sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Jatkotesti ja wokkia.

Viimeviikkoisen koipireisitestin tuloksista järkyttyneenä ostin marinoimattomia broilerin rintaleikkeitä, siis niitä missä on luu mukana. En voinut vastustaa kiusausta tehdä pientä testiä myös niillä.

Poistin paloista nahat, luut ja joitain pieniä roiskeita. Koko paketista (1,026kg) tuli 795g filesuikaleita/kuutoita, biojätteeseen joutui vain 70g tavaraa! Niille, jotka alkoivat ihmetellä lyhyttä matikkaani ja yhtälöstä puuttuvaa 161 grammaa, kerrottakoon, että sisäinen marttani heräsi ja laitoin luut pakkaseen (keitän niistä myöhemmin kanalientä).

Marinadin kanoille tein ihan itte. Ensin nelikomponentti-peruspohja:

hapanta: 1/4 sitruunan mehu ja liru valkoista balsamicoa (koska sitruunaa ei ollut enempää)
makeaa: 1-2 rkl hunajaa
suolaista: soijakastiketta
rasvaista: reilu loraus oliiviöljyä

Pohjaan lisäsin mausteet, tällä kertaa vähän itämaisin vaikuttein ja sen mukaan, mitä kaapista löytyi (kaikenlaista sieltä löytyikin!):
- valkosipulia (hienonnettuna)
- tuoretta inkivääriä (hienonnettuna)
- tuoretta chiliä (tai pakastimesta oikeestaan..)
- puolikas kanelitanko
- pari kokonaista kardemummaa
- mustia sinapinsiemeniä (murskattuna)
- muutama tähtianiksen "lehti" (vai mitä ne on)

Aineet sekaisin, kanat kulhoon (tai muovipussiin) ja marinadi päälle. Käännellään lihoja, jotta marinadia on kaikkialla. Kanojen päälle muovikelmua tiiviisti niin, että väliin jää mahdollisiman vähän ilmaa ja jääkaappiin makoilemaan ainakin pariksi tunniksi, mielellään pidemmäksikin aikaa. Mausteita voi tietenkin säätää sen mukaan, mitä sattuu kaapissa olemaan ja mistä itse tykkää.

Maustuneista rintafileistä tein wokin, joka sai innoituksensa vakaasta päätöksestäni muuttaa ruokavaliotamme terveellisempään ja kasvispitoisempaan suuntaan. Käytin tähän myös marinadin, eli mitään ei mennyt hukkaan (marttameininki). Ruoka oli hyvää, mutta kuva on hanurista, sori. Otin sen vasta seuraavana päivänä, kun lämmitin jämiä. Voi tota kesäkurpitsaakin, ihan möselöä... Mutta uskokaa, freesinä tää näyttää ihan ruualta.

KANAWOKKI

400-500g kanakuutioita/suikaleita em. tyyliin itse marinoituna
1 pieni kesäkurpitsa
1 punainen paprika
2-3 varsisellerin vartta
1 iso sipuli
3 porkkanaa
oljyä
maissisuurustetta ruskeille kastikkeille
(suolaa)

Pilko kasvikset - porkkana ja selleri ohuiksi viipaleiksi, muut kookkaiksi paloiksi.

Paahda kanapalat nopeasti pinnaltaan kauniiksi (ei tarvitse kypsyä) muutamassa erässä isolla (wok)pannulla ja siirrä syrjään esim. syvälle lautaselle tai kulhoon. Huuhtele pannu paistoerien välissä pari kertaa vesitilkalla ja kaada pannuliemi kanojen päälle. Hulauta päälle myös loput marinadista, jos sitä jäi marinointiastiaan.

Kuivaa pannu, kuumenna siinä hiukan öljyä ja kääntele sinne kasvikset paistumaan kovuusjärjestyksessä: varsiselleri ja porkkana, sipuli, paprika, kesäkurpitsa. Lisää kanat liemineen, sekoita, vähennä lämpöä ja laita kansi päälle. Kanat kypsyvät kannen alla parissa hetkessä. Lopuksi suurusta kastike mieleiseksesi maissisuurusteella ja tarkista suola.

Syö.

2 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Ai kun herkullista! Täällä kuolaan vaikka lounaaseen on vielä aikaa. ;D Mutta kiitos ideasta, enpä ole älynnyt panna tuoretta inkivääriä marinaadiin, vaikka käytän sitä paljon ja sitä löytyy aina meiltä.

Tupuna kirjoitti...

Hyödyllisen testin olet tehnyt. Varmaan herkullista. :)