmääni osui leipäohje, jota oli aivan pakko kokeilla! Oikeastaan mun piti kokeilla tätä jo vuosia sitten: opiskelukaverini lähetti saman ohjeen sähköpostiini vuonna 2003 ja hän kertoi saaneensa leivästä aina uskomattomat kehut. Vasta tämä Pastanjauhajien ohje sai ryhtymään tuumasta toimeen, sillä kuten keittokirjoissa, aina ei yksin ohje eikä edes sen saatteena kuullut vuolaat kehut saa tarttumaan kapustan varteen - siihen vaaditaan usein mukava kuva. (voi kun osais itekin kuvata, mutta pikkudigipokkarilla räpsien mennään..)

Netistä tämä leipäohje löytyi useastakin lähteestä ja kulkee saaristolaisleivän lisäksi mm. nimillä Nauvon limppu ja Nauvon (saaristolais)leipä. Olen sillä tavalla hassu, että en miellä tämän reseptin mukaista leipää saaristolaisleiväksi. Mun mielestä sen kuuluisi olla mustaa, makeaa, melko litteää eikä missään nimessä kovakuorista. Veikkaan, että syömäni saaristolaisleipä on ollut sitä, missä on taikinassa puolukkaa (eikä verta, kuten mulle joskus uskoteltiin:). Tämän reseptin mukaan leivottu leipä on myös melko tummaa, mutta muistuttaa muodoltaan ja maultaan enemmän savolaista herkkuani, Uittotuvan mallasleipää (saa Heinävedeltä, Karvion kanavan kupeesta) kuin saaristolaisleipää-as-I-know-it, joten kutsun leipää alkuperäisreseptin otsikosta poiketen mallasleiväksi.

Teen taikinat aina käsin, isken siis kourani taikinaan, mutta nyt käytin edesmenneen pappani tekemää härkintä. Sehän on aivan älyttömän hyvä vempain! Taikinan rakenteesta tuli hyvä, vaivaaminen oli helpompaa kuin vasemmalla viispiikkiselläni ja välineen puhdistus supernopeaa!

Ja tässä tämä ohje. Taikinaa tulee n. 4 litraa, joten varaa iso kulho!

MALLASLEIPÄ

1 l piimää
75 g hiivaa
1 rkl suolaa
3 dl siirappia
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
10-12 dl vehnäjauhoja
(voiteluun siirappivettä = 1/3 siirappia, 2/3 vettä) .

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja sekoita joukkoon hiiva. Kun hiiva on liuennut, sekoita nesteeseen suola, siirappi ja muut ainekset, viimeisenä vehnäjauhot muutamassa erässä huolella sekoittaen. Anna kohota 2h. Kaavi kohonnut taikina (ei vaivata) kahteen tai kolmeen mahdollisimman samankokoiseen vuokaan. Paista leipiä uunin alaosassa 175 asteessa n. 2h. Hieman paistamisen puolivälin jälkeen voit valella leipiä siirappivedellä.

Kumoa leivät vuoista ritilälle jäähtymään ja siirrä jäähtyneet leivät jääkaappiin (kääri esim. folioon, niin eivät ota makuja mistään). Leivän sanotaan olevan parhaimmillaan parin päivän päästä.


Meidän oli kyllä pakko maistella tätä jo illalla, eikä uteliaisuus tappanut kissaa, leipä oli aivan älyttömän hyvää! Ja hahhhaaa, Mies ei saanut loppuun edes ensimmäistä palasta (jonka suostui maistamaan pelkän voin kanssa, ilman normaalia tuorejuusto-kinkku-juusto-tomaatti-settiään), kun kysyi voisinko tehdä leipää uudelleen, hän veisi sitä töihinkin.. Siis mtäh? Kuulinko oikein?! :) Leipä oli kuulemma jopa koukuttavaa.

Keräsin näillä kommenteilla sen verran balsamia katkeroituneelle leiväntekijän sielulleni, että ehkä just ja just viitsin leipoa tätä ja ehkä muutakin leipää myös jatkossa. :) Tästä tuli aivan MUST-leipä vapuksi sillikaviaaarin kanssa, jouluksi graavilohen kaveriksi ja silloin tällöin puhtaaseen herkutteluun.. On meinaan mun mielestä vielä parempaa kuin himosuosikkini Heinävedeltä! :)

EDIT 11.7.2009: Löysin saaristolaisleipää koskevan artikkelin Hesarin ruokasivuilta. Sitähän minäkin, että se OIKEA saaristolaisleipä on sitä mustaa ja litteää.. =)

Svetlana.

Eikä Svetalana nyt tarkoita hikistä villaa.. :) En tiedä, mikä tässä myssyssä on, mutta tykkään tästä ihan älyttömästi! Tässä on jotain rumankaunista, modernia slaavilaisuutta (vaikka slaavilaisuus on tarkasti ottaen kielellinen, ei kulttuurinen käsite) ja tulee sellanen "This belongs to the catwalk!" -fiilis, vaikka myssy on visioitu ja tehty luomisen tuskaan lahjoitetuista jämälangoista (terveisiä Pornooseen, tunnistatko langat?:) ja työnimenä oli "Pirjon sisko" tai jotain sinne päin..

En tiedä, mikä tässä mua niin kiehtoo. Ehkä se on tuo kokonaisuus: petrolin ja mustan yhdistelmä ja eri suuntiin menevät neulospinnat, joista toinen isoa ja pörröä, toinen pientä ja sileää. Ah, olen tähän niin ihastunut! Mun mielestä tätä kuuluisi esitellä julkisesti, mutta koska myssy ei sovi omaan tyyliini, ihailen sitä vain olohuoneen nurkassa Pääkön päässä. =)

Ylläri!

Sain lauantaina viestin Mieheltä, joka oli viikonloppureissussa: "Mä löysin sulle tuliaisen! Se on ihan sun näköinen!". Epäilin, että saan lehmän tai possun, ja jännitti ihan kamalasti, että mitä saan, etenkin kun Mies sanoi tuliaista ojentaessaan, että "Oli ihan PAKKO ostaa tää".. Ja hihihiii, sain tällaisen! :D


Osui ja uppos, en meinaan lauantainakaan yksin pihviä paistellut, kaverina oli kohtuullinen espanjooli, Marqués de Valparaíso Roble. :) Silloin, kun viini sopii täydellisesti yhteen tunteella ja rakkaudella laitetun aterian kanssa, aaaaah ja oooh... ei ole mitään parempaa. Vaikka eipä silti, onhan sitä viiniä kiva maistella joskus sellaisenaankin. Olenkin sitä mieltä, että ei ole olemassa huonoa viiniä, vain väärä käyttöyhteys. Ja lähtökohtaisesti käyttöyhteys on aina hyvä, jos viinilasillisensa saa nauttia hyvässä seurassa - esim. itsekseen. :)

Twister.

Screwd up -pipo oli yllättävän onnistunut ollakseen ensimmäinen yritys. Nimi oli kuitenkin turhan nega noin mukavalle mallille (koemyssylle se sopi, koska siinä oli niin paljon virheitä), joten nimesin mallin uudelleen. Mallin nimi olkoon Twister ja tässä pari valmista myssyä.

Roosan värinen on Novitan Teddyä, nro 7 Addin pyöröillä veivattu ja se meni lahjaksi anoppikokelaalle. Musta on Novita Polarista (60% akryyliä, 25% alpakkaa, 15% mohairia), puikot samat seiskat. Myssy oli tarkoitettu hyvälle ystävälle, mutta mun mielestä siitä tuli Turun talvea ajatellen vähän liian kuuman oloinen, joten teen hänelle myssyn jostain toisesta langasta.

Ohjetta olen raapustanut, laitan sen myöhemmin, kunhan saan sen vielä kerran testattua!

Kyröläinen omena tapaa maailman mausteet.

Kaverin lähettämästä omenalaatikollisesta olen tehnyt piirakkaa ja keitellyt pari satsia hilloa, mutta omppuja vaan riittää ja riittää.. Niinpä oli oiva mahdollisuus kokeilla omenista jotain uutta. Mukavien makujen ystävänä tutustutin umpisuomalaisen omenan lempimausteisiini, inkivääriin ja chiliin. Sivuosia pelaavat kaneli ja tähtianis, jota en ole ennen käyttänyt, mutta tähän ajattelin sen sopivan. Hetken mielijohteesta lisäsin vielä jeeraa. Lopputuloksena on omenachutney, jota kuvittelen tarjoilevani porsaan sisäfileen kanssa, miksei kanankin. Luulin ensin tehneeni chutneystä liian löysää, mutta kas kummaa, se jähmettyi reilussa vuorokaudessa eikä heilu purkissa enää yhtään. :)

Navettakissan omenachutney

1 litra kuorittuja, perattuja ja paloiteltuja kyröläisiä omenia (saa olla muualtakin kotoisin)
1 iso sipuli silputtuna
1 dl rusinoita
2 dl vettä
0,5 tl suolaa
pala tuoretta inkivääriä (n. 2,5cm)
2 tähtianista
2 pientä, kuivattua chiliä (voinee korvata cayennella tai chilirouheella)
0,5-1 tl kanelia
0,5 tl jeeraa eli juustokuminaa
1,5 dl hillosokeria
0,5-0,75 dl valkoista balsamicoa (tai valkoviinietikkaa)

Laita vesi kattilaan, lisää suola, rusinat, inkivääri, tähtianis ja kuivatut chilit. Kuumenna kiehuvaksi, lisää omenat ja sipulit. Vähennä lämpöä ja hauduttele kannen alla pehmeiksi, lähes hajoaviksi. Lisää kaneli, jeera, (cayenne, jos käytät sitä), hillosokeri ja balsamico, sekoita ja anna pulputella ilman kantta vielä noin 15 min. Maistele välissä ja lisää suolaa tai balsamicoa tarvittaessa. Tölkitä puhtaaseen, kuumennettuun tölkkiin (pyöritin tölkin ja kannen kiehuvassa vedessä), jäähdytä huoneenlämmössä ja siirrä jääkaappiin.

(Kaksi kuivattua chiliä riittää antamaan pienen potkun, mutta loppuvaiheessa halusin sittenkin lisää ytyä. Lisäsin vähän habanerojauhetta (Death Rain Habanero), jota lipsahtikin tarkoitettua enemmän ja huuuuhh..... melkoinen jälkipolte. =)

Edit 7.10.2008: Mies pääsi eilen ensimmäistä kertaa maistamaan chutneytä, kokeili sitä lihapullan kera ja kommentti oli "Aijjai... mmmm... aijjai...". Vähänkö olin voittaja! Eka chutney ikinä ja siitä tuli ihan huippua! Ei tarvinnut Mieheltä erikseen kysyä, onko hyvää (paitsi että kysyin silti, koska kehuja on aina kiva kuulla:) ja tehdäänkö tätä lisää. Tulisuuskin oli kylmänä juuri sopiva. Tänään vedetäänkin possun ulkofilepihvejä ja herkutellaan chutneyllä lisää.. Tuskin maltan odottaa, hillo on niin herkkua!

Uskomaton iltajuttu.

"Hei arvaa mitä tehään? Haetaan Filmtownista leffa ja ostetaan KARKKIA!", sanoi Mies upoten Wok Upin harmaameleerattuun sohvaan. Olin juuri hotkaissut viimeisen ja aivan liian tulisen haarukallisen kanawokkia, enkä pystynyt ajattelemaan kuin tulta suussani ja tyhjyyttään loistavaa vesilasia, joten vastasin "okei"... Normaalitilanteessa olisin vastustanut ajatusta tietoisesta karkinsyöntisessiosta, etenkin kun tiedän, ettei kyse ole koskaan minipussista vaan hervottomasta mässysäkistä.

Suunnitelma oli tämä: Mies menee leffavuokraamoon ja ostaa omat karkkinsa, minä menen kauppaan, ostan leipää, maitoa ja omat karkkini. Arvonnassa onni suosi seuraavia lajeja: vaahtomansikka, lakumattopala, kingkong, vaaleanpunainen vaahtotatti, noitapilli ja pehmeä lakunaama. Otin varmuuden vuoksi vielä Fazerin uutuuslevyn (sen missä on kermatoffeepaloja), ettei hyvyydet lopu kesken. Sitäpaitsi olen kärvistellyt jo ihan liian kauan ilman suklaata, edellisestä levystä on ainakin kaksi käsittämättömän pitkään kuukautta.

Yksi lakupää eksyi suuhun jo parkkipaikalla. Tämä ei tiedä hyvää, mietin. Mukavan lakuinen maku. Ja sopivasti sitkeä, en tykkää liian pehmeistä, ne tarttuu hampaisiin kiinni. Kotona sohvaparkkiin ja mansikkavaahtista kehiin. Älyttömän makeaa. Ja hirmu iso karkki, yhden vaahtiksen syömiseen menee ainakin kolminkertainen aika verrattuna esim. noitapilliin (olen selkeesti miettiny näitä juttuja). Suu oli yltäkylläisen makeana, mutta otin vielä vaaleanpunaisen vaahtotatin. Tai ei se tatti ole, koska siinä on heltat. Jollain tavalla mauton, mutta ihana karkki. Ja just hyvä sitkeys.

Ja siinä se sitten olikin. Huomasin vasta elokuvan loppupuolella, että olin syönyt pussista vain kolme karkkia! KOLME! Ei yksinkertaisesti tehnyt mieli enempää, uskomatonta.

Mietin, miten moinen itsekuri oli mahdollista - vieläpä yrittämättä! Yleensä hotkin irtsarit niin, että valitsen jo uutta vaikka jauhan vielä entistä. Ehkä olin syönyt tarpeeksi oikeaa ruokaa eikä järjetön makeanhimo päässyt iskemään? Ehkä syy oli se, että olin namut nimenomaisesti itselleni sallinut (vrt. kielletyn herkun houkutus)? Tai ehkä karkkien kanssa kävi kuten kyykkytreenissä vähän aikaa sitten tai joskus viininmaistelussa: jos keskittyy kunnolla, pienikin määrä vaikuttaa yhtä paljon kuin suuri. (On muuten aika hölmö tunne olla ihan kekkulissa alle lasillisesta viiniä.)

Ahneella on omanlaisensa loppu, sanotaan, ja niin oli nytkin. "Mä söin melkein koko pussillisen ja nyt on vähän paha olo..", sanoi Mies kissan miettiessä, että keskittyen nautittu pahe on oikeastaan lähes hyve. Tai ainakin jotain sinne päin. =)

Naisten vaivoja salireissulla.

Eilen oli vetopäivä. Ylätaljassa siirsin tappia yhen alaspäin, ja hyvin meni eli irvistäen viimeset. Myös maastavetoon lisäsin painoja ja kädet kesti tosi hyvin. Olin siitä niin iloissani että tein ylimääräisen sarjan ja nyt on nahka rullalla vasemmasta kämmenestä. Mutta minä tyytyväinen. Hauikset tein samoilla tuskapainoilla kuin viimeks, mutta sain tehtyä 3 x 10, edellisellä kerralla jäi ysiin tai kasiin. Minä en taivu, en! =)

Ihan mukava salireissu siis, mutta totesin taas kerran, että kaksi asiaa haittaa välillä treeniä: TISSIT. Omat siis. Hitto mitkä turhakkeet, aina tiellä!

Teen mielelläni alataljasoutua ja vielä enemmän mielelläni tekisin sitä niin, että kyynärpää ja olkavarsi liukuu nätisti ja sulavasti kyljen vierestä. Mutta ei pysty kykeneen, tissit on tiellä. ARGH!! Miks ne ei voi töröttää vaan eteenpäin ja olla ulkosivuilta littee, miks niitten pitää levitä sivusuuntaankin, kysyy epätietoinen Espoosta. Joka kerta mietin, että tekniikka kusee tavalla tai toisella. Jos päätän, että en väistä tissejä, olkavarsi törmää tissiin, hankaa epämiellyttävästi, liike hidastuu ja on hankala viedä loppuun. Jos väistän (mitä tahtomattanikin teen), kyynärpäät harottaa sivuille ja näytän siltä kuin ois melonit kainaloissa.

Ens kerralla teippaan nää hiivatin hinkit jollain jeesusteipillä yhteen. Tai ehkä mä myyn nää huutonetissä? "Isot tissit halvalla. Rakel Liekin kehumat ja helpot tuunata. Katsastettu 9/08, luomumerkintä. Postikulut huutajalle, noutokin onnistuu."