maanantai 20. heinäkuuta 2009

Eka ryöpäivä.

Nukuin yön huonosti, lähinnä kai torkuin. Heräsin kuudelta, mitä en tee IKINÄ. Olen armoton aamutorkku. (heh, meinasin kirjoittaa että aamutorttu, mutta se on ihan eri juttu ja tulee tehtyä useinkin :D) Epätoivoista heräämistä suihkussa jonkun yhtä epätoivoisen energyfresh-saippuan avulla, kahvi tippumaan, kahdelle ruisleivälle keijua, kurkkua, kalkkunaleikettä ja juustoa. Normiaamiainen. Meikkiä naamaan ja edellisiltana valmiiksi valitut vaatteet päälle. Puuttui vain äiti, joka lähtisi saattamaan, oli niin ekaluokkalainen olo.

Olin paikalla klo 8.15. Loman aikana mua jännitti välillä niin, että meinas tulla pissa ja kakka ja oksennus, mutta paikan päällä jotenkin ihmeellisesti rauhoituin. Tää on nyt mun työpaikka. Ei siinä sen kummempaa. Onneksi siellä oli muutto kesken (kerroksesta toiseen remontin takia) ja paikalla olevat ihmiset olivat hekin juuri lomalta palanneita, joten yhtä pihalla oltiin kaikki.

Päivä meni suurimmaksi osaksi tyhjää toimittaessa, mutta koko ajan tuli uutta tietoa talon tavoista ja tehtävistä ja kättelin varmaan sata uutta ihmistä. Tai ei niitä ihan niin monta ollut. Kello neljän jälkeen olin niin väsynyt ja muistipaikat täynnä, että olisin voinut teleportata itseni suoraan petiin. Ajatustyö ja muistaminen on niin raskasta. =)

Koko illan on väsyttänyt ihan sikana, mutta on kyllä kiva, kun sain töitä. Olen kuullut, että siitä saa rahaa ja se on kiva juttu se. Olisipa mainiota myös se, jos uusi työpaikka osoittautuisi ajan mittaan yhtä kivaksi, rennoksi ja viihtyisäksi kuin miltä se tänään tuntui. Niin, ja minä palkkani arvoiseksi työntekijäksi.

Nyt tää pieni ja vielä aika avuton työläinen vihdoin menee sinne peiton alle. Ensin pätkä Mary Higgings Clarkia ja sitten valot sammuksiin ja toivottavasti enemmän unta nuppiin kuin viime yönä. =)

7 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Jes, eka päivä takana! Siitä se lähteepi rullaamaan! Nuku hyvin !

TiiQ kirjoitti...

Ei kuullostanut yhtään paskemmalta ekalta päivältä :-). Minäkin palasin työmaalle neljän viikon vapaan jälkeen - ja olin aivan pihalla kaikesta. Onneksi oli pomokin ;-).

Haukka kirjoitti...

Hyvä Piiska! Kyllä se siitä lähtee, tsemppiä!

Anonyymi kirjoitti...

Heip ja onnea työpolulle! Itse aloitin viime maaliskuussa uuden työn ja samalla päättyi 7 vuoden kotiäitiura, ja fiilikset olivat ihan samat kuin sulla. Hyvin on mennyt ja nyt on pelkkää nautintoa, kun pääsee kotinurkista omaan hommaansa ja saa siitä jopa palkkaa. Onnea! Tiina

Rouva Nordman kirjoitti...

Oi kuinka hauska kuvaus työpäivästä. Onnea ja työn iloa :)

noora kirjoitti...

Hei!Miten sulla menee, kun mitään ei kuulu täällä blogimaailmassa sinusta? Laita mulle sun meiliosoite noorannurkka@gmail.com tulemaan, ku mulla on sulle yks ehdotus. Pisnestä, pisnestä!

Riikka kirjoitti...

Moi,
sunkin kommentit lämmitti mun mieltä :) Pöllökukkaroita ajattelin vielä joku päivä tehdä lisääkin. Pitää varmaan joku kerta viedä noita tuotoksia kirpparille, kun päädyn aina tekemään kaikkea ei niin tarpeellista. Ihana, kun kiitos pipo-ohjeesta meni perille, on ollut oikein lämpöinen. Oon vähän miettinyt, että jos sitä kokeilis tuota toistakin tekemääsi pipo-ohjetta. Saapa nähdä. Oot tainnut tosi kivan työpaikan löytää :)