Aina ei voi inspata.

Neulominen vähän takkuaa. Ja tietenkin takkuaa just nyt, kun ois vaikka kuinka paljon ihania materiaaleja! Ehkä syy on juuri siinä, ideoiden paljoudessa. Vähän niin kuin joskus bloggaamisen kanssa: niin paljon juttuja kerrottavana, että en osaa valita mitä kirjoittaisin. Ratkaisu: en kirjoita mitään. Olen kai sellainen kaikki tai ei mitään -ihminen.

Muutamia pipoja olen kuitenkin tehnyt, vaikkei niin ole superisti inspannutkaan.

Musta-pinkki Nuria seiskaveikasta. Myssyssä on rullareunus, koska halusin tähän jotain aiemmista Nuria-myssyistä poikkeavaa.









Turkoosi pitsipipo, lanka on pehmeää, vyötteetöntä yllätyslaatikon uumenista (Tanja tunnistanee?). Pitsimalli on omasta päästä (ensimmäinen OMA pitsimallini!), mutta se on niin yksinkertainen, että löytynee luultavasti kaikista käsityöaapisista ja Knitting For Dummies -kirjoista. En ole asiaa tarkistanut - haluan elää harhassani, että olen keksinyt jotain aivan uutta. =)



Mun oli pakko tehdä jotain tuosta vihreästä ja oih-niin-pehmoisesta, jota löytyi yllätyslaatikosta. Ruskea lanka on kirpparilta löydettyä, joten toisten jämillä mennään tässäkin.

Vihreää superpehmoista mulla on vielä n, 1,5 kerää ja Muorilta sitä löytyy kuulemma vielä muutama lisää. Haluaisin tehdä niistä itselleni jotain hartioita lämmittävää, kunhan vain löydän mallin, jota en voi mokata.

Pari muutakin fipoa mulla olis valmiina ja kuvattuna, mutta en saa kuvia koneelle. Tietokone on ollut niin pahasti kaatumatautinen, että sitä on hoidettu mm. poistamalla USB-portit käytöstä, enkä ole vielä keksinyt, kuinka saisin siirrettyä kuvia kamerasta kovalevylle ajatuksen voimalla. Ei liene kohtuuton haave saada usbit käyttöön jo lähipäivinä, sillä erään kirjan mukaan pääsiäisenä ovat jopa tuonelan portit avautuneet.

Hyvää pääsiäistä kaikille, rauhoittukaa ja nauttikaa auringosta ja pitkästä viikonlopusta!

Mindblowing food stuff.

Mies tilasi taas toissa viikolla juttuja extrahotista. Meille tuli uusi pullo Blair's Original Death Saucea sekä Blair's Wasabi Green Tea -kastiketta, johon Mies kovin syvästi mieltyi edellisen kokeilusatsin perusteella. Uusina tuttavuuksina oli CaJohns Killer Chipotle Hot Sauce ja CaJohns Private Reserve Apple Smoked Bourbon Chipotle Barbeque Sauce (hitto mikä tynkänimi, ois nyt vähän voinu venyttää) sekä chilillä ja tequilalla terästettyä mansikkahilloa.

Killer Chipotle -kastikkeesta tuli heti ykkössuosikki! Potkua löytyy sen verran, että kitusista lähtee pienet lieskat, mutta maltillisesti käytettynä soosista irtoaa mahtava, savuinen chilin maku ja tulisuuskin asettuu siedettävälle tasolle. Pullo on kohta jo puolillaan, sillä sitä on tungettu viikon sisällä joka ruokaan: pihvin kastikkeeseen, kanakastikkeeseen, ylläolevaan barbeque-kastikeeseen terästykseksi, sellaisenaan dippaamiseen ja muuten vain pöytämausteena. Naminami! =)

CaJohns Private Reserve etc. grillikastikekin on oikein hyvää sekin! Pullon suulta ei soosia kannata kovin hartaudella haistella: vesi herahtaa kielelle välittömästi ja pidempi tuoksuttelu vaatii viereen kuolaämpärin. Aivan mielettömät tuoksut: savuista, kirpeää, makeaa, hedelmäistä, tulista.. Aah ja ooh. Makukin on loistava. Marinadi on yllättävän vähäsuolainen, ainakin marinoimilleni kanakuutoille kaipasin lisäsuolaa. Veikkaan, että marinadi toimii parhaiten nimensä mukaisesti grilliläskeille (esim. ribseille tai possun kasslerille) ja oikeassa grillissä, superkuumalle pihvipannulle marinadi paloi helposti kiinni.

Eilen paistoin lettuja, jotta päästäisiin maistelemaan mansikka-tequila-chilihilloa. Letunpaiston aikana otettiin pieni varaslähtö ja maistettiin hilloa sellaisenaan. WHOOHOOAH! :D Ou beibe mä rakastan sua oikein KOVASTI!!!! Niin tajunnanräjäyttävän hyvää, että ei voinut kuin hymyillä haltioituneena.. Mansikka maistui selvästi, mutta tulisuutta oli reippaasti! Leukaperiä kiristi, vesi tuli kielelle ja polte viipyili suussa pitkään. Mahtavuutta!

Mansikan kaverina hillossa on käytetty habaneroa, jonka tulisuusasteesta kertovat kaikki n. 570 000 scovillea. Melko kipakka luku: esim. tavallinen jalapeño on tulisuudeltaan vain n. 2500-10000 scovillea ja perus kebab-pepperoni naurettavat 500 scovillea, jos sitäkään. Hillon makeuden ansiosta habaneron luovuttama tulisuus on kuitenkin pehmeää ja nautinnollista. Lämpimille letuille pääsi tulisen mansikka-chilihillon lisäksi myös nokareet vaniljajäätelöä - taivaallinen yhdistelmä tulista ja makeaa, kuumaa ja kylmää. =)

Harmittaa.

Anteeksi kaikille niille, jotka ovat odottaneet blogiini päivityksiä. Tai mistä minä tiedän, onko kukaan odottanut. Ehkä vain minua itseäni ärsyttää ja harmittaa, kun en ole tänne ehtinyt mitään kirjoitella. Juttuja olisi vaikka miten paljon, mutta olen ollut poissa kotoa ja muuten on aika mennyt muissa puuhissa kuin luovan kirjoitustyön äärellä.

Nytkään ei ole aikaa kuin piipahtaa tässä koneella, mutta pari asiaa haluan sanoa:

Kiitos Tanja, Muskatit tulivat perille! =) Sain Tanjalta peräti kolme kerää vaaleanpunaista Muskattia, josta kaavailin uutta laukkua pienelle tytölle tulipalossa tuhoutuneen tilalle. Nyt lanka riittää varmasti, kiitos! Sain lisäksi vielä kaksi bonuskerää Novitan Bambua, mustan ja valkoisen! Ihkua! =)

Vieläkin ihmettelen, kuinka maailmasta löytyy noin pyytetttömästi hyväntahtoisia ihmisiä. Sniif.. Kai se ihmisen ja ajatusten hyvyys on joltain muulta pois, kuten siltä idiootilta, joka otti asiakseen v*ttuilla Muori Menninkäisen blogissa niin antaumuksella, että Muori otti ja poisti koko bloginsa. Villaketun blogissakin oli joku vinkuja, joka koki tärkeäksi kommentoida jotain täysin asiaankuulumatonta. Hiton nillittäjät. Jos ei tykkää blogista, sen sisällöstä tai kirjoittajasta, pakkoko on lukea? Ei ymmärrä..

Toinen juttu on se, että kävin viime viikonloppuna Turussa ja haluan kiittää seuraavia ihmisiä:

- Muoria kaikkien ravitsemussääntöjen vastaisesta kahvittelusta ja upeista langoista
- Tessaa jälleen kerran onnistuneesta uudesta tukasta (mii rok!)
- kaikkia Matti-pipoisia virkistyshetkestä Apteekissa (kuva)
- älyn kalifeja Caribiasta ja verkkokalvoilleni syöpyneestä hellyyden hetkestä Haraldissa (kuva)
- nuorempaa Matti-pipoista hulisesta hiliateriasta ja pallotuolista (kuva ylhäällä - mulle kans!), sekä
- "isosiskoa" ja hänen perhettään Littoisissa kaikesta mahdollisesta. Mä en tälläkään kerralla saanut tuota sivun reunassa komeilevaa leijonanväristä kurrrnauta mahtumaan matkatavaroihin. Ensi kerralla isompi reppu... ;)

Kuvitan tätä juttua, jahka ehdin (mikä tapahtui 8.4.2009). Nyt on kiire siivota ja valmistella illallista. Miehen lapsuudenkaveri tulee meille yökylään ja sain paskanakin miettiä kolmen ruokalajin illallisen. Tosi kurjaa suunnitella ruokia ja tehdä ne... Niin ja vielä syödä! Ihan pahinta. Ajattelin alkuun tomaatti-mozzarella-salaattia ja valkosipulileipää ja pääruuaksi sisäfilepihvi, makeita uunisipuleita, savuchili-tomaattikastiketta ja risottoa. Jälkiruuaksi - jos vielä mahtuu - mutakakkua ja vaniljajäätelöä. Ja ehkä pieni lasillinen jotain hyvää makeaa. :)

Tunnustus ja tunnustus.

Sain Matleenalta Hyvän mielen blogi -tunnustuksen. Perustelu: "hulvattoman hauskasti kirjoittava vasenkätinen neuloja". Ihanaa, kun joku ajattelee musta - tai paremminkin kirjoituksistani - noin nätisti! Lämmitti mieltä kovasti, kiitos! =)

Voisin myös itse tunnustaa jotain. En oikeastaan pidä edelleenlähetettävistä kiertojutuista. Tai no, jotkut haasteet ja meemit on ihan hauskoja. Se, mistä en pidä, on se pakollinen "lähetä tämä viidelle/seitsemälle/kymmenelle muulle". Pahinta on se, jos juttu pyydetään lähettämään niin ja niin monelle ystävällesi. Entä jos ei ole niin montaa ystävää? Tai entä jos mua ei huvita? Olenko tosikko ilonpilaaja ja ketjun petturi? No, oli miten oli, pakonomainen jatkaminen vie mielestäni pohjaa aitoudelta ainakin tunnustusten suhteen.

En tarkoita sitä, etteikö huomionosoitus voisi olla aito, vaikka siihen liittyisi jokin edelleenlähetyspakko tai -sääntö. Itse vain koen kiusalliseksi, että minun pitäisi jonkun toisen pyynnöstä nostaa jokin henkilö tai blogi toisten yläpuolelle jossain tunnustuksessa mainitussa suhteessa. Vähän niinkuin pitäisi valita viisi lempiruokaa. Ei onnistu. En suostu. Muille ruuille tulee paha mieli ja vähintään mulle tulee paha mieli niitten puolesta, koska listaus on epäreilu. Ne muut on ihan yhtä hyviä kuin ne viisi väkisinlistattua ja ainakin makaronilaatikko saattaa ajatella, että se on niin huono, ettei kelvannut top vitoseen.

Tunnustukset ovat silti kivoja ja niiden saaminen lämmittää mieltä, etenkin jos tuntee, että tunnustus on annettu ajatuksella ja suoraan sydämestä. Tähän Hyvän mielen blogi -tunnustukseen ei liittynyt minkäälaista jatko-ohjeistusta edelleenlähettämisestä, mikä on aivan ihanaa! Siksi koen, että Matleenan antama tunnustus oli vilpitön eikä millään tavoin pakon sanelema. Etenkin perusteluista olin otettu. =) Omasta mielestäni en nimittäin ole kovinkaan hauska. Minä vain kirjoitan.

Mietin tätä tunnustuksen jatkamista hetken aikaa. Että antaisko eteenpäin vai ei. Ehkä en. Tiedän monia, joita juuri tuo pakkojatkaminen ärsyttää ja vaikkei tässä sellaista olekaan, voi epämiellyttävä jatkamisen paine silti puuskuttaa niskaan.

Mutta mulle nousee koko ajan mieleen kaksi blogijuttua, jotka ovat hymyilyttäneet mua pidemmän aikaa. Haluan antaa Hyvän mielen blogi -tunnustukset siis ihan vain näitten yksittäisten juttujen perusteella, vaikka blogit ovat kokonaisuudessakin hyväntuulisia ja niistä löytyy kosolti muitakin hyviä postauksia.

Ensimmäinen menee Heinäharavalle. Mä en voi mitään, repeen tähän kakkuun joka kerta! :D Kerroinkin Heinikselle, että mä oon käyny hihittelemässä tota paakkelssia varmaan sata kertaa ihan muuten vaan, kun se on vaan niin mieletön!

Toinen tunnustus menee Katileinille. Pieni, mutta reipas lukutoukka saa multa täydet symppikset .. :) Tarinan pelottavasta kirjastonhoitajasta voi lukea täältä. Mua huvittaa Katileinin jutut usein muutenkin, etenkin lapsuusmuistelut, kun musta tuntuu että ollaan oltu ihan samanlaisia älypäitä. =)

Näitä antamiani tunnustuksia ei saajien tarvitse millään tavoin julkistaa tai noteerata blogissaan eikä varsinkaan jatkaa, elleivät halua. Tunnustusten perimmäinen tarkoitus on saavutettu, jos nuo juttulinkit saavat jonkun muunkin kuin minut hymyilemään. Ja kummankin blogista löytyy tosiaan paljon muitakin hyviä juttuja, eli käykäähän kurkkimassa! =)

(Heh, sen kerran kun EI tartte mitään jatkaa, tein sen ilomielin.. =) Ja kyllä saa mua haastaa ja lähettää kaikenlaista. En mä sellasista pillastu. :D Kunhan vain lähettäjä ei pahastu siitä, että en välttämättä jatka juttua eteenpäin. Mä oon vaan luonteeltani vähän tällanen.)

Palamaailma.

Tykkään tehdä palapelejä. Sukuvika. Isä teki 1000-3000 palan palapelejä, kun olin pieni, ja minä halusin osallistua. Olin sellainen 4-5 v. pikku apina ja tein kaiken niinkuin isä: etsin paloja keskittynyt asiantuntijan ilme päällä ja jos sain palan paikalleen, napautin sen päälle sormella kolme kertaa. =) Hassu rituaali, joka vastasi merkitykseltään riemuisaa tuuletusta. Kolme koputusta oli myös sanaton viesti palapelikaverille: "Hahaa, löysin palasen!!". En mä kovin usein tainnut aikuisten palapeleihin palasia löytää, mutta palan löytyessä koputukseni olivat sitäkin teatraalisemmat. =)

Palapeleihin liittyy myös yksi lapsuuteni traagisimmista muistoista. Olin varmaan 3-4 v. ja kävin päiväkodissa. Siellä oli lelupäivä ja kaikkien piti viedä päiväkotiin jokin oma lelu. Minä valitsin Tenavakerhosta saamani palapelin, josta tykkäsin aivan valtavasti. Kuvassa oli Mikko ja vaari menossa saunaan. (Olenko muuten kertonut, että olen saunahullu? Jos meillä olis oma sauna, nököttäisin lauteilla joka ilta.) Vaan olisinpa valinnut toisin... Lelu piti nimittäin JÄTTÄÄ sinne! Ja arvatkaa, tuliko itku. Tämä käsittämättömän suuri vääryys on kaivanut mieltäni todella pahasti aikuisiälle saakka ja vaikuttanut kenties jopa ammatinvalintaani. Katkeruuteni tarhantätejä kohtaan laantui vasta muutama vuosi sitten, kun löysin täsmälleen saman palapelin kirppikseltä.

Minulla on ystävä, joka jakaa intohimoni palapelejä kohtaan. Meistä ei ole lainkaan outoa istua yhdessä pöydän ääressä ja olla puhumatta mitään. Luultavasti ystäväni mies kiittää Luojaa näistä hetkistä: "Kerrankin ne on hiljaa.." Tuijotamme paloja, etsimme sopivia, arvioimme, kokeilemme, hylkäämme. Ehkä hiukan hymyilemme, kun palan saa paikalleen (enää en koputa). Kumpikin ajattelee omiaan tai on ajattelematta. Ajatukset kulkevat vapaana, pakottamatta. Vähän niin kuin juostessa tai moottoripyörän kyydissä. Välillä mieleen tulee jotain, joka on sanottava ääneen. "Jes." "Siis missä tää voi olla..." "Mä laitan tänne näitä vaaleita." "Ok." Välillä sovitaan että lopetetaan, kun ollaan saatu paikalleen vielä 14 palaa. Neljäntoista palan jälkeen sovitaan, että etsitään sittenkin vielä kymmenen. Väsyttää, mutta ei malta lopettaa.

Edellä mainittu ystäväni oli saanut mieheltään lahjaksi palapelimaton. Tuollaisen vihreän, huopaisen alustan, jonka avulla palapelin voi halutessaan rullata kasaan ja taas auki, kun haluaa jatkaa. Aivan mahtava idea, mulle kans! Kuva on Clas Ohlsonin sivuilta ja huomaa kyllä, että kuvan ottaja ei itse tee palapelejä. Sitä ei todellakaan voi rullata noin, vaan pakkauksen mukana tulevan tukevan pahviputken avulla. Kaikki mun palapelit ovat varastossa, mutta kirpparilta löysin pakkausmuoveissaan olevan 1000 palan aarteen, jota en voinut vastustaa! Seuraavana päivänä marssin Clas Ohlsonille ja voi ihanuutta!! En tiedä, mikä palapelien tekemisessä niin kiehtoo, se on vaan niin rentouttavaa.. Mies epäili, että mä en saa palapeliäni kasaan IKINÄ, mutta hei kamoon, mä oon tehny näitä ennenkin.. =)

Täytyi myöntää, että kuva vaikutti hiukan haasteelliselta. Sain loistoideankin: laittaisin blogiin kuvia valmistumassa olevasta palapelistä, lukijat saisivat arvailla aihetta ja ensimmäinen oikein vastannut saisi palkinnon. Hyvä idea, mutta tein palapelin liian vauhdilla valmiiksi enkä ehtinyt ottaa väliaikakuvia. Joten se siitä. Harmi. Ehkä toteutan kilpailun jollain muulla tavalla tai jokin toinen kerta? Pakenen palamaailmaan taas sitten, kun haluan ajan pysähtyvän, ajatusten tyhjenevän turhasta ja pienten palasten loksahtelevan paikoilleen niin alustalla kuin omassa päässäni. Tai ehkä hankin tollasen herätyskellon ja kasailen joka aamu sekä paloja että itteeni? =)

Muoks.

Muokkasin yllätyslaatikkojuttua, kun olin pöllö unohtanut sieltä yhden aivan mahtavan paketin. Mutta nyt sekin on lisätty! =)

Eipä mulla sitten oikein muuta. Paitsi että ei mun eilen tarvinnutkaan puhuu ruotsia. Harmi ja pettymys. Olin siihen niin valmistautunut.

Olin siis sellasissa tsykolokisissa testeissä leikkimässä ja laulamassa, kuten ystäväni I testejä etukäteen kuvaili. Yllättävän rankat testit: illalla tuntui kuin olisin vetänyt tyhjällä vatsalla täysimittaisen triathlonin, ottanut kehässä turpaan ja sen jälkeen jäänyt vielä jyrän alle. Kaikkia jäseniä särki, vaikka mitään fyysistä en ollut tehnyt, ja päänsärky oli järjetön. Uskomattoman raskasta vastata koko päivä itseään koskeviin kysymyksiin.

Nyt vain odottelen niitä hullunpapereita.

Hälsningar från mössafabriken.

Jag tänkte börja blogga på svenska... Bra idé, eller hur? =) Näääh, jag skojar bara. Det här är tillfälligt. Jag lovar. Det är bara så att imorgon måste jag troligen hålla ett litet tal på svenska framför främmande människor och jag tänkte träna lite. Den största utmaningen är inte att tala svenska utan göra det helt nykter. Men jag har bestämt mig att jag ska handska det hur bra som helst. Självklart. Jepjep.. Jag är så nervös redan nu, vilket betyder att i själva situationen jag troligen skitar i mina byxor eller minst släpper ut en extrem fjärta. Heh, vilket bra sätt att fästa publikens uppmärksamhet till något annat än tals oexixterande innehåll eller mina grammarfel. =)

De här mössorna är från tiden före överraskningslåda, har bara inte hunnit posta dom tidigare. Några av dom har redan hittat sin väg till nya ägarna, vilket är helt strålande!

Den här mössan blev STOR, runt och randig som en humla. Den gula garnen är Novita Isoveli, den gråa 7 Veljestä. En skoijig mössa.









Hittade en urgammal nystan av Aino och stickade en basic-mössa av den. Synd att jag inte insåg att Aino skulle ha varit perfekt material för Twister-mössan. Well, nu är det för sent, det var det sista nystanet..







Jag tycker inte om sömmar på mössor men nu hade jag inte tillräckligt stora rundstickor och jag var tvungen att sticka med vanliga stickor (hur säger man"neuloa tasona" på svenska?) och sy baksömman. Garnen är Katia Studio, stickor nr 9. Jag älskar denna garn, den är intressant och snabb att sticka!





Svart är svårt: det var helt OMÖJLIGT att ta en bra bild av denna mössa! Twister av svart Katia Pluma, stickad med nr 7 rundstickor (om jag kommer ihåg rätt). Jag var rädd att Katia Pluma skulle vara för tunt för en Twister, men den fungerade överraskande bra! Synd att bilden inte alls gör full rättvisa åt mössan, i verkligheten den är mycket vacker.


Och här finns en annan dålig bild. Bilden är alldeles för mörk och hela mössan ser ledsen och tråkig ut. ARGH. Hur svårt kan det vara att ta en bra bild? Svart-bärgröt Nuria, garnen är 7 bröder, stickor kommer jag inte ihåg.







Svart-orange mega-överstor mössa av nån slags loppis-mohair och 7 bröder. Ganska söt, tycker jag. Men bilden är för mörk IGEN! Hoppas att solen, min belysningsassistent, snart kommer ut från sin gömmställe. Eller kanske jag borde skaffa mig en pannlampa!! :D Det skulle ju se vettigt ut..




Sånt har jag stickat under de senaste veckorna och ett par mössor av överraskningslådans garner väntar på att bli fotograferad. Min lilla mössafabrik tackar alla som orkade läsa hit och börjar planera nya "huvudsaker".. :)

Neuleaddikti? Minäkö?

Lähdin Miehen kanssa oluelle. Mies ja hänen työkaverinsa alkoivat pelata bilistä, minua viihdytti pelkkä puolen litran tuopponen. Eihän sitä ukkojen räpellystä jaksanut pitkään katella, tarvitsin tekemistä. Iltapäivälehdet oli nyysitty muihin pöytiin, luettavaksi ollut edes ruokalistaa ja puhelinkin oli jäänyt kotiin. Voi tylsyys.

Aloin kaivella laukkuni pohjia ja löysin sieltä 2 kpl virkattuja läpysköitä, jotka noin 9 kk ajan ovat esittäneet tossunpohjia. "En mä näitä kuitenkaan valmiiks tee", totesin ja purin kaljaa imeskellessä molemmat tekeleet. Kaksi pientä lankakerää, kiva! Mitäs sitten? Vähän aikaa sitten mulla oli täällä laukussa virkkuukoukku. Eipä oo enää. Höh. Mut on täällä täysi paketti tähtisadetikkuja. Niitähän tarvitsee aina juu. Hmm... Eikös ne ihan puikoista kävis? Ei mutta nyt mä tiiän! Ja siitä se ajatus sitten lähti.. :)

Myssyä pukkas.

Avainhenkilö Kalliosta lahjoitti mulle Katia Sherpojen lisäksi myös mustaa ja punaista 7 veikkaa. Niistä tein jo joku aika sitten tällaisen aavistuksen rock-henkisen myssyn, josta tykkään hurjasti! Jos tällä ei saa katu-uskottavuutta, niin ei sitten millään. Ei vaan taaskaan sovi itelleni, pahus. Toivottavasti se pääsee jonkun rokkitytön tai -pojan päähän. =)

Secretly gone nuts.

Mies on toisinaan skeptinen ekologisten ratkaisujeni (esim. neulottujen tiskirättien) suhteen. Toissapäivänä kysyin Mieheltä, onko hän huomannut puhtaissa vaatteissaan mitään eroa. Ei. Ei hän kuulemma muutenkaan huomaa mitään. Mutta ei siis mitään valittamista? "No ei, mitenniin?" Kerroin, että olen muutama viikko sitten vaihtanut pyykinpesuaineen ekologisempaan. "Aha", sanoi Mies eikä kysellyt enempää. Mä olen ihan varma että se olis saanu slaagin, jos olisi kuullut, että pyykkimme pestään nykyään PÄHKINÖILLÄ!

Kuulin pesupähkinöistä ensimmäisen kerran äidiltäni joskus viime marraskuussa. Oli ostanut niitä Savonlinnan Kehitysmaakaupasta ja kehui kovasti. Kuulosti melkein liian hyvältä ollakseen totta: ekologinen 100% kierrätettävä pesuaine, joka on edullista ja riittoisaa, pesee puhtaaksi, eikä synnytä jätekasoja eikä ympäristölle haitallisia sivutuotteita! =) Ostin omat pähkinäni Turun Maailmankaupasta, vaihdoin nestemäiset pesuaineet salaa pähkinöiksi (pesupallo pyörii koneessa enää hämäyksen vuoksi) ja olen ollut todella tyytyväinen! Näin homma toimii:

Pieneen puuvillapussiin laitetaan 4-6 pähkinänkuoren puolikasta, pussi pyykin sekaan ja pestään normaalisti. Käytetyt pähkinänkuoret laitetaan biojätteeseen. Samoja pähkinöitä voi käyttää 30-40°C pyykissä kahdesti, 60°C pyykissä kerran. Pakkaus on pahvia, joten se päätyy lopulta pahvinkeräykseen.

Yhden pesupähkinäpaketin hinta on n. 7e, pienet puuvillapussit myydään erikseen (0,50e), ja toki sellaisen voi itsekin ommella. Tässä mun paketissa on 350g pähkinöitä ja siitä riittää pakkauksen mukaan noin 90 koneelliseen. En muista, mitä nuo nykyisin käyttämäni halpisnesteet maksaa, mutta just tuli joku Tarjoustalon mainos, jossa 4,70e maksavan Bio Luvilin luvataan pesevän 35 koneellista. Pähkinät pesee hinnallaan ainakin sen.

Pesutulokseen olen ollut tyytyväinen. Vaikka pähkinänkuoret tuoksuvat omituisen makealle, pesun jälkeen pyykki ei tuoksu miltään. Vain puhtaalta ja raikkaalta. Ja voisin vaikka vannoa, että pyyhkeistä on tullut imukykyisempiä! Aluksi pelkäsin, että pähkinäpesu haalistaa mustia vaatteita (niitä on meillä PALJON), mutta aloin pestä niitäkin pähkinöillä, koska pakkauksen mukaan niissä ei ole valkaisevia aineita. En ole vaatteissa mitään muutosta huomannut, mutta ns. "paremmat" mustat vaatteet pesen varmuuden vuoksi mustille vaatteille tarkoitetulla nestemäisellä pesuaineella.

Saan jotain kummallista tyydytystä siitä, että pesen pyykkini näin. Olen sellainen pieni ja reipas maailmanpelastaja. Käytettyjä pähkinöitä biojätteisiin laittaessa mulle tulee aina hyvä mieli ja joka kerta hämmästelen sitä, miten puhdasta ja raikkaan tuoksuista pyykki on ja miten uskomaton koko pesupähkinäsysteemi on! Ei kemikaaleja, ei keinotekoisia tuoksuja, ei mitään lisättyä, vain puhdas, käsittelemätön luonnontuote. Täydellistä.

Lisätietoa alkuperästä ja ostopaikoista löytyy mm. näiden linkkien takaa:
Maailmankauppalehti 2/2007 (s.20)
Plaza/Ellit/kodinhoito
Maailmankaupat.fi