maanantai 5. tammikuuta 2009

Punkkulaatikkoa.

Keittiömme sai pitkään kaivattua lisävarustusta, kun löysimme lähiprismasta juuri sellaisen sauvasekoittimen kuin mistä olen haaveillut: tehoa paljon ja kauheesti lisähärpäkkeitä! =) Laite soseuttaa, silppuaa, vispaa, raastaa ja viipaloi - köyhän miehen ja pienen keittiön yleiskone siis.

Punajuuri on mun lempparijuures, mutta en ole herkkuani, punajuurilaatikkoa, kovin usein tehnyt, koska punajuuri on raakana niin kovaa tavaraa, että väkisinkin lipsuu ja roiskuu, kun ei sitä millään hentoisella otteella jyystetä.

Mutta nyt mulla on raastinvehje, joten punajuurilaatikon tekoon! Ja voi huokausten sinfoniaa, miten ihanasti se raastoi! :D Oli suorastaan hypnoottista seurata koneen työskentelyä: surrrrrr vaan ja muutamassa sekunnissa punajuuresta tulee hienoa raastetta siististi kulhoon eikä esim. seinille ja naamalle. Aivan loistava vehje! Ja loistavaa tuli laatikostakin, musta tuntuu että voisin syödä sitä niin paljon että halkean.

Ohjeen olen kehitellyt joskus muutama vuosi sitten Valion punajuurikiusauksen pohjalta omaan makuun sopivaksi eli lisäsin jauhelihaa ja kevensin vaihtamalla maito- ja juustotuotteet vähärasvaisempiin. Tällä kertaa tein tuhdimman version ihan oikeasta Koskenlaskijasta ja ruokakermasta, ja lisäsin myös perunaa, koska teki mieli raastaa kaikkea mahdollista.. :) Tätä kannattaa tehdä kerralla isompi satsi ja pakastaa osa pieniin rasioihin, tosin meillä tämä teki kauppansa niin nopeasti, että pakkaseen sain vain yhden annoksen...

PUNAJUURILAATIKKO

5 isoa punajuurta (ainakin nyrkin kokoisia, eli about vajaa kilo)
2 kookasta perunaa (voi jättää poiskin)
1 sipuli (yleensä laitan 2, mutta unohin toisen..)
n. 1/2 dl puuroriisiä raakana (en mitannut, heitin arviolta)

Liemi:
n. 3,5 dl rasvatonta maitoa tai kermamaitoa (2,5dl ruokakermaa+1 dl maitoa)
125g eli 1/2 pkt Koskenlaskija Voimakas -sulatejuustoa (tai 9% Olympiaa tms kevyempää)
vajaa 1 rkl viherpippureita
suolaa

Väliliha:

400g vähärasvaista naudan jauhelihaa
suolaa, valko- ja mustapippuria, paprikajauhetta


Kuori punajuuret, peruna ja sipuli. Raasta ne hienoksi raasteeksi ja sekoita keskenään ISOSSA kulhossa, lisää myös riisi. Paahda jauheliha paistinpannulla, mausta suolalla, pippurilla ja paprikalla. Kuumenna ruokakerma ja maito kattilassa, lisää juusto nokareina ja sulata miedolla lämmöllä hämmennellen. Mausta murskatuilla viherpippureilla ja suolalla (lisäsin suolaa, vaikka juustossa ja lihassakin sitä on, koska tästä tulee aika iso annos).

Kasaa voideltuun lasagnevuokaan: kerros punajuuriraastetta, kerros jauhelihaa ja viimeiseksi vielä raastetta. Vaihtoehtoisesti voit sekoittaa jauhelihan juuresten sekaan ja kipata kaiken vuokaan. Valuta juustoinen liemi laatikon päälle ja paista laatikkoa150 asteessa 2h. Painele pintaa esim. paistinlastalla 2-3 kertaa paiston aikana ja peitä foliolla, jos pinta alkaa tummua liikaa.

(Roiskutin ennen uuniin laittamista laatikon päälle vähän juoksevaa margariinia, kun muistelin että ohjeessa luki että laita pinnalle voinokareita. No ei lukenut. Olin vissiin vieläkin äidin joululaatikoiden pauloissa..)

10 kommenttia:

Rouva Nordman kirjoitti...

Kiinnostavaa, täytyy koklata! Olen joskus syönyt punajuuri-aurajuustolaatikkoa, mutta siinä oli liikaa aurajuustoa.

navettakissa kirjoitti...

Mä maistoin kans joulun tienoilla ekaa punajuuren ja aurajuuston yhdistelmää (oli muuten kans laatikkoa), enkä oikein mieltynyt makuun. Aurajuustosta pidän kyllä, mutta syön sen mieluummin sellaisenaan. :)

Anonyymi kirjoitti...

Tuollainen laite näyttää mitä mainioimmalta. Meillä on ikivanha monitoimikone joka on sinällään ihan kätevä, mutta sen kaivaminen kaapista ja tarvittavien osien löytäminen tuntuu hankalalta.

navettakissa kirjoitti...

Mä tein hienonnusterällä nopeesti ison satsin kaalisalaattia ja jo kahdesti oon raastanu potut röstiperunoita varten. Bonuksena tajusin vielä, että sekoituskulhon pohjan saa irti ja siitä saa kulholle tiiviin kannen. Todellakin mitä mainioin laite!

Matleena kirjoitti...

Nam, tuota laatikkoa! Mutta nam myös tuota vekotinta!
Minä onnistuin rikkomaan meidän raastinkoneesta (raastoin jotain liian tuhtia, en kyllä nyt muista, mitä) yhden osan. Löysin kirpparilta melkein samanlaisen osan, mutta en ole oikein uskaltanut käyttää konetta. Mutta nyt päätin, että testaan sitä ja jos ei kestä, saa häipyä uuden tieltä. Jes niin teen! ;)

Maria Kiiveri kirjoitti...

Morjens!
No olipas hyvän kuuloista, ihan tuli vesi kielelle:)
Ihanaa että jaksat kokeilla kaikkea ja kertoa toimivat reseptisi meille! Täytyy kokeilla tuota laatikkoa, kiittoossss:)Ai niin ja hauskaa loppiaista tietysti!

Matleena kirjoitti...

Mainio tuo uusi kuvasi! ;D

Sinulle on muuten haaste blogissani!

Tupuna kirjoitti...

Saadessaan jonkun mieluisan jutun, innostuu oikein olan takaa.:)Koneesi on hyvä juttu, mulla on samantapainen,,,,tänään teenkin kaaliraastetta.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kun poikkesit blogissani ja vielä kommentoitkin ;-D. Purkuprojektini oli yllättävänkin helppo, aikansa otti tietysti purkaa yhdistelyt mutta sen jälkeen itse purkaminen olikin jokseenkin mutkatonta, tosin pölyistä hommaa. Vähän kerrallaan kun tekee niin ei iske epätoivo ;-).

navettakissa kirjoitti...

Tein tätä viime viikolla niin, että käytin vain punajuurta, laitoin 2 sipulia ja liemeksi tuli reilu 3 dl rasvatonta maitoa ja 200g ihan tavallista sulatejuustoa. Eikä mitään margariineja päälle, en edes vuokaa voidellut, kun en muistanut. Ja TOSI hyvää tuli, vaikka rasvaisempi versio onkin hiukan täyteläisempi.