Joulu - vuoden stressaavin juhla.

Ehkä en olekaan jouluihminen, vaikka niin olen luullut. Joulukuu ei tuntunut joulukuulta lainkaan, oli koko ajan sellainen syys-marraskuinen olo. Vähäinenkin joulumieli katosi siinä vaiheessa kun tajusin, että joulu on jo viikon päästä ja kaikki lahjat hankkimatta, joulusiivous tekemättä, piparit paistamatta, kortit lähettämättä eikä ovessakaan ole kranssia. Olen huono ihminen. Onneksi ei ole lapsia, ne varmaan häpeis mua, kun kaikkien muiden äidit on ihan joulumuoreja. Niillä on itse kasvatetuista porkkanoista ja luomulantuista tehdyt laatikot uunissa, ikkunoissa tonttuja ja sellainen samanlainen sähkökynttelikkö kuin kaikilla muillakin, koska se näyttää kivalta.

Meillä ainoa joulusta muistuttava asia on huopainen riisitonttu ikkunalaudalla. Sillä sentään on koko ajan hymy päällä. Mulla ei ollu. Lahjat hankin viime tipassa, reissuun lähdettiin vesisateessa, stressissä ja kiukkuisina. Siis MIKÄ JOULU?!!!

Kummasti olo kuitenkin helpottui, kun päästiin pois pk-seudulta. Hämeenlinnassa maa oli jo selvästi enemmän valkoinen kuin musta, ja Savoon päästyämme vuodenajasta ei voinut erehtyä. TALVI!!!! =)

Joulu meni kolmiossa nuku-syö-sauno. Välillä laajensin toimintani neliöksi nuku-syö-nykerrä-sauno. Kuusi tai seitsemän fipo-myssyä valmistui, oli vaan niin kiva nykertää! Virkkasin ja neuloin mitä mieli teki, ja torstai-iltana olin tietämättäni tehnyt juuri sopivan myssyn ihmiselle, jota en tekohetkellä tiennyt olemassa olevankaan, vielä vähemmän tiesin hänen tulevan meille seuraavana päivänä kylään. Ehkä mulla on joku yliluonnollinen myssykyky.. (olenko katsonut liikaa Piiriä ja Riivattuja taloja?) Kylän ehkä trendikkäin (=2000-luvulta) harmaa myssy pääsi heti käyttöön.

Loman ehdottomasti parasta antia oli nuoskalumi, josta tehtiin porukalla oikein kunnon lumiukko! Sen kädet sojotti mihin sattui, pää oli vinossa ja mahassa ihme muhkura, mutta kaikkihan jouluna on vähän vinksinvonksin.

Jotkut joululaulujen sanat ovat ihan totta. Ainakin se "jo vanhakin nyt nuortuu kuin lapsi leikkimään".. =) Pikkuneidin toivomuksesta tehtiin vielä lumihevonen, jonka korvien stailaamisessa Mies oli avainasemassa. Lumihepan tekeminen oli tosi hauskaa, eikä meitä taiteilijasieluja häirinnyt lainkaan, vaikka teos ei näyttänyt hevoselta missään vaiheessa vaan mm. lehmältä, lampaalta, muumilta, koiralta (länsiylämaanterrieri?) ja jänikseltä.

Kotimatkalla vaihdettiin kuskia Kuortin ABC:llä, jossa oli ihana puumyymälä! Onneksi ei ollut aikaa jäädä sinne pidemmäksi aikaa haaveilemaan, olisin varmaan ostellut tilit miinukselle. :)

Ihan mukava joulureissu oli, vaikka etukäteen vähän ahdistikin. Oli ihanaa olla pitkästä aikaa lumen keskellä, katsella talitinttejä lintulaudalla ja saunoa kunnolla joka ilta. Joululahjojakin sain ja kiltteyteeni nähden aivan liikaa. Ihmeen hyvin meni myös nettipimento, kertaakaan ei tehnyt mieli tarkistaa sähköposteja, lukea iltalehteä tai päivittää naamakirjastatusta. Vaikka mukavaa oli, yhtä mukavaa on olla takaisin kotona.


PS. Katsoin riisitonttua tarkemmin ja oon nyt vähän pihalla. Miksi ihmeessä mä olen aina kuvitellut, että se hymyilee?! Eihän sillä ole edes suuta.

Ideasta oikeaksi.

Muutama vuosi sitten lähetin ystävälleni joulutervehdyksenä sähköpostilla kuvan itsestäni (vähänkö oon egoisti). Kuvassa ei ollut muuta jouluista kuin päässäni ollut punainen tonttulakki, jossa oli valkoinen reunus ja tupsu. Kaverini oli katsonut kuvaa ja alkanut miettiä, miten olen reunuksen tehnyt, että neulonut vai virkannut vai miten. Se oli niin pörröinenkin. No, kysymällä tekotapa selvisi: olin tehnyt sen ihan perus-paintilla - tietokoneella siis. Kyllä nauratti. :)

Ajatus neulotusta tonttulakista on siitä saakka kytenyt jossain hatarien aivojeni perukoilla, ja nyt joulun alla vihdoin toteutin idean. Punainen lakkiosa muotoutui kirpparilta ostetusta Novitan Floricasta nro 3 pyöröpuikoilla, kavennukset on tehnyt fiilispohjalta miten sattuu. Valkoinen reuna on tehyt poimimalla silmukoita lakin reunasta, lankana Novita Nalle ja iänikuisen vanha Tango (joka oli ihanan pehmoista ja pörröistä, ihan eri laatua kuin nykyinen), tupsu on tehty kieputtamalla Nallea ja Tangoa pahvikiekkojen päälle (ohje mm. täällä).

Tonttulakista olisi tullut mulle joulun vakiopäähine, se oli hauska ja ihanan lämminkin, mutta annoin sen lahjaksi. Kirpparilankaa on jäljellä ainakin 1,5 kerää, siitä saan neulottua itselleni uuden lakin ensi vuodeksi!

Olen mä vähän neulonutkin.

Tummanharmaa peruspipo, 2o 2o ja kavennukset omasta päästä. Ihmiselle, joka ei halua erottua massasta.









Vyötteetöntä lilaa ja ohuen ohutta luonnonvalkoista villalankaa, peruspipo. Kirpparilta löydetyistä purkulangoista luotu kierrätyksen ystävän lämmittäjä.

Pirteyttä talven pimeyteen. Neulottu fiilispohjalta vajaista, vyötteettömistä keristä, kirpparilöytöjä nekin. Rennolle tyypille, joka ei välitä siitä, miten langat on päätelty.

Itsenäisyyspäivän jälkeisen päivän sähkönsininen, virkattu ex-tempore-luomus ihmiselle, jolla on hyvä itsetunto, persoonaa ja iso tukka.






Ehdoton suosikkini: musta myssy massiivisella kukalla. Myssy neulottu, kukka virkattu. Naiselle, jolla on villakangastakki ja kauniit silmät.

"Huovutan, nyt mä huovutan..."

Ostin joskus viime keväänä kirjakaupan alennusmyynnistä huovutusaskartelupaketin, johon kuului villoja, huopalevyjä ja huovutusneula. Ja nyt vihdoin uskaltauduin kokeilemaan neulahuovutusta. Pakkohan mun on se hanskata, kun lapsetkin sitä osaavat. Mulla on sellanen ihana kierosilmätonttu, jonka ystäväni kuopus pari vuotta sitten askarteli päiväkodissa! Mä olen etsinyt ja etsinyt sitä, mutta se on jossain niin varmassa tallessa, että en kesän muuton jäljiltä sitä ole vielä löytänyt.

Etsinnät jatkuvat ja kierosilmätontun löytymistä odotellessa huovuttelin itse jotain. Tosi hauskaa tökkiä höytyvää ja katsella, miten se tiivistyy! Hypnoottista suorastaan! =) Kaikkien aikojen ensimmäinen neulahuovutukseni on keltainen jääkaappimagneettinaama, jonka päätin antaa joululahjaksi. Sen kaveriksi väkersin tänään vielä kuvassa olevan avaimenperän.

Hymynaaman lisäksi tököttelin eilen elokuvaa katsellessa erivärisiä pyörylöitä ja palleroita, joista en osaa vielä sanoa, mitä niistä tulee. Oli vaan niin kivaa tökötellä.. :D Yhdestä tuli jääkaappimagneetti omaan kyökkiin (kierrekuvio on Novitan Huopasta), ehkä loputkin vääntyvät johonkin järkevään muotoon.

Tökkimisiin! =)

Unta ootellessa.

Viime yönä ei tullu uni silmään millään. Lopulta päätin olla suosiolla hereillä ja tässä on tulos: tiskirätti. Malli on väsyneestä päästäni, lanka 100% puuvillaa, puikot nro 4, valmiin työn koko n. 20cm x 20cm.

Luin neulotuista tiskiräteistä ensin Ullasta ja lisää vielä mm. täältä, ja minusta ajatus oli loistava! Ekologista, tehokasta ja hyvä käsityöidea! Lähetin Ullan jutun Miehelle iloisin "Nyt mä tiiän mitä mä voin neuloo!" -terveisin, vastaus oli yksiselitteinen "Juu ei." En tiedä, lukiko Mies edes koko juttua, mutta tyly tyrmäys tuli.

Monet ovat todenneet neulotut tiskirätit tehokkaiksi ja vähemmän haiseviksi kuin kaupasta ostetut, joten ajattelin kokeilla rättiäni Mieheltä salaa. Pääsin hommiin heti aamulla (vinkki: mutteripannulla saa tosi jännää kahvia, kun unohtaa laittaa tiivisteen ja siivilän paikilleen..) ja täytyy sanoa, että mitään moitittavaa en löytänyt. Rätti tuntui kädessä mukavalle ja liedelle purskuneet kahvit lähtivät irti ilman pesuaineita. Vaan millä irrottaa pinttynyt "ei" Miehen päästä? Täytynee etsiä tieteellinen tutkimus, jossa nämä todetaan kaupan rättejä paremmiksi ja hygieenisemmiksi - ekologisuutta tuskin tarvitsee sen enempää perustella.

Nimenmuutos.

Mä luulen, että mun täytyy muuttaa nimeni Muffinssiksi. Musta tulee iso pullatähti ja otan taiteilijanimen Silicon Muffin. Vähänkö coolia, olisin tosi pelätty kilpasisko jossain jenkkimummojen leivontakisoissa.

Miehen luona oli eilen ukkoja näpräämässä ja viilaamassa ja hinkkaamassa biisiä, jota olen kuullut sen verran paljon jo, että pakenin keittiöön. Harmi ettei näitten tekemisessä mennyt aikaa juuri yhtään, mutta kävin varmuuden vuoksi noin minuutin välein uuninsuussa tarkistamassa, ettei mikään räjähdä.

Kotimuusikotkin malttoivat parin tunnin päästä pitää sen verran taukoa, että haukkasivat pikkusuolaista, joku taisi jopa kehua näitä. Ihanaa vieraskoreutta.. Ei vaan, täytyy itsekin sanoa, että nämä olivat herkkua! Erityisen tyytyväinen olen siihen, että resepti on itse kehitelty, JEAH! Musta on tulossa jauhopeukalo! =)


Feta-oliivimuffinit (12 isoa)

Kulho 1, kuivat aineet:
5 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoa
3 tl eli 1 rkl leivinjauhetta
ainakin 15 veivausta mustapippuria myllystä
n. 1 tl kuivattua basilikaa
n. 1 tl kuivattua timjamia

Kulho 2, märät aineet:
4 kananmunaa
100g Valion 2% valkosipulituorejuustoa (eli puolet paketista)
1 dl juoksevaa margariinia
2 dl maitoa
0,5-1 tl suolaa*

Nimiaineet:
1,5 dl silputtuja, vihreitä oliiveja
1,5 dl kuutioitua fetaa (Patros Light Feta on mun suosikkia)
kirsikkatomaatteja

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa 1. Lusikoi tuorejuusto kulhoon 2, vatkaa notkeammaksi vispilällä. Lisää kananmunat 1-2 kerrallaan ja vatkaa niin, että saat rakenteesta tasaisen ja vähän ilmaa sisään. Lisää kulhoon juokseva margariini, suola, maito, oliivit ja feta, sekoita. Lisää kuivat aineet kulhosta 1 kulhoon 2, kääntele lastalla sekaisin (ei saa vatkata). Annostele muffinssivuokiin, koristeeksi kirsikkatomaatin puolikas, paista 225 asteessa n. 20 min.

Suolaisten muffinssien kemiaa.

Mä innostun välillä jostain asiasta niin, että touhotan ja tutkin sitä monta päivää ja nyt mä oon miettiny muffinssijuttua. Olen ehdottoman varmasti tullut siihen tulokseen, että suolaisiin muffinsseihin tarvitaan vain kaksi astiaa ja kolme raaka-ainetyyppiä:

1) kuivat aineet (jauhot, leivinjauhe, kuivat mausteet),
2) märät aineet (munat, maito/kerma tms.)ja
3) mahdolliset nimiaineet (kinkku, paprika, feta, oliivit jne).

Erittäin tärkeää taikinan tekemisessä on, että kuivat aineet sekoitetaan muihin vatkaamatta ja mahdollisimman vähillä liikkeillä. Parhaimmaksi välineeksi olen todennut taikinalastan, jolla jauhot käännellään nesteeseen samaan tapaan kuin sokerikakkutaikinaa tehdessä.

Näitten mietintöjen jälkeen väsäsin toisen satsin suolaisia muffinsseja, mutta muutin edellistä ohjetta niin, että tuplasin munien määrän ja lisäsin vastaavasti myös muita aineita. Näin syntyivät nämä lähes täydelliset kinkku-oliivi-paprikamuffinssit. =)


Kinkku-oliivi-paprikamuffinssit (12 isoa)

Kulho 1, kuivat aineet:
5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurakuitusta (tai vehnäjauhoja, ruisjauhoa..)
3 tl eli 1 rkl leivinjauhetta
ainakin 15 veivausta mustapippuria myllystä
n. 1 tl kuivattua basilikaa
n. 1 tl kuivattua timjamia

Kulho 2, märät aineet:
4 kananmunaa
100g Valion 2% valkosipulituorejuustoa (eli puolet paketista)
1 dl juoksevaa margariinia
2 dl ruokakermaa
0,5-1 tl suolaa*

Nimiaineet:
1 dl silputtuja, vihreitä oliiveja
1 dl kuutioitua paprikaa
2 dk kinkkusuikaleita
(juustoraastetta)

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa 1. Lusikoi tuorejuusto kulhoon 2, vatkaa notkeammaksi vispilällä. Lisää kananmunat 1-2 kerrallaan ja vatkaa niin, että saat rakenteesta tasaisen ja vähän ilmaa sisään. Lisää kulhoon juokseva margariini, suola, ruokakerma ja nimiaineet, sekoita. Lisää kuivat aineet kulhosta 1 kulhoon 2, kääntele lastalla sekaisin. Annostele muffinssivuokiin, ripottele päälle juustoraastetta, jos muistat (minä en muistanut), paista 225 asteessa n. 20 min.

*suola on oikeastaan kuiva aine, mutta kuvittelin sen liukenevan märkiin aineisiin nopeammin kuin kuivien aineiden seassa lisättäessä.

Ihan pientä.

Villaketun blogista löysin linkin Ihan Pieneen Putiikkiin ja voi kun voisin siellä Aika Suuresti Shoppailla! Tässä rahatilanteessa tyydytin ison shoppailuhaluni kuitenkin jollain ihan pienellä ja tilasin itselleni herkullisen Red Spotty -jättikassin. Maksoin netissä ja laukku tuli perille supernopeasti! Olipa mukana vielä kaunis joulukorttikin! =) Tosi kätevä nettikauppa, suloisia tuotteita ja nopea palvelu! Suosittelen!

Laukku on todellakin jättikokoinen mutta kevyt (materiaali on tehty kierrätyspulloista!) ja se saa ainakin aluksi sisäänsä lankavarastoni, joka tällä hetkellä sijaitsee vähän siellä sun täällä..

Nyt mullakin on silikonit!

Kyllä nyt tytön kelpaa! Mä tykkään näistä molemmista tosi paljon, eikä ees maksanu paljoo! Huoltokin on aika helppoa, kun ohjeita lueskelin. Vähän oon polleena. =)

Mä luulen, että tää viikko eletään muffineilla, koska täytyyhän nää vempulat testata kunnolla! Vasta sitten päätän, vienkö entiset kirpparille vai päätyvätkö sinne nämä (pakkausessa oli kaksi 6 muffinssin "peltiä"). Näitten pitäis olla kyllä ihan laadukkaat, jotain "ammattilaisten platinasilikonia", vau.

Päätin kokeilla suolaisia muffinsseja, koska A) en ole koskaan sellaisia tehnyt ja B) se kuulostaa melkein pizzalta. Googlasin silmät kierossa ehkä noin sata eri ohjetta, joissa kaikissa oli about samat määrät munia, jauhoja, leivinjauhetta ja jotain maitotuotetta nesteenä. Niiden pohjalta visioin lopulta kinkku-juusto-oliivimuffinit. Olin VARMA, että jääkaapissa on oliiveja, joten arvaa, oliko niitä? Eikä ollut muuten juustoakaan. Kinkkua sentään oli, ihme.

Korvasin oliivit tuoreella paprikalla ja muffinssien päälle laitoin juuston sijasta tomaattia. Jos ihmettelette leivonnaisten kalpeaa väriä, se johtunee siitä, että kaiken muun säätämisen lisäksi uuni meni vahingossa väärälle lämmölle. Että ei ihan putkeen mennyt. Lopputulos oli kuitenkin sen verran hyvä, että kymmenestä muffinssista seitsemän katosi koloistaan jokseenkin nopeasti jo heti tuoreeltaan. =)


Oliivittomat ja juustottomat kinkku-juusto-oliivimuffinit

2 munaa
0,5 dl juoksevaa margariinia
2 dl ruokakermaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
puolisen tl suolaa
mustapippuria
kuivattua timjamia
kuivattua basilikaa
puolikas paprika kuutioina
100-150g kinkkukuutioita (kaadoin arviolta pussista)
juustoraastetta (jota mulla ei ollut)
kirsikkatomaatteja (niitä oli)

Sekoita kuivat aineet keskenään (jauhot, leivinjauhe, suola, kuivamausteet).
Vatkaa munia pieni hetki (ei tartte vaahdoksi asti vispailla), lisää rasva ja ruokakerma. Sekoita nesteeseen kinkku- ja paprikakuutiot, sen jälkeen kuivat aineet ja sekoita varovasti sekaisin (EI SAA VATKATA!). Jaa taikina muffinssivuokiin, ripottele päälle juustoraastetta (tai tökkää tomaatinpuolikas) ja paista 225 asteessa n. 15-20min (tai 200 asteessa reilu puoli tuntia, sekin näköjään toimi).

Etelän reissua.

Pitkästä aikaa tass blogipäivitystä.. Olevinaan ollu kiirettä. Eikä kaikesta touhusta huolimatta ei ole tapahtunut juuri mitään. Mihin mun aika menee?!

Kirppispöydän huoltamiseen menee yllättävän paljon aikaa.. Mun tyyli on käydä kirppupöydälläni lähes joka päivä, järjestää pöytä ja viedä samalla muutama uusi tavara/vaate myyntiin ja pelata itseni kanssa "Mikä tavara puuttuu pöydästä?" -peliä. On meinaan ässäarpojen ostaminen jäänyt, kun joka päivä saa hiukan jännittää, onko jotain myyty! =) Oman pöydän jälkeen koluan muiden paikat ja katselen, josko löytäis jotain kivaa. Viimeksi kynttilänjalka (kuvassa) ja pieni, musta tarjotin, joka sekin meni kynttilänaluseksi.

Ai niin, me käytiin ns. "ilmaisella" risteilyllä, ts. rahaa meni niin penteleesti. :/ Mutta hytti oli luksusta, siinä oli ikkuna! Ei siitä tosin näkynyt muuta kuin pimeää ja päivällä ankea Tallinnan satama, mutta hei, IKKUNA hytissä.. Perisuomalaisista tavoista poiketen emme menneet buffettiin ahtamaan itseämme täyteen katkarapuja ja kehnoa viiniä, vaan pröystäiltiin oikein alakarttessa. Ja ah, että syötiinkin hyvin! Parasta oli jälkiruoka, Romanovin mansikat ja sen kanssa varmasti kaikki ey-standardit ylittävä määrä kermavaahtoa... aaaaaah! Musta tuntuu, että en ole IKINÄ syönyt niin hyviä mansikoita - tai ehkä kesästä on vain liian kauan aikaa.

Laivamatka oli kiva ja rentouttava - tunsin itseni jopa melkein aikuiseksi katsellessani kännissä hoipertelevia naisia ja hassunhauskoja firman pikkujouluja viettäviä miesseurueita. Tax-freestäkin jäi ostamatta ne pakolliset kaljakeissit ja vodkamäyrikset, viiniä sen sijaan taisi lipsahtaa ostoskoriin useampi pullo. Niin ja suklaata tietysti, naminami, sitä ostin useampaa laatua. Noita oheisia konvehteja en uskaltanut ottaa (kuva otettu kännykkäkameralla). En usko, että ovat ainakaan tämän joulun hittituote - on sen verran uusi ja jännä maku.

Jälleen lähtee laulu soimaan..

...mutta kertokaa heti, jos se ärsyttää! Poistan sen tai laitan sen ainakin niin, ettei lähde soimaan automaattisesti. =) Tai ehkä mun pitää nostaa soittokone ylemmäs, että biisin saa heti vaihdettua tai pysäytettyä.

Hassua, miten sitä joskus pienenä kategorisoi ihmisiä musiikkimaun mukaan. Bändit ja artistit, joista tykkäsi, piti aina mainita kirjeenvaihtoilmoituksessa ja uusilta tuttavuuksilta kysyttiin puolin ja toisin lempimusiikkia heti iän ja lempivärin jälkeen. Ne oli tärkeitä tietoja, koska niiden perusteella pystyi tekemään ihmisestä aukottoman luonnearvioinnin ja päättämään, voitaisko olla kavereita vaiko ei.

Tuntuu, että nykyään näitä "aukottomia luonnearviointeja" tehdään sen perusteella, mikä on koulutuksesi, missä olet töissä, ketä tunnet ja - mikä tärkeintä, vaikkei sitä ääneen sanota - mitä hyötyä siitä on itselle. Jos lasten kysymykset vähän hymyilyttävät, tällainen aikuisten ajatusmaailma lähinnä kuvottaa. Ja samalla säälittää. Juuri oikeanlaisen kaveripiirin kerääminen ja ylläpitäminen kertoo ihmisestä enemmän kuin hän haluaisi kertoa. Tietyn muotin mukaiset, pintaviattomat ihmiset kelpaavat, muut ovat mielenkiinnotonta massaa tyyliin "rumat ihmiset, ootte turhia". Sellaisten kanssa ei sovi seurustella, siitä saa tahran imagoon.

Vaikka vieläkin hihitän kakka-pieru-jutuille, olen onneksi kasvanut sen verran aikuiseksi, että valitsen ystäväni, kaverini ja seurani muilla perusteilla kuin missä oot töissä ja ketä tunnet. Koulutus, ikä, musiikkimaku, varallisuus, pukeutumistyyli jne. ovat sivuseikka - tärkeintä on se, mitä ihminen ajattelee ja kuinka hän kohtelee toisia ihmisiä - myös tuntemattomia.

Kantripipo.

Mä olin jo unohtanu tään. Tein Twister-pipon Novitan Faunasta, jota vähän väliä pomppii silmille lankavarastojen uumenista, vaikka olen yrittänyt päästä niistä eroon. Mä alan kohta uskoa, että lankakorissa on tyttökerä ja poikakerä ja ne tekee koko ajan pikkukeriä..

Tästä tuli aika hyvä, semmonen lupsakka myssy, mutta vein tuon kirpparille, koska se ei oikein omiin väreihin istunut.

Kissa kirputtaa.

Otin pienen tauon jälkeen taas kirppispöydän, jonne roudaan kaikennäköistä itselle tarpeetonta, mutta käyttökuntoista tavaraa (mm. vaatekaapin lämmikkeenä olleita heräteostoja, ylimääräisiä astioita, lukemattomia kirjoja, heräteostokenkiä..). Samalla on tullut koluttua muiden pöytiä ja aina jotain pientä on tarttunut mukaan.

Eilen löysin pussin punaisia villa- ja villasekoitelankoja, helmikoruaskartelupaketin (sis. siemenhelmiä, lankoja ja kudontakehikko), siemenhelmistä tehdyn kaulakorun (oli tosi halpa, koska oli rikki, mutta se ei mua haittaa, puran sen korumateriaaliksi) ja rottinkikahvaisen laukun (oli kaameassa kunnossa, mutta otin siitä kahvat talteen - ne maksaa ihan älyttömästi uutena). Juu ja sisäinen sulovileenini osti TAAS lasisen kynttilänjalan, kun oli vain 0,50e.

Ja tässä on mun villakalsarit. Ja villasukat (jotka muuten olen tehnyt ihan itse). Ja sylissä hauska purkuprojekti, jonka tuloksena sain noin 1300 isoa puuhelmeä! Toisesta kuvasta saattaa tunnistaa, mistä helmet ovat peräisin.. Voi neroutta! =)

Tänään en kovin paljon jaksanut koluta, mutta harjaantunut kissansilmäni löysi mm. kauniin rintarossin, vyyhdin paksua puuvillalankaa, Aarikan juustosetin ja maailman epäkäytännöllisimmän laukun: jonkun käsittämättömän suunnitteluvirheen vuoksi se ei aukea juuri lainkaan. Yritä sieltä sitten etsiä avaimia tai puhelinta.. Mutta samapa tuo, ostin sen taas vain ja ainoastaan rottinkikahvojen takia. Kotimatkalla tajusin, että saan laukusta myös kasan siemen- ja putkihelmiä tai koristeita, eli ei pöllömpi euron ostos! =)

Ruusuja.

Sain Matleenalta ruusun (kiitos!) ja ilmeisesti olisi tarkoitus antaa ruusu eteenpäin. Bloggaavia ystäviä miulla on sen verran vähän, että seittemää en saa millään kasaan, joten käytän myös muita perusteita. Jos saisin antaa ihan oikean ruusun, antaisin sen seuraaville:

Heinäharava: Kannustukseksi ja iloksi tuleviin kärvistelyhetkiin.
Muori Menninkäinen: Kiitokseksi viimekesäisestä terassihetkestä. :)
Kotirouva Porvoosta: Siks kun oot ihku-pihku ja teet maailman parasta sienirisottoa ja hernekastiketta! Puss!
Molla: Hihii! Oot ihan huippu!
Hau-hau-Haukka: MUSU! Mä niiiin jänskätän sun siivellä joulukuun kahdettatoista! :)
Muusikko-soosikko: Onnea projektin omistajalle! Ilmoittele, kun tarvitset assistenttia, voin tulla vaikka säätään sytytystä.
Avainhenkilö Kalliosta: Kiitos kutsusta, Linnanjuhlissa nähdään! :)

Blogilöytö!

Osallistuin elämäni ekaa kertaa blogiarvontaan! Oli pakko, kun oli niin ihanat sivut! Niin paljon kaikkea ihanaa vanhaa, mistä mä tykkään! Nää on unelmiinuppoamissivut - joka kuvan kohdalla pääsee rauhaisa, syvä huokaus täynnä kaihoa..

Etana, etana, näytä sarves.

Olen usein tilannut ravintolassa etanoita alkupalaksi ja voi että kun ne on ihania! Tai ei niissä etanoissa mitään niin ihmeellistä ole, mutta se liemi... oijjoijjoi! Etanoita olis joskus kiva tehdä kotonakin alkupalaksi tai herkkuruuaksi, mutta autenttisen ravintolafiiliksen luomiseksi pannut pitää olla.

Ja nyt TADAAAAA! =) Avainhenkilö Kalliosta oli lukenut blogiani sillä silmällä ja noin viikko sitten sain synttärilahjaksi etanapannut! Ja etanapihdit! =) Mä en ole edes tarkkaan tiennyt, mihin pihtejä käytetään. Olen luullut, että niillä etana kaivetaan kuoresta ulos, mutta ne onkin sitä varten, että niillä pidetään kiinni kuoresta ja etsku tongitaan ulos haarukalla. Varsin näppärää - nimittäin voisin kuvitella, että 250 asteisesta uunista tullutta voisulatäytteistä nilviäisyksiötä ei ihan sormin pidellä.

Viime sunnuntaina tehtiinkin sitten oikein luksusillallinen: alkuruuaksi valkosipuli-parmesanetanoita ja tuoretta patonkia, pääruuaksi papu-pekonirisottoa ja naudan ulkofilepihvi, jälkiruuaksi jäätelöä (tosin jälkiruoka jaksettiin syödä vasta parin tunnin päästä, kun oltiin niin täynnä...). Kyllä syöminen onkin sitten hyvää! (heh.. niin siis "hyvin syöminen on kivaa", mutta aina ei ajatus tule ulos ihan niinkuin tarkoitin..=)

Jos yllätyin etanapannuista, niin vähintään yhtä paljon yllätyin Miehen lahjasta! Se ei yleensä osaa yllättää, koska se on ite yllätyksestään niin innoissaan, ettei pysty pitämään sitä sisällään.. =) Nyt se pulautti vaan puolihuolimattoman "onks sul mitään suunnitelmia perjantaille?", ja äänensävystä kuuli, että JOTAIN se suunnittelee... Juhlapäivänä Mies sitten ilmoitti, että sun synttärilahja on jääkaapin ovessa. Häh?....IIIIK! En olis ikinä uskonut saavani tällaista ihan itse askarreltua supersupersuper-ihanaa lahjaa!Mitä muuta tyttö voi haluta? Ruokaa, juomaa ja lemppariartistin keikka Tavastialla, ja mukaan saa ottaa jonkun kaverin! Parin päivän varoitusajalla en ketään tyttökaveria saanut hälytettyä seuraksi, mutta ihan yhtä mielelläni mä otin mukaan Miehen. Pitäähän sitäkin välillä sivistää, että maailmassa on muutakin HYVÄÄ musiikkia kuin hardrock/vinkuhevi/metal. :) Jonnan keikka oli aivan sairaan hyvä, mä niiiin tykkäsin! Ja kun se nainen on vielä niin ihana! Kaunis, eteerinen, läsnä, rock. Vähän niinkuin minä. =)

Mistä tulikin mieleeni, että paras koulumuistoni on ala-asteelta ja vuodelta, jolloin Jonna voitti Syksyn Sävelen. Mulla oli sillon vaaleet, pitkät hiukset (kyllä, olen oikeasti aito blondi, nykyinen väri on tekoälyä) ja meidän koulussa oli yks tyttö, jota mä salaa ihailin. Se oli niin suosittu ja nätti ja vähän ehkä kovis ja sillä oli niin ihana nimi, Petra. Se ei ollu mun kaveri, koska mulla ei oikeestaan ollu kavereita, olin se koulukiusattu. Mutta kerran se Petra sanoi mulle välitunnilla - ja vielä ihan tosissaan - että "Sä oot ihan Jonna Tervomaan näköinen!". Mä olin ihan että iiiiiik, paras kohteliaisuus ikinä! =) Petrasta ei silti ikinä tullut mun kaveria, se paini ihan eri sarjassa kuin tämmönen kiltti ja tunnollinen koulutyttö. Tuo muisto kuitenkin on jäänyt mieleeni lämpimänä - Petra oli kovasta maineestaan ja ulkokuorestaan huolimatta ainoa, joka koko ala- ja yläasteen aikana sanoi koulussa mulle jotain nättiä.

Kulkee!

En sittenkään ole muuttanut saliohjelmaa, alkoi nimittäin vanha kulkea. =) Edellisellä vetokerralla oli ihan mukava treeni ja sain pitkästä aikaa tehtyä hauiksetkin niin että TUNTUI! Eilen oli kyykkypäivä ja laitoin paaaaaljon painoja tankoon! :D Jostain syystä olen arastellut kyykyn kanssa, tuntuu että selkä katkee sinne tangon alle, mutta nyt laitoin reippaana 15kg per pääty ja vielä isot lukot siihen päälle. Jee, näytin ihan saliuskottavalta! :D

Tsihihih! Luin tässä kohtaa Heinäharavan postauksen ja nyt hihittelen niin et poskiin sattuu!! Pullistelen ensin omia mahtireenejä ja sit.. hmmm... okei... pikainen palautus maan pinnalle.. :D Ei vaan, mä olen aina ollut sitä mieltä, että treenin on kovaa silloin kun se on kovaa itselle. Treenipainojen perusteella tehokkuutta tai kovuutta ei voi ulkopuolinen päätellä - ilmeestä kylläkin: kyllä ihmisestä pitää edes vähän näkyä, että lihas liikkuu.

Mua ei ärsytä salilla ihmiset, jotka ähkii ja puhkii ja irvistelee. Mua ärsyttää ne, joista voi suoraan sanoa, että ne ei tee siellä mitään. Sellaset kiinnittää huomion itseensä väkisinkin - ei ne naama punasena ähkivät. En tajua miksi joku maksaa salitreenistä, jos siitä ei ota mitään hyötyä irti? Vähän niinku menis ravintolaan syömään, maistais aina vaan pienen palan kaikesta ja lopulta olis sitä mieltä, että tosi huono ravintola, aina jää nälkä. Eilenkin yks tyttö teki hauistreeniä 2kg käsipainoja heilutellen. Todellakin heilutellen, ei mitään kontrollia tai ajatusta! Lihakseen voi saada poltteen pienelläkin painolla tai jopa ilman, kun tekee liikkeen hitaasti, hallitusti ja keskittyy hyvin, mutta siitä ei ollut nyt kyse. Tai joo, kyllä tää neito siinä vispatessaan keskittyi, meinaan vaihtamaan kuulumisia kaverinsa kanssa.

No joo, kukin treenaa tavallaan ja saa siitä sen mukaiset tulokset. Mulla ei ole lihasta kauheesti tullut, mutta treenipainot on kyllä noussu. =) Ja eilen ylitin itseni ja tein penkkiä tangolla, juhuu!! Tähän asti olen tehnyt laitteessa, koska siinä turvallisempaa kokeilla omia rajojaan ja haastaa itseään - tangon kanssa pelkään aina, että en jaksa nostaa, liiskaudun tangon alle ja taas hävettää. Nyt Mies sai mut uskomaan, että hän on ihan mielellään varmistamassa, joten niin mä punnersin ja punnersin ja punnersin, kunnes en enää jaksanu. Toistoja tuli muistaakseni 11, 7 ja 7 . Viimeinen sarja oli jo todella tuskaa, mutta olin ihan voittaja siitäkin huolimatta, että tunsin kolmekymppisten äijien turhautuneet katseet selässäni. "Kaikki penkit varattu stana, tuokin eukko vie äijiltä reenipaikan, olishan tuolla ämmille noita laitteita.." No ei ne ehkä niin ajatellu. Ainakin mä tein omien voimieni äärirajoilla ja se on enemmän kuin mitä moni mies voi itsestään siellä sanoa. Nih!

Mutta nyt taukoa ruumiinkulttuurista, tää lähtee tuulta ja sadetta uhmaten kohti tsadia ja kattomaan Helsingin kaupunginteatteriin Myyrää!

Voihan kukka olla ruskea?

Kuten sanoin, pinkkimusta kukka oli pikapipossani väliaikainen koriste kuvausta varten, tässä on lopullinen versio.

Virkkasin kukan Novitan Ainosta, keskellä on vähän Polarista. Taakse on ommeltu nappi eli koristeen voi irrottaa ja vaihtaa toiseen kohtaan tai siirtää toiseen myssyyn. Napinläpenä toimii napin mentävä kohta neuleen ja virkatun reunan rajamailta.

Ainoa on vielä jäljellä, joten voisin ideoida vielä myssyyn sopivan kaulaliinan. En tiedä vielä, tuleeko nämä omaan käyttöön vai annanko joulupukille. Mieli tekisi pitää itse...

Nyt on semmonen juttu...

....että jo aamusta asti on v*tuttanut syvästi. Tämän tunteen inspiroimana avasin pullon Santa Anaa ja tarjosin itselleni sen kanssa ohuita hirvimakkarasiivuja, omasta päästä tehtyä aurinkotomaattitahnaa ja neliviljaista kurpitsansiemenleipää. Kuva on huono (jessus että onkin HUONO!), mutta se on ainoa, mitä levitteestä on jäljellä Miehen tullessa kotiin, sillä maku on hyvä. Tästä tulee pieni annos, isompaa satsia varten kertotaulut kehiin.


Aurinkolevite tapasleivälle (syödään yksin jurottaen tai saa syödä kaverin kanssakin)

4-5 siivua öljyyn säilöttyä aurinkokuivattua tomaattia muutamaan osaan pienittynä
noin 1,5 dl raejuustoa
puolikas valkosipulin kynsi
loraus öljyä tomaattipurkista
hiukan vettä tai raejuustopurkin heraa (löystyttämään tahnaa, muuten tulee aika tiukkaa)
mustapippuria myllystä
(suolaa muutama vääntö)

Väline: "magic bullet/blender" (tai hyvä sauvasekoitin)

Laita ainekset magic blenderin (=varo halpoja kopiota -versio tv-shopin laitteesta, saa Hobby Hallista) kippoon, hurauta sekaisin. Lisää nestettä, jos näyttää olevan liian tuhtia. Aikaa menee se kuuluisa kymmenisen sekuntia, mutta sauvasekoittimellakin onnistuu varmaan hyvin. Tarkista suola. Taita leivästä palanen, leivälle kökkäre ja syö. Juo punaviiniä päälle ja leiki, että istut espanjalaisessa kulmabaarissa. Olisin laittanut tuohon koristeeksi ja särmäksi vielä puolikkaan vihreän oliivin, mutta ei ollut (sen voi kuvitella siihen).

Ps. Maidolla tai vedellä löystytettynä menisi varmaan myös dippikastikkeena lihapullille tai kasviksille.

Pientä ja pikaista.

Tätä vähän odotinkin tapahtuvaksi: alkoi aika kohtalaisesti nyppiä tuo virkattujen palojen väsääminen. Joinain päivinä olen tehnyt useita paloja ja itsestäni tuntuu, että olen tehnyt tuota aivan hirmuisesti! Palasia onkin jo 50, mutta edistymistä ei näe lainkaan niin selvästi kuin alkutaipaleella. Turhauttavaa. Vähän niinkuin tekisit ihan sikana töitä vapaa-aikaasikin uhraten ja pomo sanois, että voisit säkin joskus jotain tehdä.

"Mun on pakko neuloa!", julistin ja tartuin ensimmäiseen lankakerään mikä käteen sattui ja isoimpiin puikkoihin, mitä lähettyvillä oli. Jotain pientä ja pikaista oli saatava! Aaahhhh, miten ihanaa oli neuloa! H-i-t-a-a-s-t-i edistyvän virkkuutyön rinnalla neulominen tuntui sujuvan lähes äänennopeudella! IHANAA! En kelloa katellu, mutta ei siinä kauan mennyt, kun pipo oli valmis. Virkkasin siihen vielä reunuksen, koska reuna tuntui vähän löysältä. Jotain pientä kivaa värisärmää myssy ehkä kaipaa. Kuvausta varten kiinnitin siihen nuppineulalla aiemmin tehdyn kukkasen, lopullista koristetta en ole vielä päättänyt. Ehkä teen siihen jonkun irrotettavan ja vaihdettavan jutskan.

Lanka on Novita Polarista, puikot kai 7-8 nro pyörö-Addit ja koukku nro 7. Kukan tekemisestä en muista muuta kuin että tuo pinkki on Satu-akryylilankaa ja musta taitaa olla tuota samaa Polarista.

Hei hei halloween.

Kurpitsajuhla oli ja meni - en juhlinut, kun en jaksanut pistää pienintäkään tikkua ristiin pukeutumisen suhteen. Rakastan teemajuhlia, mutta haluan panostaa niihin kunnolla. Olisin halunnut mustat, pitkät hiukset, dramaattisen mekon, jossa on pitkät hihat (vaikka jotain tällaista), vampyyrihampaat ja suusta valuvaa verta.. =) Lyhyellä varoitusajalla ja valmistelematta minusta ei olisi tehty vampyyriä, zombieta, Johanna Tukiaista eikä mitään muutakaan pelottavaa, joten tyydyin vain testaamaan, millainen halloween-kurpitsa olisin. Tässä tulos:

Halloween-kurpitsahahmoni:

Olen peloton
Soitathan minulle, jos talosi on tulessa.

Tee sinäkin
Ideakeittiön halloween-testi

Oletko ehkä palomies tai sissisotilas? Testimme mukaan et pelkää mitään ja siksi kurpitsaasi kaiverrettakoon mikkihiirinaama. Se kuvastaa parhaiten ”antaa tulla” -asennetta, jolla olet valmis kohtaamaan elämän koettelemukset.

Kuulut siihen harvaan ihmisten joukkoon, joille lasi ei ole joko puolityhjä tai puolitäysi, vaan se on vain lasi ja entäs sitten.

Ihmiset saattavat pitää sinua pahimmillaan yllytyshulluna rämäpäänä, mutta ystäville olet se kylmäpäinen luottohenkilö, johon turvaudutaan pahimman hädän hetkellä.

Lohturuuasta puhuminen voi olla sinun kohdallasi turhaa, koska et sellaista testin mukaan tarvitse. Tässä siis ravintoa ennen tulevia suorituksia:

• Kirsikkainen-juustotorttu
• Poro-sieniruukut

Olen testiin hiukan pettynyt, olisin halunnut olla edes vähän hirviö. Eihän Mikki Hiiri pelota ketään, paitsi miehiä jollain tasolla (olen kuullut, että pahin moka naiselta on ostaa miehelle lahjaksi Mikki Hiiri -kalsarit). Ruokasuositukset osuivat kyllä kohdilleen, etenkin poro-sieniruukku maistuisi.

Vaikka suurempi juhliminen jäikin väliin, hiukan Halloween-tunnelmaa saatiin katsomalla pari elokuvaa: Usva (The Mist) ja The Happening. Ihanaa, kun sai vähän jänskättää! Ja jostain syystä mun teki ihan kauheesti mieli PERUNAA! Ensin syötiin kermaista pyttipannua, sen jälkeen perunasose-jauhelihalaatikkoa ja illalla mun piti tehdä vielä lohkoperunoitakin.. Onkohan mulla joku vitamiininpuutos? Tai ehkä pelottavien elokuvien jälkeen piti saada jotain tuttua ja turvallista (kyllä mäkin tarvitsen lohturuokaa!). Lohtupotut valmistuvat vielä niin helposti, ettei merikapteenikaan voi epäonnistua:

Ensin uuni kuumenemaan 200-225 asteeseen. Pese perunat, älä kuori. Lohko perunat pituussuuntaan 4-6 osaan, laita isoon kulhoon. Lorota päälle öljyä ja suolaa. Sekoita ronskisti käsin niin, että öljyä ja suolaa tuntuisi olevan kaikkialla. Levitä potut pellille leivinpaperin päälle, ripauta päälle paprikajauhetta/grillimaustetta (ei pakollista) ja heitä uuniin. Ota pois, kun näyttävät saaneen väriä (30-45min). Uunista ottamisen jälkeen voi lisätä suolaa, jos tuntui ettei suola osunut kohdalleen. Sekoita keskenään majoneesia ja murskattua valkosipulia tai chilikastiketta, dippaile ja syö. Kuvaa tästä herkusta en ehtinyt ottaa, koska lohkot katosivat mahaan alta aikayksikön. :)

Joskus olen tehnyt kulhoon ensin öljy-suola-mausteseoksen (tilanteen mukaan kuivattuja yrttejä/paprikajauhetta/pippuria/tms.), jossa potut kieritellään. Lopputuloksen suhteen ei ole juurikaan merkitystä, missä järjestyksessä etenee. Todella laiskana hetkenä levitän perunat pellille, lisään suolan ja öljyn ja sekoittelen käsin pellin päällä.

Pottuilemisiin!

Hätä-thaikkua.

Olin haaveillut haikkukanasta: kanaa, vihanneksia, kookosmaitoa ja punaista currytahnaa. Mutta voi pettymysten pettymys, currytahna oli mennyt huonoksi! Ei se yleensä vanhentumaan pääse ja tässäkin purkissa oli päiväystä vielä jäljellä, mutta jotenkin se haisi oudolle. Kaiken huipuksi tulipa tehtyä tollon työ eli ehdin lisätä tahnaa ruskistettuihin kanoihin, ennen kuin tajusin, ettei soosi ole ihan kondiksessa.

Ja ei kun pelastustoimiin: huuhtelin kanasuikaleet siivilässä kuumalla vedellä ja väänsin sinnepäin-hätäcurryn maustekaapin antimista. Ruoka valmistui suurinpiirtein näin ja aikaa kului noin 20 min:

Kattilaan ÖLJYÄ, lämpö pienelle. Heitetään öljyyn mausteita: raastettua INKIVÄÄRIÄ, kuivattua CHILIÄ oman sietokyvyn mukaan, 1 tl jauhettua KURKUMAA ja 1 tl KORIANTERIA ja useita vääntöjä MUSTAPIPPURIA myllystä. Paistellaan mausteita hetki öljyssä ja varotaan, ettei ne pala. Lisätään KANAT, pyöritellään mausteissa, mukaan laitetaan tässä vaiheessa myös kolme VALKOSIPULIN KYNTTÄ viipaloituna. Sekaan purkki KOOKOSMAITOA, 2-3 dl VETTÄ ja puolikas KANALIEMIKUUTIO ja lisätään sen verran lämpöä, että homman saa kiehumaan. Lisätään PAKASTEVIHANNEKSIA, ja kun ne alkavat näyttää lämpöisiltä, lorotetaan sekaan vielä maun mukaan KALAKASTIKETTA ja SOKERIA (tai siirappia) pyöristämään makuja.

Syö syvältä lautaselta lusikalla riisin kanssa tai sellaisenaan keittona.

How is död!!

Eilen oli taas salireissun paikka ja vetopäivä. Muutin omin päin ohjelmaa niin, että tein maastavedon ensimmäiseksi (en kyl missään vaiheessa ole ymmärtänyt, miksi se on ohjelmassa vasta yläselän ja hauiksien jälkeen) ja olipa mukavaa vedellä! Ylätaljakin meni kohtuullisesti, vaikka taisin vähän ahnehtia painojen kanssa ja oli tingittävä toistoista. Alataljasoudun olen vaihtanut semmoiseen veto/soutuvehkeeseen, alkoi niin nyppiä se tissihomma. Mukavasti tuntuu selässä tuo laite (olis varmaan huono juttu, jos se tuntuis esim. varpaassa) ja kivaa kun ei hink-hink häiritse, voi keskittyä pelkkään tekemiseen.

Soudun jälkeen ei ollutkaan enää yhtään kivaa. Hauikset oli sen verran alkuväsytetty, että ei vinkunut voima vaan minä. Ei siis %&#"%$ jaksanu mitään!! Pisti ihan vihaks, noin niinku oikeesti silleen tiäks? ARGH! Jaksoin hikiseen 10 toistoa, seuraavaks enää VIISI (5) ja viimeseen neljä. Hävetti. Kiukuspäissäni vähensin painot ihan höyheniks ja vatkasin jo valmiiks loppuun rääkätyt hauikset ihan piippuun. Olis pitäny tehä vielä vatsoja ja selänojennuksia, mut kun en jaksanu kunnolla pitää ees juomapullosta kii, istuin kädet velttona vemputtamaan reisiloitonnuksia silläkin uhalla, että joku ajattelis mun treenaavan niinkuin naiset.

Traumaattinen hauistreeni siis. Kotimatkalla mietin, että työntävät-vetävät-jaolla on nyt 1,5kk menty, ehkä voisin alkaa katsella tai suunnitella toisentyyppistä ja vähän kovempaa ohjelmaa. Nyt olen jatkuvasti kipeä sekä ala- että yläkropasta (tänään tuskavuorossa lättäperse ja minihauikset), olis välillä kiva olla kipee vain jommasta kummasta. Muutenkin haluaisin tiivistää ja selkeyttää salitreeniä - kuvittelen kaiketi, että siinä samalla selkeytyisi tämä elämäkin.

Mulla olis mahdollisuus varata salilta aika "personal trainerille", joka laatisi mulle ohjelman, kuuluu siis vuosikortin hintaan. Salilla käyskentelee ihmisiä, jotka kulkevat A4-tulosteiden kanssa laitteelta toiselle, ovat vissiin käyneet siellä ohjaajalla. Joko ohjaaja on käynyt laitteet läpi hyvin pikaisesti tai ollut jopa huono, koska todella usein lappukätiset tekevät liikkeitä VÄÄRIN. Ja silloin harmittaa, kun tekisi mieli mennä auttamaan ja neuvomaan, mutta eihän asia mulle kuulu, ja omakin treeni pitäis saada tehtyä. Toivottavasti ohjaus ei ole jäänyt siihen yhteen kertaan, koska saliharjoittelu on oikeasti kivaa ja tehokasta, kun tietää mitä tekee. Väärillä tekniikoilla voi vasta-alkaja (ja kokeneempikin) loukata itsensä eikä harjoittelusta saa irti sitä mitä pitäisi. Sitten valitetaan, että kun mitään ei tapahdu missään, vaikka mä käyn salilla niin ja niin usein...

Lappukätisten perusteella en tiedä, mitä mä siitä personal trainerista hyötyisin, mutta ehkä voisin uteliaisuuttani varata ajan? Eihän sitä tiedä, vaikka se ei oliskaan mikään pers-anal trainer. Ehkä voisin oppia jotain uutta ja ainakin saisin ulkopuolisen näkemyksen siitä, millainen ohjelma voisi mulle toimia. Mistä tulikin mieleeni, että mitä puhuttiin bileissä selän takana Annan miehestä? "Eihän se mitään ota, jos ei Annakaan." Aaahhhahhhaaaa! (joo, keksin ite) Soitankin nyt samantien sinne salille ja kysyn, milloin voisin tulla syyniin. Jotain lisäpotkua nyt tarttis.

Kulkukissa reissuillansa.

Kävin vähän maailmalla kuleskelemassa ja tässäpä satoa. Helsingin messukeskuksessa oli kirjamessut ja sen yhteydessä ruoka- ja viinimessut. Oih ja voih, niin paljon näkemistä ja kokemista ja maistamista, ei tienny miten päin ois ollu! Olisin helposti voinut laahustaa messuilla vielä toisenkin päivän, siellä on niin kiva katsella ja kuunnella, ja etenkin viinimessujen puolella opin paljon kaikenlaista uutta.

Ostoksiakin tuli tehtyä ja kyllä miul nyt on niin kaikkee! =) Nexetin osastolta ostin luksusta keittiöön: irtopohjavuoan, jossa on keraaminen alusta ja silikonireunat, hyvän silikonisudin ja kaksipäisen silikoninuolijan (taikinalle siis, ei mitään pervoja mielleyhtymiä, kiitos). Ruokapuolelta matkaan tarttui kuivattu makkara, joka on sikahyvää ja ihan hirveä, ja purkillinen tajuttoman hyvää savuchili-valkosipulitahnaa. Vesi tulee kielelle jo pelkästä tuoksusta! Ja se maku.... aaaaaaahhh..... Seuraavaksi hankin sitä noin ämpärillisen.

Juustonmaistelupisteet saavat messuilla aina jakamattoman huomioni, ja tällä kertaa ylivoimainen juustoherkku oli Kolatun vuohijuustolan salaattijuusto. Mukaan en sitä ostanut, sillä sain mukaani listan ostopaikoista ja hiihoo, sitähän saa tuosta lähikaupastakin! Ihmettelin, kun en ole sitä siellä koskaan nähnyt, mutta arkenahan mä kipitän sujuvasti erikoisjuustohyllyn ohitse. Nyt tekee tiukkaa olla koukkaamatta sitä kautta, juusto oli niin pala taivasta..

Viinipuolella tiesin, että suuhuni sopivia punaviinejä löytyy helpoiten uuden maailman viinien lisäksi Espanjasta ja Portugalista. Mutta hei, mitä se semmonen maistelu on, että saa mitä tilaa?! Siispä suin päin (lähinnä suin) kohti tuntemattomia eli ranskalaisia! Noin niinkuin kokoavashti voissin maishtelujeni jälkeen sshanoa että... skål...? ;)

Ranskalaisten suhteen makuni näyttää olevan kallis: suosikkini oli "puolisuomalainen" Chateau Carsin Cuvée 2003. Mieleen jäi myös Alkon tilausvalikoimaan kuuluva Cuvée Carl Cru Exceptionnel, jonka kera opettelin tunnistamaan tyypillistä bordeaux'n tuoksua (en oppinut, pitää siis ostaa pullo ja haistaa uudelleen). Uuden maailman viineistäkin löytyi pari mielenkiintoista kokeiltavaa. Australialainen Nugan Estate Durif miellytti kovasti, en ollut durif-rypäleestä ennen kuullutkaan. Rypäle on syrahin ja perlousinin risteytys ja viini oli oikein runsas ja maukas, herkkua suorastaan. Suutani miellytti kovasti myös Santa Ana Reserve Malbec Shiraz, en epäilisi yhtään ostaa sitä pihviviiniksi.

Syvemmän tutkiskelun listalla on edellä mainittujen lisäksi etelä-afrikkalainen outous Café Culture Pinotage. Maistelukokemus oli vähintäänkin hämmentävä, sillä viini maistui ja tuoksui sangen vahvasti siltä miltä etiketissä lukeekin. Kiinnostaisi kovasti kokeilla sitä lampaan kanssa (pehmolammaskin käy) ja kuulemma viini sopii myös tumman suklaan kaveriksi. Se ois sit dieettiateria eli lampaanpaistia ja mutakakkua päälle... =) Mielenkiintoa viini herätti siinäkin mielessä, että väittivät sen sietävän ruualta reipasta tulisuuttakin. Olen vähän skeptinen chilin ja punaviinin liitolle, mutta kokeilemallahan se selviää. Jos ei toimi, vaadin rahat takaisin.

Oikein antoisat messut siis. Messujen jälkeen olikin vuorossa ihku ja spontaani turistimatka Pordoon viinialueille, oikein hauskaa ja lämpöisää oli, kiitos kaikille osallistuneille. =)

Keskimäärin kaksi palaa illassa.

Olen aina ihaillut virkattuja huiveja, joissa on jotain kukkakuviota muistuttavaa. Voi kun itsekin osais tehdä! Ohjeita olen katsellut, mutta ne on jotenkin niin hankalia.. Nyt kuitenkin innostuin kokeilemaan Suuren Käsityölehden (10/2008) ohjetta. Lämpöisen näköinen, näyttävä huivi oli tehty jostain mohairista ja isohkolla koukulla ja yhteen virkattuun ruutuun tulee vain 4 kerrosta.

"Nopeaa ja helppoa", ajattelin. Buahhah-hahhah-haaa.... Kokeilin kahtakin erilaista mohairsekoitelankaa erilaisilla koukuilla ja yhtä surkein tuloksin. Itse virkkaaminen ei ollut vaikeaa, mutta virheen sattuessa työtä oli todella kettumaista purkaa. Ja virheitähän tuli, koska en pelkän sanallisen ohjeen perusteella osannut hahmottaa palan muotoja (nimimerkillä "Kuva ois kiva ylläri") eikä virkkausohjeiden lukutaitoni muutenkaan ole niitä parhaimpia. Mutta ei se mitään, nyt mulla on musta pörröinen möttö ja violetti pörröinen möttö! Niistä saa tehtyä jopa neliöt, kun käyttää vähän mielikuvitusta ja väkivaltaa.

Mutta minähän en luovuta! Vaihdoin koukun pienempään ja langan selkeään puuvillalankaan, ja tuuletusta-tuuletusta, nyt siitä tulee jotain!!! Virkkaamani palaset näyttävät kiltisti neliöiltä, mutta ongelmana on, että en tiedä mikä tuosta tulee. Materiaali ei tunnu ihoa vasten lämmittävältä eikä pehmeältä eikä laskeudu niin kauniisti, että kelpuuttaisin sen huiviksi. Paitsi että ehkä sitä voisi lillutella huuhteluaineessa, jospa se pehmenisi? Jos tuosta tulisi kesähuivi? Tai ehkä hame? Mä niin tykkäisin virkatusta hameesta, just ostin kirpparilta mustan alushameenkin.. Toisaalta olkkarissa on kaksi läpikuultavaa, mustaa verhoa, tosta sais niiden seuraks virkatun? Tai jos päällystäis rahin? Tai jos koristetyynyks?? Tai seinävaate?

Vaihtoehtojen paljous hämmentää pientä virkkaajaa, mutta keskimäärin kaksi palaa illassa -vauhdilla Tuo Jokin kuitenkin valmistuu. Kassellaan sit syssymmällä, mikä siitä tulee. =)

Sapuskaa soijasta.

Oon köyhä laulaja mä vain - okei, en oo laulaja. Mut jos oisin, oisin tosi köyhä sellainen, nyt oon köyhä muuten vaan. Ja mun mielestä arkiruoka saa siitä syystä olla aika vaatimatonta ja edullista. Välillä on jopa hauskaa ottaa haasteeksi tehdä halpaa, mutta hyvää ruokaa. Laskin, että tälle namisatsille tuli hinnaksi alle 5e ja ainakin meikäläisen tällä ruokkii ainakin 2-3 päivää, varsinkin jos samalla lautaselle saa esim. täysjyväriisiä.

Resepti on muokattu soijapalapaketin kyljessä olevasta ohjeesta (joka löytyy myös täältä nimellä Soijamuhennos), tein tämän vain hiukan eri tavalla ja muutin mausteita. Mausteiden kanssa ei tarvii olla turhan tarkka, fiilispohjalta vaan rohkeasti kokeillen! Mä vedin tätä hyvällä omalla tunnolla kaks lautasellista, koska tästä tuli sikahyvää ja onhan tämän pakko olla terveellistäkin: vain vähän rasvaa, paljon kasviksia ja soijasta saa proteiinia. Vetäisin vielä palan kaura-pellavansiemenleipää kalkkunaleikkeellä, kun en jaksanut riisiä keitellä ja kylläpä nyt on kissalla masu täynnä. =)


Mausteinen (ja helppo) kasvispata (4-6 hlön annos)

sopiva tilkka öljyä
1 pilkottu sipuli
ainakin 3 hakattua valkosipulin kynttä
mustapippuria myllystä
chilirouhetta tai cayennea sietokyvyn mukaan
jeeraa ihan reippaasti
kanelia vähän kans, vaikka 0,5tl noin aluksi
muutama kokonainen kaardemumma (ehkä jauhettukin käy?)
1 pahvitlk tomaattimurskaa
0,5 l vettä
1 kasvisliemikuutio
2,5-3 dl eli noin viisi kourallista soijapaloja (SoyApetit)
1 pss (300-400g) pakastevihanneksia (Apetit Amerikan sekoitus toimi hyvin)
loraus siirappia (tai hunajaa tai sokeria)
soijaa (tai suolaa)

Kuullota pilkottua sipulia öljyssä miedolla lämmöllä, lisää hetken kuluttua hienonnetut valkosipulit. Pyöräyttele sekaisin ja lisää mausteet: mustapippuri, chili, jeera, kaneli ja kaardemumma. Aivan huumaavat tuoksut! Anna muhia pienellä lämmöllä sillä aikaa kun avaat tomaattimurskapurkin. Nosta lämpöä kovemmaksi, lisää tomaattimurska, vesi, liemikuutio ja soijapaloja sen verran, ettei syöjien tarvitse niistä tapella. Anna porista liedellä silloin tällöin sekoittaen n. 20 min. Lisää pakastevihannekset ja anna hautua kannen alla 10-15min. Lisää lopussa hiukan siirappia tai sokeria taittamaan tomaatin happamuutta ja tarkista suola ja muut maut (itse lisäsin jeeraa vielä, se on niin yli-ihana mauste..).

Syödään sellaisenaan lusikalla mättäen ja hämmästellen, kuinka kuiva soijapapana on muuttunut herkuksi ateriaksi! De Luxe -salonkiversiossa käyttäisin veistä ja haarukkaa ja virittäisin viereen täysjyväriisiä. Tai tekisin tästä tuplasti tulisemman ja tarjoaisin lisäksi vielä jugurttikastiketta tai smetanaa. Mutta oli versio mikä tahansa, niitä kokonaisia kaardemummia ei sit syyä ollenkaan, ne jätetään lautasen reunalle.

Kissa goes kasarimeininki.

Musta on aina ollut tosi hauskaa matkia Onnenpyörää vai mikä Ruutuysi se oli, missä kestohymyinen palkinnonkuuluttajanainen kajautti ylipirteän ja pollean "Onneksi olkoon, olette voittanut 200 markan arvoisen LEIVÄNTEKOKONEEN!". Ja sit perään niin levee ja iloinen hymy, kuin palkinto olisi ihan parasta maailmassa. Minusta se oli niin koomista, että kuulutus nauratti vielä pitkään sen jälkeen, kun koko ohjelma oli kuollut ja kuopattu.

Toissa viikolla mietin mallasleipää tehdessäni, että itse tehdystä leivästä tietää aina, mitä se sisältää. Ja että viimeksi olen syönyt itse tehtyä, tuoretta leipää hyvän ystäväni luona. Heillä leipäkone on säännöllisessä käytössä ja leivästä tulee aina superherkkua! Sitä paitsi kaupasta on vaikea löytää leipää, jossa olisi kaikkia mun nameja (siemeniä, rouheita, aprikoosia, mysliä, leseitä..), tai ainakin sellainen leipä on niin turkasen kallista. Kaiken huipuksi lähempi tuoteselosteen tarkastelu paljastaa, että käntty on suurimmaksi osaksi vehnäjauhoa. Niin kai se on kotona tehtykin, mutta se hinta..

Ja niin minä omasta aloitteestani (!!) ja täysissä järjissäni (!!!) heitin ilmaan ajatuksen leipäkoneesta.. Ilmeisesti perustelin tuon überturhan keittiövempeleen tarpeen hyvin, sillä muutaman päivän päästä Mies toi mulle sellaisen sellaisen! =) Tosin epäilen, että motiivina oli harhauttaa katseeni ja ajatukseni pois siitä, että samassa ovenavauksessa Mies raahasi meille taas uuden musiikkiteknisen laitteen, jossa on nappuloita ja polkimia ja vähän lisää piuhoja, kun niitäkään meillä ei ole vielä tarpeeksi.

Mut hei, olen helppo ja se toimi - en jaksanut kommentoida tuota härpäkettä kuin puolittaisella huokauksella, kun piti alkaa tutkia ohjekirjaa ja haaveilla et mitä kaikkee sillä vois tehdä! Seuraavana päivänä tein ekan leivän ja voi, miten kauniin taikinan kone tekee! Sileä ja tasainen ja kimmoisa ja niin nätti! Musta tuntui että voisin katella pelkkää taikinaakin vaikka kuinka kauan! :D Kikattelin itekseni, että miten voi ihminen innostua pelkästä taikinapallosta niin kovasti.. (sitten muistin, että hullut tykkää pyöreistä muodoista.=)

Neljä leipää on nyt tehty, vaikka ei ne kaikki ihan putkeen oo menny. =) Olin luvannut nimetä ekan leipäni mollaksi, ja Mollan näköinen siitä tulikin: pieni ja tosi vaalea, mutta herkullinen. :) Toisen leivän tein täsmälleen ohjeen mukaan, siitä tuli vähän suurempi, mutta mauttomampi. Mikä ihme siinä on, kun ne ei kohoa silleen pufffff?! Miehen tekemä aprikoosileipä kohosi parhaiten, siitä tuli suurin ja kaunein. Eilinen kaura-pellavansiemenleipä kohosi ensin kauniiksi ja korkeaksi, mutta jossain vaiheessa pinta lässähti ja painui kuopalle. :( Mies maistoi sitä aamulla ja sanoi että että "tosi hyvää leipää", ja kyllä se mustakin oli maultaan tosi hyvää, mutta se ulkonäkö... Voih, niin surullinen leipä.

En siis vielä hallitse koneleivonnan taikinakemiaa, mutta sinnikkäästi kokeilen! Ilmeisesti olen tehnyt liian tiivistä tai liian löysää taikinaa, joten ensi kerralla tähdätään siihen puoleen väliin. =) Joku sanoi mulle leipäkoneesta, että sitä tulee käytettyä muutaman kerran, sen jälkeen se jää kaappiin pölyttymään, mutta minen usko. Olen ihan hurahtanut tuohon 80-luvun hittilaitteeseen, voisin käyttää sitä vaikka joka päivä! Seuraavaan leipään laitan ainakin auringonkukansiemeniä ja kauraa ja luomuruista ja vehnäleseitä. Ja seuraavaan ois ohrajauhoja ja rusinoita ja sit ois vielä mausteleipään pomeranssinkuorta ja fenkolia ja joku chilileipä pitäis kehitellä ja... :D

Blaaaah.

Voiko syysmasennus iskeä kuin Jäätteenmäen faksi, pyytämättä ja yllättäen? En tiedä mikä tässä viikossa on tahmannut, mutta olen asunut koko viikon tylsyyden ja väsymyksen ihmemaassa, joka on Hanuria.

Hanuriassa ei naurata, Hanuriassa kärvistellään päivät pitkät ja odotetaan iltaa, että voisi käydä nukkumaan ja herätä seuraavana aamuna jostain muualta. Käsityöt ei inspaa ja väkisin väännetyistä viritelmistä tulee muodottomia myttyjä, salille lähteminen on tuskaa, ruokaa ei jaksais laittaa, mut mikä tahansa rasvainen ja suolainen maistuis kyllä ja tuplana kiitos, vaatekaapista ei löydy mitään päällepantavaa ja tukka on huonosti ja kaikki ottaa päähän ja AAAARRGGGGHHHHH!!!!!

Huh. Helpotti. =)

Koska blogini on harrastus- eikä ruikutusblogi, mainittakoon tässä samalla, että kävin eilen pikaisesti kirpparilla. Ostin sieltä tuommoisen kynttilänjalan. Jalassa on pieni lohkeama, mutta ei se käytössä haittaa. Itse asiassa taidan alkaa karkottaa Hanuriaa pois sytyttämällä kynttilän tuohon 50 sentin löytöön. Ja sitten villasukat jalkaan ja käteen pieni lasi punaviiniä, pliis. =)