Kevätpörriäinen.

Sellainen oli meidän parvekkeella eilen. Hirmuista surinaa piti, ei raukka löytänyt tietä ulos. Mun oli tarkoitus avata hänelle portti vapauteen heti kun saan edes hiukan puuterikalsareita enemmän ylleni, mutta unohdin koko jutun (ikkunan aukaisun siis, pukeutua muistin).

Pörheä surisija tuli mieleeni vasta myöhemmin illalla, mutta eihän sitä enää missään ollut. Voi ei! Entä jos se pörisi itsensä kuoliaaksi, kun mä hölmö sen unohdin?! Melkein tuli itku (mua itkettää nykyään ihan kaikki). Mutta en mä sitä mistään lattialta löytänyt. Parvekelasituksessa on yksi hiukan suurempi rako, ehkä se oli puskenut itsensä siitä läpi kuin kissat ovien alta. Tai ehkä se oli mönkinyt unille multaa ja kuivia persiljanoksia täynnä olevaan rottinkilaatikkoon, joka esittää viimevuotista yrttimaatani. Oli mukavampaa ajatella niin.

Tänään parvekkeelta kuului surinaa. Mun pörrö!! =) Voi riemua, se oli vieläkin parvekkeella! Ja mullakin vaatteet päällä, joten riensin oikopäätä unenpöpperöisen reppanan avuksi. Parvekelasituksesta reunimmainen lasi sepposen selälleen ja eikun selostamaan kimalaiselle pakenenemisreittiä - ääneen. "No kato siitä nyt oikeelle.. Ei ku EI sinne, ku SINNE!" Viisasta toimintaa. Lievästä kielimuurista huolimatta eksynyt kevätpörriäinen löysi tiensä ulos ja ehdinpä ottaa hänestä muistoksi vielä kuvankin. Hiukan hätääntynyt, mutta suloinen pörhelö. Loppu hyvin, kaikki hyvin. =) Paitsi että nuo ikkunat pitää kyllä pestä.