lauantai 12. kesäkuuta 2010

Possuille kyytiä.

Jo ennen Piippolan saapumista ostettiin Prismasta lelu, johon itse ihastuimme ikihyviksi. Aivan hulvaton kuminen oranssi possu, joka sanoo röh-röh! Tai oikeastaan se sanoo höhhöh-höhhöh. :D Ihan paras ääni, sille ei voi olla nauramatta! :D Piippolakin tykkäsi lelusta, possu sai heti kyytiä ja siitä lähtevät äänet oli oi niin jänniä!

Lelun laadussa oli kyllä toivomisen varaa, jo muutaman leikkikerran jälkeen possun ahteriin tuli reikä, josta alkoi pursua keinovanua. Tyhjensin possun, minkä jälkeen röhkyäänen saaminen vaati tietynlaista tekniikkaa (possua piti pitää pyllystä kiinni), mutta valvonnan alaiseen retuutusleikkiin possu kelpasi vielä. Mutta niinhän siinä kävi, että yksi kaunis kerta Piippola sai possusta mukavan otteen ja sai sen kankusta irti pienen kuminpalasen. Kuminpala äkkiä pois suusta ja leikki seis: Possu roskiin, ei enää röh, koiralle jäi vain höh ja pöh. :(

Harmi, mukava lelu oli. Mutta eipä mennyt kaikki hukkaan, uusiokäyttö kunniaan: possun sisällä olleesta röhkypillistä sai tosi hauskan ja persoonallisen vappupillin! :D

Jaiks, Possu haistelee mun pyllyä...

Possut saivat kyytiä myös muutama päivä tämän jälkeen.. Lähdimme lauantaina ostoksille lähiprismaan, Piippola jäi yksin kotiin. Kaupassa ollessa Miehen kaveri soitti, että olisi tulossa spontaanille visiitille, on jo oven takana. No mikä ettei, tullaan ihan just. Piippola haukkui ja murisi vieraalle, joten annettiin vieraalle herkkunameja, joita voi tarjota Piippolalle. Toimi ainakin semihyvin, koska syödessä ei voi haukkua. :) Kehuimme vieraalle, miten hienosti kaikki on mennyt, Piippola ei ole mitään tuhoja tehnyt eikä pisu- tai muita vahinkoja ole tullut. Piippola oli vieläkin vähän murritteleva vieraalle, joten ajattelin hakea koiralle lelukopasta jonkun kivan lelun, johon kiinnittää huomiota. Menen kopalle, katson vieressä olevaa koiranpetiä. Siis mikä tää on? Mitä ihmettä?! Petissä oli rikkinäinen pakastepussi. Hetken mulla löi tyhjää, mutta sitten alkoi valjeta....

Keittiön työtasolla oli ollut sulamassa kaksi pussillista porsaan kasslerpihvejä, toisessa kaksi minikokoista ja toisessa kolme ISOA. Ja arvatkaapa, kumman näistä oli Piippola napannut poissaollessamme ja vedellyt parempiin suihin.. :D Mä en tiennyt että itkiskö vai naurais, meiän pieni tyttöhauva oli vetänyt napaansa yli puoli kiloa raakaa sianlihaa tosta noin vaan! :D Että grillaussunnitelmat uusiks, viitsisitsä-etsäviitsis Mies käydä uudelleen kaupassa.. Ja kyllä huvitti sekin, että hienosti maistui vielä jälkkäriksi vieraan tarjoamat kylmäkuivatut naudanlihapullat! :D

Niin ja yksi kysymys oli, että mistähän päästä ja missä muodossa ne kasslerit tulee ulos..?! Liha oli marinoimatonta, mutta silti mua vähän huoletti. Niin pieni koira ja niin paljon lihaa kerralla. Ja mulle oli hiukan epäselvää sekin, saako koiralle edes raakaa sianlihaa antaa, kun ihmisille raaka sianliha on terveysriski. Mutta sisällä ne pysyi, ei ainakaan voinut pahoin. Sunnuntaina vaan siliteltiin masua ja kyseltiin "että onko sulla siellä vähän kassleria, milloinkas ne tulis tuolta pyllystä ulos..?" :D

Oma mokahan se oli, että jätin lihat pöydälle, ei vain käynyt mielessäkään, että näin voisi käydä. Lihat olivat olleet pöydällä jo kauan, eikä Piippola niihin kiinnittänyt huomiota ollenkaan. Muutenkin se käy keittiössä tosi harvoin, kun tietää, ettei sieltä mitään kuitenkaan saa, edes huomiota. Mutta voin hyvin kuvitella, miten se on meidän lähdettyä uikuttanut ja hakenut meitä ympäri taloa, ja tottakai siinä sivussa tuli tsekattua keittiökin. Ja kun keittiöjakkarakin taisi sattua olemaan vähän pois paikoiltaan ja siitä sai vähän astinlautaa, ja ihana lihantuoksu vietteli, niin... =)

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja jatkossa tarkistan kotoalähtiessä, ettei pöydille jää mitään syötäväksi kelpaavaa.. :)


torstai 10. kesäkuuta 2010

Tässä mä nyt sit oon.

Kovasti odotettu Pipiola eli Piippola saapui meille torstaina 27.5.2010 Espanjan kulkukoirat ry:n avustuksella torstaina 27.5.2010. Lento sujui hyvin pienen Otis-koiran kanssa samassa kopissa. Samalla lennolla tuli neljä muuta koiraa, joista kolme oli samalta Ibin koiratarhalta kuin Piippola, joten Suomeen saavuttiin tutussa koiraseurassa!

Ja voi mikä suloisuus kopista tulikaan! Pieni ja siro, hellyydenkipeä pieni Piippola! Kovasti pyrki kaikkien syliin ja kaikkea piti vähän nuuskuttaa! =) Jo kentällä huomattiin, että Piippola ei vierasta hihnassa kulkemista ja itseasiassa käveli hihnassa todella hienosti! Humiseva lentokentän tuulikaappi oli pelottava, siinä Piippola iski tassut tanaan, että "tuonne en kyllä tule". Tämän pahan pelottavan paikan yli Piippola piti kantaa, mutta ulkona hän sipsutteli taas nätisti. Vielä viimeiset heipat koirakavereille, pisut nurmikolle ja sitten kohti kotia.

Automatka kentältä kotiin meni oikein hyvin, Piippola istui takapenkillä mun sylissä ja nuuhki kaikkea ympärillään. Erityishuomiota sai namipussi, pikkuruiset pentunamit oli ihan parasta! Kotiin tultua Piippola nuuski paikat ja tuli sohvalle rapsuteltavaksi. Vaikutti kovin tyytyväiseltä oloonsa, koska asettui heti taloksi ja oli kuin kotonaan! Rappuset yläkertaan oli vähän pelottava rasti. Muutaman askeleen otti, mutta ei pidemmälle. Yläkertaan kuitenkin päästiin automatkalta tuttujen namien perässä, ja parin harjoituskerran jälkeen Piippola kulkikin jo portaat reippaasti ihan yksin. Hyvä tyttö! =)

Ensimmäinen yö vaikutti vähän haastavalta. Piippola olisi kovasti halunnut tulla meidän sänkyyn nukkumaan. Jos silmä vältti sekunniksikin, koira oli jo pompannut sänkyyn, että "mä tuun tänne teiän kanssa". Mutta ei, ihmisille ihmisten peti, koiralle koiran peti. Tai missä nyt haluaakaan nukkua. Laitettiin alakerran irrallinen koiraportti ovensuuhun, jotta koira haistaa, kuulee ja halutessaan myös näkee meidät. Piippola uikutti ja vikisi portin takana, hiljaisina hetkinä rauhoitin sitä ja noin viiden minuutin vikinän jälkeen Piippola luovutti, lompsi vierashuoneen sohvalle ja nukkui siellä sikeästi aamuun saakka. =)

Piippola kotiutui meille aivan uskomattoman helposti. Jo seuraavana päivänä naureskelin, että onpa nopeesti oppinut talon tavoille, kun Piippola vaan makaili sohvalla ja piereskeli. :D Ja ei voi kuin ihmetellä, miten hyvin kaikki on mennyt, ihan kuin tuo otus olisi ollut meillä aina! Ja niin kiltti ja tottelevainen se on! Moni asia, minkä opettamiseen olin valmistautunut, tuleekin Piippolalta ihan luonnostaan tai sitten se on ollut aiemmin kodissa. Piippola kulkee hihnassa vetämättä, ei kerjää ruokaa pöydästä, antaa käsitellä itseään loistavasti (mm. eläinlääkärin leikatessa etutassujen kynsiä Piippola lähinnä haukotteli...) ja on sisäsiistikin, yhtään pisua tai muutakaan vahinkoa ei ole tullut sisälle!

Jos Piippola on ollut aiemmin kodissa, niin en kyllä ymmärrä, miten joku on voinut tuollaisen ihanan ja hellyydenkipeän, kiltin söpöläisen hylätä. Kodista karannut se tuskin on, koska on niin ihmisrakas ja seuraa isäntäänsä/emäntäänsä joka paikkaan.

Mutta voi harmituksen harmitus, Piippolalle tulee kova itku ja poru, kun lähden pois kotoa ja etenkin, jos se jää kokonaan yksin kotiin. Piippola itkee, inisee, uikuttaa, ulisee ja pahimillaan ulvoo kuin palosireeni. :( Epäilin jo, että kaikkien ihanien ominaisuuksien vastapainoksi reppana kärsii kovasta eroahdistuksesta, ja siltä se kyllä aluksi kuulostikin. Tietokoneen avulla äänitettiin talon tapahtumia, kun lähdimme töihin tai kauppaan, ja pienen koiran itku oli kyllä aika sydäntäraastavaa kuultavaa.. Onneksi olemme huomanneet, että Piippola rauhoittuu päivä päivältä nopeammin. Sydäntä särkee silti, kun toisella on niin ikävä, mutta pakkohan sen on oppia olemaan yksin ja luottamaan siihen, että häntä ei hylätä eikä jätetä. Piippola itkee mun perään nyt jo huomattavasti hillitymmin ja lyhyemmin kuin viime viikolla, eli ilmeisesti luottamus mun paluuseen alkaa syntyä? :) Ja intensiiviset yksinoloharjoitukset aloitetaan tottakai heti, jos tilanne alkaa mennä huonompaan suuntaan.

Ei pöllömpi lelu!

Piippola kotiutui tosiaan ihan samantien, jo sunnuntaina piti haukkua ja vähän murista pikavisiitille tulleelle ystävälleni, jota Piippola piti hyvin epäilyttävänä tunkeilijana. :) Vahtiviettiä tuntuu koiralla olevan jonkin verran, hän ilmoittaa heti, jos joku vieras lähestyy kotia tai pihaa ja haukku on kova, jos vieras tulee alueellemme. Kukaan haukkuvan ja murrittavan Piippolan näkevä ei varmaan usko, että se on oikeasti ihan mahdoton sylivauva ja pusutyttö! =)

Kaikki on mennyt tähän asti paremmin kuin hyvin. Piippola on aivan ihana koira, joka hauskuuttaa isäntiään iltahepuleilla ja osoittaa kiintymystään monin tavoin, ja kuten kuvasta näkyy, osaa kyllä rentoutuakin täysin. Kuva on otettu Piippolan toisena aamuna Suomessa, ja aika hyvin näyttäis relaaminen onnistuvan, kun unet voi vetää miten päin vaan... :)


keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Voi että iik!

Voi että! Huomenna tuo pörhelöinen on meillä, omassa uudessa kodissa! Eikä elämä ole enää entisensä - ei meidän eikä koiran. =)

lauantai 15. toukokuuta 2010

Matkalla.

Pääsin viime viikolla työmatkalle. Ke-aamuna ihan liian aikainen lento Brysseliin, koko päivä siellä, illalla lento Espanjaan Bilbaoon, suoraan hotelliin ja nukkumaan, torstaina koko ajan joko tien päällä pikkubussissa tai tehtaissa, hotelliin vasta illalla ja pe-aamuna todella aikainen lähtö kohti kotia.

Ikävä kyllä reissu oli 100% työmatka, vapaa-aikaa ei ollut yhtään. Brysselissä aika meni raitiovaunuajelulla ja aivan saakelin isoon ratikkavarikkoon tutustuessa (nyt tiedän mm. miltä raitiovaunu näyttää ala- ja yläpuolelta) ja Bilbaossa kaikkien pikkuinsinöörien päiväunissa eli ratikkatehtaissa. Vain torstai-iltana ehdittiin korttelin päähän hotellista pieneen kuppilaan, jossa oli mahdollisuus hengittää Baskimaata ja tuntea olevansa melkein lomalla. Punaviiniä ja pintxoksia: reissun paras hetki!

En tiedä mikä siinä on, mutta tykkään Espanjasta aivan valtavasti! Kielestä, ihmisistä kaikkine omituisuuksineen, ruuasta, juomasta.. En osaa espanjaa kovinkaan hyvin, alkeiskurssin olen joskus käynyt, mutta sitä pientäkin taitoa yritin pitää yllä ja oikein kunniakkaasti hoidin baariasioinnin muidenkin puolesta. =) Toivoin kovasti uutta tuhkapilveä, joka olisi estänyt lentoliikenteen - oisin kovin mieluusti jäänyt Bilbaoon vielä pariksi päiväksi.

Tuliaisiakaan en ehtinyt juuri ostaa, Mies sai lentokentältä six-päckin Höökyä, mä vähän kosmetiikkaa ja nämä vähiten tärähtäneet kuvat, joista välittyy matkafiilikset loistavasti.

Tässä on ratikoita. Keskellä vanha, vasemmalla vähän uudempi ja oikealla uusin, jossa on nahkapenkit. Toiseksi uusin on uudelleenmaalattu mätsäämään uusien väritystä. Eikö olekin mielenkiintoista?

Aamulla matkalla Bilbaosta Irúnin kaupunkiin. Pikkubussista käsin ei parhaalla tahdollakaan pystynyt ikuistamaan sellaisina kuin ne näkee paikan päällä. Tai sitten mulla on vain pska kamera. Maisemia katsellessani mietin, että katsookohan paikalliset ympärilleen ollenkaan? Onko ne vaan että "ai, tuo vanha mäennyppylä tuossa". Musta oli ihanaa katsoa vuorimaisemia, rinteillä laiduntavia lampaita ja lehmiä ja vehreyttä ja koivuja, jotka olivat jo täydessä lehdessä.


Bilbaon Guggenheim-museo ja paras otokseni siitä. =) Rakennus on todella vaikuttavan näköinen, olisin ehdottomasti halunnut käydä ihailemassa sitä lähempää sekä sisältä että ulkoa. Rakennuksen pinta on titaania, jota kuulemma sai edulliseen hintaan venäläisiltä. Venäläiset olivat varanneet sen sukellusveneisiin, joita ei sitten rakennettukaan ja hiivatin kallista titaania lojui nurkissa. Bad for them, good for Guggenheim. =)

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Pitkästä aikaa.

En olisi ikinä arvannut, että bloggaaminen katkeaa kuin seinään heti työpaikan löydyttyä. Niin vain kävi. Töissä istun tietokoneen ääressä suurimman osan päivästä, eikä sen jälkeen enää kotona huvita juuri konetta aukoa. Lisäksi otan työni luultavasti liian vakavasti, sillä olen duunipäivän jälkeen aivan poikki eikä virtaa riitä mihinkään. Niinpä viikonloputkin menee lähinnä viikosta toipuessa ja tulevasta työviikosta stressatessa.

Olen unohtanut rentoutumisen taidon. Töitä on paljon, hyvin pieni osa niistä osuu mukavuusalueelleni, jolla tiedän, mitä asialle teen ja tiedän sen edes jotenkuten hallitsevani. Loput noin 95 % tehtävistä menee aika pitkälti epämukavuusalueella, jolla olen todella epävarma. En tiedä asioista läheskään tarpeeksi, koska ei ole kokemusta enkä valitettavasti muista ulkoa kaikkea opiskelemaani, saamieni tehtävien taustatiedot ovat usein riittämättömiä tai muuten epäselviä, en tiedä mitä minulta odotetaan tai minkä tasoista työtä minulta odotetaan jne. Ja jos kysyn tuosta työn laadusta, niin enemmän tai vähemmän vitsinä siihen vastataan, että "no täydellistä tietenkin", mikä on aivan saakelin ihana vastaus tällaiselle jo valmiiks täydellisyyden tavoittelusta kärsivälle perfektionistille, joka muutenkin turhautuu, kun ei pysty lähellekään siihen, mitä haluaisin ja mihin minulla olisi edellytykset, jos homma olisi hanskassa. Suurimmaksi osaksi luon kai itse oman stressini ja vaadin itseltäni liikaa, mutta on vaikeaa löysätä, kun luonto on mikä on. Olen silti joskus töissä onnistunutkin, pari kertaa jopa niin että joku muukin on sen huomannut. Silloin on kieltämättä hymyilyttänyt ja tuntunut siltä, että ehkä mä tässä kaikesta huolimatta jotenkuten pärjään. =)

Toinen blogiprojektini (Pallonkutistaja) tyssäsi sekin, samasta syystä. Mutta se siitä blogihiljaisuuden selityksestä. Käsitöitä olen tehnyt ja kokkaillut antaumuksella blogihiljaisuudesta huolimatta. Pipoja ja myssyjä on syntynyt vaihtelevalla tahdilla ja kuviakin olen niistä melkein kaikista ottanut. Täytyy joskus pistää niitä tänne näytille, jos joku niistä vaikka inspiroituisi.

Mistä tulikin mieleeni, että olen todella iloisesti yllättynyt Twister-piponi suosiosta! Kiitos kaikille, jotka olette sitä kommentoineet! Ensimmäinen ihan omasta päästä veistetty ohje ja heti tuli ihan käyttökelpoinen! =)

Pallonkutistajaan liittyen voisin sanoa sen verran, että painonpudotuksen suhteen en ole stressannut. Viitisen kiloa on lähtenyt ja mm. ne farkut, mitkä ei lähellekään menny viime keväänä päälle, mahtuvat nyt! =) Olin niitä jo kirpparille viemässä, kun huvikseni kokeilin jalkaan ja VAUUU, enhän mä näitä sinne vie! :D Nyt on taas ryhtikausi menossa, tarkoitus olisi kuun lopussa painaa 3kg vähemmän, mutta vähän heikkoa on ollut menestys viime aikoina, kun oli vappua ja työmatkaa ja viikonloput menee aina jotenkin plörinäksi. Pitäis liikkua enemmän, mutta eiköhän se puoli kohtapuoliin korjaannu...

Elämääni kuuluu sen verran uutta, että Mies ja minä olemme nyt asuntovelallisia. Muutimme kerrostalovuokrakaksiostamme noin 1,5 km päähän rivitalokolmioon. Vuokrasopparimme kielsi lemmikit asunnossa, joten nyt voidaan se kauan kaivattu koirakin hankkia! Kuten blogin alareunassa olen todennut, haaveissa on ollut rescue-koira. Olen kauan katsellut koiria Kodittomat Espanjan Koirat ry:n sivuilta, ja syksyllä kuulin ystävältäni toisesta vastaavasta organisaatiosta eli Espanjan kulkukoirat ry:stä, jonka kautta hän oli hankkinut koiran ja josta hänellä oli vain positiivista sanottavaa. Aloin siis katsella koiria myös sieltä, ja kun asuntomme kaupantekotilaisuudessa selvisi, että kiinteistövälittäjämme on aktiivinen vapaaehtoistyöläinen juuri tuossa organisaatiossa, alkoi tuntua siltä, että eiköhän se koira tosiaan Espanjasta tule.. =)

Ja niin koko kevään aktiivisen etsimisen jälkeen löysin heidän sivuiltaan meille sopivalta vaikuttavan koiran, otin yhteyttä yhdistykseen ja niin asiat sitten etenivät, että suloinen ja kiltti Pipiola pääsee omaan kotiin jo tämän kuun lopussa!! Pipiola on löydetty pellolta hylättynä ja nälissään, ja on kuulemma mahdottoman suloinen, leikkisä ja todella ihmisrakas, kiltti ja kuuliaisen oloinen, nuori (8-9kk) tyttö. Uskon että "Piippola" viihtyy meillä loistavasti ja siitä tulee meille hyvin rakas perheenjäsen. =) Ja ihanaa, kun mä saan itelleni pakkolenkittäjän, eiköhän siinä kilotkin pikkuhiljaa karise, kun käy kävelylenkeillä nolla kertaa viikossa sijasta parhaimmillaan 21 kertaa. =) Ja koiran kanssa puuhatessa ja sen touhuja katsellessa lähtee kyllä työasiat pois mielestä. Ehkä mäkin alan lopulta muistuttaa lemmikkiäni ja musta tulee leikkisä ja iloinen? =) Ja toivottavasti "Piippolakin" oppii jotain multa, esim. että vieraita ei haukuta eikä pissalla käydä missä sattuu. ;)

Eipä tässä kai sitten muuta. Fipoista yritän laittaa kuvia, kunhan taas saan aikaiseksi. Ja olisi kiva yrittää repiä aikaa blogille edes pari tuntia viikosta, kirjoittaminen on kuitenkin ihan kivaa hommaa. :)

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Eka ryöpäivä.

Nukuin yön huonosti, lähinnä kai torkuin. Heräsin kuudelta, mitä en tee IKINÄ. Olen armoton aamutorkku. (heh, meinasin kirjoittaa että aamutorttu, mutta se on ihan eri juttu ja tulee tehtyä useinkin :D) Epätoivoista heräämistä suihkussa jonkun yhtä epätoivoisen energyfresh-saippuan avulla, kahvi tippumaan, kahdelle ruisleivälle keijua, kurkkua, kalkkunaleikettä ja juustoa. Normiaamiainen. Meikkiä naamaan ja edellisiltana valmiiksi valitut vaatteet päälle. Puuttui vain äiti, joka lähtisi saattamaan, oli niin ekaluokkalainen olo.

Olin paikalla klo 8.15. Loman aikana mua jännitti välillä niin, että meinas tulla pissa ja kakka ja oksennus, mutta paikan päällä jotenkin ihmeellisesti rauhoituin. Tää on nyt mun työpaikka. Ei siinä sen kummempaa. Onneksi siellä oli muutto kesken (kerroksesta toiseen remontin takia) ja paikalla olevat ihmiset olivat hekin juuri lomalta palanneita, joten yhtä pihalla oltiin kaikki.

Päivä meni suurimmaksi osaksi tyhjää toimittaessa, mutta koko ajan tuli uutta tietoa talon tavoista ja tehtävistä ja kättelin varmaan sata uutta ihmistä. Tai ei niitä ihan niin monta ollut. Kello neljän jälkeen olin niin väsynyt ja muistipaikat täynnä, että olisin voinut teleportata itseni suoraan petiin. Ajatustyö ja muistaminen on niin raskasta. =)

Koko illan on väsyttänyt ihan sikana, mutta on kyllä kiva, kun sain töitä. Olen kuullut, että siitä saa rahaa ja se on kiva juttu se. Olisipa mainiota myös se, jos uusi työpaikka osoittautuisi ajan mittaan yhtä kivaksi, rennoksi ja viihtyisäksi kuin miltä se tänään tuntui. Niin, ja minä palkkani arvoiseksi työntekijäksi.

Nyt tää pieni ja vielä aika avuton työläinen vihdoin menee sinne peiton alle. Ensin pätkä Mary Higgings Clarkia ja sitten valot sammuksiin ja toivottavasti enemmän unta nuppiin kuin viime yönä. =)

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Pukamalääkettä.

Vaihdoin blogimallia. Entinen oli visuaalisesti enemmän mieleeni, mutta kuvien kanssa räplääminen alkoi risoa. Tykkään, kun kuvissa on kehykset ja vanhaan ne piti askarrella-paskarrella jokaiseen kuvaan käsin kuvankäsittelyllä. Nyt kehykset tulee tähänkin automaagisesti, jee! Ainoo vaan, että vanhempien postauksien kuvissa on nyt tuplakehykset. No, ihan sama, eihän niitä juttuja kukaan enää lue.

En ihan tarkkaan tiedä, miksi valitsin taustaväriksi keltaisen. Se ei millään muotoa ole lempivärini. Ainoa keltainen vaatteeni on treenipaitani, joka on kanarialinnun keltainen. Tulipa siis mieleeni googlata, mitä esim. väriterapia sanoisi valinnastani. Tämän luettuani keltainen tuntuukin aivan passelilta blogivärivalinnalta:

"Iloinen aurinkoväri, joka elvyttää henkisiä ja älyllisiä kykyjämme, vahvistaa myös muistia ja oppimiskykyä. Solar Plexus on sisäinen aurinkomme, sen kautta säteilemme valoa, lämpöä ja energiaa itseemme ja muihin ihmisiin. Säätelee myös sitä, miten sulatamme tunteitamme ja muita eteentulevia asioita. Keltaisen käyttö auttaa purkamaan pelkojamme ja vanhaa tunnekuormaanne. Hallitsee hermojärjestelmää ja ruuansulatusprosessejamme, joten erinomainen kaikenlaisten vatsavaivojen hoidossa. Poistaa jätteitä maksasta ja suolistosta ja siten puhdistaa koko kehoamme kuona-aineista. Liiallinen keltainen voi aiheuttaa itsekkyyttä ja ylianalysointia tunteiden kustannuksella."

Toinen linkki kertoi keltaisesta näin:

"Keltainen vahvistaa hermoratoja. Se parantaa keskittymiskykyä ja selvittää ajatukset. Keltaisella hoidetaan vatsavaivoja, ruoansulatushäiriöitä, ihottumaa, lepraa, peräpukamia...
Keltaisella sanotaan olevan puhdistava vaikutus munuaisiin, maksaan, haimaan ja suolistoon: se johtaa kuona-aineet pois kehosta.
Keltaisella voidaan myös lisätä energiaa ja lisätä stressinsietokykyä.
Tutkimuksissa on paljastunut, että keltaiseksi, oranssiksi tai punaiseksi maalatut luokkahuoneet stimuloivat oppilaita.

Vauvat itkevät useammin kirkkaankeltaisissa huoneissa kuin muissa ja puolisot riitelevät enemmän keltaiseksi maalatuissa huoneissa. Sen sijaan vaalea keltainen on rauhoittava väri.

Keltainen ohjailee kolmatta chakraa, (solar plexus, hermojärjestelmän aivot). Siihen liittyvät mm. maksan ja pernan ongelmat.
Keltainen hieroo älynystyröitä, vahvistaa järkeä ja hermostoa.
Keltaisen kaipuu saattaa kertoa mm. työuupumuksesta.
Keltaisen inho viestii itsetunnon puutteesta ja itsensä aliarvioimisesta."


Keltaisen värin puute elämässäni on siis mitä ilmeisimmin viestinyt huonosta itsetunnosta ja itseni aliarvioimisesta. Lisäksi maksani on riekaleina ja peräpukamat ovat ja pysyvät. Kärsin työuupumuksesta, vaikka ensimmäinen työpäiväni on vasta huomenna, mutta onneksi älyni alkaa elpyä ja energiani lisääntyy. Te, rakkaat lukijat, saatatte muuttua itsekkäiksi ylianalysaattoreiksi, mutta kehonne ovat kuonattomia, älynystyrät ja pernat on tikissä ja energiaakin on vaikka muille jakaa. =)


sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Mutkumutku.

Pari päivää sitten julistin ainakin kahdelle taholle, että olen aivan ehdottomassa langanostolakossa. Mulla on lankaa aivan hurjat määrät ja ongelmana on lankojen säilytys. Niitä on siellä täällä joka paikassa laatikoissa ja pusseissa ja koreissa, Miehellä menee niihin hermot ja niin alkaa mennä kohta mullakin.

Ja sitten lähi-Prismassa oli haalistunen Sigurdin väristä Rose Mohairia 1,50e/kerä, joten.. Seli seli ja niinku mutku. Viime viikolla näin telkkarissa kivan mohair(?)hihattimen, jollaisen pystyisin itsekin ehkä tekemään ja uusin Novitan lehti oli juuri tullut ja siinä oli Rose Mohairista kivoja juttuja ja enhän minä osannut olla ostamatta muutamaa kerää. Väri on oikeasti aavistuksen tummempi kuin kuvassa. Jospa näistä saisin tehtyä hartioille jonkun lämmikkeen syysilloiksi. Mutta NYT en enää osta mitään. =)

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Nakupellen pelastus.

Ennen Itä-Suomeen lähtöä piti käydä hoitamassa oma kirpparipöytä kuntoon ja sillä reissulla mukaan tarttui tuliainen pienelle sukulaistytölle, ihka oikea barbie! Oli pakko ostaa, kun hintakin oli niin kohdallaan, 1,50e. Tukka sillä oli aivan tuhannen takussa eikä vaatteita lainkaan, mutta ehkä kaunokainen olisi vielä pelastettavissa?

Alkutilanne oli tämä:


TiiQ'in ohjeita muistellen (ja luultavasti mukaellen) tein barbielle hiussalongin: melkein kiehuvan kuumaa vettä vanhalle, syvälle mökkilautaselle, barbien pää sinne ja ei muuta kun selvittämään. Avuksi otin Sorsakosken haarukan, joka olikin aivan mainio kampa sotkun selvittämiseen. Pahimpien sotkujen selvittyä otin välillä tukan pois soppalautaselta ja selvittelin kuontaloa pöydän päällä: suihkin barbitukkaan suihkutettavaa ihmishiusten hoitoainetta ja selvittelin haarukalla sotkuja auki.

Lopputulos on tässä. Ei huono, vaikka voisi kai olla parempikin. Minulle riitti ihme, että tukkaa pystyi jopa kampaamaan harvalla kammalla, kun lähtötilanteessa läpi ei olisi mennyt yksikään piikki mistään kohtaa.

Tukka oli laitettu, seuraavaksi operaatio vaatetus. Tähän siniseen mekkoon tuli vielä pieni kukkanen yläreunaan oikean tissin kohdalle ja isompi alareunaan vasempaan helmaan. Lopullisesta mekosta en muistanut kuvaa ottaa, harmi. Melko upea design-luomus kuitenkin. ;)

Mummon ompelulaatikosta löytyi pieni nyssäkkä ruskeaa puuvillalankaa, josta tuli halterneck-mekko, jossa on hiukan pussimainen helma. Jos olisin Heidi Klumin mitoissa, haluaisin tämän ylleni. =) Mieli teki miettiä tuohon joku kiva (musta?) yksityiskohta, mutta ei ollut aikaa keskittyä ajatustyöhön. Yksinkertaisuus olkoon tällä kertaa kaunista.

Kiitos Barbielle, joka jaksoi mukisematta kaikki sovitukset ja tukankiskomiset. Barbie on eilen päässyt uuden omistajansa hellään huomaan ja saa joskus ehkä lisää vaatteita, onhan mulla itselläni vielä sovitusnukke. Sen tukka kaipaa selvitystä vielä kipeämmin, mutta sen urakan otan sitten seuraavalla kesälomalla. =)

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Ristiin pistä.

Löysin Matleenan blogin kautta arvonnan, jossa voi voittaa ristipistokirjan. Pakko oli osallistua, olen nimittäin kerran tehnyt ristipistoja. Joskus hyvin kauan sitten (v. 1993-94?) kun en neulomisesta tai virkkaamisesta ollut yhtään kiinnostunut, tein kaksi pientä pyöreää ristipistotaulua (halkaisija n. 5 cm). Toiseen tuli perhonen ja toiseen leppäkerttu. Leppis oli huomattavasti helpompi, siinä ei ollut kuin punaista ja mustaa, ja ehkä vähän valkoista. Perhosessa oli ainakin kuutta eri väriä ja ohjetta piti tihrustaa ihan urakalla, että pysyi kärryillä. Mutta hienot niistä tuli. En tiedä missä ovat nyt, ehkä jossain kotona-kotona varaston kätköissä.

Sen verran kivaa ristiin pistely oli, että olisin halunnut tehdä sitä lisää. En vain löytänyt kaupoista sopivia töitä, kaikki oli liian suuria tai monimutkaisia malleja ja sitäpaitsi ne maksoikin ihan hitosti. Hyvin alkanut harrastus tyssäsi siihen. Tein kuitenkin vielä yhden työn, jonka ideoin aivan itse. Seurustelin oikeustieteen opiskelijan kanssa, ja tein hänelle synttärilahjaksi pyyhkeen. Ostin viininpunaista froteeta ja aida-kangasta, suunnittelin ruutupaperille pykälän merkin ja kirjoin sen ristipistoilla pyyhkeen kulmaan. Siihen maailman aikaan kai kuvittelin, että oikislaiset ovat pohjattoman ylpeitä opiskelupaikastaan ja haluavat tiedottaa siitä muille kaikin tavoin. Että tosi hyvä idea, että pyyhe kertoo, mikä olet miehiäsi. Näin jälkikäteen lähinnä hävettää, aika dorka lahja.

Ristipistotöitä voisin vieläkin tehdä, tykkäänhän mä tehdä palapelejäkin. Samalla tavalla niistä pikkuhiljaa muodostuu lopullinen kuva. En tosin keksi, missä niitä ristipistojani käyttäisin, mutta kai sitä johonkin... kirjanmerkiksi? Ja töiden pitäisi olla aika pieniä, koska kyllästyn ikuisuustöihin, joista ei meinaa tulla valmista ikinä. Toiveikkaana siis osallistuin tuohon kirja-arvontaan, jospa vaikka lykästäis? =)

Ja kertauksena vielä, ristipistokirja-arvontaan voi osallistua 19.7. saakka täällä, jos joku muukin haluaa heittää arpansa peliin! =)