keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Kaikenlaisia fipoja.

Kuten aiemmassa postauksessa mainitsinkin, neuloin ja virkkasin joulun aikaan myssyköitä. Kaikki ovat mallia fipo (=fiilispohjalta), uniikkikappaleita siis. =) Ja ihan kuin mulla ois joku raitakausi menossa?

Tää on vähän keskeneräinen, koriste puuttuu. Tai voi tätä käyttää tietenkin, mutta on toi vähän ehkä tylsä? Virkattuja kukkia ja jotain ihme pyörylöitä mulla on valmiina monta, mutta mikään niistä ei vaan tunnu oikealta. Kun myssy on fiilispohjalta luotu, myös koristeesta täytyy tulla tunne, että TÄMÄ! :) Lanka on mustaa 7 veljestä.




Virkattu myssy Novita Mambosta. Mallivirkkaus on aattoiltana unta odotellessa omassa pikku päässäni keksitty ja seuraavana päivänä toteutettu. Jo parin kerroksen jälkeen totesin, ettei pinnasta tule sinne päinkään sellainen kuin olin kuvitellut, mutta itsepintaisesti tein myssyn miettimälläni mallilla. Eihän kukaan tiedä, millainen siitä olisi pitänyt tulla? =)



Mustaa seiskaveikkaa sirkusraidoilla. Raitalanka on äidin lankakorista sosialisoitu, sanoi sen olevan seittemää veljestä myös, sirkus-väriä. Ehkä se on ollut joku kausilanka, koska ystäväni google ei löytänyt langasta mitään tietoa. Tää ei ole yhtään mun värinen pipo, mutta silti mä tykkään ihan vaan katella sitä, kun siinä on niin iloiset raidat! :)


Kerran mä näin tossa lähikirpparilla kivannäköisen nuoren miehen, jolla oli hirmu iso rastatukka. Mies katteli mun pöydän kohdalla raitapipoa (kuva täällä), joka oli tietenkin aivan liian pieni. Ja siitä se ajatus sitten lähti ja tein myssyn, joka voisi sopia sille kiltinoloiselle pötkylätukkaiselle. Kuvan kaljupäälle myssy ei istunut oikein mitenkään, aika kökkö kuva. Materiaalina myssyssä on mustaa seiskaveikkaa ja Novitan Karuselli-lankaa.


Virkattu ylisuuri myssy, lanka Novita Karuselli. Tää sopis vaikka sen rastatukkaisen vaimolle ja sit ne vois olla silleen niinku melkein samiksia. =)

Harmi kun mä pöllö en kuvatessa tajunnu, että takasauma möllöttää keskellä kuvaa ja raidat hyppii miten sattuu.. Itse asiassa kaikki joulumyssykuvat on vähän huolimattomasti otettuja, epätarkkoja ja kaikki outoudet näkyvillä.. Mut kuka sitä nyt konvehtilaatikon jälkeisessä sokerihumalassa pystyis ihan loppuun asti asioita miettimään?

Tästä tykkään! Pipo istuu päähän tosi hyvin ja näyttää hyvältä. Harmi ettei värit taaskaan ole ihan mua.. Mut ehkä tällekin käyttäjä jostain löytyy? Lanka yllättäen mustaa seiskaveikkaa ja valkoista Nallea.

Eikä tässä vielä kaikki.

Joulureissulla valmistui myös tämä aiemmassa postauksessa esiintynyt Novita Mambosta virkattu myssy, ja kun puikot ja koukut pääsi Savossa vauhtiin, en saanut niitä kotiin tultuakaan pysäytettyä. Mustaa lankaa puikoille, raidoiksi kirpparilta ostettua puna-valkoista lankaa. Tämä myssykkä päätyi omaan käyttöön: ennen ulosmenoa elvistelin varmaan vartin peilin eessä ja posetin (Heinäharavalta opittu sana) joka suunnasta. Näytin varmaan kohtuullisen pöllölle.

Ja sitten kun luulin, että nyt sais raidat ja myssyt jo riittää, omista lankavarastosta löytyi vajaa kerä vuoden tai kahden takaista raidallista 7 veljestä-lankaa! Mitähän siitä tekis, hmmm... =) Jotenkin koukuttavaa neuloa raitalankaa, kun raidat syntyvät ihan itsestään, ihana lanka.






Ja yksi vielä, vaikka kuva on TOSI huono. Eihän tässä näy kunnolla väri eikä muoto.. Mutta siis tommosilla pompulasilmukoilla virkattu öisen meren sininen myssy, johon meni yksi kerä ikivanhaa Faunaa, jota löytyy aina vaan.. Mä en tiedä, mistä niitä keriä oikein tulee. Ehkä nekin tulee Saunalahdelta.

8 kommenttia:

Heinäharava kirjoitti...

Sö olet ollut ihan superahkera!

Muuten, onko toi kisu sun joku tuttu vai ihan random katti? En ole koskaan nähnyt noin kaunista kissaa!!!! Edes peilistä =)

noora kirjoitti...

Hullunhauskoja hattuja! TYkkään! Missä kirpparilla sä oot ollu noita myymässä?

navettakissa kirjoitti...

Heinäharava: Tuttu kisu, rodultaan norjalainen metsäkissa, nimeltään Sigurd ja asustaa siinä perheessä, jossa luultiin mun paintilla tekemää tonttulakkia käsityöksi.. Olen tohon kattiin ihan lääpälläni, vaikka koskaan aiemmin en ole kissoista piitannut. Vielä joku päivä mä pihistän sen... ;)

Noora: Kiva kun tykkäät! Musta on hauskaa tehä myssyjä, joita ei tartte ottaa ihan niin vakavasti. :) Oon vieny noita Olarin kirppikselle, kun millään en ehdi ite kaikkia käyttää, eikä osa lopulta sit käykään mun päähän, vaikka tehdessä tietty luulen olevani joku Heidi Klum, jonka päässä paperipussikin näyttäis design-tuotteelta. :)

Anonyymi kirjoitti...

Huh mikä määrä myssyjä! Näyttävät tosi kivoilta. :)

Tupuna kirjoitti...

Onpa siinä myssy poikineen...kivan näköisiä ja pitäjätkin jo ajateltu. :)

Matleena kirjoitti...

Sullahan on ihan lakkitehdas siellä pystyssä! Vai oletko perustamassa hattukauppaa? ;D Tuo rastalettisen pojan myssy on minusta kivoin.

ÄlTee kirjoitti...

Minulle annettiin haasteellinen tehtävä neuloa villapipo rastatukalle. Tarvitsen neuvoja.
Kun olen neulonut pyöröpuikoilla reunaresorin kaksi oikein kaksi nurin ja aloitan oikean neulomisen, niin lisäänkö siihen silmukoita? Tärkeämpi olisi tietää miten päätän tuon päälaen? Kavennanko vai keräänkö silmukat läpiviennillä yhteen ja siinä se?

navettakissa kirjoitti...

Hei ÄITee! Huhhuh, milloinkahan mä olen viimeksi kirjautunut blogiini?! Ihme että muistin salasanan vielä! :D

Mutta asiaan: Olen tosiaan neulonut fipoja, pipoja fiilispohjalta ilman mitään ohjeita. En ole lisännyt resorin jäljeen silmukoita, jos on paksu lanka ja paksut puikot. Tee paksusta langasta, niin saat valmista nopeasti, teet vaikka uuden tai purat, jos meni ekalla kerralla pieleen. =)

Mä olen kaventanut fiilispohjalta milloin mitenkin, yleensä joka 3-4 kerros ja ihan lopussa joka toinen kerros, riippuen vähän miltä alkaa näyttää. Kavennusten määrä ja tiheys riippuu siitäkin, haluaako päälaesta sileän vai rypytetyn. Mä yleensä kavennan miten sattuu -menetelmälläni niin kauan, että puikoilla on 8-16 silmukkaa ja vedän sitten langan silmukoiden läpi.

Parasta fipojen neulomisessa on, että kun tekee ilman ohjetta mutu-periaatteella, ei voi tehdä väärin. Niin että ei kun puikot suihkimaan! =)